Puolivalmisteäiti.

Esikoisen syntyessä, kohta jo 11 vuotta sitten, odotin innolla kiinteiden ruokien aloittamista. Ahmin neuvolasta saatuja ravinto-opuksia sauvasekoittimen käydessä kuumana, kun vihannekset ja lihat saivat kyytiä. Kasvissoseet pakastettiin jääpalarasioissa, lihoista askarreltiin pieniä folionyyttejä. Tuoreelle, nuorelle äidille oli kunnia-asia tehdä itse lapsen jokainen ateria. Lisäksi se oli opiskelijaperheelle myös taloudellisesti fiksua. Purkkiruokia tytölle tarjottiin vain äärimmäisessä hädässä, eikä hän niitä tuolloinkaan kovin mielellään syönyt.

Toisen lapsen vauva-aikana jatkui sama meno. Silmäpussit vain hieman kasvaneena survoin ja soseutin nuoruuteni vimmalla. Pojallekaan ei valmisruokia tarjottu, kuin reissutilanteissa, mutta osasin jo hieman löysätä. Kyllä jätkä henkiin jää, vaikkei aina äidin omin käsin pilkkomaa kesäkurpitsaa saisikaan.

Kolmannelle lapselle tein soseet pääasiallisesti jälleen itse. Olin kuitenkin jo armollisempi itselleni ja jossain vaiheessa pyrkimyksenä oli, että päivän toinen lämmin ateria on itse valmistettu. Kuopuksen maitoallergia hankaloitti syömisiä hieman, mutta onneksi neitonen oli kuitenkin hyvin kaikkiruokainen. Hengissä ja terveenä edelleen, vaikka toisinaan vetelikin spagettiherkkunsa purkista. (tai vaikkapa suklaakeksiä… koru kaulassa )

2035

Tänään, kohta 11-, 8- ja 6 -vuotiaiden lasten työssäkäyvänä äitinä en edes haaveile tekeväni kaikkia ruokia alusta asti itse. Edelleen tarjoan heille mieluiten perinteistä kotiruokaa, mutta melkeinpä viikoittain on myös tilanteita, jolloin mukulat ruokitaan kaapin pohjalta kaivetuilla nuudelipusseilla ja oheen koitetaan löytää edes muutama kurkunsiivu, ihan vaan sitä vanhempien huutavaa omaatuntoa hiljentämään.

Vanhemmat ihmiset naiset usein pyöräyttelevät paheksuvasti silmiään nykyäitien huokaillessa jatkuvaa kiirettä. Kun aina ei vaan kertakaikkiaan ehdi (tai jaksa) valmistaa päivällispöytään sen seitsemää sorttia. Tai yhtään. Vaikka pitäisihän sitä nyt ehtiä. Se on vain valintakysymys.

Ja sitä se onkin. Minäkin ehtisin varmasti halutessani valmistella edellisiltana seuraavan päivän ruoat. Kuoria ja kuullotella. Mutta olen päättänyt haluta tehdä muutakin, kuin töitä ja ruokaa. Kuuluuko siitä sitten tuntea huonoa omaatuntoa? En tiedä. Tunnen kuitenkin, olenhan nainen.

Musta tuntuu, että tämä on taas yksi niistä aiheista, jotka tykätään niputtaa täysin vastakkain. Vähän niinkuin imettäjä-äiti vs. pulloäiti, kotiäiti vs. uraäiti. Luomuäiti vs. einesäiti. Siinä missä luomuäidit linkittävät somen täyteen artikkeleita pahasta natriumglutamaatista, einesäidit koittavat perustella valintojaan todistelemalla jatkuvaa kiirettään.

Meillä tehdään mahdollisuuksien mukaan ruoat itse, mutta kiireen ja arkisählingin keskellä en epäröi heittää Saarioisten äitien tekemää maksalaatikkoa mikroon. Koitan pitää huolen, että lapset saavat tarpeeksi kalsiumia, syövät hedelmiä ja vihanneksia, ja saavat kahdesti päivässä lämpimän ruoan. Eineksiä en tuomitse (paitsi ne valmishodarit, sehän on pullan sisään tungettu nakki!), kunhan pääasiallinen ravinto on jotain muuta. Mä olen ehkä sit sellainen puolivalmisteäiti.

Entäs sä?

-Päivi-

Advertisements

22 kommenttia artikkeliin ”Puolivalmisteäiti.

  1. Välillä hippeillään ja syödään vaikka itse leivottuja sämpylöitä ja omalla kasvimaalla kasvatetuista kasviksista tehtyä sosekeittoa. Välillä ollaan pahiksia tungetaan se nakki sinne ”pullan” sisään valmishodarin muodossa. Tämä on asia, josta en edes jaksa tuntea syyllisyyttä. Kohtuus kaikessa ja myös äitien jaksaminen kunniaan! Lapset on terveitä, virkeitä, syö innolla myös kasviksia ja hedelmiä, joten en jaksa uskoa, että tämä nyt niin pahasti metsään on mennyt vaikka einekset välillä pelastaakin meidän arjen. 🙂

    Tykkää

    • JEP! Just samalla systeemillä mennään meilläkin. Viimeksi tällä viikolla leivoin sämpylöitä ja samaisella viikolla lämmittelin myös pinaattilättyjä. Tasapaino ja hyvinvoivat lapset ennen kaikkea! 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  2. Juuri tänään töissä puhuttiin, kuinka valmisateriat on muuttunut (siinä missä muutenkin elämänmeno ja naisten/äitien rooli siinä mukana), ja siis parempaan suuntaan, kuin mitä ne olivat silloin kun me kolmikymppiset oltiin pieniä. Silloin valmisateriat oli yhtä kuin Saarioisten lättypizza ja maksalaatikko. Ysärinä oli paljon enemmän jo tarjolla ja melkoista höttöä. Nykyäänhän puolivalmisteet on arkipäivää ja pakasteruoat tai vaikka vain kasvikset on oikeasti hyviä ja terveellisiäkin! Pois lukien ajoittaiset hepatiittimarjatapaukset. Joten hyvällä omallatunnolla vaan pakastealtaille ja kylmähyllyille! 🙂

    Tykkää

    • Nmenomaan. Ja moni varmaan huomaamattaan käyttää enemmänkin lisäaineita kotiruoissaan, käyttämällä vaikka lihaliemikuutiota. Ylipäänsä mun mielestä on mautonta ja noloa jeesustella omalla erinomaisuudellaan, oli kyse sitten ruoasta tai elintavoista muuten. Mutta niitä jeesustelijoita aina löytyy. Onneks me ollaan viksuja ja vilmaattisia! 😀

      -Päivi-

      Tykkää

  3. Kultainen keskitie lienee lähes poikkeuksetta paras ratkaisu.

    Muistan omasta nuoruudestani, kun äiti paahtoi kahta työtä ja opintojaan ja päätti tiukasti olla ”luomuäiti” terveellisine kotiruokineen. Äiti oli itkuinen ja todella väsynyt.
    Lopulta äiti päätti antaa periksi, ja joulu mentiin jäätelöllä ja saarioisten laatikoilla. Koko perhe nautti ja äiti sai hymynsä takaisin. Myös minä lapsena olin onnellinen, kun äiti oli läsnä.

    Mielestäni äidit on parempia onnellisena ja läsnäolevina kuin täydellisinä.

    Tykkää

    • Juuri näin! Kun asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Enkä usko, että yhdenkään äidin taivaspaikka paranee, vaikka kasvattaisi kaiken alusta. 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  4. Sain ”synninpäästön” lasteni ruokinnasta onneksi jo hyvin varhain, kun kävin vaikeasti allergisen ja huonosti kasvavan lapsen kanssa ravitsemusterapeutilla. Niiltä käyneiltä sain paljon ajatuksia, jotka vat kantaneet näihin päiviin. Mm. tämä:” lapsen ei ole pakko maistaa. Riittää, että hän sietää vierasta ruokaa lautasellaan.” Lisäksi, kun lapsen viikoittaiset ruokapäiväkirjat kulkeutuvat ravitsemusterapeutilla ”laskettavaksi” ja ”arvioitavaksi” sain joka äidin kaipaamaan synninpäästön: hyvin ja monipuolisesti ruokittu lapsi. Ihan tavallisella ruualla. Välillä puolivalmistein, välillä ”mullasta asti”.

    Tykkää

    • Ihanan järkevää ja realistista suhtautumista! Mä en ole koskaan ymmärtänyt lasten pakkosyöttämistä, tai maistattamistakaan sen puoleen. Myöskään minä aikuisena en pidä kaikista ruoista ja pystyn sen jo yhden maistamisen jälkeen toteamaan. Miksi lapsia on väkisin siedätettävä syömään jotain, mitä he eivät voi sietää?
      Kiitos tästä viestistä, ihanan maalaisjärkinen! 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  5. Samaa mieltä kuin edellisetkin. 🙂
    Kohtuus kaikessa, myös terveellisyys vouhotuksessa.
    Jos joku kuolee satunnaiseen valmisruoka-ateriaan, hän olisi tod.näk. kuollut joka tapauksessa. Näin kärjistetysti.
    Ja jos ajatellaan ”vanhaa hyvää aikaa”…
    Säilöntäaineita oli vähemmän, mutta niin oli myös kaupan tarjontaa. Appelsiinit oli harvinainen herkku, eikä arkea, niin kuin nyt. Eikä talvella tainnut olla kovin kummoista valikoimaa vihanneksissa yms?
    Meillä syödään pääosin kotiruokaa, tarpeen mukaan kaupan tädin tekemää ruokaa. Kahden vuorotyöläisen arki vaatii uhrinsa. 🙂

    Tykkää

    • Kyllä työt vaan osansa vaatii. Ja mun mielestä vanhemmat ansaitsee myös unensa, annan siis mieluummin lasten syödä toisinaan valmisruokia, kuin valmistelen pitkin öitä. Heitetään syyllisyydet romukoppaan ja eletään just niinku eletään! 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  6. Olen, tunnustan 🙂
    Itse en myöskään koskaan ostaisi valmishamppareita. Mutta mutta ne ovat lasten suurta herkkua, joten joskus pe iltaisin sellaiset tarjoilen lasten toiveesta. Samaa mieltä että kohtuus kaikessa. Ja tärkeintä kuitenkin että lapset saavat ruokaa!

    Tykkää

    • Juu, kyllä meilläkin noita hodareita silloin tällöin tulee syötyä. Se on sellanen ”iskän spesiaali”. 😀 Eikä oikeesti toisinaan niin kovin vaarallista. 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  7. Opiskelen, toinen lapsi harrastaa 3xvko, toinen on taapero. Mies toipuu vieroituksesta, on vihdoinkin kuivilla. Käydään terapiassa me aikuiset. Lapset ovat iloisia, tasapainoisia ja terveitä kaikin puolin. Tärkeysjärjestyksessä 1. Pidä perhe koossa 2. Tue miestä raittiudessa 3. Tee essee ja näyttösuunnitelma valmiiksi 4. Siivoa, pese pyykit, tiskaa astiat, kylvetä taapero 5. … 6. … 7. … …898. Tee omin kätösin sämpylöitä. Huono omatunto? Ei todellakaan. Olen vain niin hitokseen ylpeä itsestäni ja miehestäni ❤ Antakee itellenne armoo äidit ja tsemppiä 🙂

    Tykkää

    • Kiitos Freijja silmiäavaavasta kommentista. Kunpa kaikki muistaisivat ajatella noin. Ja toimia omien mahdollisuuksiensa mukaan.

      Tsemppiä! Ja kiitos. ❤

      -Päivi-

      Tykkää

      • Multa meni nyt ihan ohi se kohta tekstistä, jossa kerrotaan sairastuneista lapsista. Silly me. Päivi, keep up the good work!

        Tykkää

  8. Sulla on niin hyviä tekstejä, maalaisjärjellä ja todellisuuden pohjalta kirjoitettuja, kadehdin sun taitoa kirjoittaa:) tää teksti ja se joskus aiemmin kirjoitettu päivähoidosta, se oli todellakin paras teksti siitä kuumasta perunasta joka silloin velloi. Terv. Yks äiti

    Tykkää

  9. Hih, just pilkoin pari siivua kurkkua lasten lautasille spagettien ja nakkien (ne sentään kokoliha) seuraksi. Miten muutamasta siivusta voikin tulla niin paljon parempi mieli? 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s