Korkkarit kattoon!

En tiedä, jäikö menneestä viikosta paljon jälkipolville kerrottavaa. Tai ehkä sittenkin. Viikkoon mahtui kuitenkin se pitkään mielessä kytenyt irtisanoutuminen, jupinaa byrokratiasta, sitä nyt jo aika perinteistä ahdistusta, lähes sairaalloista väsymystä. Iltaisin olenkin maannut lähinnä kyljyksenä ja tuijottanut lasittunein katsein kattoon. Oikeesti kyllä pakotin itteni muutamana iltana lenkille, ihan vaan saadakseni raitista ilmaa. Kotityöt olen ohittanut olankohautuksella.

Lisäksi Facebookissa seuraavat tietävätkin, että blogia ollaan päivittelemässä. Ja koska kyseessä on just mun blogi, ei homma voi tietenkään mennä niinkuin elokuvissa. Sain kuitenkin luvan postata, joten ei auta kuin odotella. Onneks mulla on maailman paras ja sitoutunein koodari. Itsehän olisin viskannut koko roskan jo tunkiolle.

Olenkin nyt, itse itseäni tehostaen, sitä mieltä, että olen ehdottomasti ansainnut ”korkkarit kattoon ja ripsarit poskille” -henkisen rymyillan. Ilta alkaa jo iltapäivällä ministeritukkautumisella (ehkä, en oo varma vieläkään!) ja jatkuu ystävän kainalossa ja kuohuvan virratessa. Tiedossa siis luokatonta läppää, käkätystä ja ennennäkemättömiä muuveja paikalliskapakin tanssilattialla.

korkkis 010

Ai mitäkö nyt irtisanouduttuani teen? Se taitaa ansaita ihan oman postauksensa. Sen vaan sanon, että olen yhtä aikaa pirun peloissani ja järjettömän innostunut!

Nyt kuitenkin pyykit koneeseen ja pallopään tarkastelua. Ministeripolkka vaiko eikö?! Tuoreeltaan tilanteen pääsee varmaan näkemään iltapäivästä Instagramista. Iiiiik!

-Päivi-

Mainokset

Kylmä kahvi kaunistaa?

Monta vuotta mä olen kitkutellut. Ja kiukutellut. Juonut kahvini sinnikkäästi haaleana ja toisinaan lyönyt mukin lähes suoraan mikroon. Kiroillut ääliömäistä keitintä, mutta kuitenkin jatkanut sen käyttämistä. Onhan se lahjaksi saatu merkkikeitin. Kalliskin varmaan.

Mutta nyt riitti! Aamukahvi on mulle yksi päivän parhaista hetkistä. Höyryävä mokkamuki lämmittää syksyisen viileillä puulattioilla kylmennyttä kroppaa varpaisiin asti, herättää ja virkistää. Haluan keittimen, joka porisee mulle aamuisin tuota ihanaa elämän eliksiiriä, eikä viileänhaaleaa rapavettä.

Oikeastihan meidän Moccamasterin termoskeitin keittää hyvän makuista kahvia. Ongelmaksi muodostuu siis lähinnä juuri tuo kahvin lämpötila. Termospannu on sen verran kookas, ettei se pidä millään aamuisin keittämääni muutamaa kupillista lämpimänä. Kahvi jäähtyy ja väljähtyy välittömästi tiputtuaan ja yleensä siinä kohtaa, kun lisään mukilliseeni reilun lorauksen maitoa, joudunkin vippaamaan kupin suosiolla mikroon hetkeksi. Koska viileä kahvi on vaan pahaa, eikä edes näiden vuosien kokemusteni perusteella kaunista. Yhtään.

Koska aamut on lähtökohtaisesti usein vähän vaikeita (väsyttää ja sit se toinen vee…), olis enemmän kuin kohtuullista, että kahvi maistuisi hyvältä. Niinpä olen päättänyt toivoa joululahjaksi uuden kahvinkeittimen. Todennäköisesti itseltäni, mutta lahja ku lahja.

keitinKuva täältä.

Nyt mä haluaisin, että te vinkkaisitte hyvistä keittimistä! Luotatteko perinteiseen, oikeasti hyvää kahvia keittävään Moccamasteriin? (poikkeuksena kylmä termos…) Keittyykö paras kahvi marketin perusvehkeellä? Pannukahvi? Pikakahvi? Mikäkahvi?

Toisinaan keittelen kunnon sumpit myös mutteripannulla. Lämmitän puolimukia maitoa ja lisään pannullisen espressoa. Kahvikonekin kiehtoisi. Joskus cappuccino, toisinaan latte. Mutta arkiaamuisin..? Noup. Haluan ladata keittimen illalla, koska aamuhämärässä yhden napin painaminenkin tuntuu usein lähes mahdottomalta.

moccamasterKuva täältä.

Joten kiltit pliis, linkatkaa ja vinkatkaa! Onko teillä keittimiä tai kahvikoneita, jotka jauhaisivat pavut aina tuoreeltaan? Entä kapselikeittimet, onko niistä mihinkään, vai pääseekö sellaisella vain rahoistaan? Tahtoisin jotain pientä arjen luksusta nyt tämän vuosien kylmäkahvikierteen jälkeen.

Auttakaa! Mutsi alkaa olla jo vanha ja väsynyt. Mutsi tarttee kunnon kahvia.

-Päivi-

 

Pienet.

Tänään kohotellaan maljoja, kun vietetään toista vuosittaista tyttöjen piirakkailtaa.

Jokainen on taas valmistanut jotain herkkua illanistujaista varten ja onpa piirakkaporukkamme kasvanutkin yhdellä jäsenellä.

skumpat 007

Tänä iltana kohotetaan malja myös sille. Ärsyttävän salaperäistä, mutta joutuu pysymään salaisuutena vielä hetken. Kerron kyllä mille kilistellään, kunhan sopiva hetki koittaa.

Sen vaan sanon, että sinnikkyys palkitaan lopulta sittenkin!

Kippis!

-Päivi-

 

Mitä sä pelkäät?

Äitiys on sellanen jännä yhdistelmä suurta onnea ja jäytävää pelkoa. Koko ajanhan sitä on sydän syrjällään jälkikasvunsa puolesta. Jostain syystä vauva-aikana on ihan varma, että se lakkaa vaan yht’äkkiä hengittämästä. Taaperoikäinen voi koska tahansa sotkeentua pulleroisiin kinttuihinsa ja kaatua, tukehtua palikkaan tai hukkua saaviin. Koululaista vaanii liikenne joka ikinen päivä. Ja entäs kun pääsevät teini-ikään, sittenhän niiden puolesta vasta saakin olla pelkäämässä!

Kaipa nämä on ihan luonnollisia pelkoja. Että läheisille sattuu jotain. Mutta mitä muuta sitä aikuinen ihminen pelkää? Käärmeitä ja ampiaisia ei nyt lasketa.

Mä olen nyt ymmärtänyt oman pelkoni. Siis noiden edellämainittujen lisäksi. Mä pelkään, että menetän kyvyn nauraa. Nähdä maailman sellasen hiukan vinon kulman läpi. Että mun hoksottimet hidastuu. Etten enää hokaa läppää. Kuivahdan ja väsähdän. Mun kaikkein pahin pelko on, että musta tulee sellainen omassa elämässään epäonnistunut keski-iän ylittänyt kyyninen, ärsyttävä ja negatiivinen ämmä. Yksi ihmisrodun pahimmista ilmentymistä.

Jokainen epäonnistuminen kyynistää väkisin vähän, olen huomannut. Kun oikein velloo itsesäälin aallonpohjalla, on helppo ajatella, että aivan sama. Mikään ei onnistu kuitenkaan.

Olen kuitenkin päättänyt taistella. Kai tämä blogin rustaaminenkin aivojumpasta käy. Aion katsoa How I met your motherin uusintoja vielä kuuskymppisenä ja nauraa mojoville pieruille kiikkustuolissa. Päästäähän se paukku nyt aikamoisen kiekasun, ku puuta vasten tuuttaa!

tuggajuttu 020

Olen myös luvannut, että mua saa alkaa kivittää siinä kohtaa, jos käyn omaa pahaa oloani vittuilemassa lähikaupan kassalle. Tai inisen ja märisen kaikesta. Jos löydän pelkkiä epäkohtia. Jos olen joskus kiinnostuneempi muiden elämistä, kuin omastani. Tai katson asiakseni neuvoa tai arvostella ihmisiä, jotka eivät neuvojani kaipaa.

On se vaan. Aika pelottava ajatus.

Mitä sä pelkäät?

-Päivi-

Ministeritukka.

Politiikastahan minä en mitään ymmärrä. Enkä edes esitä kovin kiinnostunutta. Mutta kovin ilahtunut olin uuden ympäristöministerin valinnasta kahdestakin syystä. Ensinnäkin ihan ykkösjuttu, että ministeriössä on joku, joka ei ole ollut poliittisissa kahinoissa jo Kekkosen aikaan ja toiseksi Sanni Grahn-Laasosella on ihan killeri fleda! Myönnän, tämä on poliittisena kannanottona heikohko, mutta mä kaipaan nyt pinnallista hömppää kaiken kökön tasapainoksi. Ympäristöministerin tukka on just hyvä aihe nyt!

Kattokaa nyt. Napakka, suoralinjainen polkka, mutta kuitenkin suht reippaalla pituudella. Ja aivan loistava liukuväri tummasta vaaleaan. Oon ihan myyty!

sannis

Nyt mä oon tietty ihan vakuuttunut, että mäkin haluan ministeritukan. Tai sit en. Vai haluanko? En mä tiedä. Toisaalta oon kasvatellut tätä lettiä jo pitempään ja kun sen kerrankin olen saanut tähän mittaan, kannattaako sitä heti leikata? Samalla olisi hyvästeltävä helpot pikkumyynutturat, sivuponnarit ja letit. Suoristusrautaa olis käytettävä muulloinkin, kuin juhlatilanteissa, koska polkkahan sojottaa aina just sinne, mihin sen ei kuulu.

tuggajuttu 017tuggajuttu 004tuggajuttu 018

Toisaalta, mun hiusvärien, auringon ja villin tupeerauksen rasittama kuontalo kaipaisi ehkä juuri tuota pätkäisyä. Kerralla kunnon nippu tukkaa lattialle ja varmaan irtois lettiin paksuuttakin lisää. Olishan se kivaa vaihtelua ja hei, aina se kasvaa kuitenkin takaisin.

tuggajuttu 014tuggajuttu 009

Auttakaa nyt minnuu! Polkka vai ei? Ja tosta 1,5 metrin tyvikasvusta ei ole syytä mainita kommenteissa, se hoidetaan sit samalla… Vat sei juu, hä?! Nyt saa siis äänestää! JAA, EI, TYHJÄ VAI POISSA?

Ja lopuksi vielä toivekuva Vironperän kuninkaasta. Silmistä on vähän turvotus laskenut, mut eiks muuten mee läpi ihan kuusnolla?

tuggajuttu 026

Nätti on!

-Päivi-

P.S. Kuvien vino asettelu on tyttäreni taiteellisen silmän luomus. Ovat kuulemma parempia noin.

Ministerin kuva lainattu täältä.

Itku, potku ja raivari.

Luulette tietysti, että kerron jutun uhmaikäisen heittäytymisharjoituksista julkisella paikalla. Tällä kertaa kuitenkaan en. Kyseessä on mun ihan ikiomat itkut ja potkut.

Tämä loppuviikko ei juurikaan antanut, mutta otti kyllä. Jopa niissä määrin, että se lamautti ajatukset, tekemisen ja jopa jalat. Eilen tullessani kotiin olin täysin turta. Alakulo ryöpsähti itkuna ja vollottelin illan pussilakanani kulmaan naamioiden kaiken Vain elämää-liikutuksen piikkiin. Aamulla koitin raottaa silmiäni turpoluomien takaa hyvin johannesvirolaismaiseen tyyliin, mutta vasta puoliltapäivin taisin näyttää jokseenkin itseltäni. Siinä sitten lärvi turvoksissa kyselemään, että oliko plussakorttia ja tarviitko pussin. Olin varmaan helvetin reippaan näkönen.

Päättäessäni viikon kuudennen työpäivän lampsin kotiin ja sain kerrankin purettua vitutuksen johonkin järkevään ja siivosin raivolla kaatopaikkaa muistuttaneen keittiön. Jaksoin vaivata pizzataikinan ja avasin siiderin. Huomenna ajattelin pääosin nukkua.

kotikuvia elo-14 022

Ei siis mitään kovin nokkelaa tällä kertaa. Jos nyt koskaan. Mutta mä olen tunneasioissa vähän tällänen höyryjyrä ja mun on kamalan vaikea esittää muuta, jos harmittaa niin, että ohimoita pakottaa.

No, kohta elämä taas tasaantuu ja hommat rullailee normaalisti. Mutta nyt vielä avaan toisen sidukan ja masennun rauhassa. Kyllä elämä on joskus aika epäreilua!

-Päivi-

Kuvassa omenoita. Älkää kysykö.

Taasko?!

Siis mitä?! TAASko viikonloppu? Justhan se vasta oli!

Sanoi… ei kukaan. Koskaan.

Onneksi kuitenkin tuli vihdoin tämä odotettu vapaa. Ei ollut mikään helppo viikko tämä. Tällä viikolla olen:

– lukenut nolla sivua kirjaa

– kuunnellut pitkästä aikaa Queenia

– nukkunut liian vähän ja huonosti

– itkenyt blogin takia, kun koodaustaito ei riitä

– tuntenut riittämättömyyttä

– ottanut turhaan itseeni jonkun sanoista

– miettinyt oppisopimusasioita ja tulevaisuutta

– heittänyt kirveen kaivoon ja masistellut oppisopimusasian tiimoilta

ukis 048

– unohtanut meidän kihlajaispäivän

– se oli eilen. Mieskin unohti onneks.

– innostunut muutamista uusista tapettimalleista

– saanut luonnottomat raivarit mitättömästä asiasta

– heittänyt raivopäissäni nuudelipussin makkarin oveen

– kyllä, nuudelipussin

– miettinyt vihanhallintakurssia…

– nauranut liian vähän

– onnistunut hukkaamaan keväällä hankkimani perhekalenterin

ukis 035

– alkanut olla huolissani muististani, joka ei ilmiselvästikään pelaa kovin kummoisesti

– ihaillut noita mun kolmea mukulaa, joista on kasvamassa ihan helkkarin hienoja tyyppejä

– suunnitellut sekä siivoamista että leipomista toteuttamatta kumpaakaan

– haaveillut olkkarin tapetoinnista ja uudesta sisustuksesta

– laajentanut haaveet myös pikkueteiseen, josta haluaisin pukeutumistilan

– katsonut, kun mies on tuhahdellut haaveilleni

– kuulemma just ollaan tapetoitu. Joo, viis vuotta sitten. VIIS!

– päättänyt alkaa säästää uusiin tapetteihin…

ukis 124

………………

Jotenkin väsähtäneeltähän toi lista taas vaikuttaa. Onneksi nyt on viikonloppu vailla ohjelmaa, taidetaan koko porukka olla ihan todella levon ja yhteisen ajan tarpeessa. Mutta koska se siivoaminen taas viikolla jäi uurastamatta, on nyt tartuttava imuriin ja moppiin. Jos äkkiä sykkii sen pois alta, voi sit keskittyä tärkeämpiin asioihin. Kuten lukemiseen ja leffoihin.

Joten musat kaakkoon ja paskalle kyytiä! Moro!

-Päivi-

Kuvat ei liity mihinkään. Paitsi siihen, että sen kerran ku nämä pikkunaiset löytää yhteisen sävelen, se on parasta ikuistaa.

Ringis, rundis, messis.

Kauanpa maltoin. Olla ihan yksikseni, meinaan. nakit ja MUTSI sai nimittäin kutsun liittyä mukaan Blogirinkiin! Ja koska mun mielestä ehdot oli hyvät ja reilut, lähdin messiin.

Nyt ennen kuin siellä päästetään hartioita valahtamaan pettymyksestä; mikään ei tule varsinaisesti blogissa muuttumaan. Nakkimutsila pysyy omassa osoitteessaan ja mutsi kirjottelee ihan yhtä kiukkusia ja paskoja juttuja, kuin tähänkin asti. Ulkonäkö pysyy mun näköisenä ja tosiaan, sisältö myös.

No miksi sitten lähteä mihinkään rinkeihin? Kuten oon monesti varmaan sanonutkin, tämä on mulle pääasiallisesti harrastus. Tykkään tästä ihan älyttömästi ja jos voisin, kirjottelisin mielelläni näitä juttuja vaikka kokopäiväsesti. Valitettavasti se vaihtoehto ei ole kovinkaan todennäköinen. Mutta kuka tahansa inhimillinen ihminen varmasti miettisi mun housuissani, että olishan se kiva saada tästä toisinaan vaikka jotain pientä korvaustakin. Nimellisistä summistahan suurimman osan bloggaajista kohdalla puhutaan, mutta kyllä ainakin meidän perheen talous kiittää pienistäkin ”ylimääräisistä” rahasummista.

Blogirinki siis mahdollistaa mulle satunnaisten yhteistöiden tekemisen, pienen korvauksen käytetyistä tunneista ja tsäänssin tehdä juttuja, joita en ennen oo päässyt kokeilemaan. Ja kun blogi pysyy omassa osoitteessaan ja saa jatkua sillä tahdilla, kuin hyvältä tuntuu, en nähnyt mitään syytä kieltäytyäkään.

blogirinki

Yhteistöistä ollaan aina montaa mieltä. Ja olen mäkin sitä mieltä, että muutama alkujaan mukava blogi on mennyt kaupallistumisen myötä huonompaan suuntaan. Toisaalta oon myös aika varma, että kaupalliset yhteistyöt ovat tulleet blogeihin jäädäkseen. Ja musta on lähinnä hienoa, että joku pitää myös bloggareiden puolia. Moni yritys kun edelleenkin olettaa saavansa kokemuksellista mainossisältöä pelkästään lahjoittamalla kirjoittajalle vaikkapa jonkun pienen tuotteen. Eli yritykselle käytännössä ilmaiseksi. Pitkään homma pelittikin niin, ja onhan noita juttuja itsekin tullut jokunen tehtyä, mutta hyvä että nyt ollaan otettu askeleita oikeaan suuntaan. Työtä, tai työhön verrattavissa olevaa toimintaa ei pidä kenenkään joutua tekemään ilmaiseksi.

Noh. Paasati paasati, ymmärrätte varmaan yskän. Ja tää aihe on niin monessa blogissa jo ympäri pyöritelty, että annetaan sen nyt olla. Mutta sen vaan sanon, että tulen tekemään tästä lähtien vain yhteistöitä, joiden takana voin seistä ja jotka on nakit ja MUTSI:n näköisiä. Joten hiphei huoli pois!

Kerrataas vielä tähän loppuun, miten blogia voi seurata. (saa käyttää, mut ei ol pakko, hei!) nakit ja MUTSI löytyy siis eri kätevästi seuraavilta kanavilta: (tekstit ois niinku linkkei)

Blogirinki

Facebook

Instagram

Bloglovin

Blogilista (kuuuuka ilmotti?)

Twitter

Jos tulee jotain asiaa, sivuhuomautuksia tai suorasanasempaa vittuilua, ne voi osoittaa sähköpostiin osoitteeseen nakitjamutsi@gmail.com

Zervuska haidis!

-Päivi-

Rapurallaa

Ajankohta on lyötävä lukkoon ajoissa. Sitä vaatii ruuhkisvanhempien yhteinen illanvietto, ilman lapsia. Loppu sujuu kuin itsestään. Ilman stressiä tai turhaa vouhottamista. Kaikki tuo jotain. Kaikki tuo hyvän fiiliksen. Ja onnistunut ilta on valmis.

Istuttiin kahden ystäväpariskunnan kanssa iltaa viimeksi vappuna. Tuolloin oli lapset mukana ja ilta tietysti sen mukainen; rauhallisempi ja lyhyt. Sattumalta ruoan äärellä tuli puheeksi, että moni meistä ei ollut koskaan syönyt rapuja. Ja siltä istumalta päätettiin, että tänä syksynä pidetään yhteiset rapukestit. Yhden pariskunnan mökillä, ilman lapsia.

Lyötiin viikonloppu lukkoon ja alettiin pehmitellä lastenhoitajia. Eilen, neljä kuukautta idean jälkeen, päästiin toteutuksen kimppuun. Ja voi, mikä ilta!

rapurallaa 008rapurallaa 012rapurallaa 005rapurallaa 023rapurallaa 040rapurallaa 042rapurallaa 049rapurallaa 088rapurallaa 130

Ei lakattu vielä aamullakaan ihmettelemästä, kuinka hauskaa meillä oli. Juomat oli kylmiä ja sauna ja palju lämpimät. Sählättiin rapujen kanssa ja laulettiin juomalauluna mm. A-han Take on me:tä. Kuunneltiin legendaarista musaa Queenista Neon 2:n kautta E-typeen. Jorattiin, laulettiin ja naurettiin. Nautittiin.

Aamu valkeni kauniina ja no, kohmeloisena. Mutta oli kyllä kaiken päänsäryn ja huonon olon arvoista. En muista koska olisi viimeksi ollut noin hauskaa! Mekin kuitenkin harvemmin käydään viihteellä yhdessä, yleensä homma hoituu vuorovedoin. Mutta kyllä tämä on tavaksi otettava.

Kiitos vielä kaikille asianosaisille, mahtavalle isäntäparille ja ihanille rapuvastaaville! Ens vuonna uusiks! Buuuujaaaah!

-Päivi-

Kuukausi naisena

Mietin tossa päivänä eräänä, että miten aina voi ottaa päähän? No asiaahan oli pakko tutkia. Tervetuloa siis kuukauteen naisena! Onpa kyllä jännä, että ottaa. Päähän.

Päivä 1.

– vatsaa juilii. Pännii. Tissitkin on jotenkin kireet. En kai mä vaan oo raskaana?

Päivä 2.

– Japani liputtaa pöksyissä. En oo paksuna. Huh.

Päivät 3.-5.

– perse vuotaa, maha on kuin ilmapallo. Pierettääkin koko ajan. Sattuu. Vituttaa. Puen erehdyksissä vaaleat housut, jotta voin joka kerta noustessani jännätä, jätinkö kanssaeläjille pienet punaiset persterveiset.

Päivä 6.

– öljynvaihto ohi. Kauheen kivaa, kun housuissa ei rahise.

Päivät 7.-12.

– elämä on ihanaa! Linnut laulaa, aurinko paistaa, askel on kevyt. Onpa mulla ihana mies ja hyväkäytöksiset lapset. Mahtavaa!

Päivät 13.-16.

– aiaiai, vatsaa nipistää! Poskia punottaa ja miehet… grrrrr… miehet!

Päivä 17.

– ainiin, se oli se ovulaatio. Ne miehet ny niin erikoisia oo.

Päivät 18.-22.

– tässähän tää elämä menee.

Päivät 23.-27.

– onpa mulla ihan helvetin ärsyttävä äijä. Kakaratkin on joku pilannu, eihän ne osaa käyttäytyä yhtään! Parku räjähtää kadonneesta hiuspinnistä tai loppuneista pumpulilapuista. Suklaata! ANNA SUKLAATA! Miks mä en osaa mitään? Oon ruma ja läski ja mulle kasvaa viikset. Voisko joku asia nyt JOSKUS onnistua? Kaikki ruoka hetitännenyt. NYT!

Päivä 28.

– vatsaa juilii. Pännii. Tissitkin on jotenkin kireet. En kai mä vaan oo raskaana?!

Päivä 29./30.

– ainiin, ne olikin ne hillot. En oo paksuna. Huh.

yök

Ja tämä 12 kertaa vuodessa.

—————-

Mielialanvaihtelut? Mitä ne on?

-Päivi-

*kirjoitus on luonnosteltu päivien 23.-27. aikana. Sori.