Tänään kohotellaan maljoja, kun vietetään toista vuosittaista tyttöjen piirakkailtaa.
Jokainen on taas valmistanut jotain herkkua illanistujaista varten ja onpa piirakkaporukkamme kasvanutkin yhdellä jäsenellä.
Tänä iltana kohotetaan malja myös sille. Ärsyttävän salaperäistä, mutta joutuu pysymään salaisuutena vielä hetken. Kerron kyllä mille kilistellään, kunhan sopiva hetki koittaa.
Sen vaan sanon, että sinnikkyys palkitaan lopulta sittenkin!
Kippis!
-Päivi-
En tiedä, voinko äitinä tulla mistään onnellisemmaksi, kuin nähdessäni oman lapseni unelman toteutuvan. Säihkyvät silmät ja jännittyneen hymyn. Tapahtuman jälkeisen innokkaan puheripulin.
Saatiin eilen ex-tempore tilaisuus päästä nopeasti tapaamaan pätkäpojan suurta idolia, Susijengin sentteriä, oman kylän poikaa, ”meidän Junnua”. Pientä jännitti mahdottomasti, mutta onneksi Junnu oli selkeästi jutellut korisjunioreiden kanssa aiemminkin ja pätkäkin vastaili lyhytsanaisesti.
Nyt on pelipaidassa nimmari, läjä kuvia idolin tapaamisesta ja tärkeä muisto tsemppaavalta maajoukkuepelaajalta.
Tuleva takamies meni tapaamisen jälkeen huoneeseensa veivaamaan layuppeja ja muisti vielä tänäänkin kertoa, kuinka siistiä oli tavata Gerald Lee jr. Yksi asia tosin jäi harmittamaan. ”Mä unohdin kysyä siltä millasta on olla telkkarissa.”
-Päivi-
Ajankohta on lyötävä lukkoon ajoissa. Sitä vaatii ruuhkisvanhempien yhteinen illanvietto, ilman lapsia. Loppu sujuu kuin itsestään. Ilman stressiä tai turhaa vouhottamista. Kaikki tuo jotain. Kaikki tuo hyvän fiiliksen. Ja onnistunut ilta on valmis.
Istuttiin kahden ystäväpariskunnan kanssa iltaa viimeksi vappuna. Tuolloin oli lapset mukana ja ilta tietysti sen mukainen; rauhallisempi ja lyhyt. Sattumalta ruoan äärellä tuli puheeksi, että moni meistä ei ollut koskaan syönyt rapuja. Ja siltä istumalta päätettiin, että tänä syksynä pidetään yhteiset rapukestit. Yhden pariskunnan mökillä, ilman lapsia.
Lyötiin viikonloppu lukkoon ja alettiin pehmitellä lastenhoitajia. Eilen, neljä kuukautta idean jälkeen, päästiin toteutuksen kimppuun. Ja voi, mikä ilta!
Ei lakattu vielä aamullakaan ihmettelemästä, kuinka hauskaa meillä oli. Juomat oli kylmiä ja sauna ja palju lämpimät. Sählättiin rapujen kanssa ja laulettiin juomalauluna mm. A-han Take on me:tä. Kuunneltiin legendaarista musaa Queenista Neon 2:n kautta E-typeen. Jorattiin, laulettiin ja naurettiin. Nautittiin.
Aamu valkeni kauniina ja no, kohmeloisena. Mutta oli kyllä kaiken päänsäryn ja huonon olon arvoista. En muista koska olisi viimeksi ollut noin hauskaa! Mekin kuitenkin harvemmin käydään viihteellä yhdessä, yleensä homma hoituu vuorovedoin. Mutta kyllä tämä on tavaksi otettava.
Kiitos vielä kaikille asianosaisille, mahtavalle isäntäparille ja ihanille rapuvastaaville! Ens vuonna uusiks! Buuuujaaaah!
-Päivi-
Meillä eletään kuin pellossa. Melukylässä. Lomalla. Tehdään vaan muutamia pakollisia hommia (niinku käydään esim. töissä…), syödään miten sattuu, retkeillään olkkarissa ja nukahdetaan joka ilta inan liian myöhään. Ei noudateta mitään aikatauluja, paitsi päivittäistä uimista. Lojutaan rannalla, kylvetään aurinkorasvassa ja haukataan muistaessamme jotain muutakin ruokaa, kuin leipää ja suolakeksejä.
Kontrollifriikin ja rutiinireetan painajainen. Kämppä kuin hävityksen kauhistus, ruoka-ajat mitä sattuu ja tukat takussa. Mutta voi noita ihania järviveden kasvattamia, pisamanenäisiä lapsia. Kuinka syvältä kumpuaa pienen ihmisen ilo, kun saa hypätä laiturin päästä pommin. Joka ilta.
Päätän antaa pellossa elämisen vielä jatkua. Edes viikon. Pitkittää sitä kesäloman hälläväliä -fiilistä vähän. Aikataulut ja rutiinit räjähtää silmille kuitenkin jo parin viikon päästä koulun myötä. Nyt uidaan vielä joka päivä, nukutaan siskonpedillä olkkarissa, pestään vain välttämättömät pyykit ja astiat ja nautitaan toistemme helkkarin hyvästä seurasta. Murjotetaan niistä siivousvuoroista sitten taas syksyllä.
-Päivi-
”Äiti.”
”No?”
”Ei mitään. Tarkistin vaan, että sä oot siinä.”
Lapset ovat taas kotona. Mun ihanat, pienet hippiäiset. Huumorintajuiset pellavapäät. Kesän ruskettamat pisamanaamat. Ihanat, höppänät veijarit.
Meillä oli ihana viikko. Nautittiin kaikilla aisteilla, tehtiin normaaliin lapsiperhearkeen sopimattomia spontaaneja päätöksiä, hihiteltiin työpäivän jälkeen autossa teinien lailla että ”mitä tehtäis”. Käytiin kaupassa ekan kerran perjantaina, kun kahvimaito loppui. Tyhjennettiin tiskikone vasta lauantaina. Annettiin pyykkikasojen odottaa tulevaa, tavallista viikkoa. Syötiin ulkona, katsottiin elokuvia, pidettiin How I Met Your Mother -maratoneja. Nautittiin huolettomuudesta, eikä kertaakaan harkittu syövämme mitään nakeista tai jauhelihasta.
Torstai-iltana ikävä iski ensimmäisen kerran. Olisin halunnut nuuskuttaa pienimmän kesän hiostamaa niskakiharapehkoa, pörröttää pojan paksua jouhitukkaa ja pyörittää vanhimman pitkän letin ponnarille. Halata, pusutella ja vaihtaa neniä. Onneksi tuon kaiken olen saanut tehdä tänään. Äidillinen nautinto on raastava yhdistelmä ikävää ja hetkellistä vapautta.
Lupaan muistaa tämän fiiliksen syyspimeällä. Lupaan muistaa pitkitetyt aamu-unet, rauhalliset aamukahvit, vaivihkaa iltakävelyllä etsityn puolison käden omani lomassa. Onnen siitä, että osataan olla myös kahdestaan. Meillä on vielä toivoa.
Säilön onnen väistämättä eteen tuleviin synkkiin päiviin. Sain napattua langan päästä kiinni, vaikka se tuntui välillä jo hukkuneen vyyhdin sisään. Olo on parempi kuin aikoihin. Tuntuu, että olen valmis ottamaan vastaan uusia haasteita, lähteä etsimään paikkaani muuallakin kuin kotona.
Lasten kotiinpaluun kunniaksi pyöräytettiin, mikäs muu kuin pannari. Jätskiä, hilloa ja niskahiusten nuuskutusta. Onni.
-Päivi-
P.S. Tuo kuvassa vilahtava Päivi Storgårdin Keinulaudalla yllätti todella positiivisesti! Ehdoton lukusuositus, antaisin melkein 5 tähteä!
Palataanpa hetkeksi ihanan Ahvenanmaan juhannusmaisemiin. Koko perhe muistelee reissua aivan erityisellä lämmöllä, ainoastaan liian lyhyt loma jäi harmittamaan. Niin paljon jäi vielä näkemättä, monta paikkaa vierailematta. Ahvenanmaa oli aivan ihanteellinen kohde pelkälle mökkilomallekin, mutta koska me ei oltu ennen päästy tuolla käymään, pari must-kohdetta oli tottakai ohjelmistossa.
Koska sekä Kastelholman linna laajoine piha-alueineen, että Bomarsundin (puumarsun) linnoitus sijaitsevat samalla suunnalla, päätimme suunnistaa kohti Sundia. Kun vielä matkan varrelle sattui osumaan Taffelin tehtaanmyymälä, oli päiväohjelma täysin selkeä.
Ilmeisesti itse tehdas oli juhannuksen ajan kiinni, sen verran hiljaista oli parkkialueella, mutta pieni factory shop palveli yli-innokkaita, juustonaksun kanssa poseeraavia turisteja. Täällä ei lapsetkaan arastelleet tehdä ostoksia, reipas myyjätär kun puhui myös suomea. Hinnoiltaan tehtaanmyymälä ei järin paljoa eronnut normimarketista, mutta muutamia hauskoja erikoisuuksia nappasimme matkaeväiksi. Perunalastujen ystäville mukava piipahduspaikka.
Kastelholman linna oli kaikkine opasteineen, pihoineen ja hauskoine yksityiskohtineen todella hieno. Kaupunkilaislapsia ilahdutti ensimmäisinä pihassa aidan takana asustelevat lampaat. Itse linnassa oli valtavasti nähtävää ja tutkittavaa. Onkaloita, käytäviä, kammioita. Pienemmät lapset osoittautuivat myös isosiskoaan uskaliaammiksi ja kiipesivät ihan linnan korkealle ”harjalle” asti. Ilma oli aika viileä ja tuuli tuiversi, mutta näkymät olivat upeat.
Sisällä linnassa lapset ryntäsivät heti vanhojen hattujen ja kypärien kimppuun. Minä tietenkin kipitin perässä hyssyttelemään ja torumaan, että mihinkään ei kosketa. Mutta nämä päähineet olivatkin nimenomaan kokeilua varten! Ja siitähän se riemu repesi. Oltiin vuorotellen ritaria ja linnanneitoa. Lapsista tämä oli erityisen hauskaa ja kyllä meitä vanhempiakin nauratti. Nämä toiminnalliset pisteet tällaisissa nähtävyyspaikoissa saavat meiltä ainakin ehdottomasti plussaa.
Itse linnan jälkeen käpyttelimme vielä samassa pihapiirissä sijaitsevaan Jan Karlsgårdeniin ja Vita Björnin pieneen kruununvankilaan, jossa on säilötty vankeja ihan jopa 1975-luvulle asti. (jos muistan oikein…) Vankila oli pieni ja erityisen pysäyttävää on ajatella, että vanginvartija perheineen on asunut saman rakennuksen toisessa päässä, vain pienen seinän päässä vankikopeista. Hyrrrr.
Ulkoilmamuseo Jan Karlsgården esittelee taas tyypillisen ahvenanmaalaisen pihapiirin 1700-1800 -luvulta. Rakennukset on siirretty paikalle eri puolilta Ahvenanmaata. Tiluksilla sijaitsee myös kahvila, ravintola ja pieni museokauppa. Jos säät olisivat sattuneet suosimaan, rannassa olisi saattanut myös päästä uimaan. Vähän harmitti, kun oltiin liikkeellä jo kovin aikaisin, juhannusaattona illemmalla kun Jan Karlsgårdenissa olisi nostettu oma juhannussalko ja ohjelmaakin olisi ollut. Vaikka tämä nyt näkemättä jäikin, suosittelen tätä ulkoilmakohdetta ehdottomasti linnassa kävijöille. Kiva piknik-paikka.
Lipun pystyi ostamaan pelkästään itse linnaan tai vankilaan, tai molempiin. Ulkoilmamuseoon sisäänpääsy on vapaa ja siellä järjestetäänkin mitä ilmeisimmin paljon erilaisia tapahtumia, konsertteja, esityksiä ja muuta.
Useamman tunnin kiertelyn jälkeen lapset, ja varsinkin poika, oli sitä mieltä, että olisi edettävä jo pikkuhiljaa katsomaan sitä puumarsua. Jouduttiin muutaman kerran selittämään, ettei kannata pettyä, jos linnoituksen edessä ei näy miekalla sonnustautunutta puista marsua, nimi kun vain kuulosti siltä ja olikin oikeasti Bomarsund.
Hieman yllätyksenä tuli, kuinka laaja tuo linnoituksen alue lopulta oli. Ja myönnettäköön, väsähtäneinä pitkästä kiertämisestä edellisessä paikassa, oikaistiin vähän… Kierreltiin ensimmäisillä raunioilla, mutta aika pian suunnattiin vieressä olevalle kioskille jätskiostoksille. Ilmeisesti kyseisen kylän juhannussalko oli juuri nostettu, väkeä kun oli paikalle tultaessa kovasti paljon salon ympärillä kahvittelemassa. Koristelu ja nosto missattiin siis taas, mutta nähtiinpä edes itse salko!
Jätskien jälkeen päätettiin suunnata takaisin mökille. Takapenkkiläiset vaikuttivat väsähtäneiltä ja nälkäisiltä ja vaativat päästä uimaan mökille, hyiseen meriveteen. Ajeltiin siis takaisin, lämmitettiin sekä sauna, että grilli ja nautiskeltiin valoisasta juhannusaatosta ihanan mökkimme suojissa.
Loma oli todella mitä parahin yhdistelmä täydellisen huoletonta mökkeilyä ja paikallista nähtävää. Ja voi vitsi, että näiden kuvien plärääminen herättää matkakuumeen taas… Ihana, ihana Oolanti.
-Päivi-
Yhteistyössä:
Hej! Loistava koko perheen juhannusretki Ahvenanmaalla on nyt ohi. Haikein mielin kerättiin eilen kimpsumme mökin uumenista ja suunnattiin kotiin. Arki alkoi heti tänään aamulla; meidän vanhempien lomat on tähän hetkeen ohi, joten edessä oli paluu sorvin ääreen ja pienimmällä päiväkotiarkeen. Mutta muistellaan kuitenkin vielä hetki Ahvenanmaan suloista suvea ja yhteistä juhannuslomaa.
Torstaina startattiin matkaan heti aamutuimaan, kohti Turun satamaa. Opelin perä lähes viisti maata, ei siksi että minä olisin istunut takapenkillä, vaan koska tavaraa otettiin mukaan oikein reilulla kädellä. Olihan mukana auto. Auton ajaminen laivaan olikin meille vanhemmille varmaan yhtä jännä hetki, kuin lapsille… Ihan apostolin kyydein kun ollaan ennen laivaan putkea pitkin kävelty. Vaikka eipä siinä jännittämistä olisi juurikaan ollut, melko taikuri saa olla, jos auton kyytiin jotenkin väärin saa. Ohjeet olivat varsin selkeät ja kulku jouhevaa.
Laivalla meillä oli käytössä oma hytti, mikä oli ihan mukava hengähdyspaikka, vaikkei tuolle matkalle näin isojen lasten kanssa välttämätön. Lähinnä ekat karkkiostokset käytiin vippaamassa hyttiin välillä, muutoin hengailtiin laivan leikki- ja pelihuoneissa ja kahvilassa. Amorellan aamulähtö oli ihanan rauhallinen, leikkihuoneissa oli tilaa, pelaamaan ei joutunut jonottamaan tuntia ja ruokailemaankin pääsi pöydän ääreen. Tätä kaikkea tosin osasi arvostaa vasta paluumatkalla uuden ja uljaan Viking Gracen kyydissä. Nyt toisen kerran kyseisellä aluksella käyneenä kiteyttäisin äkkiseltään näin: bilelaivana mainio, perhematkalle onneton. Purtilo oli aivan ääriään myöden täynnä, eikä meinattu löytää paikkaa sen enempää leikkipaikoilta, ravintoloista, kuin käytävien istumapaikoiltakaan. Leikkihuoneita oli kaksi (0-6v ja isommat), sekä erikseen teinien mesta, jossa oli pelit, leffat ja rensselit. Ja kaikki eri kerroksissa! Me nyt vielä pärjättiin näiden 11, 8 ja 6 -vee muksujen kanssa, mutta luulisin, että esimerkiksi ekaluokkalaisen ja taaperon kanssa matkatessa voi tulla tenkkapoo. Ja voihan toki olla, että mökillä omassa rauhassa vietetyt kolme päivää korostivat sitä jokseenkin kaoottisen ahdistavaa tunnelmaa, joka Gracella vallitsi. Mutta jos siis nyt ihan perinteistä miniristeilyä olisin perheelle varaamassa, luottaisin vanhempiin punaisiin laivoihin. Yllätyksenä ja pyytämättä.
Iltapäivällä saavuimme sateiseen Maarianhaminaan. Pikaisesti kävimme moikkaamassa porukkaa Visit Ålandin toimistolla, jonka jälkeen ajoimmekin suoraan n. 8 km:n päähän Jomalaan mökillemme. Ja pihkaannuttiin saman tien!
Kuvissa pieneltä, tavanomaiselta hirsitölliltä näyttänyt mökki olikin paljon avarampi ja ihanampi, kuin olimme osanneet kuvitella. Takassa loimusi valkea, kun mökkien isäntä, ihana Börje otti meidät vastaan ja esitteli mökin tiluksineen. Enkä kyllä keksi ainuttakaan asiaa, joka olisi jäänyt täydelliseltä mökkilomalta puuttumaan! Itse mökissä oli kolme makuuhuonetta, keittiö ja yhdistetty olo- ja ruokailutila, kylppäri ja sauna, iso terassi ja valtava piha. Oma ranta veneineen. Ruoanlaittoa varten löytyi kaikki emmeet, itse ruokia lukuunottamatta tietenkin. Varustukseen kuului myös perusmausteet, kahvit ja teet, leivinpaperit ja kelmut. Ilahduttavasti myös Wi-Fi oli mahdollista saada mökkiin. Samaan hintaan saatiin myös lemmikkejä; joutsenperhe asusteli rannassamme koko reissun ajan.
Kun mökin varustus oli tsekattu, olikin lähdettävä ruokakauppaan. Automaattisesti suuntasimme Maarianhaminan keskustaan, osittain siitäkin syystä, että lapset olivat säästäneet reissua varten rahaa ja tahtoivat lelukauppaan. Mielellään heti ja välittömästi. Vinhan etsimisen jälkeen löysimme keskustasta lelukaupan kauppakeskus Zeipelsistä ja ruokaostoksille päädyimme K-Supermarket Mathikseen. Seuraavana päivänä, kun lähdimme ajelemaan kaupungista poispäin, vastaan tuli isompi ostoskeskus Maxinge ja huomattavasti paremmin varusteltu K-Supermarket Kantarellen, mutta saatiin toki kaikki tarpeellinen keskustastakin. Vinkiksi kuitenkin matkaa suunnitteleville, että isommat ostokset kannattaa ehkä käydä tekemässä kaupungin laitamilla.
Mökkiin palatessa napsautettiin sauna päälle, syötiin, uitiin ja saunottiin. Istuskeltiin kirkastuvassa kesäillassa ja ihailtiin paikan kauneutta. Nautiskeltiin yhdessäolosta. Lapsetkin rakastuivat paikkaan niin täydellisesti, että alkoivat kutsua sitä heti kodikseen. Ja vaativat jo uutta reissua ensi kesäksi. Ehdottomasti samaan mökkiin.
Näitä Kungsnäsin mökkejä on rannalla kolme, jokainen omassa rauhassaan, omalla rannalla, lisää infoa löydät täältä. Me yövyimme keskimmäisessä ja tilaa oli viidelle hengelle ruhtinaallisesti. Suosittelen täysin varauksetta näitä mökkejä, jos mökkiloma Ahvenanmaalla kiinnostaa. Oltais mieluusti jääty vielä vaikka viikoksi. Vinkkinä vielä; Börje ei puhu suomea, mutta auttavallakin ruotsilla pärjää mainiosti. Mulla oli onneks mukana mieheni ”luin yliopistossa pohjoismaisia kieliä”, joten mä sain rauhassa tyytyä kiittelemään ja ihastelemaan kaikilla muistamillani superlatiiveilla.
Majoittumiseen en olisi siis voinut toivoa mitään enempää ja kuten ehkä tekstistä huokuu, jätettiin koko perhe pieni pala sydämistämme Önningebyhyn, Börjen ihanaan mökkiin. Mietin jo salaa jopa joulunviettoa tuolla…
Mutta jottei mene ihan yli tämä heruttelu, jatketaan Affenanmaan juttuja enemmän erillisessä postauksessa. (jollainen mulla on vielä Riiastakin tekemättä… mihin tää aika menee?!) Ensi kerralla vinkkailen siis enemmän Ahvenanmaan tekemisiä ja kokemuksia lapsiperheen näkökulmasta.
Ja ainiin, ei nähty yhtään haita. Eikä ahvenoita.
Mut hei, mites teidän juhannukset meni? 🙂
-Päivi-
Yhteistyössä:
Hälsningar från Åland! Aikaisin aamulla kotoa startattiin ja Ville Vikingin kainalon kautta saavuttiin iltapäivällä tänne Jomalaan mökille. Ollaan aivan pöllämystyneitä, kuinka ihana paikka tämä on. Lapset pyöri ensimmäisen tunnin ympyrää sateessa, eikä puheripulista ole meinannut tulla loppua. Täällä on aika onnellinen ja irtaantunut olo.
Pakollisten ostosten lisäksi ollaan ehditty jo puhella sitä toista kotimaista, saunoa, uida (kylmää!!!), herkutella, ihastella joutsenperhettä ja ennen kaikkea olla yhdessä. Lapset eivät lakkaa ihastelemasta paikkaa ja ilakoimasta yhdessäoloa. Mikä saa äidissä aikaan ristiriitaisen fiiliksen syyllisyyttä ja onnea.
Muksut peiteltiin jo unille, me vanhukset istutaan vielä futiksen äärellä. (juu-u, minäkin!) Huomenna lähdetään kiertämään Ahvenanmaata enemmän ja toivottavasti päästään näkemään muutama juhannussalkokin.
Näiden tunnelmien myötä haluan toivottaa kaikille oikein Ihanaa Juhannusta! Palaan tarkempiin reissukuulumisiin viimeistään jussin jälkeen, jos en malta täältä mökistä iltaisin kirjoitella. Koitan nyt kuitenkin pääasiassa nauttia tästä yhteisestä arjesta irtaantumisesta.
Puss och kram!
-Päivi-
Yhteistyössä:
Sunnuntaina aamuyöllä kello pärähti soimaan neljältä. Oli aika nousta, nykästä tukka nutturalle ja ottaa suunta kohti lentokenttää. Luojalle kiitos Suomen valoisista kesäöistä. Ja kahvista. Matkanteko sujui ihan leppoisasti ja kentällä oltiin hyvissä ajoin puoli kasin maissa.
Ja voi, kuinka mä tykkäänkään tuosta Helsinki-Vantaan lentoasemasta ja sen modernista helppoudesta. Boarding passit kulkee näppärästi kännykässä ja bag dropinkin voi hoitaa itse muutamalla koodilukijan piippauksella. Koko roska oli turvatarkastuksineen ohi vartissa. Tämän jälkeen Riian lentokenttä tuntuikin lähinnä kivikautiselta, mutta siitä myöhemmin…
Perillä Riiassa oltiin hiukan ennen yhtätoista aamupäivällä. Tiedossa oli, että bussi nro 22 vie keskustaan, mutta käytiin vielä kentän turisti-infossa varmistamassa asia. Infon elämäänsä kyllästynyt virkailija sai hampaidensa välistä sihistettyä sen verran englantia, että ymmärsimme bussilipun maksavan ennakkoon ostettuna 60 senttiä suuntaansa. Bussista ostettuna lipun hinta oli tuplat. Tyytyväisinä huimasta säästöstä kipitimme bussiin, joka odottikin lähes suoraan ulko-ovien edessä. Linja-automatka keskustaan kesti parisenkymmentä minuuttia ja satuimme bongaamaan vielä pysäkin lähes hotellimme vierestä, joten perillä hotellissa olimme jo hyvissä ajoin. Koska huoneen sai vasta lähempänä kahta, jätimme laukut säilytykseen ja lähdimme päämäärättä vaan kuljeskelemaan eteenpäin.
Riika valloitti meidät välittömästi kauneudellaan, suloisuudellaan ja rentoudellaan. Vanha kaupunki on todellinen helmi. Värikkäitä, toinen toistaan kauniimpia vanhoja rakennuksia seisoi vieri vieressä, viehättäviä kahviloita, ravintoloita ja terasseja oli joka nurkalla. Upeita kirkkoja. Ennen kaikkea kuitenkin vaikutuksen teki miellyttävän leppoisa ilmapiiri.
Omalla tavallaan latvialainen, hieman ynseä palvelukulttuuri sopii meille suomalaisille oivasti. Kaikesta kaupankäynnistä puuttui se inhottava tyrkyttäminen, mihin törmää usein ulkomailla. Katsella sai aivan rauhassa ja kysyttäessä kuitenkin vastattiin ihan ystävällisesti. Omalla tavallaan huvittavia olivat ravintoloiden sisäänheittäjät, jotka enemmänkin perääntyivät asiakkaita karkuun, kuin houkuttelivat sisään. Mutta tosiaan, sopii hyvin yhteen suomalaisen ”ei tehdä tästä ny numeroo” -olemisen kanssa. Kukaan ei väkisin tyrkyttänyt iholle.
Aikainen aamu vaati veronsa ja kun saimme huoneen, oli pakko ottaa, mieheni sanoin, pienet ettonet. Hotellihuone oli aika kompakti, mutta eipä me siellä aikaa kovin paljon vietettykään. Ajoi siis asiansa oikein mallikkaasti ja oli hinta-laatusuhteeltaan oikein mainio ja hyvässä paikassa. Ajattelin kirjoittaa vielä tarkempia tärppejä esim. majoituksesta ja ruoasta erilliseen postaukseen, jos vaan jaksatte lukea?
Lepäilyn jälkeen suuntasimme takaisin vanhan kaupungin kujille ja päätimme käydä myös Pietarin kirkon tornissa ihailemassa kaupunkia lintuperspektiivistä. Kiitos Riian kulttuuripääkaupunkivuoden, satuimme osumaan kirkkoon kesken upean konsertin, jota jäimme hetkeksi ihastuneina kuuntelemaan. Liput torniin maksoivat 7 €/hlö ja hissiä kuljetti puhelimestaan musiikkia matkat kuunnellut nuorimies. Ylhäältä näkymät olivat upeat, vaikka seuralaiseni pysyttelikin enimmäkseen keskiseinien lähettyvillä ja pyyhki tasaisesti jännityshikeä viiksistään. 😀
Matkaa jatkoimme käyskennellen ympäri vanhaa kaupunkia, istahtaen välillä hiukopalalle terassinkulmaan aistimaan ihanan kaupungin kepeää tunnelmaa. Ravintoloiden hintataso vaihteli hyvin paljon ennen muuta sijainnin perusteella. Vertailukohtana meillä oli pieni cokispullo, joka maksoi keskellä vanhaa kaupunkia 2,15 €, hieman syrjemmällä 1,50 € ja laitamilla 1,20 €. Ruoka oli poikkeuksetta oikein hyvää, mutta todellakin, jos halusi nauttia myös niistä kuuluisista Latvian edullisista hinnoista, kannatti ruokapaikka etsiä jostain hieman syrjempää, kuin keskeltä vanhaa kaupunkia.
Ensimmäisen päivän päätimme vanhan kaupungin ”päädystä” löytyneen ihanan puistoalueen luokse ja tuolta kävelimme ”kaupan kautta kotiin” ja söimme iltapalan hotellilla. Nukkumattia ei kovinkaan kauaa tarvinnut odotella, sen verran oli reissussa rähjäännytty.
Toinen päivä starttasi hotellin aamiaisella ja jatkui kaupunkia toiseen suuntaan, paikallisiin kauppahalleihin, jotka ovat entisiä Zeppelin-ilmalaivahalleja. Paikallisia ihmisiä alkoi näkyä huomattavasti enemmän tuolla puolella kaupunkia ja kaupankäynti oli kiivasta. Sen lisäksi, että myyjiä oli halleissa valtavasti, torimarkkinat jatkuivat myös hallien ulkopuolella. Latviassa näytti ainakin olevan ”zemenes”-aika parhaimmillaan, eli mansikoita oli lähes jokaisella kojulla runsaasti. Ja hinnat myös vaihtelivat kojun mukaan huomattavasti.
Ostoksia emme kuitenkaan halleista tehneet vaan jatkoimme paikalliseen Origo-ostoskeskukseen, jossa saatiin taas vetää Latvian edukkaat hinnat vessanpöntöstä. Tuontitavara oli täysin Suomen vastaavien tuotteiden hinnoissa. Halpaa oli oikeastaan ainoastaan ruokakaupoissa, joista ostettiinkin muutama tuliaispullo ja paikallisia karkkeja tuomisiksi. Paikallista yrttiviinaa ”mustaa balsamia” ei vielä paikan päällä maistettu, mutta ostettiin kotiin kokeiltavaksi. Balsamin lisäksi paikallinen erikoisuus oli monenlaiset meripihkatuotteet, joita myytiin sekä matkamuistomyymälöissä, että pienissä kojuissa ympäri vanhaa kaupunkia. Yleisesti ottaen nuo meripihkakorut on ehkä vähän vanhempien ihmisten pala kakkua, mutta onnistuttiin löytämään yksi, oikeasti kiva ”suvinir”-putiikki, josta ostin itselleni muistoksi tummasta peripihkasta valmistetut tähtikorvakorut (7,50 €).
Illaksi löydettiin ihan mahtava, ja tällä kertaa oikeasti edullinen, ravintola aika läheltä hotelliamme. Vedettiin navat pullolleen kunnon, rustiikkista liharuokaa upeassa kellarimaisessa ympäristössä Folkklubs ala Pagrabs -ravintolassa. Tästäkin lisää vielä erillisessä postauksessa.
Kaiken kaikkiaan Riika oli tosiaankin aivan ihastuttava. Vanha kaupunki oli loistavan kompakti kooltaan, käveltiin ihastuneina useita kertoja samoja reittejä eestaas, eikä haitannut yhtään. Nälkään tai janoon ei myöskään Riiassa pääse kuolemaan, siitä piti huolen vieri vieressä olevat terassit, ravintolat ja kahvilat. Kaksi päivää riitti oivasti vanhaan kaupunkiin ja hieman sen ulkopuolenkin tutustumiseen. Jos käytössä olisi vielä ollut kolmaskin päivä, olisimme todennäköisesti suunnanneet junalla Jurmalaan biitsille. Tällä kertaa se kuitenkin jäi.
Ihana, rauhallinen, hyväntuulinen reissu ihan kaksin. Mutta vitsi kun kotimatkalla jo oli ikävä lapsia. Seuraavaan reissuun lähdetäänkin jo ensi viikolla. Ja tällä kertaa ihan koko perheellä. 🙂
-Päivi-
Huh! Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti! Kuten lupasin (tai uhkasin..:) ), teen vielä erikseen postauksen, jossa tarkempia suosituksia, hintoja ym. Riikaan liittyen.
Ensimmäistä kertaa lähes viiteen vuoteen, mulla on ihan oikea kesäloma. Kaksi viikkoa näin alkuun, viikko myöhemmin ja vielä jemmaviikko jouluna. Vetää onnesta niin sanattomaksi, että taidan tyytyä toteamaan vain
KIPPIS!
-Päivi-
nakit ja MUTSI 