Blogikaveri

Kuten olette jo varmaan hoksanneet, olen ollut hieman maissa viime aikoina. Jostain syystä lähiviikkoina on tuntunut satavan paskaa tuulettimeen oikein urakalla. Tiedättekö, sellaisia yksittäin pienehköjä, harmillisia juttuja, jotka yhdessä muodostavat ahdistavan vuoren, jonka yli tuntuu olevan mahdotonta kiivetä. Eilen nieleskelin itkua koko päivän ja kotiin tullessa se ryöpsähtikin ulos oikein kunnon voimalla. Pillitin ihan antaumuksella kokonaisen tunnin, lasten katsellessa piirrettyjä toisessa huoneessa.

Ei se mitään legendaa ole, että itkeminen helpottaa. Rinnassa painanut möykky suli pikkuhiljaa ja taisinpa siinä illasta jo hiukan hymyilläkin. Tämän päivän vapaa osui varsin hyvään kohtaan, siis. Ollaan kiharapään kanssa otettu rennosti, käyty kaupassa ja kahvilassa, ja juotiinpa vielä kevään ensimmäiset pihakahvitkin!

Ja mikä mainiointa, sain kuopuksesta loistavan blogikaverin opettamalla hänet käyttämään järkkäriä! Malli olisi voinut olla parempikin, mutta ihan hyvin on neiti saanut sihdattua.

ulkokahvi 018

ulkokahvi 020

ulkokahvi 035

Tuossa portailla oli muuten LÄMMIN! Tuuli ei käynyt yhtään ja talvitakki oli todellakin liikaa. Ei haittaa, kevät, kevät, tule jo!!!

Tottakai pikkulikka tahtoi myös kuviin, ehdottomasti äidin kahvikupin kanssa, koska ”niin hienot naiset tekee”. (ja äiti… ;))

ulkokahvi 049

ulkokahvi 056

Olen tässä porun ja parun keskellä miettinyt paljon myös tätä blogia ja bloggaamista. Olen saanut paljon ihania, kannustavia, hirmuisen henkilökohtaisiakin viestejä, joista haluan kiittää kaikkia! Kyllä mä vielä meinaan koittaa kuitenkin jatkaa. Tämän hetkinen väsähtäminen on monien osien summa, eikä ehkä kuitenkaan kannata tehdä liian hätäisiä päätöksiä näin yht’äkkiä. Teatterinäytöksiä on tälle keväälle jäljellä vielä kuutisen kappaletta, joiden jälkeen vapautuu taas viikonloput ja illat huomattavasti paremmin, esim. just bloggaamista varten. Ja antaahan tämä aurinkokin energiaa.

Toivottavasti jaksatte lukea toisinaan sitä höpönlöpöäkin. Taidan lopulta kuitenkin itse olla se, joka stressaa juttujen tasosta eniten…

Niin. Blogeissa on joitain muutoksiakin tässä välissä ehtinyt tapahtua. Mitä tykkäätte, miltä näyttää? Pidempien postausten sivuttaminen on herättänyt aika paljon kommentteja, sitä ollaan kuitenkin fiksaamassa hieman lukijaystävällisempään suuntaan.

Mutta nyt hei, AURINKOA!

-Päivi-

Vielä huhuilen Ever After High -arvonnan voittajaa! HIPPU, ottaisitko pikaisesti yhteyttä minuun, niin saadaan voitto postiin. 🙂

Mainokset

Pihapuuhia ja voittaja

Pihahommia, lasagnea, kahvia, leikkejä, sählyä… ja sukkahan on tietysti tänään edistynyt! Alan olla jo ihan pro! Not. 😉

Sunnuntait on aika mukavia. Varsinkin kun tänään olen saanut aikaiseksi muutakin, kuin matkasuunnitelmia. Tosin kyllä nekin tuolla pääkopassa koko ajan muhii… Pihaa saatiin siistittyä, haravoitua ja laiteltua pikkuhiljaa talviteloille. Hassua, miten joka vuosi tähän aikaan huomataan, että tänäKÄÄN kesänä ei tullut tehtyä piha-aitaa eikä terassia, saati aloitettua talon maalausta. Ensi kesänä on ihan pakko. Nurmikkokin on kuin kyntömaata… Haluaisin pihasta helppohoitoisen, suojaisan ja viihtyisän. Pieni terassi kalusteineen ja grilleineen, tasaista nurmea ja selkeät kulkuväylät sorasta. Omenapuut haluan säilyttää, talon kivijalan vierellä kasvavat herukkapuskat saavat mennä. Muutama syreenipuska, omppupuu ja paikka jossa viettää rauhallisia kesäpäiviä. En mä paljoa vaadi, enhän?

Ehkä pihasuunnitelmat olisi ihan tosissaan parempi tehdä valmiiksi jo nyt syksyllä. Jospa ne tulisi sitten ihan tosissaan tehtyäkin kesän tullen. Pakko ehkä valmistaa tästäkin aiheesta ihan ikioma lista. (terkkuja miehelleni!) 😉

Lehtiä haravoidessani mietin jälleen myös ajankulua. Kuinka juhannus oli aivan äsken ja kuitenkin samanmoisen ajan kuluttua koristellaan jo joulukuusia. Kohta saa jo viritellä ensimmäiset tunnelmavalot ja lämmitellä glögit. Meillä nuorimmainen on jo ilmoittanut ensimmäiset joululahjatoiveensa ja piirtelee innoissaan tonttuja ja lumiukkoja. Äiti ei vielä ihan niin innoissaan ole…

Ja nyt se, mitä olettekin varmaan jo odotelleet… Eli arvonnan voittaja! Hulivilin Onnenhetket –kirjan arvontaan tuli huima määrä osallistujia ja onnekas voittaja on…

mamiliini, joka oli osallistuja nro 13!

………

Hurjasti onnea! Otatko yhteyttä minuun sähköpostitse osoitteeseen matkallakotiin@gmail.com, jotta tiedän mihin osoitteeseen lähetän palkinnon tulemaan. 🙂

Kiitos myös kaikista kivoista kommenteista ja sanoista, ja sukkatsemppauksesta fb:n puolella! Olen tosi otettu, kun teitä lukijoita ilmestyy lisää ja olette aktiivisia. Puss! Jos et muuten tykkäile Uskolasta jo facebookin puolella, voit tehdä sen näppärästi täällä.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Päivi-

Omenankukkien aikaan.

Mun mielestä kesän parhaat hetket on käsillä NYT. Alkukesä on aina ollut mun juttu, eikä pelkästään sen takia, että myöhemmin heinäaikaan hengittäminen käy tukalaksi. Pidän vaan enemmän tästä alkukesän tuoreesta lämmöstä, raikkaasta vehreydestä, valkolakeista, syreeneistä ja kesän ensimmäisen nurmikonleikkuun jälkeisestä tuoksusta. Vielä lämpö ei ahdista, eikä grillimakkara tursua korvista. Jos mulla olisi kesälomaa, toivoisin sen olevan ennen juhannusta, ”matonpesuaikaan”. Ei sillä, että mitään mattoja silti pesisin… 😉

tintun huone ja kevät 001

tintun huone ja kevät 052

tintun huone ja kevät 053

tintun huone ja kevät 055

tintun huone ja kevät 056

Ihania omenankukkia katkoisin varmaan kaikki maljakot täyteen, jos se ei vääjäämättä tarkoittaisi lopulta heikohkoa omenasatoa. Annan siis kiltisti niiden kuitenkin kukkia enimmäkseen puissa, joskin muutama oksa oli pakko tuoda sisällekin. Niin kaunis ja niin ihana tuoksu.

Omppujen kukinta ei kovinkaan pitkäikäinen ilo ole, mutta onneksi kohta on jo syreenit kukassa. Aivan ehdoton lempparikukka. Harmi vaan, että ainut meidän tontilla kasvava puska on säälittävän kitukasvuinen esitys. Että terkkuja vaan muutamaan naapuriin; parin viikon päästä ilmestyn saksineni teidän puskiin ”lainausreissulle”. 😉

Aurinko on hellinyt ihanasti tänä viikonloppuna, kuistikin on pitkästä aikaa käytössä. Siis muutenkin kuin varastona. Aika onnellinen hetki istua kuistin korituolissa, siemailla kahvia ja kirjoittaa. Lapsetkin leikkivät yllättävän hyvin sovussa, eikä mieskään ole ”häiritsemässä”.

Ei hullumpaa. 🙂

-Päivi-

Talo. Koti. Kotitalo.

Tuli taas puheeksi se väistämätön. Talon ulkomaalaus. Hillitön homma, ei kauheesti napostelis. Mutta tehtävä se on. Pakko.
Ensi kesälle se siirtyy väistämättä. Nyt juuri ei ole irrottaa rahaa maaleihin, vaikka talkooporukka varmaan kasaan saataiskin. Ja olishan se nyt pitäny aloittaa heti alkukesästä. Maalaaminen vielä jotenkuten menis, mutta se raaputtaminen! Hyi.
Uskola on keltainen. Ja keltaisena se pysyy. Sävy on minusta kaunis, vaalea keltainen, hieman jopa pastellimainen. Vanhoissa puutaloissa on ihan mielettömiä sävyjä. Vierekkäin voi olla sininen, keltainen, vaaleanpunainen ja oranssi talo, eikä mikään ole silti ristiriidassa toisensa kanssa. Hassua, että nykyään uusilla asuinalueilla rakennukset ovat niin sävy sävyyn.
Kiertelin alkuillasta vähän pihalla katsastamassa kuinka pahasti maali on mistäkin hilseillyt. Nappailin samalla muutamia kuvia talosta ja rehottavasta pihasta.

Ensi vuonna Uskola täyttää 110 vuotta. Ehdottomasti juhlan paikka! Kuinka onnekkaita me ollaankaan, kun saatiin kodiksemme tämä ryhdikäs vanhus. Tätä taloa minä rakastan.
-Päivi-