Nakit ja smutsig, eli siivouspäivä

Aihehan on yhtä kiehtova, kuin mummon puuterinväriset flanellikalsarit, mutta aion tarttua siihen silti. Siivoaminen. Yh.

Meillä on aina siivottu silleen ”tarpeen mukaan”, eli siinä vaiheessa kun alkaa rojut ja roskat nyppiä. Viimeisinä vuosina vauhti on ollut töiden ja kaiken muun hössötyksen ansiosta niin kova, että kodinhuoltohommat on selkeästi olleet niitä, joista on tingitty. Ylipäänsä kotona ehditään olla aika vähän ja asioita on vaan pakko priorisoida. Perushommat, kuten tiski- ja pyykkikonehommat tulee hoidettua, muut saa jäädä odottamaan vapaata.

Kuitenkin mukavuudenhaluisena ihmisenä viettäisin vapaapäivät mieluummin tehden jotain aivan muuta, kuin pölypussia täyttäen. Viime syksynä sain mielestäni loistavan idean; siivouspäivä torstaiksi! Juuri sopivasti ennen viikonloppua, jolloin kultaakin kalliimmat vapaapäivät eivät tuhraannu pölyrätin pyörittelyyn. Joka viikko samana päivänä, jotta kaikki osaavat ajoissa asennoitua. Kaukaa viisaana valmistautumisen voi aloittaa jo keskiviikkona, jolloin varsinaiseksi siivouspäiväksi jäisikin vain varsinaiset pölynpoistajaiset, kun edellisenä päivänä on kamat raivattu pois alta. Kaikilla oli omat duuninsa; mies heilui imurin varressa, minä järjestin, luuttusin, pyyhin pölyt, pesin vessat. Muksut siivosivat omat huoneensa.

Idea oli tosiaan loistava. Niin myös toteutus. Niin kauan, kuin sitä kesti. Pikkuhiljaa alettiin sluibailla. Torstaille tulikin ohjelmaa. Annettiin toisillemme lupa siirtää siivous seuraavaan päivään, jolloin tehtiinkin enää Uskolan taloudessa kuuluisa ”pikaimurointi”. Teatteriharjoitusten pätkähtäessä toden teolla päälle, homma koki täydellisen hajoamisen. Siivouspäivä katosi viikko-ohjelmistosta. Eikä ole sen koommin paluuta tehnyt.

Nyt tahtoisin palauttaa tuon tehotorstain ohjelmistoon. Tai saada kasaan edes jonkinlaisen vakisiivoushetken viikottain. Paikat pysyy huomattavasti paremmassa ojennuksessa, kun siivous on ikäänkuin merkattuna kalenteriin. Mutta miten pitää kiinni viikkosiivouksesta ilman, että kohta taas yhteisymmärryksessä lipsutaan?

Nyt ihan muina mummoina kysyn teiltä, miten teillä siivotaan? Kuka tekee mitä, koska, miten ja millä?

Ja vielä erityisen mielellään jos jaatte kaikki ihan parhaat siivousvinkkinne, liittyi niihin sitten ruokasooda, sitruunamehu tai raaka peruna.

Ja eikun marttailemaan!

-Päivi-

kuva lainattu täältä

Rempappaa, rempappaa.

Voihan muovimatonretale ja kasikytluvun palstautuva tapetti sentään! Uskolan sisätilojen remontissa ollaan edetty lähes viimeiseen huoneeseen asti. Kun tähän neljä vuotta sitten muutettiin, oli ajatuksena remontoida pikkuhiljaa. Huone kerrallaan, aina kun rahat ja elämäntilanne sen sallisi. Talo on koko ajan ollut täysin asumiskuntoinen, yli kolmenkymmenen vuoden takaiset pintamatskut nyt tietysti oli mitä oli. Sitä muovimattoa ja mauttomia tapetteja. Ajan henkeen.

Muuttohetken tienoilla remontoitiin alakerran oleskelutilat; keittiö, ruokasali, sali, eteiset ja wc, sekä yläkertaan johtava portaikko ja yläkerran käytävän seinät. Kun tämä alkurutistus aikanaan saatiin jokseenkin valmiiksi, oli pakko pitää taukoa. Voimat oli loppu ja matti kurkisteli kukkarosta. Tauon jälkeen ollaan sitten pikkuhiljaa edetty, tosiaan huone kerrallaan eteenpäin. Kuisti tehtiin ensimmäisenä kesänä, yläkerran pikkuvessa erityisellä hartaudella seuraavaksi, sauna muutettiin aikuisten makuuhuoneeksi ja pienimmät saivat omat huoneensa. Viimeisen parin vuoden ajalta remppapostauksia voi käydä kurkkimassa täältä.

Viimeisen asuinhuoneen remontti on ollut mielessä jo pitkään. Esikoisen huone on lastenhuoneista suurin ja myös työläin, siellä kun on entisten asukkaiden jäljiltä mm. jännä reikä seinässä, joka on toimittanut eräänlaisen kaapin virkaa. Nyt tuosta aukosta ollaan tekemässä ihan oikeata, liukuovellista säilytystilaa, joskin säilytysjärjestelmä ja liukuovet jäänevät hankintoina tuonnemmaksi. Kunhan saadaan pintaremppa nyt ensin kuosiin ja vähän uutta huonekalua nyt alkuun.

Alkutilanteessa huoneessa vallitsi näinkin kohtalokas tunnelma. Meikäläisen hermot kesti tapetin irroittamista justiinsa vartin, onneksi tuo mies omaa pidemmän pinnan.

Kun tapetti oli vihdoin saatu riivittyä alas, maalattiin katto, tasoitettiin reiät seinistä, hiottiin ja pohjamaalattiin. Ja sit lähti lattia!

Vanha muovimatto ja lattialevyt sai kyytiä ja tilalle asennettiin lautalattia, kuten muuallakin talossa. Erikoiskuiva, ympäripontattu lattialauta on (kuulemma) ihan yhtä helppo asentaa, kuin vaikkapa laminaatti. Mitään muuta vaihtoehtoa ei itseasiassa missään vaiheessa lattiaan harkittukaan. Puuta sen olla pitää!

Lattia maalattiin kahteen kertaan Betolux Akvalla, sävynä vanha tuttu Tikkurilan H499. I still love it! (oksalakkaus olis voinu olla kova juttu… mut se sit jäi… elämä on)

Lattian kuivuttua päästiin vihdoin asiaan… Tapetoimaan! Vielä en paljasta kaikkea, koska homma on osittain kesken, mutta pientä kurkistusta kuitenkin siihen, miltä huoneessa nyt näyttää. Tehosteseinässä Borosan 39135, muissa seinissä Eco Decorama 4150. Ajatuksena oli saada aikaiseksi vanhaan taloon sopiva esiteinin huone, josta asukki itse tykkäisi vielä muutaman vuoden kuluttuakin. Toivossa on hyvä elää…

Näyttäishän tuo itse asukkikin olevan suht tyytyväinen.. ainakin tässä vaiheessa.

Huoneen suunnitteluvaiheesta löytyy postausta täältä. Valitettavasti en onnistunut ympäripuhumaan huoneen tehosteväriksi keltaista (aiheutti asukissa lähinnä inhon väristyksiä), mutta turkoosi kuulemma kävisi. Joten mikä ettei! Jotain kivaa värikylpyä tuonne sisustusvaiheessa keksitään.

Hyvässä vaiheessa siis mennään! Tapetoinnin viimeistely ja listoitus vielä, sitten neiti pääsee taas huoneeseensa takaisin. Ja äiti pääsee siivoamaan tytön valloittaman olohuoneen…

-Päivi-

Peeäs. Näköjään joistain vanhemmista remppapostauksista on tipahtanut muutama kuva matkan varrelle/näkyvät linkkinä. Käytän huomisen vapaani niiden korjaamiseen! Samalla lupaan vastata edellisten postausten kommentteihin. Puss!

Blogikaveri

Kuten olette jo varmaan hoksanneet, olen ollut hieman maissa viime aikoina. Jostain syystä lähiviikkoina on tuntunut satavan paskaa tuulettimeen oikein urakalla. Tiedättekö, sellaisia yksittäin pienehköjä, harmillisia juttuja, jotka yhdessä muodostavat ahdistavan vuoren, jonka yli tuntuu olevan mahdotonta kiivetä. Eilen nieleskelin itkua koko päivän ja kotiin tullessa se ryöpsähtikin ulos oikein kunnon voimalla. Pillitin ihan antaumuksella kokonaisen tunnin, lasten katsellessa piirrettyjä toisessa huoneessa.

Ei se mitään legendaa ole, että itkeminen helpottaa. Rinnassa painanut möykky suli pikkuhiljaa ja taisinpa siinä illasta jo hiukan hymyilläkin. Tämän päivän vapaa osui varsin hyvään kohtaan, siis. Ollaan kiharapään kanssa otettu rennosti, käyty kaupassa ja kahvilassa, ja juotiinpa vielä kevään ensimmäiset pihakahvitkin!

Ja mikä mainiointa, sain kuopuksesta loistavan blogikaverin opettamalla hänet käyttämään järkkäriä! Malli olisi voinut olla parempikin, mutta ihan hyvin on neiti saanut sihdattua.

Tuossa portailla oli muuten LÄMMIN! Tuuli ei käynyt yhtään ja talvitakki oli todellakin liikaa. Ei haittaa, kevät, kevät, tule jo!!!

Tottakai pikkulikka tahtoi myös kuviin, ehdottomasti äidin kahvikupin kanssa, koska ”niin hienot naiset tekee”. (ja äiti… ;))

Olen tässä porun ja parun keskellä miettinyt paljon myös tätä blogia ja bloggaamista. Olen saanut paljon ihania, kannustavia, hirmuisen henkilökohtaisiakin viestejä, joista haluan kiittää kaikkia! Kyllä mä vielä meinaan koittaa kuitenkin jatkaa. Tämän hetkinen väsähtäminen on monien osien summa, eikä ehkä kuitenkaan kannata tehdä liian hätäisiä päätöksiä näin yht’äkkiä. Teatterinäytöksiä on tälle keväälle jäljellä vielä kuutisen kappaletta, joiden jälkeen vapautuu taas viikonloput ja illat huomattavasti paremmin, esim. just bloggaamista varten. Ja antaahan tämä aurinkokin energiaa.

Toivottavasti jaksatte lukea toisinaan sitä höpönlöpöäkin. Taidan lopulta kuitenkin itse olla se, joka stressaa juttujen tasosta eniten…

Niin. Blogeissa on joitain muutoksiakin tässä välissä ehtinyt tapahtua. Mitä tykkäätte, miltä näyttää? Pidempien postausten sivuttaminen on herättänyt aika paljon kommentteja, sitä ollaan kuitenkin fiksaamassa hieman lukijaystävällisempään suuntaan.

Mutta nyt hei, AURINKOA!

-Päivi-

Vielä huhuilen Ever After High -arvonnan voittajaa! HIPPU, ottaisitko pikaisesti yhteyttä minuun, niin saadaan voitto postiin. 🙂

Lämmitysaika aka. kun nurkista romanttisesti tuulee.

Mä tunsin sen. Lämpimän ja ihanan kesän jälkeen nenänpää on ensi kertaa jäässä ja varpaat tuntuu kohmeisilta. Sisällä torpassa. Alkaa vähän ärsyttää. Paleleekin valmiiksi. Tuolta se tulla taapertaa, pitkä ja helkkarin kylmä talvi, eikä siinä rouvan tuikuttelut paljon taida lämmittää. Ja voi, kuinka romanttiselta alunperin juuri talvet vanhassa talossa tuntuivatkaan. No, siinä vaiheessa kun pissi jäätyy matkalla pyttyyn, alkaa olla romantiikka aika kaukana.

Tässä vaiheessa syksyä vielä sinnitellään. Puetaan villasukkaa toisen päälle ja poltetaan läjäpäin kynttilöitä lämmön toivossa. Turkasen kallis öljylämmitys on tehnyt meistä pihejä; patterit väännetään päälle vasta viime hetkellä. Eikä niistä silloinkaan mainittavaa hyötyä ole. Haluaisiko joku lopputyönään eristää yhden vanhan talon?!

Takasta ollaan haaveiltu jo vuosia. Vanhat kaakeliuunit kun on joskus tuhoamisvimmassa täältä purettu pois. Tietynlainen vaalea kaakeliuuni päiväunelmissani salin nurkkaan pystytettäisiin, mutta alan olla kohta jo valmis mihin tahansa vuolukivikammotukseen. Tai ihan vaan nuotioon. (ei Arto) Kunhan olisi lämmin.

Käytännössä kuitenkin taidetaan sinnitellä ilman niin kauan, kun lottovoitto ei napsahda kohdalleen. Ja olisihan se aika kumma, kun aika huonosti tulee lottoiltua. Toivottavasti tulisija kuitenkin tulevaan viisivuotissuunnitelmaan sentään kuuluu. Muuten en ehkä ala.

Teille onnekkaille, jotka takan omistatte, mutta se sattuu olemaan vähän vähemmän viehättävä (eli ruma), vinkkaan yhdestä aika mainiosta kisasta. Warma-Uunit etsii Suomen ruminta takkaa. Jos sinun nurkassasi tulisijan virkaa täyttää ehta kasarikammotus, käy kurkkaamassa osallistumisohjeet täältä. Voit voittaa tonnilla ostosrahaa uutta tulisijaa varten!

Mä ainakin osallistun! Eiku ainiin, meillä ei oo sitä takkaa. Edes rumaa. 😉

Nyt menen ehkä keittämään itselleni teetä. Lämmittäähän sekin. Ainakin hetkellisesti.

-Päivi-

*edit* Mä mitään teetä oo menossa keittämään… Kuulosti vaan paljon seesteisemmältä kuin meetwurstin kitusiin survominen jääkaapilla.

Tiistai-illan räpsyt

Edelleen meillä on paikat vähän remontin takia rempallaan. Eteinen on nyt sen puolisen vuotta ollut matotta ja kuisti näyttää jopa kamalammalta, kuin muuton yhteydessä. Mutta kunhan tuo makkari valmistuu, saadaan vihdoin keskittyä koko alakerran sisustukseen. Sitten on vihdoin kaikki alemman kerroksen huoneet remontoitu!

Räpsin huvikseni muutaman kuvan ihan tavallisesta tiistai-illasta. Rempallaan tai ei. 

Salin sisustus on jollain tavalla käymistilassa koko ajan… Kunhan joskus saadaan vihdoin nurkkaan se pönttöuuni, koko huone muuttuu johonkin suuntaan. Mieluiten mahdollisimman pitkälle olemassa olevilla kalusteilla. Mutta koska säästötalkoot on edelleen kesken, asia jatkaa hautumista…

Huomenna miniloma loppuu ja edessä on paluu töihin. Tuntuu ihan kivalta. Ilmeisen onnistunut taukoilu siis. 🙂

Rauhallista tiistai-iltaa Uskolasta!

-Päivi-

Remppakuulumisia ja lattian sävy

Täällä podetaan ihan maailmanluokan flunssaa. Eväät koostuu pääasiassa Finrexinistä, Burana C:stä ja Berocasta. Hirveästi mitään ylimääräistä en ole töiden lisäksi pariin päivän tehnyt, mutta mies on onneksi ollut ahkera rempassa. Eilen naulattiin kiinni ensimmäiset kattopaneelit, joten aika lähiaikoina saatetaan olla jo vihdoin pintamateriaaleissa ihan oikeasti! 

On tästä kuvasta sit kuitenkin vähän edetty…

Kunhan kattolaudat saadaan kaikki kiinni, onkin vuorossa jo katon ja lattian maalaaminen, sekä seinien pohjamaali. Ja sitten se tapetointi. Kyllä mä aikamoista vääntöä tämän tapettiasian kanssa olen käynyt… Nyt näyttää kuitenkin löytyneen se ”yllättäjä takavasurista”. Boråsin Lace 1344.

Mieskin innostui tästä, kun se oli parikin kymppiä halvempi rullahinnaltaan, kuin se ensimmäinen vaihtoehto. Enemmän tapettiongelmasta löytyy täältä.

Lattian sävyksi tulee sama, kuin koko talossa muutenkin. Tästä meidän lattiasävystä olen saanut joitain sähköposteja ja kysymyksiä ja nyt kun sen sävyn muistin kerrankin naftaliinista kaivaa, laitetaan se tähän postaukseenkin. Lattia on siis maalattu Tikkurilan vaalean harmaalla sävyllä H499. Suosittelen todella! Ei ehkä helpoin pitää puhtaana, mutta kaunein ikinä. 🙂

Nyt alkaa vilu hiipiä siihen malliin luihin ja ytimiin, että parempi käydä lepäämään, jotta on huomenna työkunnossa. Toivottavasti te olette pysyneet terveinä!

-Päivi-

Inspiration overload.

Tuntuuko teistä koskaan siltä, että blogeissa, lehdissä, tv:ssä ja joka puolella on aivan liikaa kaikkea ihanaa? Ihastutteko koskaan useamman ”tyylisuunnan” juttuihin osaamatta päättää, mikä se juuri oma tyyli on? Tai toisaalta, tarviiko jotain tiettyä tyyliä noudattaa edes kovin tarkasti?

Mulla nousee aina silloin tällöin pintaan eräänlainen sisustuksellinen identiteettikriisi. Ihastelen lehdistä ja blogeista upeita koteja, tyylisuunnista riippumatta. Koitan miettiä, mikä se meidän tyylisuunta mahtaa olla. Maalaisromanttinen, talonpoikais, retro, mummola vai shabby chic. En oikein osaa päättää. Haluaisin sisustaa talon sen alkuperää ja ikää kunnioittaen. Yritän muistaa, että vaikka meillä onkin yli 100-vuotias talo, tämä on nimenomaan kaupunkitalo. Maalaistalossa tyyli voisi ehkä olla rosoisempi. 

Ihailen myös monesti juuri bloggaajien kodeissa ihanaa, hersyvää runsautta. Sitä mä en ole koskaan osannut, vaikka se minusta oikein tehtynä onkin kaunista ja kodikasta. Mutta pohjimmiltani olen kuitenkin jonkun sortin minimalisti. Piilotan mielelläni ylimääräiset tavarat kaappeihin, eikä jokaisella seinällä ole pakko roikkua taulua tai hyllyä. Toisaalta taas tämä ”minimalismi-taipumus” saa kodin helposti tuntumaan keskeneräiseltä (mitä se toki onkin…). Ja sekin toisinaan mietityttää.

Mutta loppujen lopuksi, kelle sitä sisustusta ja kotia tehdään? Niin, sille omalle perheelle. Pääasia on kuitenkin, että koti on asujiensa näköinen, oli se tyyli mikä tahansa. Ja oikeestaan on aika tylsääkin, jos koti on orjallisesti vain jotain tiettyä tyyliä. Valmiiksi pureskeltu. 

Jos joku tyyli pitäis tälle meidän touhulle keksiä, olkoon se vaikka ”crappy chic”. Sopivassa suhteessa vanhaa paskaa sekä uutta ja siistiä. 😀

-Päivi-

Talo. Koti. Kotitalo.

Tuli taas puheeksi se väistämätön. Talon ulkomaalaus. Hillitön homma, ei kauheesti napostelis. Mutta tehtävä se on. Pakko.

Ensi kesälle se siirtyy väistämättä. Nyt juuri ei ole irrottaa rahaa maaleihin, vaikka talkooporukka varmaan kasaan saataiskin. Ja olishan se nyt pitäny aloittaa heti alkukesästä. Maalaaminen vielä jotenkuten menis, mutta se raaputtaminen! Hyi.

Uskola on keltainen. Ja keltaisena se pysyy. Sävy on minusta kaunis, vaalea keltainen, hieman jopa pastellimainen. Vanhoissa puutaloissa on ihan mielettömiä sävyjä. Vierekkäin voi olla sininen, keltainen, vaaleanpunainen ja oranssi talo, eikä mikään ole silti ristiriidassa toisensa kanssa. Hassua, että nykyään uusilla asuinalueilla rakennukset ovat niin sävy sävyyn.

Kiertelin alkuillasta vähän pihalla katsastamassa kuinka pahasti maali on mistäkin hilseillyt. Nappailin samalla muutamia kuvia talosta ja rehottavasta pihasta.

Ensi vuonna Uskola täyttää 110 vuotta. Ehdottomasti juhlan paikka! Kuinka onnekkaita me ollaankaan, kun saatiin kodiksemme tämä ryhdikäs vanhus. Tätä taloa minä rakastan.

-Päivi-