Kiitokset päiväkotiin.

Joka kevät, ja joulukin sen puoleen, ollaan saman dilemman edessä. Mitä pientä kivaa muistamista keksiä mahtavalle henkilökunnalle päiväkotiin ja viime vuosina myös opettajalle? Myönnettäköön, että me päästiin viimeiset 1,5 vuotta aika helpolla, kun pidin pientä herkkupuotiani. Sanomattakin selvää siis, että meidän lasten kiitospaketeista löytyi jotain makeaa tai suolaista suuhunpantavaa.

Nyt, kun oman kaupan antimia ei enää tarjolla ollut, onkin keksittävä jotain uutta. Jonkinlaisena ohjenuorana olen pitänyt sitä, ettei viedä mitään ”näkyvää”, koska niin ihania kuin tuikkupurkit ovatkin, niitä on varmasti jokaisella jo kaapit väärällään. Ja muutenkin toisen kotiin on vaikea ostaa tavaraa.

Tänä keväänä päiväkodin ihanat tädit saavat meiltä yrttejä. Rosmariinit melkein kutsuivat minua kaupassa ja pienellä tuunauksella purnukoista saa ihan sieviä. Tosin, mun askartelutaipumukset tuntien jouduttiin tyytymään voipaperiin ja niininaruun. Yritys hyvä kymmenen, kuitenkin.

Yksi mutta matkassa vielä on. Nimittäin se opettaja. MIESopettaja. Mutta onhan tässä vielä vuorokausi aikaa miettiä… öööö… ehkä rosmariinia hänellekin..?! 😉

Millaisia pieniä kiitoslahjoja teillä on tapana viedä päiväkotiin ja kouluun, vai viettekö mitään? Ja jos opettajia on langoilla, kuulisin mieluusti millaiset muistamiset ovat mieluisimpia. Tai mitkä vastaavasti eivät ole niitä parhaita mahdollisia ideoita?

Ja tietysti jos jollain on killeri-idea miesopen muistamiseen, saa jakaa! 🙂

-Päivi-

Eput.

Kerroinkin jo viime viikolla ihanasta ”eputus” -perinteestä,  joka kuuluu Uudenkaupungin kevätohjelmistoon kuin Pakkahuoneen munkit ikään. Pienet eskarilaiset siirretään perusopetukseen tässä liikuttavassa (mutta onneksi sopivan lyhyessä) tilaisuudessa. Lapset lakitetaan kirkkain ”eppu” -lippiksin ja lopuksi jokainen tuore eppu päästää ilmapallon taivaan tuuliin. Vanhemmat, sisarukset, kummit ja mummit seuraavat vesissä silmin pikkuisia venkoilijoita ja miettivät mielissään, miten nuo jo syksyllä pitäisi päästää kouluun.

En muuten ollut ainoa, jolla pysyi aurinkolasit visusti silmillä, vaikka välillä pilveen menikin… Vaan taisi se leuka väpättää ihan tasaisesti ympäri yleisön.

Kaunista, surullista, haikeaa… mutta samalla hienoa ja innostavaa. Me ollaan saatu toi poika jo noin isoksi, eikä se ole vielä ihan piloilla. Ylpeä hetki.

Mutta nyt ei nyyhkitä tämän asian edessä enää. Ainakaan ennen kuin 13. elokuuta… 😉

-Päivi-

Lastenhuone, before – after

Me ollaan vihdoin päästy remontissa makuuhuoneisiin asti. Itseasiassa puolet makkareista on jo rempattu, eskarilaisen soppi odottaa innokkaita tapetinraaputtelijoita seuraavaksi ja viimeisenä on vuorossa 10 -vuotiaan huone. Meidän vanhusten makuuhuoneen tieltä väistyi sauna, rempan etenemistä ja lopputulosta voi halutessaan kurkkia vaikkapa täältä ja täältä.

Viimeisimpänä muutoskohteena (tää termi on kyllä vähän Innoa…) oli pienimmän kikkarapään oma huone. Tähän asti pienemmät olivatkin punkanneet sulassa sovussa (no jaa…) kerrossängyssä yhteisessä pikkumakkarissa. Kun me muutettiin alakerran ”saunaan” vapautui jokaiselle lapselle vihdoin oma huone. Ja koska kyseessä on pienen tytöntyllerön valtakunta, me tyttöiltiin ihan kunnolla!

Ensin kuitenkin muutama ”ennen” -kuva, joita olikin otettu näemmä aika hintsusti. Näitä kuvia ennen oli raaputeltu jo vanhat perhostapetit seinistä  ja revitty ”terkkuja 80 -luvulta” -henkinen muovimatto irti lattiasta. Nämä on ehkä enemmän tälläsiä ”i mitten av” -otoksia kyllä…

Ja nyt vihdoin niitä jo pitkään lupailemiani kuvia valmiista huoneesta. Nuo leluhyllyt elää ihan omaa elämäänsä koko ajan, kuten varmaan kaikki vanhemmat tietää… Mä olin hiukan erimielinen esimerkiksi Monster High -nukkien (taipuukse noin?!) säilyttämisestä hyllyn päällä, mutta niitten koti on kuulemma siinä. Joten olkoon.

Huoneen tapettina on Pihlgren ja Ritolan ihana Kirsikkapuu harmaa-valkoisena. Kalusteet ja krääsät pääasiassa kirppareilta ja Ikeasta. Lattiamaalina jo alakerrasta tuttu Tikkurilan sävy H499.

Itse asukki tykkää huoneestaan kovasti ja itsekin olen kyllä tyytyväinen. Vaikka tämä selkeästi pikkutytön huone onkin, ei kuitenkaan mun makuun liian prinsessainen tai hörhelöinen.

Joka tapauksessa aika kiva päästä seuraavaksi poikamaailmaan, kun aloitellaan eskarilaisen huoneen remonttia. Vähän jo tapettimalleja hiplailin töissä… Hieman kirkkaampia värejä ja lego -henkistä meininkiä luvassa. Joko saa alottaa?! 😉

-Päivi-

P.s. Arvatkaa kuus kertaa, kuinka paljon mua häiritsee nyt näissä kuvissa tuo kirkkaankeltainen säästönorsu tuolla hyllyllä?!

Omenankukkien aikaan.

Mun mielestä kesän parhaat hetket on käsillä NYT. Alkukesä on aina ollut mun juttu, eikä pelkästään sen takia, että myöhemmin heinäaikaan hengittäminen käy tukalaksi. Pidän vaan enemmän tästä alkukesän tuoreesta lämmöstä, raikkaasta vehreydestä, valkolakeista, syreeneistä ja kesän ensimmäisen nurmikonleikkuun jälkeisestä tuoksusta. Vielä lämpö ei ahdista, eikä grillimakkara tursua korvista. Jos mulla olisi kesälomaa, toivoisin sen olevan ennen juhannusta, ”matonpesuaikaan”. Ei sillä, että mitään mattoja silti pesisin… 😉

Ihania omenankukkia katkoisin varmaan kaikki maljakot täyteen, jos se ei vääjäämättä tarkoittaisi lopulta heikohkoa omenasatoa. Annan siis kiltisti niiden kuitenkin kukkia enimmäkseen puissa, joskin muutama oksa oli pakko tuoda sisällekin. Niin kaunis ja niin ihana tuoksu.

Omppujen kukinta ei kovinkaan pitkäikäinen ilo ole, mutta onneksi kohta on jo syreenit kukassa. Aivan ehdoton lempparikukka. Harmi vaan, että ainut meidän tontilla kasvava puska on säälittävän kitukasvuinen esitys. Että terkkuja vaan muutamaan naapuriin; parin viikon päästä ilmestyn saksineni teidän puskiin ”lainausreissulle”. 😉

Aurinko on hellinyt ihanasti tänä viikonloppuna, kuistikin on pitkästä aikaa käytössä. Siis muutenkin kuin varastona. Aika onnellinen hetki istua kuistin korituolissa, siemailla kahvia ja kirjoittaa. Lapsetkin leikkivät yllättävän hyvin sovussa, eikä mieskään ole ”häiritsemässä”.

Ei hullumpaa. 🙂

-Päivi-

Kevään vakiparku.

Eihän sitä itselleen mitään voi. Joka vuosi lasten kevätjuhla herkistää. Erityisen vuolaina kyynelkanavat tuntuvat olevan eskarivuoden lopuksi. Pienen ihmisen siirtyminen vuosien päiväkotiuran jälkeen koulun puolelle saa vanhemmat ihmettelemään, kuinka nopeasti se aika taas kuluukaan. Suvivirttä laulettaessa muistaa myös elävästi oman pömppövatsaisen olemuksensa 25 vuoden takaa. Kuinka sekin oli muka ihan eilen.

Täällä meilläpäin on perinteisen kevätjuhlan lisäksi kouluun siirtyville liikuttava ”Eputus” -perinne. Kaikki kaupungin eskari-ikäiset siirretään perusopetuksen piiriin yhteisessä juhlassa. Kuunnellaan nyyhkylauluja ja jokaista tulevaa koululaista kohti päästetään taivaalle ilmapallo. Äidit nyyhkyttävät nessuihin ja isätkin näyttävät harvinaisen totisilta. Tämä kivikasvoillekin tiukkaa tekevä tilaisuus on luvassa tiistaina. Täytynee muistaa vedenkestävät ripsarit.

Pätkäpoika itse on myös aika innoissaan koulun alkamisesta. Kuten kuvista näkyy. Toisaalta 7 -vuotiaille pojille tuntuu vaan olevan aikalailla mahdotonta olla kuvissa kunnolla. Mutta se heille suotakoon. Pojat kun kuitenkin ovat poikia. 🙂

-Päivi-

Kesälomapalapeli.

Pitkä kesälomakin voi toisinaan muodostua ongelmalliseksi. Ei toki minulla. Vaan noilla koululaisilla. Ei varmaan olla ainoita vanhempia, jotka repii tukkaa päästä miettiessään kenen kumminkaimannaapurinvillen nurkkiin muksuja mikäkin viikko ängetään. Ilmeisen suosittu käytäntö on vanhempien peräkkäiset lomat, jolloin koululaisen ei tarvitse olla juurikaan yksin, mutta perheellä ei näin ollen ole välttämättä yhtään yhteistä lomaa. On leirejä ja kerhoja (jos sattuu olemaan niiden onnekkaiden joukossa, jotka mukaan mahtuvat), on mummuloita ja sukulaisia. Joka tapauksessa kivasta pitkästä kesälomasta sukeutuu useille perheille ahdistava logistinen palapeli, jonka jälkeen palaakin jo mielellään syksyllä töihin ja arkeen.

Me kuulutaan tänä kesänä siihen joukkoon, joilla ei juurikaan lomia ole. Miehelle on ehtinyt kertyä pari viikkoa, minä aloitin työni niin äskettäin, että nautiskelen kesästä aivan jossain muualla, kuin laitumilla. Lomaileva koululainen on ”jo” kolmasluokkalainen, joka onneksi viihtyy hyvin yksikseen ja kavereiden kanssa ja pappakin asuu ihan naapurissa.

Ensi kesänä ongelma onkin jo uudenlainen, kun koululaisia on kaksi, joista toinen on pieni ekaluokkalainen. Tietysti toivoa sopii, että silloin meillä molemmilla vanhemmilla on myös kertynyt vähän enemmän lomaa, kuin viikko tai kaksi.

Miten teillä on hoidettu kesälomapalapeli? Auttavatko isovanhemmat, kummit tai ystävät? Pidättekö lomia peräkkäin tai jopa palkatonta? Onko lapset ilmoitettu kesäkerhoihin tai -leireille? Vai joko muksut pärjää keskenään?

-Päivi-

Hello Kaksplus, this is Uskola calling!

Täällä ollaan! Aika villiä. Oikeesti vähän jännittää olla täällä ihan omalla pärställä. Ja näillä mun ihan omilla, luokattomilla jutuilla. 😉

Koska toivon mukaan blogiin eksyy nyt jokunen uusikin lukija, on ehkä aiheellista esitellä, mistä Uskolassa on kyse.

Meitä asustaa täällä vanhan puutalon suojissa viisi. Äiti, isä ja kolme pellavapäätä. Vanhin neitokainen kolkuttelee teini-iän portteja (toisinaan jo vähän liikaakin), keskimmäinen poikalapsi aloittaa koulun syksyllä ja pienin tyttö saavutti juuri viiden vuoden maagisen iän. Vaikka ”ruuhkavuosi” sanana olisi kuinka ärsyttävä, se kuvaa meidän eloa ja oloa aika hyvin. Koitetaan sovittaa pitkät työpäivät, harrastukset, vanhempainillat ja remontti mahtumaan saman vuorokauden tunteihin. Useimmiten aika heikolla menestyksellä.

Uskolassa siis remontoidaan, sisustetaan ja leivotaan. Ainakin teoriassa. Käytännössä illat pestään pyykkiä, keitellään pikaisia makaronisotkuja päivälliseksi, pyyhitään sormenjälkiä ja taistellaan siitä, voiko tarhaan lähteä pelkässä balettimekossa. Koitetaan opettaa lapsille ”kiitos” ja ”anteeksi”. Hakataan päätä seinään vanhimman oikkujen kanssa. Yritetään muistaa miehen kanssa heittää edes läpyt ovella päivittäin. Ja kaiken tämän keskellä toivotaan, ettei lapsista kasva hautakivien potkijoita, eikä kumpikaan vanhemmista joudu suljetulle. Ainakaan ihan lähivuosina.

Lapsiperheen arkea siis. Ylä- ja alamäkineen. Riemuineen ja suruineen. Kuvissa vilahtelee varmasti Uskola ja jonkun verran myös sen asukit. Ja kyllä me sitä remonttiakin tämän kaiken keskellä tehdään. Se kun on näemmä taas niitä asioita, jotka ei tekemällä lopu.

Toiveita postauksista ja aiheista saa mieluusti esittää. Palautetta saa ja pitää myös antaa. Joko kommenttiboksiin tai sähköpostilla matkallakotiin@gmail.com . Mielellään tietysti edes etäisesti asialliseen sävyyn.

Käytäntöä vielä sen verran, että kommentointi on täällä uuden osoitteen alla helppoa. Sähköpostiosoitetta ensimmäisellä kommentointikerralla vaaditaan, mutta sitä ei kannata säikähtää. Osoite ei tule näkyviin mihinkään ja sen pitäisi myös jäädä muistiin, jolloin sitä ei joka kerta tarvitse erikseen kirjoitella. Kommentteihin lupaan vastailla edelleen, mitä enemmän keskustelua syntyy, sen kivempi.

Jos bloggerin puolella bloggaavat haluavat lisätä Uskolan blogilistaansa, se onnistuu näppärästi kun lisäät osoitteeksi http://blogit.kaksplus.fi/uskola/feed/

Pientä säätöä ja päivittelyä on tässä varmasti vielä edessä hetken. Muokkailua, linkittelyä, blogilistaa ja muuta on vielä tiedossa, toivottavasti maltatte odottaa. Uskolaa voi seurata muuten myös Facebookissa, täällä.

Olet lämpimästi tervetullut lukijaksi! Mä olen ainakin ihan hurjan innoissani, toivottavasti tekin. 🙂

-Päivi-

Pihapartyt

Meillä on ollut tapana järkätä lapsille yhteiset synttärikemut aina näin keväisin, nuo kun ovat ajoittaneet syntymänsä sen verran lähekkäin. Tänä vuonna kekkerit olivat hieman tavallista myöhemmin, millään kun ei vuorokauden mittaiset leivontatalkoot innostaneet. Niinpä päätin päästä helpommalla. Ja nyt vaan ihmettelen, miksen ole keksinyt tätä jo aiemmin?!

Pihakemut. Grillimakkaraa, salaattia, pientä suolaista. Jälkkäriksi iso kasa lättyjä ja karkkeja. Kahvia, limuboolia ja mehua. Ei yhtään lässähtänyttä kakkupohjaa, eikä pullataikinan vaivaamista. Niin paljon, kuin leipomisesta pidänkin, tämä oli nyt paras idea aikoihin. Rentoa oleskelua pihalla ja kuistilla. Meillä oli ainakin tosi kivaa, toivottavasti vieraillakin.

Kesä tuntuu tulleen yhdessä yössä. Vähän vaatii totuttelua. Suoraan välikausipuvuista kesämekkoihin. Ei, että valittaisin. Ja hei, aika ihanaa kun ei tarvi stressata sulaako konvehdit vitriinissä aamuauringon paahteessa. 🙂

Tämä meidän piha kaipaa aikamoista päivitystä… me ei itseasiassa olla tehty sille oikeastaan mitään muuton jälkeen. Ja siitä on kuitenkin yli kolme vuotta. Suunnitelmia on jälleen ruutupaperit väärällään, mutta finanssipolitiikka ja aika hiukan haraa vastaan… Ehkä sitä olis vaan opeteltava malttia ja tehtävä vähän kerrallaan. Enemmän pihasuunnitelmista kuitenkin toisella kertaa.

Nyt on vedettävä peittoa korville. Aurinkoista alkavaa viikkoa!

-Päivi-

Koska reippaat äidithän askartelee.

Paitsi minä. Mutta en mä mikään reipas olekaan.

Eilen vietettiin lasten kanssa vapaapäivää ja sain jonkun käsittämättömän kohtauksen. Keksin kaivaa esiin remonteista jääneitä tapetinjämiä ja askarrella niistä nuorimmaisen huoneeseen lippuviirin. Joo-o. Lippuviirin.

Jos joku nyt ei sattumalta tiedä, mikä on lippuviiri, niin se on siis pitkä nauha, johon on liimattu/ommeltu kolmion mallisia kankaita tai vaikka nyt sitten tapetinpaloja. Ai miksikö? En yhtään tiedä. Mutta ihan kivan näkösiä ne on. Ainakin mun mielestä.

Vai mitä mieltä olette mun kotikutoisesta, ”en koskaan askartele, enkä oo siinä kovin hyvä” -lippuviiristä?

Ihan passaa meille. Vaikka vähän kotikutoinen onkin. Luulen silti, että seuraavan kerran läträän erikeeperillä, kun on askarreltava kutsuja lasten rippijuhliin. Vai kutsutaankohan niihinkin silloin jo somen kautta?

-Päivi-

Kotona keväällä kerran.

Koti- ja sisustuskuvia paljon toivotaan, mutta niitä tippuu nykyään aika harvakseltaan… ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että mä oon ihan julmetun kyllästynyt siivoamaan! Se on jännä, miten viisi ihmistä kyllä kaikella antaumuksella sotkee paikkoja, mutta vain yksi siivoaa omat (ja muiden) jäljet. Ja jokseenkin myös epäreilua.

Mutta valitukset (kerrankin) sikseen ja asiaan. Viikonloppuna siivoajia taisi olla muitakin kuin minä, kun näinkin siistiltä näyttää. Ja heti tulee myös parempi mieli. Kodin tunnelmankohottaja numero yksi on siis mun mielestä ehdottomasti siivous. Hyvänä kakkosena (ja lisänä nimenomaan siistiin kotiin) ovat kukat. Luonnosta, kukkakaupasta, marketista tai vaikka takapihalta. Yhtä kaikki, kukat saa tunnelman hetkessä kohdalleen. Ihan vaan hyvin hienovaraisena vinkkinä myös miespuolisille lukijoille… 😉

Musta matto on ehkä hiukan tumma tähän vuodenaikaan, mutta toisaalta antaa salille kaivattua ryhtiä. Vai mitä ootte mieltä?

Ai hitsi, nyt on juoksahdettava lenkille! No okei. Lyllerrettävä. Mut kuiteski.

Vielä ei näy blogi Kaksplussalla, mutta ei hätiä. Tällä puolella jatketaan, kunnes muutto on suoritettu. 🙂

-Päivi-