Asiamieslapsi.

Tein havainnon. Perheessämme kasvaa asiamieslapsi.

Asiamieslapsi on järjestelmällinen pikkuaikuinen, johon voi luottaa pienimmissäkin muistitehtävissä. Asiamieslapsi hoitaa koulun ja läksyt tunnollisesti, muistaa perheenjäsenten menot ja synkkaa kalenterit.

Asiamieslapsi asettaa aamuherätyksen ajoissa ja nousee välittömästi. Asiamieslapsi ei torkuta tai laiskottele. Asiamieslapsi pitää huolta kristillisestä tasajaosta sisarusten kesken. Karkkeja ja peliaikaa tulee olla kaikilla yhtä paljon, eikä ketään syrjitä. Asiamieslapsi muistaa huushollin leipätilanteen ja soittaa vanhemmille muistuttaakseen puuromaidon ostosta. Asiamieslapsi muistaa kehua vanhempiaan hyvistä suorituksista, kuten ruoanlaitosta tai satunnaisista leipomisyrityksistä.

Asiamieslapsi pitää huolen myös sisarustensa omaisuudesta ja muistuttaa pienempiään tärkeistä tavaroista. Hän suunnittelee etukäteen kyläilyt, kyyditykset ja aikataulut. Ja usein toteuttaa suunnitelmansa ottamalla suoraan yhteyttä vaikkapa kavereidensa vanhempiin.

ponga 009

Asiamieslapsi on porukan sovittelija. Oli kyse sitten riidasta futiskentällä tai siskosten välisistä tukkanuottasista. Asiamieslapsi pysyy rauhallisena, ottaa kaikkien mielipiteet huomioon ja selvittää tilanteen. Asiamieslapsen kanssa on helppo neuvotella, hän argumentoi selkeästi ja perustelee huolella. Toisinaan asiamieslapsen silmäkulmassa väreilee sääli unohtelevia vanhempia kohtaan. Asiamieslapsi ei kuitenkaan ole ilkeä, vaan loppuun saakka avulias ja kannustava.

Asiamieslasta tekee mieli rutistaa ja käskeä olla vielä huoleton viikari. Mutta ei hän voi. Koska asiamiehuus on synnynnäinen ominaisuus.

Isänsä poika.

-Päivi-

Mainokset

Tyttöjen kesken.

Eilen jo maalailinkin Facebookissa, kuinka käyttäisin tämän arkivapaan. Kuten luettavissa on varmasti ollut, viime ajat on menneet aika alavireisissä fiiliksissä, joten päätin ottaa vapaan ihan tosissaan vapaan kannalta. Olla tekemättä mitään tuottoisaa tai pakkopullaa.

Heräiltiin kiharapään kanssa ajoissa, mutta rauhassa. Puettiin ja päätettiin mennä aamiaiselle lähikahvilaan. Saatiin mukava seuralainen. Hörpittiin cappuccinoa, nautiskeltiin aamiaisesta ja parannettiin maailmaa. Poikettiin kirjastoon ja kirjakauppaan. Tehtiin talvikenkälöytöjä. Juotiin vähän lisää kahvia.

leffaan 006leffaan 010

Kotona neiti nappasi lainatut äänikirjat kainaloonsa ja linnoittautui huoneeseensa. Minä syvennyin kirjaan. Koululaiset tuli ja meni. Jatkoin lukemista. Otin torkut. Luin vielä.

Päätettiin tallustaa kiharapään kanssa elokuviin. Viiru ja Pesonen, ja vain me kaksi. Valkattiin irtokarkkeja vuorotellen. Käveltiin käsi kädessä. Juteltiin höpöjä.

leffaan 009leffaan 023

Leffateatterissa pieni tarrautui ihan kiinni. Kuiskutteli korvaan ja rutisti kädestä. Maailman paras elokuva ja maailman kivoin äiti. Pakahduttava onni sai taas äidin mielessä tutun seuralaisen syyllisyydestä. Miksi näitä kahdenkeskisiä hetkiä tulee otettua niin harvoin? Jokainen lapsi ansaitsee aika ajoin jakamatonta huomiota. Miksi niin usein annan aikuisten kiireiden ja stressin ajaa näiden tärkeimpien hetkien edelle?

”Sinun arkesi on jonkun lapsuus.”

Koitan taas muistaa.

-Päivi-

Onks pakko harrastaa, jos ei tahdo?

Muistan elävästi, kuinka vein esikoiseni ensimmäiseen harrastukseensa. Neiti oli 3-vuotias ja minä olin juuri saanut opintoni valmiiksi ja ottanut tytön pois hoidosta, koska odotin toista lasta. Koska päivittäinen hoitorutiini oli katkennut, olin vakuuttunut, että tarvitsimme yhteisen harrastuksen. Jonkun, missä lapsi saa kavereita ja minä sitä tärkeää vertaistukea ja seuraa. Menimme muskariin.

Minä ja pallomaha, tyttö rattaissa, läpi tuulen, tuiskun ja räntäsateen. Muut lapset lauloivat riemuissaan ringissä, mun mökötti. Toiset äidit olivat seesteistä pitsikaulusporukkaa, minä rempseä parikymppinen. Joka helvetin keskiviikko sinne oli kuitenkin raahauduttava.

Kunnes tajusin, että me molemmat vihattiin sitä.

Lopetettiin moinen pelleily. Mikä ihmeen pakko sinne muskariin jokaisen lapsen oli mennä? Päätettiin nauttia musiikista aikataulutta, ihan omaan tahtiin, ihan omassa kotona. Nykyään tuo samainen, muskarissa kerta toisensa jälkeen mököttänyt tyttö laulaa musaluokan konserteissa eturivissä ja käy bändikerhossa.

koris 006

Mä en ole koskaan uskonut pakottamiseen. Minkään tekemiseen tai opettamiseen pakolla. Oman päähänpinttymäni takia käytiin tuolla muskarissa pari kuukautta, mutta tuon jälkeen en ole lapsiani harrastuksiin pakottanut. Kannustanut; joo, rohkaissut; kyllä. Mutta en pakottanut.

Lapset on lapsia, eivätkä tietenkään osaa ajatella aikuisen tavoin. Mutta mä uskon vakaasti lasten omiin, luontaisiin kiinnostuksiin. En ole ollut huolestunut kolmasluokkalaisesta, joka ei käynyt millään ohjatuilla tunneilla. En ole pakottanut ekaluokkalaista jatkamaan futista, kun hän yhden kesän jälkeen sanoi, ettei enää halua. Kuopus aloitti nyt eskarisyksynä temppujumpan, joka on kerran viikossa. Ensimmäinen ja ainut aikataulullinen ohjelma päiväkodin jälkeen. Ja ihan riittävä.

Mä oon siinä mielessä ehkä vähän sellanen ruohonjuurimutsi, että haluan taata muksuille myös aikaa olla. Tylsistyä. Nauttia rauhasta, maata sängyllä, lukea akkareita, kuunnella musaa. Lepäillä ja kerätä voimia. Koulu kun täytyy jaksaa hoitaa kunnolla.

koris 014koris 013

11-vuotias esikoinen käy tällä hetkellä kahdessa ohjatussa harrastuksessa, telinevoimistelussa ja bändärissä, poika kahdesti viikossa koriksessa ja pienin siellä temppujumpassa. Kuulostaa monelle varmasti vähältä, mutta pienempien en antaisi lisäharrastuksia edes ottaa, esikoisen kohdallakin miettisin kahdesti. Liika on liikaa ja tämä tuntuu meidän lapsille just nyt sopivalta.

Mua ihmetyttää enemmänkin nämä ”joka päivä jotain” -lapset. Miten ihmeessä tollaset pienet, kehittymättömät tyypit jaksaa käydä viikottain suunnistuksessa, sählyssä, futiksessa, ringetessä, kuvataidekerhossa ja viulutunneilla? Ja onko noin moneen harrastukseen meneminen lapsen itsensä idea, vai toteuttaako vanhemmat jotain omia toteutumatta jääneitä haaveitaan? Jaksaisitko itse työpäivän jälkeen joka ilta 1,5 tunnin treenin, päälle koululäksyt ja soittoläksyt? Minä en.

Kyllä. Lapset on erilaisia. Jollekin sopii, toiselle ei. Mutta onko lapsen pakko harrastaa? Jääkö muksu paitsi jostain korvaamattomasta, jos ei käy koulun lisäksi jossain ohjatussa viikottaisessa toiminnassa? Vai riittäisikö kavereiden kanssa uimahallissa käynti, koulumatkapyöräily, Aku Ankat ja perusulkoilu harrastuksiksi?

Mä jotenkin koen, että niin kauan, kun lapsi on terve, reipas ja innostunut, hän ei välttämättä tarvitse koulun lisäksi viikottaista ohjattua toimintaa. Jos muksu ei siitä itse innostu, siis. Pakon kautta syntyy ainoastaan liikunnanvihaajia. Pakko tappaa luovuuden.

Miks olis pakko?

-Päivi-

”Voidaaks paistaa lättyi?” aka. ”Saadaaks polttaa talo?”

Sain kesken työpäivän puhelun esikoiselta.

”Ollaan kavereitten kans meillä. Voidaanks paistaa lättyi?”

Kannustavana, spontaaniuteen ja luovuuteen rohkaisevana vanhempana vastasin tietenkin välittömästi ”KYLLÄ!”.

Paitsi että en vastannu.

Parissa sekunnissa sieluni harmaakaihiseen silmään piirtyi kuva keittiön tapetteihin sotketuista kananmunista, koko huoneeseen pöllyävistä jauhoista ja järkyttävistä rasvaroiskeista. Lopulta paistohomma olisi kuitenkin päätynyt koko töllin palamiseen. Joten kielsin. Sain kuulla olevani tyhmä. Kielsin uudestaan. Olin jo idiootti.

Hetki puhelun jälkeen alkoi mietityttää. Olinko mä nyt ihan kalkkis, vanhanaikainen ja epäreilu, kun en luottanut tyttäreeni. Teinhän mäkin ton ikäsenä jo kaikkea makkarakastikkeesta sämpylöihin. Millä oikeudella mä nyt sitten kielsin?

No vanhemman oikeudella tietenkin. Tyttö kun ei ole osoittanut minkään valtakunnan kiinnostusta ruoanlaittoa kohtaan, joten ehkä syystäkin parempi kerrata sitä hellan käyttöä ensin yhdessä. Ja toisaalta varmaan myös korkea aika. Tällä menolla muijasta kasvaa aikuinen, joka ostaa kaurapuuronkin valmiina.

myllis-14 128

Mitä sä olisit tehnyt? Tai mitä teidän muiden 11-12 ikäiset muksut osaa keittiössä? Onko langoilla juniormaastötseffejä, vai tollasta onnettomampaa ”leikkaanleipääkäytänmikroojaosaantehänuudeleita” -osastoo?

-Päivi-

 

Oppositio.

On muuten sitten aikamoinen lykky, että perheessämme lymyilee tällä hetkellä ihan vihoviimeinen 6-vuotias. Onhan noita uhmia kaikenkarvaisia, mutta tähän astisen kokemukseni mukaan, tämä kuuden vuoden kuningaskausi on rasittavin, ärsyttävin, raskain ja veemäisin kaikista. Hands down. Eipä tuo esipuberteettiläinenkään paljoa huonommaks jää, mutta tämän syksyn kruunaamaton ämpyilijä ja vanhempien hermojen ykköskiristäjä on neiti kiharapää, neiti eskarilainen, neiti kuningatar.

ukis 006

On sitten nimittäin sellanen vaihe, ettei käy mikään. Toistan, mikään. Vaatteet on alituiseen väärät (ei housuja!), tukkaa ei harjata (ei!), tarhaan ei lähdetä (jään kotiin!), entinen suosikkipuuha piirtäminen ei kiinnosta (typerää!), ruoka on poikkeuksetta pahaa (YÖK!) ja muutenkin elämä on vaan kertakaikkisen hankalaa.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton vanhempainnetti osaa kertoa seuraavaa:

”6 -vuoden ikää on kutsuttu mm. kuningasvuodeksi, esikouluikä on kuin varhaislapsuuden kruunaus. Ikään liittyy saman tyyppinen itsenäistymisvaihe, kuin 2-3 -vuotiailla ja murrosikäisillä. Vaiheet ovat usein vanhemmille koettelevia (no kidding!) ja lapsellekin haastavia. Ne ovat kuitenkin tärkeitä ikävaiheita, jotta lapsi voi kasvaa itsenäiseksi minäkseen ja löytää paikkansa maailmasta.”

Mutta sen mää vaan sanon, että paraskin tulla oikein helevetin itsenäinen ja hyvä ihminen tolla venkoilulla. Phuuuuh!

ukis 112

Nyt sitä vertaistukea, muijat! Ennenku mä alan hakata päätäni patteriin!

-Päivi-

P.s. Vertaistueksi ei lasketa mitään, mikä alkaa sanoilla ”Odotas vaan, kun ovat murrosiässä…” tai ”Ei meillä vaan…”.

Kiitos.

Perus.

Maanantai-ilta. Klo 20.58. Työviikko startattu nihkeään maanantai-tyyliin, lapset ruokittu, reipas kävelylenkki tehty, suihkussa käyty, pienemmät lapset laitettu unille. Haaveissa siintää iltapalaleivät ja pehmeät petivaatteet. Hetki jotain aivotonta turhakesarjaa töllöstä ja unta palloon.

”Äiti hei. Nää pitää täyttää?”

”Jaa mitkä? Eiks ne vois täyttää huomenna?”

”No ei kuule voi, ku ne piti palauttaa jo TÄNÄÄN!”

paprut 001

Vittu viis sivua jotain terveyslomakkeita. Miten olikin päässy unohtumaan… Kyllä joskus on pään irtoaminen herkässä.

Ja ”Vuoden Äiti” -passissa taas yksi leima lisää.

-Päivi-

Pienen pojan unelma

En tiedä, voinko äitinä tulla mistään onnellisemmaksi, kuin nähdessäni oman lapseni unelman toteutuvan. Säihkyvät silmät ja jännittyneen hymyn. Tapahtuman jälkeisen innokkaan puheripulin.

Saatiin eilen ex-tempore tilaisuus päästä nopeasti tapaamaan pätkäpojan suurta idolia, Susijengin sentteriä, oman kylän poikaa, ”meidän Junnua”. Pientä jännitti mahdottomasti, mutta onneksi Junnu oli selkeästi jutellut korisjunioreiden kanssa aiemminkin ja pätkäkin vastaili lyhytsanaisesti.

Nyt on pelipaidassa nimmari, läjä kuvia idolin tapaamisesta ja tärkeä muisto tsemppaavalta maajoukkuepelaajalta.

rapurallaa 157rapurallaa 161rapurallaa 167

Tuleva takamies meni tapaamisen jälkeen huoneeseensa veivaamaan layuppeja ja muisti vielä tänäänkin kertoa, kuinka siistiä oli tavata Gerald Lee jr. Yksi asia tosin jäi harmittamaan. ”Mä unohdin kysyä siltä millasta on olla telkkarissa.”

-Päivi-

Köyhien lasten popot, eli vinkki de kenkä.

Kuten jo nakit ja MUTSIn infolehdelläkin valaisen, mä olen täysin merkkitiedoton. Mulle on, teini-iän yksiä Leviksen viisnollaykkösiä lukuunottamatta, aina ollut täysin yhdentekevää, minkä merkkisiä retkuja päälläni kannan tai tyynyjä sohvallani lepuutan. Olen lapsi lama-ajalta, yksinhuoltajan tytär, joten tuolloinkaan ei paljon ollut varaa merkkeihin panostaa.

Sanotaanhan sitä, että ”köyhällä ei ole varaa ostaa paskaa” ja toki useat merkkituotteet pitävät jälleenmyyntiarvonsa ja ovat myös laadullisesti hyviä. Mä pidän kuitenkin, lasten kohdalla varsinkin, tärkeämpänä sitä, että saavat touhuta suht vapaasti, pelkäämättä että uuteen, kalliiseen merkkimekkoon tulee reikä.

Koska eläminen kallistuu koko ajan, eikä palkat kuitenkaan ihan samassa tahdissa jaksa nousta, olen enemmän kuin tyytyväinen tehdessäni edullisia, ja ihan kivan näköisiä lastenvaatelöytöjä. Viimeksi muutama viikko sitten löysin pienemmille tenaville välikausipuvut kympillä (!!!) Tokmannilta ja nyt ruokakauppareissulla bongasin samoille tyypeille siistit tennarit 8 €/kpl. Lidlistä!

kengät 005kengät 008

Myönnän. Olen ollut itsekin ennakkoluuloinen. Kuka saakeli sitä nyt Lidlistä ostaa mitään päällepantavaa. Että onko vähän noloakin? No ei ole. Nämä mukavan näköiset keinonahkaiset tennarit menee lapsilla hyvin tämän syksyn ja ensi keväänkin ”kaupunkikenkinä”. Kurassa uitetut tarhalenkkarit on sit erikseen.

kengät 012

Vinkkinä siis muillekin merkkitiedottomille mutseille! Ainakin täältä paikallisesta Lidlistä löytyi kyseisiä tennareita neljässä sävyssä, kokoon 30 saakka. (onneks meidän tokaluokkalainen on hyvin pienijalkaista sorttia) Eilisellä blogikierroksella huomasin, että myös Lapsellista- blogin Anna oli tehnyt samaisen löydön. Ilmeisesti pääkaupunkiseudulta löytyi kokoja vähän isompaankin asti.

Kannattaa joka tapauksessa käydä kurkkaamassa!

-Päivi-

Taikatukka

Pätkäpojan tukka oli päässyt venahtamaan taas aikamoiseksi kypäräksi. Eilen oli vihdoin parturi ja poika muistuttaa jälleen itseään. Vaan kuinkas kävikään leikkuun jälkeen…

”Äiti.”

”No?”

”Se tais sittenkin olla taikatukka. Mä en saanu uudella tukalla yhtään koria harkoissa.”

ponga 005

Ehkä liikkiksin. ❤

-Päivi-

Harjataan hampaat!

Meidän lapset on olleet aina suht reippaita pesemään hampaitaan. Erityisesti vanhimman kanssa ollaan oltu tarkkana, hän kun on joutunut kokemaan jo niin niskavedot, kuin muutkin hammasraudat. En voi kuin ihailla lasten kykyä sopeutua, ahdistavan näköiseen yörautahökötykseenkin tyttö tottui lopulta hetkessä ja nukkuikin häkkyrän kanssa useamman vuoden.

Hyvä kuitenkin niin. Me ollaan aika onnekkaita täällä Suomessa, kun lasten hampaat hoidetaan ilman erillistä maksua. Maksan veroni ihan tyytyväisenä niin kauan, kuin noiden pienten terveydenhuollosta pidetään huolta.

Meidän perheessä ollaan aina käytetty ihan perinteisiä hammasharjoja, niputin jossain vaiheessa sähköhammasharjat samaan hulluihin kasarikeksintöjen kastiin, kuin riisinkeittimen ja jäätelökoneen. Olen aina ajatellut, että tavallisella harjalla hommaan saa kunnolla potkua ja hampaat puhdistuu parhaiten. Eli harjaan siis itse aivan väärin, aivan liian lujaa… tiedän. Näkisittepä, kuinka kärsinyt mun hammasharja on, jo viikon käytön jälkeen…

Huolimatta ennakkoluuloista sähköisiä harjoja kohtaan, päätin suostua, kun sain yhteistyöehdotuksen Philipsiltä. Lasten sähköhammasharjan voisi kai testata, jospa hampaiden harjauksesta tulisi vielä astetta selkeämpi ja mukavampi rutiini.

philips 001philips 002philips 009

Ja tottahan tuo meidän kiharapää siitä innostui! Philips Sonicare for kids-harjan etupaneeliin on vaihdettavissa tarrakuva, mikä oli tietenkin tytön mielestä huisin jännää. Ja jännää oli itse harjauskin. Itsestään pyörivä harjaspää ja äänimerkit, jotka kertovat koska mitäkin kohtaa on harjattu tarpeeksi. Nerokas KidTimer pidentää harjausaikaa pikkuhiljaa 90 päivän ajan, kunnes lapsi tottuu suositeltuun 2 minuutin harjaukseen.

Kiharapää tykkää harjastaan ja taitaa olla siitä hieman jopa ylpeä. Kovin ainakin leuhkanlaisesti neiti purukalustoaan sisarusten vierellä harjaa. Heillä kun on vielä ihan ”manuaaliset” harjat.

philips 011philips 020

Myös me vanhemmat ollaan tykätty harjasta, tai ennen kaikkea siitä, että lapsi harjaa nyt hampaitaan varmasti tarvitun ajan ja äänimerkkien mukaan osion kerrallaan. Harja myös sammuu itsestään, kun kaksi minuuttia tulee täyteen. Vähän miinusta tulee hieman sekavista käyttöohjeista. Samoin skeptinen varsinais-suomalainen miettii, onko kaikki musiikit, äänimerkit ja hilavitkuttimet tarpeellisia, vai voisiko hampaiden harjaus olla vain… no, pariminuuttinen hammasharjan kanssa.

Erityisesti suosittelisin kyseistä harjaa lapsille, joita on vaikea innostaa pesemään hampaita. Siinä kohtaa äänet ja itse liimattavat tarrat voivat toimia houkuttimena. Ja vinkkinä vielä: elokuun loppuun asti Prismoista saa harjan ostajat hauskan Philipsin Disney-valon kaupan päälle!

717042816-RTP-global-001

Mites teidän muiden perheissä hampaiden harjaus sujuu? Onko käytössä sähköhammasharjat vai ihan perinteiset?

-Päivi-

*Yhteistyössä: Philips

*Sähköhammasharja saatu blogiyhteistyön kautta.