Ei koskaan enää!

Tein virheen. Menin turhautuneisuudessani laskemaan, kuinka kauan makkariremppa on kestänyt tähän mennessä. No arvatkaa. PUOLI VUOTTA! Seriously. Ihmiset rakentaa talojakin tuossa ajassa, kun me ollaan nyitty tota kahdeksan neliön koppia! 
Ja kun sen rempan sais edes pysymään siellä yhdessä huoneessa. Vaan ei. Pölyä, villaa, likaa, työkaluja, remppavaatteita ja laudanpätkiä seilaa ympäri eteistä, kuistia ja portaikkoa. Pölyn mukana leviää ahdistuskin. Joka paikassa on kamalan näköstä, mutta millään ei viittis nyt siivota, ku huomenna on kuitenkin taas saman näköstä. Yht’äkkiä kotona ei voi enää rentoutua missään, kun takaraivossa hakkaa tietoisuus keskeneräisistä hommista. Puolessa vuodessa viihtyisä koti on muuttunut kaatopaikaksi. 
Tänään ajattelin nousta kaiken tämän ahdistuksen yläpuolelle ja käydä läpi lasten vaatekaapit. Vaan kun kuudelta avaan kotioven, vastassa on tiskaamattomat tiskit, pyyhkimättömät pöydät, pyykit koneessa, kuivat viikkaamatta. Yhdellä on läksyongelmia, toisella vatsa kipeä. Kengät on viskottu pitkin eteisen remppapölyistä lattiaa yhdessä takkien ja lippisten kanssa. Keittiöön astellessa siltä yhdeltä pöydälle jääneeltä omenalta pölähtää kasvoille kymmeniä banaanikärpäsiä, kuin nauraakseen päin naamaa mulle ja mun viinietikka-ansoille. 
Tekee mieli luovuttaa. Istahtaa portaille ja huutoitkeä kiukku ja paha mieli pois. Kaivautua peiton alle lämpimään juomaan kaakaota ja polttaa kynttilöitä. Palkata joku ulkopuolinen viimeistelemään remontti ja toinen siivoamaan. Pistää koko torppa myyntiin ja muuttaa veneen alle.
Mutta ei. Autan läksyissä, tiskaan tiskit, pyyhin pöydät, viikkaan pyykit ja ripustan märät kuivumaan. Lupaan itselleni, että meillä ei aloiteta enää koskaan yhtään remppaa. Tiedostaen kuitenkin, että kun makuuhuone joskus valmistuu, suunnittelen jo innolla seuraavan huoneen tapetteja. 
Onni löytyy arjesta, niinhän sitä sanotaan. Mutta on se vaan toisinaan ihan pirun hyvin sinne piilotettu.
-Päivi-
Mainokset

Arvonnan voittaja!

Kiitos kaikille osallistumisesta arvontaan! Ja tervetuloa kaikille uusille lukijoille, teitäkin on ilmestynyt viikon aikana mukavasti. 🙂
Ja paljon onnea…. Henkkumaaria! Onnetar suosi sinua ja pääset maistelemaan toffeita, sekä järkkäämään pippalot, joissa käytetään yksinomaan paperipillejä. 😀 
Laitatko osoitetietosi sähköpostitse osoitteeseen matkallakotiin@gmail.com , niin lähetän paketin mitä pikimmin sinulle! 🙂
-Päivi-

Terkkuja Formasta!

Mietin aika pitkään, lähteäkö syksyn Forma-messuille, vai ei. Oli pientä säätöä, millä porukalla mennään ja mikä päivä. No, lopulta uteliaisuus voitti ja lähdettiin koko perheen voimin Helsinkiin perjantai-iltana. Yövyttiin hotellissa, syötiin napamme täyteen hotelliaamiaista ja erottiin siten, että minä jatkoin messuille ja loppuperhe lähti viettämään aikaa SeaLifeen. 
Paljon olin etukäteen kuullut, että kyseiset messut ovat pienentyneet vuosien varrella, mutta koska mulle tämä oli eka kerta paikan päällä, kokemus oli lähes pelkästään positiivinen. Ei mitkään maailman suurimmat messut, mutta hyviä näytteilleasettajia. Ainakin minusta.
Oli mahtavaa saada kasvot monelle nimelle ja äänelle ja tavata kasvotusten yhteistyökumppaneita. Uutuuksia oli tietysti valtavasti ja ensimmäiset pari tuntia menikin ihan pyörryksissä! Harmitti ihan, kun on pakko jonkun verran kuitenkin valikoimaa rajata, ei noi valaisimet ja lyhdyt esim. kovin hyvin taitaisi Hilman nimen alle istua… 😉
Tän tyyppisestä tapahtumasta saa myös epäsuorasti ajatuksia omaan myyntityöhön ja asiakaspalveluun. Normaalisti, kun itse on sillä palvelevalla puolella, olikin nyt ihan mielenkiintoista olla se asiakas, jolle tuotetta yritettiin myydä. Muistin jälleen kerran, kuinka suurta osaa yleisvaikutelma näyttelee ostotapahtumassa. Jokunen osasto jäi tarkemmin katsomatta, kun henkilökunnan asenne vaikutti luotaantyöntävältä. Ylimielinen katse tai tiskin takana makoilu ei kutsu peremmälle.
Onneksi näytteilleasettajat olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi erittäin mukavia, aurinkoisia ja avuliaita! Ja mitä tuotteita, IIIIIIK!

Sattuuko lukijoissa olemaan joku muu, joka poikkesi messuilla? 
Miltäs kuvissa muuten näyttää? Aika ihania tunnelmia, vai mitä? 🙂
-Päivi-

Hillopullia

Meidän eskarilainen on pullapoika. Ei siis lihava, vaan aina ollut kovasti leivonnaisten perään. Varsinkin pullan. Ja voiko äiti kieltäytyä, kun poika tulee viereen, siniset silmät levällään ja kysyy: ”Äiti, voitaisko leipoa hillopullia?”. Ei voi kieltäytyä, ei. 
Poika valitsi hillomauksi omenan ja äiti lisäykseksi vaniljakreemin.  Omien omppujen hillosta nämä olisivat tietysti vielä parempia, mutta meillä oli käytössä ihan kaupan paistonkestävä versio. Ei lainkaan hullumpia pullia olleet nämä!
Itse pullataikinan ohjetta en nyt tähän kertaa, koska sellainen jokaisesta jauhopussin kyljestä löytyy. Joten lähdetään siitä olettamuksesta, että pullataikina on jo noussut ja taikinan vemputtaminen saa alkaa! 😉
Taikina kaulitaan samoin, kuin korvapuusteja tehdessä. Itse jaan taikinan aina kahteen osaan ja kaulin osat yksi kerrallaan ohueksi levyksi. Taikinalevy voidellaan voilla ja ripsutellaan päälle sokeria. Tässä tapauksessa, kun pullissa käytettiin omppuhilloa, lisäsin myös hiukan kanelia.
Taikinan molemmat sivut käännetään keskelle, jolloin taikinalevystä tulee ikäänkuin kolmekerroksinen.
Leikataan taikinalevystä parin sentin suikale, esim. pizzaleikkurilla ja käännetään suikaleen päitä vastakkaisiin suuntiin.
Taikinan päät pyöräytetään pullan keskelle, vastakkaisille puolille jälleen. Tadaa!
Tässä välissä pullat siirretään pellille, lämpimään paikkaan kohoamaan n. 20 minuutiksi.
Yleensä voitelen pullat kananmunalla ennen hillon ja kreemin laittamista. (mulla on vaniljakreemijauhetta, johon lisätään vesi) Peukalolla voi painaa pienen kolon pullan molemmille puolille, jotta täytteet pysyvät paremmin kyydissä. Lopuksi reunoille vielä raesokeria ja pullat uuniin. Parisataa astetta, 12-15 min. Noin suunnilleen.
Lämmin pulla ja kylmä maito. Onni voi joskus olla niin pienestä kiinni. 🙂
-Päivi-

P.s. Muistakaa arvonta tossa alapuolella, aikaa osallistua sunnuntaihin saakka! 🙂

AR-VON-TA!

Taisin jossain välissä mennä lupaamaan, että kun sata lukijaa on täynnä, arvotaan jotain kivaa. Ja nythän se on komiasti täynnä, jopa ylikin. Jee! Kiitos kaikille, ootte kivoja!
Palkinnon on lahjoittanut, tittididiiiiiii; Herkkupuoti Hilma ja se sisältää seuraavat suloisuudet:
 Ihanat paperipillit kahdessa värissä ja hauskat servetit hurmaavan Miss Étoilen valikoimasta.

Ja pussi SIKAHYVIÄ piparminttutoffeita!

Nämä ihastuttavat alkavan syksyn piristäjät voivat olla sinun, kun jätät terveiset kommenttilootaan (toiveita ja kehitysehdotuksia otetaan myös vastaan). Kaikille tasapuolisesti yksi arpa ja anot, muistakaa nimimerkki!
Arvonta jatkukoon tämän viikon loppuun, eli sunnuntaille 26.8. saakka. Arvonta suoritetaan, valtavan virallisissa merkeissä tietysti, tulevana maanantaina. 
Aika alkaa…. NYT! 🙂
-Päivi-

”Äiti, mikset sä ota meistä koskaan kuvia?”

Niinpä. Viimeistään bloggaamisen myötä kuvausten kohde on muuttunut ratkaisevasti. Tulee kuvattua kotia, kaupunkia, kaikenmaailman asetelmia ja puskia. Mutta harvemmin enää nykyisin lapsia. Nyt kun vauva-ajat on ohi, eikä ihan joka askelta ole tarvis ikuistaa, se on vaan jäänyt. Ja ku ne kuitenkin vaan aina irvistelee.
Eilen päätin kuitenkin hyödyntää yhden tämän kesän viimeisistä aurinkoisista illoista, suostuttelin muksut vaihtamaan päälle jotain edes hieman siistimpää ja paineltiin Myllymäelle. Ihan älytöntä, kuinka harvoin siellä tulee käytyä. Matkaakin kun on kuitenkin alle 100 metriä.
Kuvista on tarkoitus saada teetettyä muutamia kehyksiin joko portaikkoon, yläkertaan tai makkariin. Ehkä kaikkiin. Uskoisin, että 250:sta kuvasta muutaman kelpuutan seinälle asti. 
Muutama kuva eiliseltä illalta myös tänne blogin puolelle. Mä olen perehtynyt uuden kameran asetuksiin aivan hävyttömän huonosti, mutta kuvaaminen ei olekaan mulle mikään oikea harrastus. Se on vaan kivaa.

Mä luulen, että samoissa maisemissa tullaan hoitamaan aikanaan myös rippi- ja ehkä yo-kuvatkin. 😉
-Päivi-

Mikä pettymys!

VOI EI! Mä olin jo melkein päättänyt tapetin makkariin. Ihan vaan nettikuvien perusteella. Visio oli selkeä ja kyllähän se nyt luonnossa aikalailla samalta näyttää. Vaan ei. Täydellinen tapetti oli TAAS kerran pilattu kimalluksella! Buu!
Tapetin nähdessäni petyin valtavasti. Olin ihan selkeesti sitä mieltä, että ei tätä. (mies oli sitä mieltä heti kun kuuli rullan hinnan…) Nyt mä olen kuvannut tapettia edestä ja takaa, eri valoissa ja koittanut suhtautua jotenkin toisin… Mutta kun se kiiltää!!! Kattokaas ny:
Tapetti näyttää mun mielestä aivan täydelliseltä kuvissa, joissa valo ei osu niin, että se kiiltelee. Mutta kun mua vaan häiritsee ihan julmetusti toi hopea… Muuten tapetti on, kuten jo mainitsinkin, täydellinen. Kuvio sopii talon henkeen ja myös muihin alakerran tapetteihin loistavasti. Visio kalustuksen, valaisinten ja tekstiilien osalta on päässä juuri tätä tapettia ajatellen. Mutta kestänkö mä ton kiillon? Vai pääseekö se tuossa tilassa edes hirveesti kiiltelemään?!
Oikeestihan tämä sovittelushow täytyy tehdä uusiksi vasta, kun lattia ja katto on maalissa, jolloin kokonaisuuden hahmottaa tarkemmin. Mä en nyt millään jaksaisi aloittaa tätä tapettirumbaa alusta, mutta en missään nimessä halua kyllä mitään kompromissiakaan. Kyllä voi taas olla hankalaa!
Tapettitalon Lukkohan  on ollut toinen maaliviivoille päässyt tapetti. Mutta niin paljon, ku mä siitä tapettina tykkäänkin, pelkään että se hiukan rikkoo alakerrassa vallitsevan yleisfiiliksen. Mietin, onko se kuitenkin hiukan liian retro… Jos Uskola olisi 40-50-luvun talo, valinta kääntyisi varmasti Lukkoon. Mutta nyt olen kuitenkin enemmän tuon Karlslundin kuvion pauloissa.
Mitä mää teen?! Auttakaa! Karlslund? Lukko? Joku yllättäjä takavasurista?! H-E-L-P!
-Päivi-

Poimintoja sunnuntailta

Viimeinen sunnuntai ennen koulujen alkamista ja arjen palaamista on sujunut rauhallisesti, sateisessa säässä. Päiväunien lisäksi on ehditty puuhaamaan hiukan jotain muutakin…
… aamiaiseksi omista pensaista poimittuja marjoja, hunajaa ja jogurttia…

… ruokasalissa ilahduttaa kimppu torilta poimittuja kukkia…
 … Ikean sinisiin kasseihin poimitut pikkuostokset hommattiin piristämään keittiötä…
 … mies poimittiin sohvalta jatkamaan makkariremonttia…
… peli-hetken jälkeen poimittiin useampi tusina popcornin siemeniä lattialta…

Arki alkaa olla ovella, hommat etenee kotona ja töissä, olo on taas suht tasapainoinen. Makuuhuoneen tapettivalinta pitäisi pikkuhiljaa saada päätökseen, seinälevyjä kiinnitetään parhaillaan. Jospa uuden huoneen tupareita päästäisiin viettämään jo ensi kuussa… 🙂
-Päivi-

Mukakiire.

Äh. Taas vaan aika luisuu. Koko ajan muka jotain. Ja ikävästi noi olympialaiset nyt sotkee koko elämää. Pakko vahdata koko ajan. Jännä tällänen neljän vuoden välein heräävä penkkiurheilija. Vähän jo valmiiksi ahdistaa, kun nää kisat loppuu. Seuraavien kisojen aikaan oon jo tosi vanha! 😉
Makkariremppa ei etene. Tai kai se etenee, mutta ei kyllä yhtään tunnu siltä. Kaikki paikat on rempan takia purussa, villassa ja mähmässä. Ja sit ei muka viittis oikein tehdä muuallakaan kotona mitään. Ja kierre on valmis.
Nyt ei oikein tekstiäkään irtoa, höh! Tulinkin oikeestaan vaan moikkaamaan ja kertomaan, että täällä ollaan! Tosi kiva, että teitä lukijoita on eksynyt myös tänne Uskolan puolelle. 🙂 Ajattelinkin, että kun 100 lukijaa täyttyy, voisin arpoa jotain… kivaa. Jotta kliklik! 😉
Palailen taas, roikkukaa mukana! 🙂
-Päivi-