Rempappaa, rempappaa.

Voihan muovimatonretale ja kasikytluvun palstautuva tapetti sentään! Uskolan sisätilojen remontissa ollaan edetty lähes viimeiseen huoneeseen asti. Kun tähän neljä vuotta sitten muutettiin, oli ajatuksena remontoida pikkuhiljaa. Huone kerrallaan, aina kun rahat ja elämäntilanne sen sallisi. Talo on koko ajan ollut täysin asumiskuntoinen, yli kolmenkymmenen vuoden takaiset pintamatskut nyt tietysti oli mitä oli. Sitä muovimattoa ja mauttomia tapetteja. Ajan henkeen.

Muuttohetken tienoilla remontoitiin alakerran oleskelutilat; keittiö, ruokasali, sali, eteiset ja wc, sekä yläkertaan johtava portaikko ja yläkerran käytävän seinät. Kun tämä alkurutistus aikanaan saatiin jokseenkin valmiiksi, oli pakko pitää taukoa. Voimat oli loppu ja matti kurkisteli kukkarosta. Tauon jälkeen ollaan sitten pikkuhiljaa edetty, tosiaan huone kerrallaan eteenpäin. Kuisti tehtiin ensimmäisenä kesänä, yläkerran pikkuvessa erityisellä hartaudella seuraavaksi, sauna muutettiin aikuisten makuuhuoneeksi ja pienimmät saivat omat huoneensa. Viimeisen parin vuoden ajalta remppapostauksia voi käydä kurkkimassa täältä.

Viimeisen asuinhuoneen remontti on ollut mielessä jo pitkään. Esikoisen huone on lastenhuoneista suurin ja myös työläin, siellä kun on entisten asukkaiden jäljiltä mm. jännä reikä seinässä, joka on toimittanut eräänlaisen kaapin virkaa. Nyt tuosta aukosta ollaan tekemässä ihan oikeata, liukuovellista säilytystilaa, joskin säilytysjärjestelmä ja liukuovet jäänevät hankintoina tuonnemmaksi. Kunhan saadaan pintaremppa nyt ensin kuosiin ja vähän uutta huonekalua nyt alkuun.

vilman huone ennen

Alkutilanteessa huoneessa vallitsi näinkin kohtalokas tunnelma. Meikäläisen hermot kesti tapetin irroittamista justiinsa vartin, onneksi tuo mies omaa pidemmän pinnan.

pääsiäinennn 002

Kun tapetti oli vihdoin saatu riivittyä alas, maalattiin katto, tasoitettiin reiät seinistä, hiottiin ja pohjamaalattiin. Ja sit lähti lattia!

pääsiäinennn 013

Vanha muovimatto ja lattialevyt sai kyytiä ja tilalle asennettiin lautalattia, kuten muuallakin talossa. Erikoiskuiva, ympäripontattu lattialauta on (kuulemma) ihan yhtä helppo asentaa, kuin vaikkapa laminaatti. Mitään muuta vaihtoehtoa ei itseasiassa missään vaiheessa lattiaan harkittukaan. Puuta sen olla pitää!

pääsiäinennn 024

arkijuttuja 016

Lattia maalattiin kahteen kertaan Betolux Akvalla, sävynä vanha tuttu Tikkurilan H499. I still love it! (oksalakkaus olis voinu olla kova juttu… mut se sit jäi… elämä on)

Lattian kuivuttua päästiin vihdoin asiaan… Tapetoimaan! Vielä en paljasta kaikkea, koska homma on osittain kesken, mutta pientä kurkistusta kuitenkin siihen, miltä huoneessa nyt näyttää. Tehosteseinässä Borosan 39135, muissa seinissä Eco Decorama 4150. Ajatuksena oli saada aikaiseksi vanhaan taloon sopiva esiteinin huone, josta asukki itse tykkäisi vielä muutaman vuoden kuluttuakin. Toivossa on hyvä elää…

Lipsun huone1 007

Lipsun huone1 009

Lipsun huone1 006

Näyttäishän tuo itse asukkikin olevan suht tyytyväinen.. ainakin tässä vaiheessa.

Lipsun huone1 018

Huoneen suunnitteluvaiheesta löytyy postausta täältä. Valitettavasti en onnistunut ympäripuhumaan huoneen tehosteväriksi keltaista (aiheutti asukissa lähinnä inhon väristyksiä), mutta turkoosi kuulemma kävisi. Joten mikä ettei! Jotain kivaa värikylpyä tuonne sisustusvaiheessa keksitään.

Hyvässä vaiheessa siis mennään! Tapetoinnin viimeistely ja listoitus vielä, sitten neiti pääsee taas huoneeseensa takaisin. Ja äiti pääsee siivoamaan tytön valloittaman olohuoneen…

-Päivi-

Peeäs. Näköjään joistain vanhemmista remppapostauksista on tipahtanut muutama kuva matkan varrelle/näkyvät linkkinä. Käytän huomisen vapaani niiden korjaamiseen! Samalla lupaan vastata edellisten postausten kommentteihin. Puss!

Remppamietteitä; esiteinin huone

Me ollaan asutettu Uskolan nurkkia kohta neljä vuotta. Ja tuo sama aika rypistetty remonttia. Koko ajan on joku kohta työn alla, tai ainakin suunnitteilla ihankohtsillään alkavaksi. Ei sillä, hyvällä mallillahan me jo ollaan. Alakerta on jo niinkin valmis, että joitain paikkoja tekee mieli jo muutella ensimmäiseltä remppakierrokselta. Vessan tapetti jo vaihtui, salin tapetti saa kyytiä seuraavaksi…

Kokonaan remontoimatta on enää yläkerran käytävä, sekin oikeastaan vain lattian ja yhden seinän osalta, esikoisen huone ja kylppäri. Tytön huone luonnollisesti vuorossa seuraavana, tällä hetkellä koppi on aika kamalassa kunnossa…

Tällä hetkellä huoneen lattiassa on, varmaan aikalailla Uskolan emännän ikäinen muovimatto, katto henkii mökkitunnelmaa mäntyisenä ja seinillä kuluneet, kamalat, yli kolmekymmentä vuotta vanhat tapetit. Edellinen asukas on aikanaan puhkonut huoneen seinään reiän, ilmeisesti aikeena on ollut tehdä siihen vaatekaappi, mutta toteutus on jäänyt hieman kesken ja säilytystila on ovelasti ”piilotettu” rullaverhon taakse. Lisäksi huoneessa on perinteiset vaatekaapit, nekin kultaiselta 80-luvulta.

Varoitus! Seuraavat kuvat saattavat järkyttää herkimpiä lukijoita!

Lipsilin huone ennen 002

Lipsilin huone ennen 001

Lipsilin huone ennen 004

Lipsilin huone ennen 003

Lipsilin huone ennen 005

Huoneen tuleva ulkoasu on pohdituttanut jo pidemmän aikaa. Huoneessa asustava neito kun on tuollaisessa herkässä, kohta 11-vuoden iässä, eikä oikein tiedä, onko lintu vai kala. Iso vai pieni. Kun toisaalta leikkii vielä päivät pitkät Monster High -nukeilla ja toisaalta pohtii pienessä mielessään maailman isoja asioita. Silloin ei ole helppo päättää, mitä haluaa.

Mietintä kohdistui ennen kaikkea tapettiin, lattia- ja kattovärit kun määräytyvät muuallakin talossa olevien värien mukaan. Olen kieltämättä joutunut käyttämään kaikki äidillisen lempeät manipulointikeinoni seinien sävyjen kanssa. Tyttö tykkää väreistä, kuten tuon ikäisten kuuluukin, toisaalta me vanhemmat halutaan tapetti, jota ei heti vuoden kuluttua tarvitsisi vaihtaa. Niinpä lopulta päädyttiin, yhteistuumin, ehkä tylsään, mutta tyylikkääseen musta-valko-harmaaseen linjaan. Sisustuksessa voidaankin sitten käyttää värejä niin paljon, kuin tyttö vain haluaa.

Vaikka yleisesti ottaen en oikein lämpene tehosteseinä-ajatteluun tälläisissa vanhoissa taloissa, tässä yhdessä huoneessa ollaan siihen ratkaisuun kuitenkin päätymässä. Päätyseinän tapetiksi valikoitui Boråsin kaupunkiaiheinen Borosan 39135 ja muihin seiniin joku sävyihin sopiva vaalea, mutta raikas harmaa, kuten Eco Decoraman 4148.

Lattian sävy siis meillä kaikissa lattioissa vaalea siniharmaa Tikkurilan H499. Katot valkoiset.

Tuplatapsu vielä

liukulakanat

kollaaashkollaasi

Jep. Mä olen innostunut keltaisesta. Jostain syystä epäilen, että huoneen tehosteväriksi sitä ei lopulta asukkaan itsensä toimesta hyväksytä, mutta ajattelin yrittää kuitenkin. Ylipäänsä alan olla kyllästynyt liikoihin koukeroihin ja maalaisromantiikkaan. Pehmeitä linjoja ja vanhaan taloon sopivaa tehdään edelleen, mutta selkeyttä kaipaan kovasti. Kuten ehkä kollaaseistakin näkyy.

Suunnitelmat alkaa olla siis ihan mukavasti hallussa. Toteutus jää nyt riippumaan luonnollisesti a.) finanssista ja b.) ajasta. Joo ja c.) jaksamisesta.

Mitä mieltä olette suunnitelmista? Uppooko harmaan sävyt ja musta-valkoisuus? Entä tuo raikas, mutta niin ristiriitainen keltainen?

-Päivi-

Kollaasien kuvat http://www.borastapeter.se/fi

http://www.eco.se/fi

http://www.ikea.fi

http://www.jotex.fi

Neljän vuoden takaa…

Eksyin selaamaan ikivanhoja kuvia. Kikattelin vaippahousuisille muksuille, ihmettelin omia hiuksiani, mutta eniten järkytyin neljän vuoden takaisista kuvista muutostamme Uskolaan. Jostain syystä aika on kullannut muistoja siten, että kuvittelin meidän muuttaneen aikalailla hyvälle mallille rempattuun huusholliin. Sain todeta olleeni väärässä. Vai mitä tykkäätte?

4756

Tapetti jäi vaatimattomasti noin neljä rullaa vajaaksi… öh. Korkeet huoneet on ihan kivat, mutta…

4763

Ihan muutama laatikko jos nyt puuttuu..

4771

Leivät tiskikaapissa… mutta pirun komeet puutasot! Vielä tuolloin…

4777

Kaappeja ei ilmeisesti vieläkään..? Saati roskista.

4778

Ranskalaisia? Sokkelilevyä? Anyone?

4779

Mahtuisko tohon pinoon vielä jotain, jos oikein yrittäis?

4792

Vessahätä?

——————

Toisinaan sitä on ihan hyvä muistuttaa itselleen, kuinka paljon ollaan kuitenkin edetty, saatu aikaiseksi. Vaikkei tämä torppa vielä lähellekään valmis ole, voisi se olla vielä aika paljon hurjemmassakin kuosissa. Aika visusti voiton puolella ollaan kuitenkin jo kokonaisuudessaan. Esiteinin huoneen suunnitelmat alkaa olla jo suht pitkällä, odotan kieltämättä kieli pitkällä rempan aloitusta… (älkää kertoko mun miehelle, oon koittanut olla aika hiljaa tästä vielä… 😉 )

Mutta pakko kai sekin on myöntää, että maku muuttuu… Salin tapetit oli hienoinen pettymys heti jo laittovaiheessa, enkä niiden kanssa ole tainnut oikein ystävystyä missään kohtaa. Mieli tekisi jotain hieman tummempaa ja kodikkaampaa, valmiiksi korkea ja avara tila ei olisi kaivannut noin vaaleaa tapettia. No, sitä sattuu. Ehkä nyt ensin kuitenkin se tytön huone…

Noiden muutto- ja remppakuvien jälkeen elelen kuitenkin suht tyytyväisenä näissä maisemissa…

kuvauspäivä nro 2 018

kuvauspäivä 002

kuvauspäivä 004

kuvauspäivä nro 2 064

tintun huone ja kevät 033

makuuhuone valmis 024

… vaikkei aina ihan näin siistiä olekaan.

Tykkäisittekö lukea enemmän remontti/muutos/sisustusjuttuja, jos tästä taas tuolla saralla hiukan aktivoiduttaisi?

-Päivi-

Pikkuveskin pikapikkuremppa!

Jos joltakulta on mennyt ohi, pahoittelen kertaalleen vielä tätä blogihiljaisuutta. Päivät töitä ja illat teatteria, siinä ne tärkeimmät syyt. Niin ja tietysti lapset, joulu ja kaikki perushärdelli. Juu nou. Että siks. Mutta en mä unohda, heti aina bloggailen kun vaan ehdin!

Viikonloppuna vähän jo Facebookissa paljastelinkin (no en ny sillee!), että päätettiin yht’äkkiä vaihtaa alakerran pikkuvessan tapetit. Olin jo pidempään miettinyt, että haluaisin veskiin vähän jotain. Ei nyt mitään superräväkkää, mutta hieman jotain kodikkaampaa. Ruotsalaisempaa.

Vanha tapetti oli lähestulkoon valkoinen, ihan hyvä sekin, mutta aika tylsä. Mulla oli selkeästi mielessä tapettikin, mutta himmailin vielä, ehkä odottaen… niin, en tiedä mitä. Kävi kuitenkin säkä, kun juuri tuota haluamaani tapettia tuli palautuksena työmaalle yhden rullan verran, joka oli juuri sopiva määrä! Pakkohan se oli ostaa pois kuleksimasta.

Ja uskotteko; hämäläinen sai sen seinään jo samana iltana! Nii-in, en minäkään!

Ennen remppaa näytti tältä:

joulujuhla ja tapsut 001

joulujuhla ja tapsut 004

joulujuhla ja tapsut 018

kako

Ja minirempan jälkeen tältä: (mulla ei ilmeisesti ole muita vaatteita, kuin nuo…)

joulujuhla ja tapsut 029

joulujuhla ja tapsut 028

joulujuhla ja tapsut 040

joulujuhla ja tapsut 050

joulujuhla ja tapsut 053

kaa.a

Uusi tapetti on Sandbergin Linnea -malliston Tuva. Tykkään itse tosi kovin! Ei tuossa vanhassakaan vikaa ollut, mutta kyllästyin vaan niin kertakaikkisesti. Ja ihan sopiva, pieni muutos tähän kohtaan, ennen varhaisteinin huoneen remonttia… Phuuh.

vika

No, kumpi on parempi? Uusi vai vanha? Tapetti ja tugga? 😀

-Päivi-

 

Pätkän huone, ennen – jälkeen.

Pojan huoneen remontti valmistui jo jonkin aikaa sitten, mutta nyt vasta huomasin, että lupaamani before/after -kuvat on vielä laittamatta! Nyt siis pikana korjaamaan tilanne.

Ennen -kuvat on napattu kaappien tyhjennyksen hetkellä, joten ihan noin kaamean sekaiselta siellä ei (ihan) aina näyttänyt. Mutta tuollainen hyvin kasarihenkinen ryjähuone se oli. Ahdas, tumma ja ruma.

kirjeet 009

kirjeet 008

kirjeet 006

Remontissa siis vaihdettiin muovimatto lautalattiaan, maalattiin katto ja vaihdettiin tapetit. Myös vanha vaatekaappi purettiin uuden tieltä. Pintahommia, siis. Lattian vaihto se noista työläin taisi olla. Tai mistäs minä tietäisin, kun toimin pääasiassa työnjohtajana. 😉

kuvauspäivä nro 2 048

kuvauspäivä nro 2 050

kaks.

cats

kuvauspäivä nro 2 053

kuvauspäivä nro 2 057

kuvauspäivä nro 2 059

kuvauspäivä nro 2 064

Halusin huoneeseen raikkautta ja poikamaista väriä. Olen aika tyytyväinen valittuun tapettiin, kirkkaat värit, varsinkin vihreä, kun ovat pojankin mieleen. Tapetti löytyi Sandbergilta. Lattiassa sävynä Tikkurilan H499. Suurin osa kalusteista ruotsalaiselta huonekalujätiltä. Kattovalaisin paikallisesta sisustuspuoti Gistusta. Pöytävalaisin Jyskistä. Legotaulut askarreltiin ihan liimaamalla ukkelit suoraan kehyksen lasiin. Erikeeper käy. 🙂

Jonkin asteinen remppakrapula taitaa olla valloillaan, kun vielä ei innosta aloittaa uutta huonetta… vaikka esiteini kolmesti päivässä tiedusteleekin, joko hänelle on löytynyt sopivat tapetit. Ehkä kuitenkin annetaan finanssipuolenkin hieman tasaantua edellisistä rempoista, ennen kuin hypätään taas seuraavaan.

Nyt hyppään kuitenkin Mark Darcyn kainaloon. Ihana Bridget Jones. Ja ihan pieni pala suklaata. 😉

-Päivi-

Ei niin mitään.

Ihan olin ajatellut laittaa hienoja kuvia hienosta uudesta huoneesta jo tänään. No ei onnistunut. Lauantaiset polttarikemut vei mehut eiliseltä (juu, ihan meni miinuksille mehut) kokonaan, enkä tainnut edes käväistä koko huoneessa. Eikä ne mehut ollu oikein palautunut vielä tänäänkään, kun työpäivän jälkeen menin muka sisustamaan. En löytänyt haluamiani lakanoita ja lähdin pois. Tehokasta.

Joten kuva on vain huoneen nurkasta. Kunnes saadaan hommat tosissaan valmiiksi. Mies on onneksi lasten kanssa lomalla (melkein voisin avautua, kuinka epistä, mutta ei taida maksaa vaivaa), joten ehkä seuraavien viikkojen aikana jotain valmistuu.

empunhuone 002

Heräsin muuten ihan äsken siihen, että koulut alkaa kuukauden kuluttua! Ou nou! Pikkuhiljaa alkais vissiin olla parempi käydä pätkän kanssa läpi koulumatkaa, hommata koulutarvikkeet ja reppu. Vähän hirvittää päästää tuollaista vaahtosammutinta… Onneksi poika on terävä kuin kynä. Tuskin on tarvetta olla huolissaan. Mutta ainahan se uuden alku jännittää. Äitiä varsinkin…

Ei suju kirjoittaminen tänään. Parempi siis lopettaa ”ei mitään” -maanantai tähän. Palaan taas, kun on edes nimellisesti jotain asiaa. Toivottavasti pian.

-Päivi-

Vihdoin jotain valmista.

Puoli vuotta makuuhuonerempan valmistumisen jälkeen saatiin vihdoin tehtyä viimeistelyhommat. Viime syksynä blogia seuranneet muistanevat, kuinka hajalla olin, kun Ikeasta ei yht’äkkiä yllättäen vaan saanutkaan tuota haluamaani sänkyä. Eikä ollut edes tietoa, koska sitä taas varastoon saadaan. Sitten tulikin jo Hilman lopettaminen, uudet työkuviot, blogin siirtyminen Kaksplussaan ja kaikki. Koko asia vaan ikäänkuin unohtui.

Tällä viikolla käytiin viettämässä vähän ”parisuhdeaikaa” Ikeassa, pojan huone kun tarvitsee (toivottavasti!) aika pian uusia kalusteita. Samalla saatiin kyytiin myös tuo kauan kaivattu sänky ja muutakin pikkusälää makuuhuoneen viimeistelyyn. Nyt se on vihdoin valmis! Tauluhyllyn kehyksistä puuttuu vielä kuvat, mutta muuten. Olen hirmuisen iloinen! Ja tyytyväinenkin. Niin hyvin nukutti uudistetussa makkarissa, että aamiainen kävi ihan brunssista… 😉

makuuhuone valmis 002

makuuhuone valmis 003

makuuhuone valmis 005

makuuhuone valmis 007

makuuhuone valmis 008

makuuhuone valmis 011

makuuhuone valmis 012

makuuhuone valmis 013

makuuhuone valmis 018

makuuhuone valmis 024

makuuhuone valmis 031

Pyykkikori huoneen nurkassa ajaa todellakin pyykkikorin virkaa. Meillä on pesukone yläkerrassa ja pakko myöntää, ettei todellakaan joka kerta sukkia vaihtaessa niitä millään jaksaisi sinne kiikuttaa. Tähän asti ne on siis laitettu viehättävästi portaille odottamaan sitä että joku (minä) vie ne pyykkikoriin. Yök. Jotenkin kivempi ehkä kuitenkin kerätä ne tuonne suljettuun koriin ja raahailla sitä sitten toisinaan yläkertaan. Nähtäväksi jää, miten tämä hieno idea käytännössä toimii…

Nyt on kyllä tälle päivälle niin paljon puuhaa tiedossa, että parempi nostaa ahteri ja painua hommiin. Aurinkoista sunnuntaita!

Ja ainiin, mitä tykkäätte makkarista?

-Päivi-

Miten mä en muistanut…

… että se remontti olikin tämmöstä?!

jussin jälkeen 004

jussin jälkeen 005

Pölyä, purua, tapetinpaloja… eikä siis pelkästään remontoitavassa huoneessa, vaan ihan j-o-k-a paikassa. Lattialaudat odottaa asentamista, missäs muualla kuin salin lattialla. Pojan huoneen tavarat lojuvat läjissä tyttöjen huoneiden nurkissa. Ja tyttöjä ärsyttää. Ja kun tyttöjä ärsyttää, ärsyttää ihan kaikkia. Siitä pidetään visusti huoli.

Mä olin ajatellut, että en väsy remppaamiseen koskaan. Siitä on yli kolmessa vuodessa tullut kuitenkin melkein kuin elämäntapa. Mutta kyllä nyt on myönnettävä, että olispa ihanaa, kun alkais pikkuhiljaa olla valmista. Saisi vaan nauttia… ja vähän sisustella. Taitaa vaan olla päättymätön tarina tällaisen vanhan talon remontti… Mutta jospa tämä taas iloksi muuttuu. Kunhan sotkuisin vaihe on ohi. Pian, kiitos.

Olen ollut vääntämässä kuvakollaaseja pojan huoneen suunnitelmista jo useamman illan, mutta kun ajalla on vaan tapana kadota johonkin?! Jos jollain on ylimääräistä, saa lahjoittaa! Aikaa, siis.

Suunnitelmia luvassa siis myöhemmin. Nyt saatte vaan nauttia näistä, varsin aurinkoisista remppakuvista. 🙂

-Päivi-

Lastenhuone, before – after

Me ollaan vihdoin päästy remontissa makuuhuoneisiin asti. Itseasiassa puolet makkareista on jo rempattu, eskarilaisen soppi odottaa innokkaita tapetinraaputtelijoita seuraavaksi ja viimeisenä on vuorossa 10 -vuotiaan huone. Meidän vanhusten makuuhuoneen tieltä väistyi sauna, rempan etenemistä ja lopputulosta voi halutessaan kurkkia vaikkapa täältä ja täältä.

Viimeisimpänä muutoskohteena (tää termi on kyllä vähän Innoa…) oli pienimmän kikkarapään oma huone. Tähän asti pienemmät olivatkin punkanneet sulassa sovussa (no jaa…) kerrossängyssä yhteisessä pikkumakkarissa. Kun me muutettiin alakerran ”saunaan” vapautui jokaiselle lapselle vihdoin oma huone. Ja koska kyseessä on pienen tytöntyllerön valtakunta, me tyttöiltiin ihan kunnolla!

Ensin kuitenkin muutama ”ennen” -kuva, joita olikin otettu näemmä aika hintsusti. Näitä kuvia ennen oli raaputeltu jo vanhat perhostapetit seinistä  ja revitty ”terkkuja 80 -luvulta” -henkinen muovimatto irti lattiasta. Nämä on ehkä enemmän tälläsiä ”i mitten av” -otoksia kyllä…

vuodenvaihde ja elsan huoneen remppa 012

elsan lattia ja tonnaripiratsu 009

elsan lattia ja tonnaripiratsu 006

elsan huoneen tapetti 008

Ja nyt vihdoin niitä jo pitkään lupailemiani kuvia valmiista huoneesta. Nuo leluhyllyt elää ihan omaa elämäänsä koko ajan, kuten varmaan kaikki vanhemmat tietää… Mä olin hiukan erimielinen esimerkiksi Monster High -nukkien (taipuukse noin?!) säilyttämisestä hyllyn päällä, mutta niitten koti on kuulemma siinä. Joten olkoon.

tintun huone ja kevät 005

tintun huone ja kevät 006

tintun huone ja kevät 011

tintun huone ja kevät 013

tintun huone ja kevät 024tintun huone ja kevät 022

tintun huone ja kevät 033

tintun huone ja kevät 035

tintun huone ja kevät 027

tintun huone ja kevät 041

tintun huone ja kevät 039

Huoneen tapettina on Pihlgren ja Ritolan ihana Kirsikkapuu harmaa-valkoisena. Kalusteet ja krääsät pääasiassa kirppareilta ja Ikeasta. Lattiamaalina jo alakerrasta tuttu Tikkurilan sävy H499.

Itse asukki tykkää huoneestaan kovasti ja itsekin olen kyllä tyytyväinen. Vaikka tämä selkeästi pikkutytön huone onkin, ei kuitenkaan mun makuun liian prinsessainen tai hörhelöinen.

Joka tapauksessa aika kiva päästä seuraavaksi poikamaailmaan, kun aloitellaan eskarilaisen huoneen remonttia. Vähän jo tapettimalleja hiplailin töissä… Hieman kirkkaampia värejä ja lego -henkistä meininkiä luvassa. Joko saa alottaa?! 😉

-Päivi-

P.s. Arvatkaa kuus kertaa, kuinka paljon mua häiritsee nyt näissä kuvissa tuo kirkkaankeltainen säästönorsu tuolla hyllyllä?!

Ikioma.

4-vuotias Elsa hihkuu innosta. Vihdoin aletaan olla siinä vaiheessa, että ihan ikioma huone on valmis vastaanottamaan uuden asukkinsa. Huoneessa on käyty tanssimassa, huokailemassa, istuskelemassa, huokailemassa, tanssimassa. Ja huokailemassa. Eikä pelkästään Elsa, vaan myös minä. Ollaan ihasteltu kattokruunun dimangeja yhdessä ja ihmetelty uuttaa kirjoituspöytää. Ja tietty mietitty, mihin tulee barbit, pet shopit ja tyttölegot. Niin ja pupulamppu. 

Viikonloppuna vietettiin hääpäivää, ihan Turussa asti. Heh. Reissun kohokohta oli tietenkin visiitti Ikeassa (toinen heh), mistä haettiin uuteen huoneeseen vaatekaappi ja pöytä. Musta Leksvik-pöytä vaihtuikin löytönurkasta bongattuun lilaan (!) pikkupöytään. Ihan hauskan näköinen se tuolla huoneessa on, vaikka vähän ensin väriä epäröin.
Säilytyskalusteet jäi vielä puuttumaan, mutta nehän ehtii myöhemminkin. Nyt on neitokaisella edessä ensimmäinen yö uudessa huoneessa… Jännitystä oli selkeästi ilmassa iltasatua luettaessa.
Vaikka homma ei vielä ihan valmis ole, on aika hyvä mieli. Tälläisenä mä sen mielikuvissani näin.
Sweet dreams. 🙂
-Päivi-

*edit* Hyvin nukutti uudessa huoneessa, ilman yhtään heräilyä tai muuta kikkailua. 🙂
*edit2* Lupaan lisää parempia kuvia, kun pääsen kuvaamaan valoisaan aikaan ja huone on hieman viimeistellympi. 🙂