Hei hei, heinäkuu!

Pitkä heinäkuu alkaa olla vihdoin ohi. Aika työpainotteiseksi pääsi menemään täällä päässä ja pikkuhiljaa alkaa tuntua nahoissa. Olen yllättänyt itseni aivan uuden tyyppisistä sähläys-tilanteista, unohtelen, hukkaan ja hajotan asioita. Ärsyttää aivan suunnattomasti, en mä sentään tämän luokan säätäjä yleensä ole! 
Sen verran tää väsysäätö vaikuttaa elämään niin kotona, kuin töissäkin, että tajuan ihan itse, että jotain on tehtävä. Pidettävä itsestä huolta, jotta jaksaa. Otettava jostain aikaa perheelle, itselle, liikkumiselle, hyvinvoinnille. Lapset ansaitsee äidin joka ehtii ja jaksaa touhuta, mies ansaitsee vaimon joka ei pelkästään kiukuttele ja minä ansaitsen olla joskus jotain muutakin kuin väsynyt tai huolestunut. 
Päätin aloittaa jättäytymällä pois aikaavievistä luottamustehtävistä. Olen tosi otettu, kun mua on pyydetty moniin juttuihin mukaan ja kiva olisi monessa touhussa ollakin, mutta nyt on vaan myönnettävä, että paukut ei riitä. Mieluummin luovutan paikkani jollekin, joka ehtii ja jaksaa olla toiminnassa täysillä mukana. 
Syksyn tullen todennäköisesti tsekkaan hieman myös kaupan aukioloaikoja. Viimeinen puolituntinen sesongin ulkopuolella on osoittautunut aika turhaksi tässä pikkukaupungissa, joten ehkä sieltä voisi nipsasta muutaman tunnin lisää vapaa-aikaa viikkoon. Sesongit on kuitenkin asia erikseen.
Mitään suurempia tavoitteita tai lupauksia en ajatellut tehdä. Haluaisin vaan voida ja jaksaa paremmin, sekä henkisesti, että fyysisesti.
Tämä hyvinvointi ja jaksaminen pompahtelee esiin blogissakin aina silloin tällöin, kuten varmaan olette huomanneet. Ja yleensä luonnollisesti juuri sillä väsymyksen hetkellä. Osittain tulee jauhettua samoja juttujakin, mutta itseään on toisaalta välillä ihan hyvä muistuttaa tärkeistä asioista. 
Joten hyvästi kiireinen heinäkuu ja tervetuloa elokuun hämärtyvät illat, kynttilät ja syksy! Tervetuloa paremmin voiva keho ja mieli!
Tuleeko teille syksyn lähestyessä tarve tälläisiin puhdistus-toimenpiteisiin? 🙂
-Päivi-

Pomppuvalmis.

Usko (ei Kemppi) on palannut. Makuuhuone tulee valmistumaan joskus, optimistisimman arvion mukaan ehkä jo tämän vuoden puolella. Hämäläinen innostui usean viikon tauon jälkeen jatkamaan nakuttelua ja TADAAAA: 
Siellä voi kävellä, hyppiä, pomppia, tanssia, istua ja maata! Yht’äkkiä tuo villakolo muistuttaa jo etäisesti huonetta. Olkoonkin, että seinät ja katto puuttuu, puhumattakaan tapeteista, listoista ja kalusteista. 
Mää oon niin onnellinen! 🙂
-Päivi-

Lyhtyjen yö

Näin heinäkuun lopulla Uudessakaupungissa vietetään Crusell-viikkoa, joka on puupuhaltimille omistettu musiikkiviikko. Ohjelma on täynnä hienoja konsertteja ja esiintymisiä, jotka valitettavasti useimmiten taitavat jäädä monelta paikkakuntalaiselta kokematta. Yksi tapahtuma vetää kuitenkin vuodesta toiseen paikallisetkin mukaan. Lyhtyjen yö.
Kyseisen viikon torstaina sadat ihmiset pakkailevat eväskorinsa, huopansa ja lyhtynsä ja suuntaavat Vallinmäelle. Ilta on täynnä iloista meininkiä ja puheensorinaa, musiikkia, tuttavia ja ihana, hämärtyvä kesäilta. Voiko kauniimpaa näkyä olla, kuin sadoin lyhdyin ja valoin koristeltu tapahtumapaikka? Leppoisassa tunnelmassa viihtyy koko perhe, tämä tapahtuma on vaan ihan erityisen kiva. 
Kuvat ei nyt mistään maailman onnistuneimmasta päästä ole, mutta muutamia tunnelmapaloja eiliseltä illalta kuitenkin. 🙂

Ensi vuonna uudestaan. Ehdottomasti!
-Päivi-

Päätös.

Eilen mun mieleen muutti syksy. Jaa mistäkö sen tietää? No mulle iskee joka syksyinen ”mä haluan neuloa jotain”-into. Into kestää yleensä juuri ja juuri yhden sukanvarren, puolikkaan kaulaliinan tai muutaman isoäidin neliön verran. Hyvin harvoin saan mitään valmiiksi. 
En ole tarpeeksi kärsivällinen. Kun neulos eteneekin hitaammin kuin olin ajatellut, eikä yleensä näytä yhtään niin siistiltä kuin visioissa, into lopahtaa ja työ jää kesken. Mutta kun olisi niin ihana osata! Ihastelen yrittäjäystäväni lankakaupassa herkullisia värejä ja upeita valmiita töitä. Huokailen ja haaveilen osaavani vielä joku päivä neuloa muutakin kuin oikein/nurin kaulaliinaa.
Mutta jostainhan se on aloitettava. Oikein/nurin kaulaliina on juuri sopiva tälläiselle neulenoviisille. Jälki on vähän tuollaista epämääräistä, mutta nyt on pääasia saada tämä valmiiksi. Mä olen päättänyt saada eilen aloittamani kaulaliinan valmiiksi, meni siihen sitten viikko tai vuosi. (ja todellisuudessahan mun tekis nyt mieli mennä ostamaan niitä ihania värikkäitä lankoja ja alottaa joku mahdoton projekti, mutta olen tiukkana ja aion saada tämän tehtyä ensin..)
Lasillisen punkkua vaati toi alottaminen kyllä eilen… 😉 (näin usein meillä juodaan viiniä, laseissa vielä Iittalan tarratkin..)
Mites, löytyykö muita tälläsiä ”käsityöttömiä” kuin minä? Kun intoakin ehkä olisi, mutta taitoa ei niinkään.. 🙂
-Päivi-

Pekoni-BBQ-pizza

Mä en oo taas nyt muka töiden lisäksi ehtinyt/jaksanut oikein mitään, mutta koska syödä pitää joka tapauksessa, niin vedetään nyt tämäkin postaus ruoka-linjalla.
Sain tämän tyylistä pizzaa joskus vuosia sitten kaverini syntymäpäivillä. Sen jälkeen siitä tulikin meidän vakkari. Me tehdään nykyään jo suosiolla kerralla kaksi pizzaa; lapsille perinteinen kinkku-aurajuusto-ananas ja meille tämä pekoni-setti. Kahdesta pellillisestä riittää mukavasti vielä seuraavan päivän evääksikin.
Pizzapohja valmistuu meillä ikivanhalla kotitalouskirjan ohjeella ja tykätään nostattaa siitä pannupizzamainen korkea ja pehmeä pohja. Ohje on suunnilleen tälläinen:
1,5 dl vettä
2-3 tl kuivahiivaa (1/3 palaa tuoretta)
2 rkl ruokaöljyä
n. 3 1/2 dl vehnäjauhoja
suolaa
 
Sekoita veteen tuorehiiva (kuiva ensin vehnäjauhoihin), öljy ja suola. Vaivaa joukkoon vehnäjauhot, kunnes taikina on ”joustava pyöreä pömpylä”. Nostata liinan alla hetken aikaan.
Vaivaa taikinaa työlaudalla, jotta siihen tulee hiukan sitkoa. Kauli pellille ja nostata vielä n. 20 min.
 
Täyte:
 
tomaattipyrettä
BBQ-kastiketta
(ketsuppia)
1-2 pkt pekonia
1 punasipuli
1 pieni paprika
1 pss juustoraastetta
mustapippuria
oreganoa
 
Sekoittele tomaattipyreestä, BBQ-kastikkeesta ja ketsupista kastike pohjalle. (suunnilleen 1 pieni purkki pyrettä, muutama reilu loraus kastiketta ja rkl ketsuppia) Levitä soosi kohonneelle pohjalle, rouhi päälle hieman mustapippuria ja ripsauta oreganoa.
 
Silppua pekoni palasiksi ja paista pannulla. Heitä paiston loppuvaiheessa joukkoon pehmenemään viipaloidut paprikat ja sipulit. Levittele koko hoito pohjan päälle ja peittele juustoraasteella. Pizza paistuu 250 C n. 12-15 min.
 
Tarjoile raikkaan salaatin kera (tai vetele suoraan pelliltä kaksin käsin ja anna kastikkeen valua suupieliä pitkin rinnuksille:)). Ei varsinaisesti mikään kevein mahdollinen ateria, mutta niin hyvää! 🙂
-Päivi-

”Kiva kesäkaupunki”

Niinhän sitä sanotaan, varmaan suurimmasta osasta suomalaisia pikkukaupunkeja. Kysytään, mistä olet ja kun vastattava on totuudenmukaisesti, että tuolta mäntyjen keskeltähän minä, kysyjä tokaisee kohteliaasti hiljaisen kyläpahasen olevan ”kiva kesäkaupunki”. Uudenkaupungin kohdalla luonnehdinta pitää todella paikkansa. Oikeesti.
Tänä kesänä säät ei vissiin ole suosineet oikein missään päin Suomea, oli kiva, tai vähemmän kiva kesäkaupunki. Nyt kun kerrankin paisteli aurinko, ajattelin käydä hiukan kiertelemässä kaupunkia kamera kaulassa. Kuin turisti konsanaan. 
Aina keskiviikkoiltaisin rannassa on ohjelmallinen iltatori-tapahtuma, johon perinteisesti kokoontuu koko kaupunki.  Perinne, joka toistuu vuodesta toiseen. Tavataan tuttuja, juodaan munkkikahvit (vai siiderit..), tehdään kirppislöytöjä, osteta sipula, hernet ja peruni. 🙂
Kävelin rannasta hiljakseen kotiin, nauttien ihan vaan omasta seurastani ja kaupungin puutalojen tunnelmasta. Poikkesin pikaisesti myös Kirkkokadulla sijaitsevaan Pikku Putik-nimiseen pihapuotiin, joka on pullollaan ihastuttavaa vanhaa (ja uuttakin) tavaraa. Viimeiset kuvat putiikista. Ihan ”must” -kohde vanhan tavaran ystäville ja paikallisia matkamuistoja halajaville.
Kamera räpsyi aika tavalla, joten tervetuloa matkalle Ugin kesään! 

Kyl Uki o ain Uki. Kannattaa tulla kauempaakin! 🙂
-Päivi-

Onks pakko noin vaikeita?!

Yksi haastavimmista asioista vanhemmuudessa on ne alituiset kysymykset. Mistä noi vaahtosammuttimen kokoiset elämänoppaat keksivätkin kysyä asioita, joihin ei itse ole uhrannut edes puolta ajatusta? Ja millä ihmeellä niihin saisi vastattua fiksusti, kuten aikuisen kuuluu?
Meillä nelivuotias on kunnostautunut viime aikoina erityisesti iskemään kysymyksillä, kun sitä vähiten odottaisi. Uskolan huonejako sai neidin kummastelemaan mihin ihmeeseen hänen tulevat vauvansa täällä mahtuvat, kun hän kasvaa aikuiseksi. Ja onko meitä ”vanhuksia” enää sitten olemassa?
Napakasti pitäisi äkkiseltään pystyä vastaamaan myös mitä tarkoittaa inspiraatio, yökkääminen, spesiaali, geenit ja esteettinen.
Ja onko Jumala tyttö vai poika?
Edeltäviin kysymyksiin voi yrittää keksiä vastauksen lennosta, sitä sen kummemmin miettimättä. Sen sijaan 9-vuotiasta alkaa pikkuhiljaa maailman synnyn lisäksi kiinnostaa myös lasten synty. Pojat, tunteet ja ne jutut. 
”Mitä tarkottaa seksikäs?”
Vastattiin tietysti, kuten kuka tahansa kuuliainen vanhempi. 
 ”Ööööö…. Sellasta vähän niinku hyvännäköstä… tai silleen…öööö” 
Ja poistuttiin paikalta vähin äänin välttääksemme mahdolliset lisäkysymykset.
Onks noitten ihan pakko kasvaa näin nopeesti?!
-Päivi-

Maailman paras pannukakku

Sunnuntai on pannaripäivä. Tai alunperin itseasiassa mun mielikuvissa lättypäivä. Muistan lapsuudesta useita sunnuntai-päiviä, jolloin iskä paistoi lättyjä valurautapannulla ja tv:stä tuli Hockey Night. Meillä kannustettiin Tapparaa.
Jonkinlainen lohturuokapäivä sunnuntai joka tapauksessa on. Huomenna on kuitenkin taas maanantai ja arki. (siis meillä, jotka emme nauti luksuksesta nimeltä kesäloma)
Meillä tehdään pannaria vain ja ainoastaan yhdellä ohjeella. Aina. Ohje on kulkeutunut meille sukulaisilta Keski-Suomesta ja on todettu niin voittamattomaksi, että muita ohjeita on turha lähteä kokeilemaan. Tämä pannukakku on makeaa, pehmeää, tahmeaa ja ihanaa. Maailman parasta.
 Maailman paras pannukakku
n 8 dl maitoa
4 munaa
n. 1,5 dl sokeria 
(vähempikin riittää, maun mukaan)
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
n. 5 dl vehnäjauhoja
100 g sulatettua voita tai margariinia
 
Vatkaa maidon joukkoon munat. Lisää sokerit ja suola. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja vatkaile joukkoon. Lopuksi lisää rasvasula ja kaada uunipellille. 
 
Paista 200-225 astetta ja n. 35 minuuttia. 
( pidän yleensä aluksi kovemmassa lämmössä vartin ja sitten tiputan 200 asteeseen, jotta pinta ei pala)
Kuvien ’sponsorihillo’ on Hilmasta  ja jätski ihan lähikaupasta. 😉
Jostain syystä nyt irtoaa näitä leivonta-aiheisia juttuja. Tämäkin tosin on sama ohje, kuin vanhassa blogissa. Mutta jospa tähän samaan syssyyn innostuisi vaikka kokeilemaan jotain uuttakin. 🙂
Maukasta lohtusunnuntaita! 
-Päivi-

Uskolan hätävara

Tätä piirakkaa voisi kutsua melkein ”Uskolan hätävaraksi”. Tämän jaksaa lätkäistä kokoon vähän kiireisempikin perheenäiti. Ja iskä myös. Takuuvarma, helppo ja nopea, itsetehty. Näitä ohjeita mä rakastan!
Samainen ohje löytyy jo vanhasta blogista, mutta koska ajatuksena on jossain vaiheessa sulkea se lopullisesti, parempi ehkä kerätä näitä hyväksi havaittuja ohjeita myös tänne uuden blogin puolelle. 
Mustikkapiirakka

1,5 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
2 dl piimää
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl sulatettua rasvaa
1 muna
4-5 dl mustikoita

– Sekoita kuivat aineet keskenään.
– Lisää joukkoon muna, piimä ja rasvasula. Sekoita suht tasaiseksi.
– Kaada taikina voideltuun vuokaan ja lisää päälle mustikat.
– Paista 200 C n. 30 min.


 Kyytipoikana maistuu vaniljakastike tai -jäätelö, parhaassa tapauksessa molemmat. Mustikoiden tilalle kävisivät myös omput tai raparperit. Suosittelen! 🙂
-Päivi-