”Koska mennään sinne puumarsun linnaan?”

Palataanpa hetkeksi ihanan Ahvenanmaan juhannusmaisemiin. Koko perhe muistelee reissua aivan erityisellä lämmöllä, ainoastaan liian lyhyt loma jäi harmittamaan. Niin paljon jäi vielä näkemättä, monta paikkaa vierailematta. Ahvenanmaa oli aivan ihanteellinen kohde pelkälle mökkilomallekin, mutta koska me ei oltu ennen päästy tuolla käymään, pari must-kohdetta oli tottakai ohjelmistossa.

Koska sekä Kastelholman linna laajoine piha-alueineen, että Bomarsundin (puumarsun) linnoitus sijaitsevat samalla suunnalla, päätimme suunnistaa kohti Sundia. Kun vielä matkan varrelle sattui osumaan Taffelin tehtaanmyymälä, oli päiväohjelma täysin selkeä.

Ahvenanmaa -14 235

Ahvenanmaa -14 238

Ahvenanmaa -14 243

Ilmeisesti itse tehdas oli juhannuksen ajan kiinni, sen verran hiljaista oli parkkialueella, mutta pieni factory shop palveli yli-innokkaita, juustonaksun kanssa poseeraavia turisteja. Täällä ei lapsetkaan arastelleet tehdä ostoksia, reipas myyjätär kun puhui myös suomea. Hinnoiltaan tehtaanmyymälä ei järin paljoa eronnut normimarketista, mutta muutamia hauskoja erikoisuuksia nappasimme matkaeväiksi. Perunalastujen ystäville mukava piipahduspaikka.

Ahvenanmaa -14 245

Ahvenanmaa -14 249

Ahvenanmaa -14 253

Kastelholman linna oli kaikkine opasteineen, pihoineen ja hauskoine yksityiskohtineen todella hieno. Kaupunkilaislapsia ilahdutti ensimmäisinä pihassa aidan takana asustelevat lampaat. Itse linnassa oli valtavasti nähtävää ja tutkittavaa. Onkaloita, käytäviä, kammioita. Pienemmät lapset osoittautuivat myös isosiskoaan uskaliaammiksi ja kiipesivät ihan linnan korkealle ”harjalle” asti. Ilma oli aika viileä ja tuuli tuiversi, mutta näkymät olivat upeat.

Ahvenanmaa -14 257

Ahvenanmaa -14 266

Ahvenanmaa -14 269

Ahvenanmaa -14 272

Ahvenanmaa -14 277

Ahvenanmaa -14 278

Ahvenanmaa -14 279

Ahvenanmaa -14 281

Ahvenanmaa -14 288

Sisällä linnassa lapset ryntäsivät heti vanhojen hattujen ja kypärien kimppuun. Minä tietenkin kipitin perässä hyssyttelemään ja torumaan, että mihinkään ei kosketa. Mutta nämä päähineet olivatkin nimenomaan kokeilua varten! Ja siitähän se riemu repesi. Oltiin vuorotellen ritaria ja linnanneitoa. Lapsista tämä oli erityisen hauskaa ja kyllä meitä vanhempiakin nauratti. Nämä toiminnalliset pisteet tällaisissa nähtävyyspaikoissa saavat meiltä ainakin ehdottomasti plussaa.

Ahvenanmaa -14 292

Ahvenanmaa -14 296

Ahvenanmaa -14 303

Ahvenanmaa -14 306

Itse linnan jälkeen käpyttelimme vielä samassa pihapiirissä sijaitsevaan Jan Karlsgårdeniin ja Vita Björnin pieneen kruununvankilaan, jossa on säilötty vankeja ihan jopa 1975-luvulle asti. (jos muistan oikein…) Vankila oli pieni ja erityisen pysäyttävää on ajatella, että vanginvartija perheineen on asunut saman rakennuksen toisessa päässä, vain pienen seinän päässä vankikopeista. Hyrrrr.

Ulkoilmamuseo Jan Karlsgården esittelee taas tyypillisen ahvenanmaalaisen pihapiirin 1700-1800 -luvulta. Rakennukset on siirretty paikalle eri puolilta Ahvenanmaata. Tiluksilla sijaitsee myös kahvila, ravintola ja pieni museokauppa. Jos säät olisivat sattuneet suosimaan, rannassa olisi saattanut myös päästä uimaan. Vähän harmitti, kun oltiin liikkeellä jo kovin aikaisin, juhannusaattona illemmalla kun Jan Karlsgårdenissa olisi nostettu oma juhannussalko ja ohjelmaakin olisi ollut. Vaikka tämä nyt näkemättä jäikin, suosittelen tätä ulkoilmakohdetta ehdottomasti linnassa kävijöille. Kiva piknik-paikka.

Lipun pystyi ostamaan pelkästään itse linnaan tai vankilaan, tai molempiin. Ulkoilmamuseoon sisäänpääsy on vapaa ja siellä järjestetäänkin mitä ilmeisimmin paljon erilaisia tapahtumia, konsertteja, esityksiä ja muuta.

Ahvenanmaa -14 311

Ahvenanmaa -14 320

Ahvenanmaa -14 323

Ahvenanmaa -14 325

Ahvenanmaa -14 327

Ahvenanmaa -14 331

Ahvenanmaa -14 337

Ahvenanmaa -14 345

Ahvenanmaa -14 346

Ahvenanmaa -14 349

Useamman tunnin kiertelyn jälkeen lapset, ja varsinkin poika, oli sitä mieltä, että olisi edettävä jo pikkuhiljaa katsomaan sitä puumarsua. Jouduttiin muutaman kerran selittämään, ettei kannata pettyä, jos linnoituksen edessä ei näy miekalla sonnustautunutta puista marsua, nimi kun vain kuulosti siltä ja olikin oikeasti Bomarsund.

Hieman yllätyksenä tuli, kuinka laaja tuo linnoituksen alue lopulta oli. Ja myönnettäköön, väsähtäneinä pitkästä kiertämisestä edellisessä paikassa, oikaistiin vähän… Kierreltiin ensimmäisillä raunioilla, mutta aika pian suunnattiin vieressä olevalle kioskille jätskiostoksille. Ilmeisesti kyseisen kylän juhannussalko oli juuri nostettu, väkeä kun oli paikalle tultaessa kovasti paljon salon ympärillä kahvittelemassa. Koristelu ja nosto missattiin siis taas, mutta nähtiinpä edes itse salko!

Ahvenanmaa -14 352

Ahvenanmaa -14 353

Ahvenanmaa -14 357

Ahvenanmaa -14 359

Ahvenanmaa -14 363

Ahvenanmaa -14 365

Jätskien jälkeen päätettiin suunnata takaisin mökille. Takapenkkiläiset vaikuttivat väsähtäneiltä ja nälkäisiltä ja vaativat päästä uimaan mökille, hyiseen meriveteen. Ajeltiin siis takaisin, lämmitettiin sekä sauna, että grilli ja nautiskeltiin valoisasta juhannusaatosta ihanan mökkimme suojissa.

Ahvenanmaa -14 184

Ahvenanmaa -14 368

Ahvenanmaa -14 373

Loma oli todella mitä parahin yhdistelmä täydellisen huoletonta mökkeilyä ja paikallista nähtävää. Ja voi vitsi, että näiden kuvien plärääminen herättää matkakuumeen taas… Ihana, ihana Oolanti.

-Päivi-

Yhteistyössä:

visit åland logo

”Onko Ahvenanmaalla haita?”

Hej! Loistava koko perheen juhannusretki Ahvenanmaalla on nyt ohi. Haikein mielin kerättiin eilen kimpsumme mökin uumenista ja suunnattiin kotiin. Arki alkoi heti tänään aamulla; meidän vanhempien lomat on tähän hetkeen ohi, joten edessä oli paluu sorvin ääreen ja pienimmällä päiväkotiarkeen. Mutta muistellaan kuitenkin vielä hetki Ahvenanmaan suloista suvea ja yhteistä juhannuslomaa.

Torstaina startattiin matkaan heti aamutuimaan, kohti Turun satamaa. Opelin perä lähes viisti maata, ei siksi että minä olisin istunut takapenkillä, vaan koska tavaraa otettiin mukaan oikein reilulla kädellä. Olihan mukana auto. Auton ajaminen laivaan olikin meille vanhemmille varmaan yhtä jännä hetki, kuin lapsille… Ihan apostolin kyydein kun ollaan ennen laivaan putkea pitkin kävelty. Vaikka eipä siinä jännittämistä olisi juurikaan ollut, melko taikuri saa olla, jos auton kyytiin jotenkin väärin saa. Ohjeet olivat varsin selkeät ja kulku jouhevaa.

Ahvenanmaa -14 037 – Kopio

Ahvenanmaa -14 048 – Kopio

Laivalla meillä oli käytössä oma hytti, mikä oli ihan mukava hengähdyspaikka, vaikkei tuolle matkalle näin isojen lasten kanssa välttämätön. Lähinnä ekat karkkiostokset käytiin vippaamassa hyttiin välillä, muutoin hengailtiin laivan leikki- ja pelihuoneissa ja kahvilassa. Amorellan aamulähtö oli ihanan rauhallinen, leikkihuoneissa oli tilaa, pelaamaan ei joutunut jonottamaan tuntia ja ruokailemaankin pääsi pöydän ääreen. Tätä kaikkea tosin osasi arvostaa vasta paluumatkalla uuden ja uljaan Viking Gracen kyydissä. Nyt toisen kerran kyseisellä aluksella käyneenä kiteyttäisin äkkiseltään näin: bilelaivana mainio, perhematkalle onneton. Purtilo oli aivan ääriään myöden täynnä, eikä meinattu löytää paikkaa sen enempää leikkipaikoilta, ravintoloista, kuin käytävien istumapaikoiltakaan. Leikkihuoneita oli kaksi (0-6v ja isommat), sekä erikseen teinien mesta, jossa oli pelit, leffat ja rensselit. Ja kaikki eri kerroksissa! Me nyt vielä pärjättiin näiden 11, 8 ja 6 -vee muksujen kanssa, mutta luulisin, että esimerkiksi ekaluokkalaisen ja taaperon kanssa matkatessa voi tulla tenkkapoo. Ja voihan toki olla, että mökillä omassa rauhassa vietetyt kolme päivää korostivat sitä jokseenkin kaoottisen ahdistavaa tunnelmaa, joka Gracella vallitsi. Mutta jos siis nyt ihan perinteistä miniristeilyä olisin perheelle varaamassa, luottaisin vanhempiin punaisiin laivoihin. Yllätyksenä ja pyytämättä.

Ahvenanmaa -14 055

Iltapäivällä saavuimme sateiseen Maarianhaminaan. Pikaisesti kävimme moikkaamassa porukkaa Visit Ålandin toimistolla, jonka jälkeen ajoimmekin suoraan n. 8 km:n päähän Jomalaan mökillemme. Ja pihkaannuttiin saman tien!

Ahvenanmaa -14 123

Ahvenanmaa -14 090

Ahvenanmaa -14 116

Kuvissa pieneltä, tavanomaiselta hirsitölliltä näyttänyt mökki olikin paljon avarampi ja ihanampi, kuin olimme osanneet kuvitella. Takassa loimusi valkea, kun mökkien isäntä, ihana Börje otti meidät vastaan ja esitteli mökin tiluksineen. Enkä kyllä keksi ainuttakaan asiaa, joka olisi jäänyt täydelliseltä mökkilomalta puuttumaan! Itse mökissä oli kolme makuuhuonetta, keittiö ja yhdistetty olo- ja ruokailutila, kylppäri ja sauna, iso terassi ja valtava piha. Oma ranta veneineen. Ruoanlaittoa varten löytyi kaikki emmeet, itse ruokia lukuunottamatta tietenkin. Varustukseen kuului myös perusmausteet, kahvit ja teet, leivinpaperit ja kelmut. Ilahduttavasti myös Wi-Fi oli mahdollista saada mökkiin. Samaan hintaan saatiin myös lemmikkejä; joutsenperhe asusteli rannassamme koko reissun ajan.

Ahvenanmaa -14 081

Ahvenanmaa -14 070

Ahvenanmaa -14 074

Ahvenanmaa -14 075

Ahvenanmaa -14 129

Ahvenanmaa -14 125

Ahvenanmaa -14 130

Kun mökin varustus oli tsekattu, olikin lähdettävä ruokakauppaan. Automaattisesti suuntasimme Maarianhaminan keskustaan, osittain siitäkin syystä, että lapset olivat säästäneet reissua varten rahaa ja tahtoivat lelukauppaan. Mielellään heti ja välittömästi. Vinhan etsimisen jälkeen löysimme keskustasta lelukaupan kauppakeskus Zeipelsistä ja ruokaostoksille päädyimme K-Supermarket Mathikseen. Seuraavana päivänä, kun lähdimme ajelemaan kaupungista poispäin, vastaan tuli isompi ostoskeskus Maxinge ja huomattavasti paremmin varusteltu K-Supermarket Kantarellen, mutta saatiin toki kaikki tarpeellinen keskustastakin. Vinkiksi kuitenkin matkaa suunnitteleville, että isommat ostokset kannattaa ehkä käydä tekemässä kaupungin laitamilla.

Ahvenanmaa -14 107

Ahvenanmaa -14 110

Ahvenanmaa -14 111

Mökkiin palatessa napsautettiin sauna päälle, syötiin, uitiin ja saunottiin. Istuskeltiin kirkastuvassa kesäillassa ja ihailtiin paikan kauneutta. Nautiskeltiin yhdessäolosta. Lapsetkin rakastuivat paikkaan niin täydellisesti, että alkoivat kutsua sitä heti kodikseen. Ja vaativat jo uutta reissua ensi kesäksi. Ehdottomasti samaan mökkiin.

Näitä Kungsnäsin mökkejä on rannalla kolme, jokainen omassa rauhassaan, omalla rannalla, lisää infoa löydät täältä. Me yövyimme keskimmäisessä ja tilaa oli viidelle hengelle ruhtinaallisesti. Suosittelen täysin varauksetta näitä mökkejä, jos mökkiloma Ahvenanmaalla kiinnostaa. Oltais mieluusti jääty vielä vaikka viikoksi. Vinkkinä vielä; Börje ei puhu suomea, mutta auttavallakin ruotsilla pärjää mainiosti. Mulla oli onneks mukana mieheni ”luin yliopistossa pohjoismaisia kieliä”, joten mä sain rauhassa tyytyä kiittelemään ja ihastelemaan kaikilla muistamillani superlatiiveilla.

Ahvenanmaa -14 145

Ahvenanmaa -14 212

Ahvenanmaa -14 151

Ahvenanmaa -14 135

Ahvenanmaa -14 138

Ahvenanmaa -14 168

Ahvenanmaa -14 214

Ahvenanmaa -14 164

Majoittumiseen en olisi siis voinut toivoa mitään enempää ja kuten ehkä tekstistä huokuu, jätettiin koko perhe pieni pala sydämistämme Önningebyhyn, Börjen ihanaan mökkiin. Mietin jo salaa jopa joulunviettoa tuolla…

Mutta jottei mene ihan yli tämä heruttelu, jatketaan Affenanmaan juttuja enemmän erillisessä postauksessa. (jollainen mulla on vielä Riiastakin tekemättä… mihin tää aika menee?!) Ensi kerralla vinkkailen siis enemmän Ahvenanmaan tekemisiä ja kokemuksia lapsiperheen näkökulmasta.

Ja ainiin, ei nähty yhtään haita. Eikä ahvenoita.

Mut hei, mites teidän juhannukset meni? 🙂

-Päivi-

Yhteistyössä:

visit åland logo

Juhannusterveiset!

Hälsningar från Åland! Aikaisin aamulla kotoa startattiin ja Ville Vikingin kainalon kautta saavuttiin iltapäivällä tänne Jomalaan mökille. Ollaan aivan pöllämystyneitä, kuinka ihana paikka tämä on. Lapset pyöri ensimmäisen tunnin ympyrää sateessa, eikä puheripulista ole meinannut tulla loppua. Täällä on aika onnellinen ja irtaantunut olo.

Pakollisten ostosten lisäksi ollaan ehditty jo puhella sitä toista kotimaista, saunoa, uida (kylmää!!!), herkutella, ihastella joutsenperhettä ja ennen kaikkea olla yhdessä. Lapset eivät lakkaa ihastelemasta paikkaa ja ilakoimasta yhdessäoloa. Mikä saa äidissä aikaan ristiriitaisen fiiliksen syyllisyyttä ja onnea.

Muksut peiteltiin jo unille, me vanhukset istutaan vielä futiksen äärellä. (juu-u, minäkin!) Huomenna lähdetään kiertämään Ahvenanmaata enemmän ja toivottavasti päästään näkemään muutama juhannussalkokin.

åland

Näiden tunnelmien myötä haluan toivottaa kaikille oikein Ihanaa Juhannusta!  Palaan tarkempiin reissukuulumisiin viimeistään jussin jälkeen, jos en malta täältä mökistä iltaisin kirjoitella. Koitan nyt kuitenkin pääasiassa nauttia tästä yhteisestä arjesta irtaantumisesta.

Puss och kram!

-Päivi-

Yhteistyössä:

visit åland logo

Juhannus Ahvenanmaalla!

Hyvä, että edellisen reissun laukkujakaan on saatu purettua kun olisikin jo alettava suunnitella seuraavaa. Ja tällä kertaa mukaan pääsevät myös tenavat.

Oltiin jo pidempään suunniteltu pientä kesälomareissua, joko pienen matkan päässä ulkomailla, ihan sisä-Suomessa, tai ehkä kaikkein mieluiten Ahvenanmaalla. Lapset innostuvat laivamatkailusta, enkä itse ole tähän ikään mennessä koskaan vielä päässyt siellä käymään, jos ei lasketa laivasta toiseen siirtymistä putkessa. Kun sitten saimme mahdollisuuden blogiyhteistyönä Visit Ålandin kanssa reissata viettämään juhannusta Ahvenanmaalle, arvaatte varmaan että tartuimme tilaisuuteen oitis!

Edellisestä perheen yhteisestä reissusta onkin aikaa tuhottoman kauan. Lapset ovat siis syystäkin revetä innosta. Täällä suunnitellaan jo niin nukkumajärjestystä, päiväohjelmaa (otan aurinkoo, uin, päivitän instaa, syön…), että laivamatkoja. Ja kyllä meitä aikuisiakin innostaa päästä tutustumaan paikkaan ajan kanssa.

linna åland

Ja nyt olen taas siis kerjäämässä teidän lukijoiden parhaita vinkkejä; MITÄ KIVAA TEHDÄ LASTEN KANSSA AHVENANMAALLA? Perillä viivymme kolme yötä, mökki on Maarianhaminan kupeessa ja mukana meillä on auto, joten päästään liikkumaan näppärästi pidemmätkin matkat. Perheen pojat on esittäneet toiveita museolaiva Pommernista ja Kastelholman linnasta, meitä tyttöjä kiinnostaisi ehkä Mariebadin uimahalli, varsinkin jos säät eivät satu suosimaan.

Nyt siis kaikki kokeneet Ahvenanmaan-kävijät, vinkit, kokemukset ja suositukset kehiin!

-Päivi-

P.S. Toivottavasti ette kyllästy näihin reissupostauksiin, kun näitä nyt tulee vähän useampi peräkkäin. Melkeinpä lupaan ja vannon, että pitkä talvi kökitään sitten taas ihan täällä kotinurkilla. 🙂

Yhteistyössä:

visit åland logo

 (kuva toimii linkkinä)

(kuvat lainattu http://www.visitaland.com)