Autokoulun apuluokka.

Kaikki mun tuttavani sen tietävät. Mä en aja. Autoa siis. En ikinä, en metriäkään. Kyse ei ole siitä, etteikö mulla olisi ajokorttia, sellainen kyllä lompakossa lötköttää toimittaen lähinnä harvinaisia ”näytätkö vielä henkkarit” -henkisiä hetkiä sidukkaostoksilla. Eli hyvin vähäisellä käytöllä on viimeiset vuodet ollut.

Mutta eihän sitä autoa kortilla ajeta. Ja koska mä olen valehtelematta kortin saamisen jälkeen ajanut yhteensä ehkä 50 kertaa, en todellakaan uskalla vaan istahtaa ratin taakse ja lähteä kokeilemaan. Nevö!

Viimeisestä ajokerrasta alkaa olla varmaan kohta jo 5 vuotta. Sain hetkellisen puuskan, kun intouduin viimeisen vauvan jälkeen käymään salilla. (puuskasta voidaan puhua myös salillakäynnin kohdalla…) Muistan vielä sen huikean vapauden tunteen ja innostuksen, kun uskalsin ajaa ihan yksin kotoa salille ja salilta kotiin. Vieläpä kaupan kautta! Säälittävää, I know.

Olen kuitenkin ajanut niin vähän, niin pitkän aikaa sitten, että rima on noussut ylitsepääsemättömän korkealle. Uskallus ei riitä. Nolottaa. Tapan kuitenkin jonkun. Ajan tolppaan. En osaa parkkeerata. Entäs ne liikennemerkit sitten?! Ja mikä näistä olikaan kaasu?

Mä en koe kärsineeni ajamattomuudesta juurikaan. Pääsen täällä kävellen lähes kaikkialle, en ole kokenut tarvitsevani autoa mihinkään. Nyt olen kuitenkin huomannut hieman itseltänikin salaa toisinaan ajattelevani, kuinka näppärää olisi vaan hypätä autoon ja hurauttaa johonkin. Lasten kanssa uimaan. Yksin kauppaan.

Mutta. En oikeasti voi vaan istahtaa rattiin ja kaasutella tieheni (koska en osaisi…). Tarvitsen muistutusta, opastusta, kannustusta, apua. Mulla on huikean kärsivällinen mies, mutta olisiko kuitenkin avioliiton kannalta parempi turvautua ammattiauttajaan? Näitä ”autokoulun apuluokan” ajotuntejahan saa varata varmasti jokaiselta ajo-opettajalta. Mutta sithän se tarkottais sitä, että härkää olisi todella otettava sarvista ja uskaltauduttava ajamaan. Pelottava ajatus.

Mua vähän kiinnostaisi onko siellä ruutujen toisella puolella muita kaltaisiani rattikammoisia? Onko joku rohkaistunut kuitenkin ajamaan ja tullut sinuiksi auton kanssa? Onko kokemuksia maksullisilta ajotunneilta?

Mulle ehkä kävis Hansut… 😀

-Päivi-

 

Mainokset

Kesäelämää.

Meillä eletään kuin pellossa. Melukylässä. Lomalla. Tehdään vaan muutamia pakollisia hommia (niinku käydään esim. töissä…), syödään miten sattuu, retkeillään olkkarissa ja nukahdetaan joka ilta inan liian myöhään. Ei noudateta mitään aikatauluja, paitsi päivittäistä uimista. Lojutaan rannalla, kylvetään aurinkorasvassa ja haukataan muistaessamme jotain muutakin ruokaa, kuin leipää ja suolakeksejä.

kesäelämää 004

Kontrollifriikin ja rutiinireetan painajainen. Kämppä kuin hävityksen kauhistus, ruoka-ajat mitä sattuu ja tukat takussa. Mutta voi noita ihania järviveden kasvattamia, pisamanenäisiä lapsia. Kuinka syvältä kumpuaa pienen ihmisen ilo, kun saa hypätä laiturin päästä pommin. Joka ilta.

kesäelämää 003

Päätän antaa pellossa elämisen vielä jatkua. Edes viikon. Pitkittää sitä kesäloman hälläväliä -fiilistä vähän. Aikataulut ja rutiinit räjähtää silmille kuitenkin jo parin viikon päästä koulun myötä. Nyt uidaan vielä joka päivä, nukutaan siskonpedillä olkkarissa, pestään vain välttämättömät pyykit ja astiat ja nautitaan toistemme helkkarin hyvästä seurasta. Murjotetaan niistä siivousvuoroista sitten taas syksyllä.

-Päivi-

Hytinä.

Mulla on pitkästä aikaa sellanen hytinä. Tiedättekö, sellainen hyvällä tavalla jännä ja kupliva fiilis jostain uudesta ja ehkä odottamattomasta. Tunne siitä, että jossain kohtaa lähitulevaisuudessa palaset loksahtavat paikoilleen, omaan uomaansa, siten kuin niiden kuuluukin.

Hytinälle ei varsinaisesti ole mitään syytä. Joskus hytinä jää vain vaatimattomaksi alkuhyrinäksi laimentuen pikaisesti. Toisinaan hytinän ote pysyy pitkään, kunnes sen syy selviää.

Hytinän kanssa on kutkuttelevaa elää. Ikäänkuin antautua universumin armoille, antaa kohtalon johdattaa. Ja kuitenkin alitajuisesti elää sen mukaan, mihin olettaa hytinän olevan viemässä.

mää..

aamu

Lopulta voi olla, että tämäkin hytinä varisee harteilta itkun myötä jo tulevalla viikolla. Kun mitään ei tapahdukaan, väsyttää ja pitää siivota. Mutta koitan kuitenkin nauttia pitkästä aikaa positiivisen hytinän tuomasta fiiliksestä niin kauan kuin sitä kestää. Ja toivoa, että tämä on sellainen ekstrahyvä hytinä, josta kehkeytyy jotain.

Hytiseekö teillä koskaan?

-Päivi-

Ainiin! Yksi hyvän hytinän lähde löytyy Uskolan Facebookista. Pari viikkoa enää… 🙂

Peeäs: pahoittelut näistä surkeista insta-kuvista. Mun kamera (eli minä) on vähän kesälomalla, eikä jaksa kuvata. Syssymmällä sit.

Säilötään syksyn varalle

”Äiti.”

”No?”

”Ei mitään. Tarkistin vaan, että sä oot siinä.”

Lapset ovat taas kotona. Mun ihanat, pienet hippiäiset. Huumorintajuiset pellavapäät. Kesän ruskettamat pisamanaamat. Ihanat, höppänät veijarit.

Meillä oli ihana viikko. Nautittiin kaikilla aisteilla, tehtiin normaaliin lapsiperhearkeen sopimattomia spontaaneja päätöksiä, hihiteltiin työpäivän jälkeen autossa teinien lailla että ”mitä tehtäis”. Käytiin kaupassa ekan kerran perjantaina, kun kahvimaito loppui. Tyhjennettiin tiskikone vasta lauantaina. Annettiin pyykkikasojen odottaa tulevaa, tavallista viikkoa. Syötiin ulkona, katsottiin elokuvia, pidettiin How I Met Your Mother -maratoneja. Nautittiin huolettomuudesta, eikä kertaakaan harkittu syövämme mitään nakeista tai jauhelihasta.

kezä

jäde

kirja

Torstai-iltana ikävä iski ensimmäisen kerran. Olisin halunnut nuuskuttaa pienimmän kesän hiostamaa niskakiharapehkoa, pörröttää pojan paksua jouhitukkaa ja pyörittää vanhimman pitkän letin ponnarille. Halata, pusutella ja vaihtaa neniä. Onneksi tuon kaiken olen saanut tehdä tänään. Äidillinen nautinto on raastava yhdistelmä ikävää ja hetkellistä vapautta.

Lupaan muistaa tämän fiiliksen syyspimeällä. Lupaan muistaa pitkitetyt aamu-unet, rauhalliset aamukahvit, vaivihkaa iltakävelyllä etsityn puolison käden omani lomassa. Onnen siitä, että osataan olla myös kahdestaan. Meillä on vielä toivoa.

Säilön onnen väistämättä eteen tuleviin synkkiin päiviin. Sain napattua langan päästä kiinni, vaikka se tuntui välillä jo hukkuneen vyyhdin sisään. Olo on parempi kuin aikoihin. Tuntuu, että olen valmis ottamaan vastaan uusia haasteita, lähteä etsimään paikkaani muuallakin kuin kotona.

Lasten kotiinpaluun kunniaksi pyöräytettiin, mikäs muu kuin pannari. Jätskiä, hilloa ja niskahiusten nuuskutusta. Onni.

-Päivi-

P.S. Tuo kuvassa vilahtava Päivi Storgårdin Keinulaudalla yllätti todella positiivisesti! Ehdoton lukusuositus, antaisin melkein 5 tähteä!

Hedelmäinen illanistujais-salaatti

Myönnän. En ole edes käväissyt blogissa lähes viiteen päivään. Olen lomaillut. Tai ihan vaan elänyt. Lapset pääsivät lopulta tiistaina mummulaan, joten me ollaan miehen kanssa vietetty todellista laatuaikaa kaksin. Harvinaista ja todella kallisarvoista. Aika mukava huomata, että ei sitä turhaan yhdessä olla. Viihdytään toistemme seurassa edelleen mahdottoman hyvin, vaikka joskus arjen keskellä meinaakin unohtua, mitä siinä toisessa muka ikinä on nähnyt.

Mutta asiaan! Viime perjantain grillibileisiin sain tehtäväksi tuoda jonkun salaatin. Mietintämyssyssä visersi lähinnä tyhjien aivosolujen aaria, kun koitin miettiä, mitä uutta keksisin. Ettei aina sitä perinteistä kana-fetaa, vaikka hyvää onkin.

Lopulta sain idean ilmakuivatusta kinkusta. Hedelmiä. Ja joku juusto. Siitä se ajatus sitten lähti. Ja koska salaatti sai kovasti kiitosta ja siitä pidin hirmuisesti itsekin, ajattelin jakaa ohjeen myös teidän kanssanne! Ihanteellinen tyttöjen tapas-henkiseen iltaan tai juurikin grillattavien kaveriksi. Ja viinillähän tämä alas huuhdotaan, naturally.

grillibileet 002

Hedelmäinen salaatti ilmakuivatulla kinkulla ja brie-juustolla

Tarvitset:

– erilaisia salaatteja (esim. tammenlehtisalaatti ja jääsalaatti)

– viinirypäleitä

– kurkkua

– hunajamelonia

– 2 isoa nektariinia

– 1 pkt ilmakuivattua kinkkua

– 200g kypsää brie-juustoa

– mansikoita

– balsamico-siirappia

Valmista salaattipohja repimällä salaatinlehdet kulhoon ja sekoittamalla siihen puolitetut rypäleet ja pilkotut kurkut. Viipaloi hunajameloni ohuiksi siivuiksi ja nektariini reiluiksi paloiksi. Viipaloi kinkku sopiviksi siivuiksi ja rullaa ”ruusukkeiksi”. Leikkaa juusto reiluiksi lohkoiksi ja puolita mansikat.

Asettele salaattipohjan päälle meloni ja nektariini. Lisää ruusukkeet nätisti ja tuikkaa juustonpala jokaiseen mahdolliseen koloon. Vippaa päälle muutama mansikka. Voit maustaa salaatin jo tässä vaiheessa basamicolla tai jättää kastikkeen jokaisen ruokailijan omaan harkintaan.

Päälle olisi voinut vielä ripotella kourallisen pähkinöitä, mutta ne jäi nyt uupumaan. Joku pehmeä leipä tämän kaveriksi. Ja hyvä viini. Huonokin käy, kunhan on sopivan viileää. 😉

grillibileet 004

grillibileet 013

———————

Me katkaistiin nyt melkein viikon jatkunut ulkonasyömisputki tällä salaatilla. Toimii!

Kokeile toki! Aurinkoista viikonloppua!

-Päivi-

(jolla on jo ihan mahdoton ikävä tenavia…)

Kuistilla

Kuisti taisi olla se ensimmäinen kohta, johon Uskolassa aikanaan ihastuin. Luonnollisesti, olihan se ensimmäinen tila, johon tässä talossa olen jalkani asettanut. Tuolloin kuisti oli vielä kauttaaltaan männyn värinen, mutta potentiaali oli havaittavissa jo tuolloin. Söin mielikuvissani kuistilla aamiaisia, join päiväkahveja, kestitin vieraita ja otin päivätorkkuja.

Pienen ehostuksen jälkeen kuisti onkin päässyt juuri noihin tehtäviin. Kalustus on vähän mallia ”jämä”, mutta ajaa asiansa tässä kohtaa ihan hyvin. Näin keskikesällä kuistilla on auttamatta liian kuuma päivisin, mutta illan viiletessä ja sadepäivinä paikka on erinomainen rentoutumiseen. Keväisin ja syksyisin kuistilla voi viettää pidempäänkin aikaa, kun ei ole vielä tuskaisen kuuma. Eikä haittaa vaikka sataisi!

kuisti 012

kuisti 022

kuisti 028

kuisti 029

Lukemiseen kuisti on oiva paikka. Samalla on hyvin kartalla pihassa leikkivien lasten touhuista ja kuitenkin tavallaan omassa rauhassa. Viileämmällä ilmalla kääriydyn vilttiin ja otan kupin kuumaa. Kuistilla on kestitty vieraita, järjestetty kirppis, leikitty, rentouduttu ja varmaan riideltykin.

kuisti 009

kuisti 010

Tällä kertaa pätkäpojan uusi *Minecraft-lego jäi kuistille ja leikki kesken… Meni nimittäin suunnitelmat hieman uusiksi tulevan viikon osalta vatsataudin (yllätys!) takia. Lasten piti lähteä mummulaan lomanviettoon ensi viikoksi. Mutta täällä ovat, koska once again, ykä. Nyt vaan toivotaan kaikki sormet, varpaat ja korvat ristissä, että ei kiertäis ihan kaikkia… Ko mä en jaks.

Vinkkinä muuten muidenkin Minecraf-hurahtaneiden vanhemmille; Alphageek.fi -verkkokaupasta löytyy jos jonkinlaista tuotetta peliin liittyen! Tämä lego osoittautui meillä suoranaiseksi hitiksi, ei ainoastaan pojan mielestä, vaan myös vanhimman tytön. Ja helpottaa meitä vanhempiakin, kun rajatun peliajan jälkeen peliä voikin jatkaa ihan livenä leikin muodossa. Ei tule yhtään niin paljon nillitystä, kun tietokoneen käskee sulkemaan.

Nyt hoivaamaan potilasta. Mattojen rullausta, mehujään ja maitohappobakteerien tarjoilua. Eikös tämän pitänyt olla enemmän sellanen talvinen vitsaus? Blääh.

-Päivi-

*lego saatu blogin kautta

Perinteiset

Musta on mahtavaa, kun näin aikuisiällä voi kehitellä omia, kivoja perinteitä. Kun alottaa vaan. Yksi tälläinen uudempi perinne aloitettiin tyttöporukalla kolme vuotta sitten. Grillibileet. Ihanaa, kesäistä ruokaa, kuplivaa juomaa, loistavaa seuraa ja musaa leppoisassa kesäillassa tyttöjen kesken. No okei, nyt teen kaikki kateellisiksi kertomalla että bileissä oli mukana myös emännän mies, joka grillasi ja piti meitä kuin kukkia kämmenellä. Jopa kahvit tarjoiltiin pöytään. Aika luksusta.

grillibileet 012

grillibileet 013

grillibileet 014

grillibileet 029

grillibileet 030

grillibileet 035

grillibileet 037

grillibileet 042

grillibileet 046

grillibileet 051

grillibileet 054

grillibileet 055

Tänään kieltämättä suu on kuin santapaperia ja äänikin vähän painuksissa, mutta huvivero on veroista uljain ja se kestetään pystypäin. Itseäni törkeästi toistaen sanon taas kerran, että näitä pieniä irtiottoja pitää tehdä, jotta arkea jaksaa. Onko teillä lukijoilla vastaavia perinteisiä kinkereitä vuosittain?

Kiitos kaikille osallisille, kyllä jäikin hyvä mieli. Piirakkailtaa odotellessa… 🙂

-Päivi-

Instaillaan!

Kesä. Helle. Siinä ehkä perimmäiset syyt vähäisempään matskuun blogin puolella. Lomat kun on suurimmalta osin jo lusittu, hikiset päivät kuluu sorvin ääressä ja näillä keleillä kyllä iltaisinkin keksii helposti muuta tekemistä, kuin koneella kököttely. Aiheita on kyllä melkein jonoksi asti (kerrankin…), mutta taidan nyt suosiolla vuodattaa näiden muutamien hellepäivien ajan hikikarpaloni johonkin muualle, kuin näppäimistölle. Luulen, että suurin osa lukijoistakin keikkuu laiturin nokassa tai rannalla pikemminkin, kuin näytön äärellä.

Vaikka blogi ei ihan koko ajan nyt päivitykään, voi Uskolan meininkejä, touhuja ja fiiliksiä näppärästi seurailla Instagramissa.

muksut

ins

kelta

kitchen

in

Päivitän Instaan snapshotteja meidän kesästä aina kun vaan muistan. Nopea ja näppärä media. Jos et vielä puhelimella käytä Instagramia, kuvia voi käydä kurkkimassa myös ihan ”perinteiseen malliin” netissä, osoitteessa instagram.com

Seuraa siis @psappinen

Ja jos Insta ei nappaa, perinteinen FB toimii myös! Sielläkin vähän extramatskua blogin oheen. Uskolan Facebook-sivut löydät täältä.

Nyt taas rannalle! Virkistävä iltauinti on yksi kesän parhaista jutuista!

-Päivi-

Sunnuntaibrunssi

En tiedä muista perheistä, mutta meillä syödään aamiaista harmillisen harvoin yhdessä. Arkiaamut menee yleisessä kaaoksessa ja hässäkässä, lapset ottavat aamupalansa itse, minä hörppään kahvit valmistautumisen lomassa ja mies syö usein vasta töissä. Viikonloppuaamuisin meille vanhemmille maistuisi rankan viikon jälkeen uni vähän liiankin hyvin. Harvoin tulee noustua vielä ihan samaan aikaan lasten kanssa ja kun itse kömpii kahvinkeittoon, on muksut yleensä jo syöneet ja painuneet touhuihinsa.

Mies lähti eilen katsastamaan Ruisrockin, joten me ollaan lasten kanssa vietetty viikonloppu keskenämme. Aika virkistävää, itse asiassa! Niin ihana, kuin se puoliso vierellä onkin, toisinaan tekee hirmuisen hyvää olla hetki erossa. Mä katsoin eilen illalla kaksi romanttista komediaa putkeen ja tein ruokaa katkaravuista, vain itselleni. Nautin!

Tänään heräilin lasten kanssa samaan aikaan. Lojuiltiin sängyllä katsellen Avaraa luontoa ja lastenohjelmia ja innostuttiin kerrankin laittamaan yhdessä aamiaista. Tai brunssin puolelle tuo taisi jo mennä, sen verran antaumuksella lojuiltiin. Ei mitään sen erikoisempaa, tuoretta kahvia, leipää, hedelmiä, jogurttia ja myslejä. Mutta kyllä se päivä alkaa vaan niin paljon mukavammin näin yhdessä. Eikä ole niin kiire laittaa ruokaa päivälläkään, kun syödään aamupäivällä vähän tuhdimmin.brunssi 003

brunssi 005

brunssi 006

brunssi 007

brunssi 008

brunssi 010

brunssi 013

brunssi 016

brunssi 015

brunssi 020

Millaisia aamiaistapoja teidän muiden perheillä on? Tuleeko tehtyä yhteisiä aamiaisia tai brunsseja, vai syökö kukin, kun heräilee ja huvittaa?

-Päivi-

Paskin.

Jos mä jotain inhoan, niin toimimatonta tekniikkaa. Pinna ei pidä yhtään, jos tietokone lagaa, netti hidastelee tai digiboksi jumittaa. Pahinta kaikista on kuitenkin epäilemättä puhelimen toimimattomuus. Tärkein yksittäinen tekninen kapistus, jonka omistan. Siellä on kaikki. Perinteisten puhelinnumeroiden ja viestien lisäksi kalenteri, sähköposti, whatsapp ja kaikki mahdolliset somekanavat aina mukana, yhden pyyhkäisyn päässä. Muistiinpanoihin tallennettuna niin kesken työpäivän päähän pulpahtaneita postausaiheita, kuin kauppalistoja ja kirjasuosituksiakin.

Mulla on nyt puolitoista vuotta ollut Samsung Galaxy S3. Toiminut moitteetta ja melkein haluaisin käyttää teinihenkistä termiä ”rakastan” tästä yksilöstä puhuessa. Olen ollut puhelimeeni enemmän kuin tyytyväinen ja kohdellut sitä silkkihansikkain. Reilun kuukauden ajan fööni on kuitenkin antanut merkkejä siitä, ettei ehkä olekaan ikuinen. Sammuillut toisinaan, heittänyt kesken selailun sulkemisvalikkoa näytölle useita kertoja ja muuta kummallista. Tänään se sitten tussahti kunnolla. Kävelin aamulla töihin kuunnellen Spotifyta, töissä otin kuulokkeet irti ja laskin puhelimen pöydälle. Siinä se. Rakkine sammui, eikä suostunut aukeamaan vimmaisista yrityksistä huolimatta.

Joo, onhan siinä onneksi takuu vielä voimassa. Mutta jostain syystä mä en millään jaksa uskoa, että se kiltisti korjattaisi takuun piikkiin. Löytänevät kosteutta tai vähintään korvahikeä, jonka turmelemana puhelin ei enää kuulu takuun piiriin. Ennakkoluulo, tai pikemminkin ennakkovitutus, myönnän, mutta antakaa liioittelu anteeksi. Mua ottaa päähän!

mine ja hammas 027

Nyt vaihdellaan kortteja, asetellaan soitonsiirtoja puhelimesta toiseen ja säädetään. Kai se on sinne huoltoon lähetettävä, josko siitä vielä kalu tulisi. Tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavat, että kuvan toinen, ehjä puhelin, on uudempi Galaxy S4. Huomattavasti vähemmällä käytöllä ollut työpuhelin ei vain ole niin tuttu ja turvallinen… Vaikka uudempi onkin.

Päivä ei muutenkaan kuulunut kesäperjantaiden top kymppiin, joten survon nyt kitusiini ällöttävän rasvaisen berliininmunkin (kyllä!), menen suihkuun ja korkkaan huomisesta työpäivästä huolimatta siiderin. Perkele.

-Päivi-