Second annual.

Voihan tyttöjen ilta sentään! Rouvan kroppa on taas tänään selkeästi huviverolle pantavana, sen verran raskaalta tuntuu sekä pää, että askellus. Onneksi loppuperhe antoi mun suosiolla porskutella unia yhteentoista, eikä tänään ole ohjelmistossa oikeastaan muuta, kuin lepäilyä ja eilisten piirakanjämien märsöstämistä. Käy mulle!

Onnistunut, toinen vuosittainen piirakkailta siis takana. Nelihenkiseksi kasvanut porukkamme oli loihtinut tänä vuonna piiraat tateista ja jauhelihasta, sekä ihanaa fetaleipää ja jälkkäriksi mutakakkua. Lisukkeina valkosipulitäytteisiä oliiveja ja mozzarellasalaattia. Juu ja viiniä. Paljon ja hyvää.

Tempaisimpa vielä ruoan päälle Irish coffeetkin, jotka onnistui, hieman yllättäenkin, loistavasti. Mulla on näissä drinkeissä sellanen aika vahva silmämääräinen mitta, joka ei sitten aina ihan onnistu… Sain muistutusta mm. tekemästäni mansikkamargaritasta, josta tuli enemmänkin punaiseksi värjättyä tequilaa. Ei kai sitä nyt aina voi voittaa…

Ilta oli siis kaikin puolin onnistunut. Emännällekin tämä on mukava tapa järkätä bileet, kun oikeastaan ainoastaan kuisti on pidettävä siistinä. Paljon helpompaa, kuin koko kämpän raivaaminen. Kuistin sisustukseen olisin voinut panostaa vieläkin enemmän, mutta eilinen työpäivä verotti sen verran, että päätin luottaa vaan pihlajanmarjoihin ja kynttilöihin.

Samalla porukalla vietellään kesäisin grillibileitä ja jälleen kerran todettiin, että näistä omista perinteistä on vaan pidettävä kiinni. Itse itseäni toistaen; kyllä nämä hetket tekee arjesta juhlaa!

-Päivi-

ÄITI

”Äiti on paras tyyppi jeee. Hyvää äitienpäivää äiti. Oot hyvä tyyppi. Parasta äitienpäivää. Osaat tehdä hyvää ruokaa. Parasta ruokaa on makarooni ja nakki kastike. Osaat siivota hyvin.

Parasta herkkua mitä teet on mokkaruudut ne on niin parhaita. Oot niin kiltti äiti jee. Olisi kivaa jos sulla olisi useemmin vapaa päivä. Olis kivaa jos tehtäisiin joskus mokkaruutuja.

On niin kivaa kun oot kotona. Äiti on paras äiti maailmassa. Jos mun äitiä ei olis olemassakaan nii en haluaisi elää.

Olisi kivaa jos sun työpäivät olisi lyhyemmät. Mutta ne on aina kuuteen neljään ja kahteen joskus yhdeksään.”

———————————-

Ehkä liikuttavinta tänään on ollut nuo poikani kirjoittamat ajatukset minusta, äidistä. (sain vähän pidätellä itseäni, etten korjannut yhdyssanoja ja välimerkkivirheitä, mutta eihän se sitten olisi autenttinen :))

Pätkäpojan ajatukset tulee niin aidosti sydämestä. Ei oo lähdetty yrittämään mitään hienostoriimejä, vaan kerätty faktat peräkkäin. Liikutuin valtavasti. Ensisijaisesti tietenkin sisällöstä. Lapsen vilpittömistä toiveista.

Tietysti tytöiltäkin tuli ihanat kortit ja kukat. Ja lämpöisiä halauksia olen saanut pitkin päivää. Me ei olla tänään(kään) esitetty hienompia kuin ollaan, vaan vietetty päivä ulkona pelaten, herkutellen, lukien ja päikkäreitä nukkuen. Parasta aikaa.

Vielä perinteiset sunnuntaipannarit kehiin ja suloinen äitienpäivä on taputeltu. Ja huomenna Helsinkiin! Justin haluu laulaa mulle joen. 😀

-Päivi-

Keväällä kiireessä kerran.

No onpahan ainakin mitä odottaa! Eikä pääse liian tylsä arki kaatumaan päälle, nimittäin juhannukseen asti tiedossa ainakin:

Äitienpäivä

– onneksi minulle ihanan stressitön juhlapäivä, odotan herääväni kuiskutteluun ja märkiin suukkoihin

Justin Timberlake!

– maanantaina suunnataan ystäväni kanssa isolle kirkolle fiilistelemään Ameriiikan tähteä. Oikein kunnon tyttöjen reissu hotelliöineen ja kuohareineen. Ja hei, onhan se Justin nyt aika sulonen.

Tuplasynttärit

– miehen ja pojan syntymäpäivät ensi viikolla, peräkkäisinä päivinä. Pojalle tietysti järjestetään myös kaverisynttärit ja ainiin, kaikkien lasten yhteiset kinkerit, joissa kahvitellaan kummit ja sukulaiset. Koska muka? En tiä.

Lätkän MM

– todellakin katon!

Kahvikonsertit, kevätjuhlat, luokkaretket

– en edes tiedä koska, mutta olettaisin että lähiviikkoina.

Pikkuveljen täysi-ikäistyminen

– täytyyhän jannu nyt terassille viedä!

Ylppärit

– saatiin pitkästä aikaa kutsu ylioppilasjuhliin! Olen aina rakastanut koulujen päättäjäispäivää ja tänä vuonna pääsen aloittamaan vielä lomanikin lasten kanssa samaan aikaan. Sopivan juhlallisissa tunnelmissa, siis.

Veljentytön ristiäiset

– kirppu saa nimen kesäkuun puolivälissä

Koko perheen juhannusreissu

– sekä lasten että aikuisten suuresti odottama kesäinen matka suuntautuu… enpäs kerrokaan vielä! Tästä tulette vielä kyllä kuulemaan lisää, sen lupaan. Odotan suurella innolla, että päästään koko porukalla johonkin Tamperetta kauemmas.

——————————————–

Onhan siinä sitä. Mitä odottaa. Tai no, myönnän auliisti odottavani viiteen vuoteen ensimmäistä kesälomaani ehkä eniten. Ja lomalla aion todellakin… lomailla!

Kuvat muuten maanantain tyttösynttäreiltä. On tää kyllä yhtä juhlaa. 🙂

-Päivi-

Olethan muistanut klikkailla tykkää-nappia Uskolan Facebook -sivuilla? Parhaat jutut ja paljon ekstraa löydät siis täältä!

Viimeinen vauva uunista ulos!

Turha ilakoida. En ole raskaana. Enkä meinaa enää tullakaan. Sen sijaan on tullut aika luopua meidän perheen ”vauvasta”. Kuopuksemme, nappisilmäinen kiharapää viettää tänään 6-vuotissynttäreitään.

Heitin joskus kahden ensimmäisen lapsen jälkeen läpällä, että niin monta lasta on vielä tehtävä, että on edes yksi ruskeasilmäinen ja yksi, jolla on kiharat hiukset. Joku korkeampi voima ilmeisesti tajusi voimieni rajallisuuden ja päätti antaa nuo molemmat ominaisuudet tälle kolmannelle. Onneksi.

Mutta en voi väittää, etteikö olisi haikea fiilis. Katsoessani tätä kuvaa pari viikkoa vanhasta vauvasta, joka kantoi tuolloin nimeä ”Lissu”, voin vielä tuntea sen nyrkkien tuoksun ja niskahiusten kutittelun. Muistan unisen tuhinan ja tummat, elämän merkitystä huokuvat silmät.

Nyt tuo tuima otsaryppy kasvoillaan syntynyt neito tanssii paljasjaloin ruusumekossaan synttäreidensä kunniaksi. Otsaryppy on oiennut, mutta syvät hymykuopat sulostuttavat pyöreitä kasvoja edelleen. Tämä tyttö viihtyy omassa satumaailmassaan pitkiäkin aikoja, uppoutuu leikkeihinsä oman huoneensa sopukoissa ja lyö tarvittaessa kantapäätä lattiaan, jos asiat eivät suju halutulla tavalla. Luonnonlapsi ja lapsikatraamme mahdollisesti tuleva taiteilija tai viihdyttäjä. Tavalla tai toisella. Tässä pienimmässä näen itseäni eniten. En ehkä ulkoisesti, mutta henkisellä tasolla ja käytökseltään. Uskoisin, että äitini voisi vahvistaa pikkupäivimäisen temperamentin nuorimmaisen käytöksessä.

Kai se pienin on omalla tavallaan vanhemmille ikuinen vauva. Ensi syksynä kutsuu eskari ja reilun vuoden kuluttua tämä viimeinenkin olisi talutettava koulun portista sisään. Ajatus kylmää väkisinkin. Mutta sitä kai tämä vanhemmuus lopulta on. Luopumisen tuskaa.

Tänään ollaan juhlittu neitokaisen kanssa maltillisesti. Yhteiseen vapaapäivään on kuulunut meidän tyttöjen kahdenkeskiset lempparijutut: kirjastokäynti ja kahvilassa herkuttelu. Jätskiä, kakkua, iskän kanssa lattian asentamista ja illemmalla tekastaan vielä pannari ja laitetaan sima pöhisemään. Ja rutistetaan sankari ruttuun.

Niin tavallista, mutta juuri nyt… kultaakin kalliimpaa.

-Päivi-

Kasvatusharjoituksia jo vuodesta -03!

Minusta tuli tasan 11 vuotta sitten äiti. Syntyi pieni ja pikkiriikkisen äkäinen tyttö, jonka ei pitänyt olla tyttö ensinkään. Muistan vieläkin elävästi synnytyksen jälkeisen väsymyksen ja euforian, äitiyden kaikkivoipaisuus iski kuin tuhat volttia. Olen synnyttänyt ihmisen, minähän pystyn mihin tahansa!

No, tuo harhakuvitelma on karissut näiden vuosien aikana jo useaan otteeseen. Mitä vanhemmiksi lapset kasvavat, sitä avuttomammaksi itse tulee. Taapero oli vielä aika tiukkaan kahlittuna siellä, missä oli itsekin, nämä isommat huitelevat jo pitkin pitäjiä. Yht’äkkiä pitäisi osata vastata toinen toistaan vaikeampiin kysymyksiin, olla fiksu, rakentava ja rauhallinen. Aikuinen. Rakentaa lapsille yhtä aikaa rajoja ja hyvää itsetuntoa.

Kuten olen aiemminkin joskus kirjoittanut, eniten pelkään, että olen tehnyt tähän maailmaan kolme lasta ja lopulta onnistunkin vaan pilaamaan ne kaikki. Vaikka vanhemmuus on elämän suurin ilo, se on myös eliniän kestävä kahle. Kun ne lapset on lapsia vielä aikuisinakin.

Mutta ennen aikuisuutta on kuitenkin kohdattava vielä monta asiaa… Kotiintuloajat, meikit, pojat ja sydänsurut. En halua. Saisinko vaan kääriä tuon puolitoistametrisen vielä kerran siihen pieneen, vastasyntyneen kapaloon ja nuuskuttaa sen nyrkkejä? Tuudittaa sylissä ja vakuuttaa, että elämästä tulee kaunis seikkailu ilman huolia ja murheita. Ja uskoa siihen vielä hetken itsekin..?

Musta tulee aina lasten syntymäpäivinä tällänen tunteellinen hupakko. Olen sellanen itkijä-äiti. Mutta se on kai äitien oikeuskin. Saavat sitten lapset yhdessä hävetä pillittäviä mutsejaan koulun juhlissa.

Viedään tämä harras tunnelma nyt tappiin asti. Olkoonkin ristiäisvärssy, minusta tämä sopii tilanteeseen nyt paremmin, kuin hyvin.

”Kasva rauhassa pikkuinen.
Olet niin kevyt olkaani vasten
ja silti sydämeni kutistuu kokoon painosi alla.
Miten osaisin oikeaan aikaan avata sylin
sinun mennä kun nyt vain tahtoisin piilottaa sinut
nahkani alle ja siellä suojella maailmalta.
Kasva, pikkuinen mutta kasva rauhassa
ja anna meille aikaa olla lähekkäin.”

Onnea kultapieni.

-Päivi-

Ihastuttava kirja-arvonta!

Sain viime syksynä kunnian päästä mukaan jännittävään kirjaprojektiin. Tuolloin hääräsin vielä pienen herkkupuotini emäntänä ja minulta pyydettiin kirjaan hieman rekvisiittaa. Herkullisia kuvia onkin kirjan sivut pullollaan ja olipa mukaan ujutettu vielä minun minttusuklaisten muffinieni reseptikin. 🙂

Kyseessä on siis ihanan parivaljakon Ilona Pietiläisen ja Hanne Maneliuksen ”Hulivilin onnenhetket – Juhlia  & sisustusta lapsille” (Docendo 2013). Nimensä mukaisesti kirjan sivut kätkevät sisäänsä toinen toistaan suloisempia ideoita lastenjuhliin ja ”lapsekkaita” vinkkejä sisustukseen. Kirja on todellinen, ihastuttava ideapankki, sormet ihan syyhyävät tämän opuksen sivuja läpi kahlatessa! Kirja pitää sisällään näppäriä leivontaohjeita, askarteluideoita, ja vinkeitä inspiksiä, jokainen sivu yllättää! Kirjasta löydät juhlavinkkejä joulusta kesäjuhliin ja halloween -bileistä talven jääjuhliin. Ja kuvat ovat aivan syötäviä! Tämä on aivan ehdoton teos kaikkien meidän kotoilijahössöttäjien kirjahyllyyn. Loistava lahjavinkki myös pukinkonttiin!

Ilokseni, ja myös teidän iloksenne tietysti, sain yhden vastapainetun kirjan arvottavaksi täällä blogissa! Joten eiköhän polkaista arvonta käyntiin!

Arvontaan pääset osallistumaan jättämällä kommentin tämän postauksen alle, tänne blogiin. Muistathan nimimerkin! Startataan arvonta NYT ja sovitaan, että osallistumisaikaa on sunnuntaihin 29.9. klo 18.00 asti.

Jos arpaonni ei tällä kertaa suosi, kirjan voit hankkia itsellesi hyvinvarustelluista kirjakaupoista tai Docendon verkkokaupasta.

Arpaonnea kaikille tasapuolisesti! 🙂

-Päivi-

Yksi plus yksi.

On yhtäkuin rakkaus. Miten ihanan pariskunnan ihania hääjuhlia saatiinkaan eilen olla viettämässä. Rento ja onnellinen hääpari jatkoi jorailua pikkutunneille asti, kuten tietysti me reippaat vieraatkin. Tänään onkin jaloissa tuntunut siltä, kuin olisi kiihdyttänyt muutaman tunnin jäärataa ympäri kolme numeroa liian pienillä luistimilla. Mää sydän korkokenkä.

Voisin tähän samaan syssyyn kertoa myös tarinan siitä, kuinka erään, nimeltä mainitsemattoman rouvan puoliso kysäisi huolettomasti 10 minuuttia ennen vihkimistä, että ”mutta näkyyks sulta perse?”. Ei ollut vitsi, eikä naurattanutkaan kyllä yhtään siinä vaiheessa, kun hetkeä ennen juhlaa huomaat, että mekosta todellakin näkyy läpi. Ihan kunnolla!

Muutaman kirosanan, juoksuaskeleen ja paniikkiajatuksen jälkeen hommaan keksittiin kuitenkin upea hätäratkaisu, ennen kuin koko hääväki ehti nähdä rouvan haarakiilaa sen tarkemmin. Huh helpotusta. Ja bailaamaan!

Tässä vielä eilisiä tunnelmia kuvin. Kiinnittäisin erityistä huomiota varsin onnistuneisiin pariskuntapotretteihin lopussa. Olis niin ainesta ”päivän asu” -bloggaajaksi, vai hä?! 😉

Voi hyvä isä…

Kiitos ja onnea vielä S & P! Ja hei, rakkautta kaikki! It’s all that matters!

-Päivi-

Kertalaakilla.

Tämä meidän elämä vaikuttaa nyt ihan yhdeltä juhlimiselta. Mutta ei se oikeesti ole. Meillä kaikki synttärit vaan osuu tosi lähekkäin, joten keväällä bailataan sitten koko loppuvuodenkin edestä. Nyt kahden pienemmän kaverikekkerit oli jääneet kiireen (taas…) jalkoihin, ja lopulta päätettiin pitää molempien bileet samaan aikaan. Kun ilmojakin kerran on ja osan riekkumisesta voisi suorittaa ulkona. Idean nerokkuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta onpahan juhlat ohi. Huh huh.

Niin ihanaa kun lasten riemua onkin katsoa, kyllä nämä kuuluu silti sarjaan ”elämäni pisimmät 1,5 tuntia”. Lasten mielestä juhlat oli ihan parhaat (kuten joka vuosi) ja se on pääasia. Myönnän kuitenkin olevani hiukkapikkasen onnellinen, että seuraaviin on taas vuosi aikaa…

Jotta molemmat tuntisivat juhlat ihan omikseen, oli jonkinlaista erottelua tehtävä. Herkkupöydät katettiin ulos ja sisälle, teemoista voi varmaan päätellä, kummat oli kumman. Jos jotain olen vuosien varrella lastenjuhlista oppinut, niin sen, ettei kannata leipoa. Yhtikäs mitään. Aikamoisessa yltäkylläisyydessä kun nykyään eletään, ei lapsetkaan enää ryntää synttäreille pelkästään herkkutankkaus mielessä. Karkit, popparit ja jätskit riittää mainiosti. Tälläkin kertaa evästä tuli hamstrattua koko korttelille… joten huomenna aamiaiseksi tiedossa popcornia suklaakastikkeessa. 🙂

Meillä on saanut ensimmäiset kaveripippalot pitää 5-vuotta täyttäessä ja tänä vuonna esikoisen saavutettua kymmenen vuoden iän, ilmoitin, että ensi vuonna ei juhlia enää samaan malliin hänelle järkkäillä. Vieraita on saanut aina kutsua saman määrän, kuin vuosia tulee täyteen ja juhlat ovat kestäneet max. 2h. Mieluiten suosin 1,5 tuntia, siinä vaiheessa meno alkaa yleensä olla jo suht levotonta… 😉

Millaisia synttäreitä teillä on tapana järjestää lapsille? Onko muilla samanlaisia ”synttärisääntöjä”, kuin täällä meillä?

-Päivi-