Helppo kasvis-vuohenjuustopiiras

Suurena suolaisten piiraiden ystävänä olen usein vapaaehtoinen leipomaan jonkin piirakan, jos vaikkapa illanistujaiset sellaisen vaatii. Helposti tulee pyöriteltyä samoja ohjeita, toisinaan onneksi muistaa loistavan ohjeen pidemmänkin ajan takaa. Tämän reseptin sain aikanaan ”mammakaverilta”, johon tutustuin keskimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Nelihenkinen, saman ikäisten vauvojen äitiporukkamme kokoontui tasaisin väliajoin herkkujen ja jutustelun merkeissä. Tuntuu aika hurjalta, että nuo meidän vaippahousut ovatkin jo kouluikäisiä…

vuohispiiras 004

vuohispiiras 007

vuohispiiras 012

No, asiaan. Uudeksi vuodeksi tein pitkästä aikaa tätä piirakkaa. Ei lainkaan hassumpi setti!

Kasvis-vuohenjuustopiiras

1 valmispiirakkataikina (ainakin Sunnuntailta löytyy)

pestoa

vajaa rasia kirsikkatomaatteja

1-2 punasipulia

parsakaalin nuppuja

pötkö vuohenjuustoa

rouhaisu suolaa ja pippuria

oliiviöljyä

Anna pohjan sulaa paketissa neuvottu aika ja kauli se sopivaksi pyöreään piirasvuokaan.

Keitä parsakaalin nuppuja suolavedessä muutama minuutti. Puolita kirsikkatomaatit ja leikkaa sipuli renkaiksi. Levitä reilu kerros pestoa piiraspohjalle ja reunoille. Asettele päälle parsakaalit, tomaatit ja sipulit. Murustele päälle vuohenjuusto ja mausta. Pirskottele koko komeuden ylle oliiviöljyä ja tökkää uuniin. 200 C ja 20-30 minuuttia, kunnes reunat ovat kauniin ruskeat.

Valamis.

vuohispiiras 014

on

vuohispiiras 035

——-

Kuten kuvista näkyy, mulla oli reipas apulainen. Siihen asti, kunnes piirakkaa olisi pitänyt maistaa. Sehän ei käynyt, koska: parsa – yök, pesto – häh?, sipuli – yrjö. No, jäipähän enemmän meille.

Ja voi damn, nyt alko tehdä aivan simona mieli tätä! Kuka tekee, että mä voin tulla kylään?! 😀

-Päivi-

Jätä kommentti