Tyttöjen kesken.

Eilen jo maalailinkin Facebookissa, kuinka käyttäisin tämän arkivapaan. Kuten luettavissa on varmasti ollut, viime ajat on menneet aika alavireisissä fiiliksissä, joten päätin ottaa vapaan ihan tosissaan vapaan kannalta. Olla tekemättä mitään tuottoisaa tai pakkopullaa.

Heräiltiin kiharapään kanssa ajoissa, mutta rauhassa. Puettiin ja päätettiin mennä aamiaiselle lähikahvilaan. Saatiin mukava seuralainen. Hörpittiin cappuccinoa, nautiskeltiin aamiaisesta ja parannettiin maailmaa. Poikettiin kirjastoon ja kirjakauppaan. Tehtiin talvikenkälöytöjä. Juotiin vähän lisää kahvia.

leffaan 006leffaan 010

Kotona neiti nappasi lainatut äänikirjat kainaloonsa ja linnoittautui huoneeseensa. Minä syvennyin kirjaan. Koululaiset tuli ja meni. Jatkoin lukemista. Otin torkut. Luin vielä.

Päätettiin tallustaa kiharapään kanssa elokuviin. Viiru ja Pesonen, ja vain me kaksi. Valkattiin irtokarkkeja vuorotellen. Käveltiin käsi kädessä. Juteltiin höpöjä.

leffaan 009leffaan 023

Leffateatterissa pieni tarrautui ihan kiinni. Kuiskutteli korvaan ja rutisti kädestä. Maailman paras elokuva ja maailman kivoin äiti. Pakahduttava onni sai taas äidin mielessä tutun seuralaisen syyllisyydestä. Miksi näitä kahdenkeskisiä hetkiä tulee otettua niin harvoin? Jokainen lapsi ansaitsee aika ajoin jakamatonta huomiota. Miksi niin usein annan aikuisten kiireiden ja stressin ajaa näiden tärkeimpien hetkien edelle?

”Sinun arkesi on jonkun lapsuus.”

Koitan taas muistaa.

-Päivi-

Mainokset

Onks pakko harrastaa, jos ei tahdo?

Muistan elävästi, kuinka vein esikoiseni ensimmäiseen harrastukseensa. Neiti oli 3-vuotias ja minä olin juuri saanut opintoni valmiiksi ja ottanut tytön pois hoidosta, koska odotin toista lasta. Koska päivittäinen hoitorutiini oli katkennut, olin vakuuttunut, että tarvitsimme yhteisen harrastuksen. Jonkun, missä lapsi saa kavereita ja minä sitä tärkeää vertaistukea ja seuraa. Menimme muskariin.

Minä ja pallomaha, tyttö rattaissa, läpi tuulen, tuiskun ja räntäsateen. Muut lapset lauloivat riemuissaan ringissä, mun mökötti. Toiset äidit olivat seesteistä pitsikaulusporukkaa, minä rempseä parikymppinen. Joka helvetin keskiviikko sinne oli kuitenkin raahauduttava.

Kunnes tajusin, että me molemmat vihattiin sitä.

Lopetettiin moinen pelleily. Mikä ihmeen pakko sinne muskariin jokaisen lapsen oli mennä? Päätettiin nauttia musiikista aikataulutta, ihan omaan tahtiin, ihan omassa kotona. Nykyään tuo samainen, muskarissa kerta toisensa jälkeen mököttänyt tyttö laulaa musaluokan konserteissa eturivissä ja käy bändikerhossa.

koris 006

Mä en ole koskaan uskonut pakottamiseen. Minkään tekemiseen tai opettamiseen pakolla. Oman päähänpinttymäni takia käytiin tuolla muskarissa pari kuukautta, mutta tuon jälkeen en ole lapsiani harrastuksiin pakottanut. Kannustanut; joo, rohkaissut; kyllä. Mutta en pakottanut.

Lapset on lapsia, eivätkä tietenkään osaa ajatella aikuisen tavoin. Mutta mä uskon vakaasti lasten omiin, luontaisiin kiinnostuksiin. En ole ollut huolestunut kolmasluokkalaisesta, joka ei käynyt millään ohjatuilla tunneilla. En ole pakottanut ekaluokkalaista jatkamaan futista, kun hän yhden kesän jälkeen sanoi, ettei enää halua. Kuopus aloitti nyt eskarisyksynä temppujumpan, joka on kerran viikossa. Ensimmäinen ja ainut aikataulullinen ohjelma päiväkodin jälkeen. Ja ihan riittävä.

Mä oon siinä mielessä ehkä vähän sellanen ruohonjuurimutsi, että haluan taata muksuille myös aikaa olla. Tylsistyä. Nauttia rauhasta, maata sängyllä, lukea akkareita, kuunnella musaa. Lepäillä ja kerätä voimia. Koulu kun täytyy jaksaa hoitaa kunnolla.

koris 014koris 013

11-vuotias esikoinen käy tällä hetkellä kahdessa ohjatussa harrastuksessa, telinevoimistelussa ja bändärissä, poika kahdesti viikossa koriksessa ja pienin siellä temppujumpassa. Kuulostaa monelle varmasti vähältä, mutta pienempien en antaisi lisäharrastuksia edes ottaa, esikoisen kohdallakin miettisin kahdesti. Liika on liikaa ja tämä tuntuu meidän lapsille just nyt sopivalta.

Mua ihmetyttää enemmänkin nämä ”joka päivä jotain” -lapset. Miten ihmeessä tollaset pienet, kehittymättömät tyypit jaksaa käydä viikottain suunnistuksessa, sählyssä, futiksessa, ringetessä, kuvataidekerhossa ja viulutunneilla? Ja onko noin moneen harrastukseen meneminen lapsen itsensä idea, vai toteuttaako vanhemmat jotain omia toteutumatta jääneitä haaveitaan? Jaksaisitko itse työpäivän jälkeen joka ilta 1,5 tunnin treenin, päälle koululäksyt ja soittoläksyt? Minä en.

Kyllä. Lapset on erilaisia. Jollekin sopii, toiselle ei. Mutta onko lapsen pakko harrastaa? Jääkö muksu paitsi jostain korvaamattomasta, jos ei käy koulun lisäksi jossain ohjatussa viikottaisessa toiminnassa? Vai riittäisikö kavereiden kanssa uimahallissa käynti, koulumatkapyöräily, Aku Ankat ja perusulkoilu harrastuksiksi?

Mä jotenkin koen, että niin kauan, kun lapsi on terve, reipas ja innostunut, hän ei välttämättä tarvitse koulun lisäksi viikottaista ohjattua toimintaa. Jos muksu ei siitä itse innostu, siis. Pakon kautta syntyy ainoastaan liikunnanvihaajia. Pakko tappaa luovuuden.

Miks olis pakko?

-Päivi-

Taasko?!

Siis mitä?! TAASko viikonloppu? Justhan se vasta oli!

Sanoi… ei kukaan. Koskaan.

Onneksi kuitenkin tuli vihdoin tämä odotettu vapaa. Ei ollut mikään helppo viikko tämä. Tällä viikolla olen:

– lukenut nolla sivua kirjaa

– kuunnellut pitkästä aikaa Queenia

– nukkunut liian vähän ja huonosti

– itkenyt blogin takia, kun koodaustaito ei riitä

– tuntenut riittämättömyyttä

– ottanut turhaan itseeni jonkun sanoista

– miettinyt oppisopimusasioita ja tulevaisuutta

– heittänyt kirveen kaivoon ja masistellut oppisopimusasian tiimoilta

ukis 048

– unohtanut meidän kihlajaispäivän

– se oli eilen. Mieskin unohti onneks.

– innostunut muutamista uusista tapettimalleista

– saanut luonnottomat raivarit mitättömästä asiasta

– heittänyt raivopäissäni nuudelipussin makkarin oveen

– kyllä, nuudelipussin

– miettinyt vihanhallintakurssia…

– nauranut liian vähän

– onnistunut hukkaamaan keväällä hankkimani perhekalenterin

ukis 035

– alkanut olla huolissani muististani, joka ei ilmiselvästikään pelaa kovin kummoisesti

– ihaillut noita mun kolmea mukulaa, joista on kasvamassa ihan helkkarin hienoja tyyppejä

– suunnitellut sekä siivoamista että leipomista toteuttamatta kumpaakaan

– haaveillut olkkarin tapetoinnista ja uudesta sisustuksesta

– laajentanut haaveet myös pikkueteiseen, josta haluaisin pukeutumistilan

– katsonut, kun mies on tuhahdellut haaveilleni

– kuulemma just ollaan tapetoitu. Joo, viis vuotta sitten. VIIS!

– päättänyt alkaa säästää uusiin tapetteihin…

ukis 124

………………

Jotenkin väsähtäneeltähän toi lista taas vaikuttaa. Onneksi nyt on viikonloppu vailla ohjelmaa, taidetaan koko porukka olla ihan todella levon ja yhteisen ajan tarpeessa. Mutta koska se siivoaminen taas viikolla jäi uurastamatta, on nyt tartuttava imuriin ja moppiin. Jos äkkiä sykkii sen pois alta, voi sit keskittyä tärkeämpiin asioihin. Kuten lukemiseen ja leffoihin.

Joten musat kaakkoon ja paskalle kyytiä! Moro!

-Päivi-

Kuvat ei liity mihinkään. Paitsi siihen, että sen kerran ku nämä pikkunaiset löytää yhteisen sävelen, se on parasta ikuistaa.

Nakit ja smutsig, eli siivouspäivä

Aihehan on yhtä kiehtova, kuin mummon puuterinväriset flanellikalsarit, mutta aion tarttua siihen silti. Siivoaminen. Yh.

Meillä on aina siivottu silleen ”tarpeen mukaan”, eli siinä vaiheessa kun alkaa rojut ja roskat nyppiä. Viimeisinä vuosina vauhti on ollut töiden ja kaiken muun hössötyksen ansiosta niin kova, että kodinhuoltohommat on selkeästi olleet niitä, joista on tingitty. Ylipäänsä kotona ehditään olla aika vähän ja asioita on vaan pakko priorisoida. Perushommat, kuten tiski- ja pyykkikonehommat tulee hoidettua, muut saa jäädä odottamaan vapaata.

Kuitenkin mukavuudenhaluisena ihmisenä viettäisin vapaapäivät mieluummin tehden jotain aivan muuta, kuin pölypussia täyttäen. Viime syksynä sain mielestäni loistavan idean; siivouspäivä torstaiksi! Juuri sopivasti ennen viikonloppua, jolloin kultaakin kalliimmat vapaapäivät eivät tuhraannu pölyrätin pyörittelyyn. Joka viikko samana päivänä, jotta kaikki osaavat ajoissa asennoitua. Kaukaa viisaana valmistautumisen voi aloittaa jo keskiviikkona, jolloin varsinaiseksi siivouspäiväksi jäisikin vain varsinaiset pölynpoistajaiset, kun edellisenä päivänä on kamat raivattu pois alta. Kaikilla oli omat duuninsa; mies heilui imurin varressa, minä järjestin, luuttusin, pyyhin pölyt, pesin vessat. Muksut siivosivat omat huoneensa.

Idea oli tosiaan loistava. Niin myös toteutus. Niin kauan, kuin sitä kesti. Pikkuhiljaa alettiin sluibailla. Torstaille tulikin ohjelmaa. Annettiin toisillemme lupa siirtää siivous seuraavaan päivään, jolloin tehtiinkin enää Uskolan taloudessa kuuluisa ”pikaimurointi”. Teatteriharjoitusten pätkähtäessä toden teolla päälle, homma koki täydellisen hajoamisen. Siivouspäivä katosi viikko-ohjelmistosta. Eikä ole sen koommin paluuta tehnyt.

freddie

Nyt tahtoisin palauttaa tuon tehotorstain ohjelmistoon. Tai saada kasaan edes jonkinlaisen vakisiivoushetken viikottain. Paikat pysyy huomattavasti paremmassa ojennuksessa, kun siivous on ikäänkuin merkattuna kalenteriin. Mutta miten pitää kiinni viikkosiivouksesta ilman, että kohta taas yhteisymmärryksessä lipsutaan?

Nyt ihan muina mummoina kysyn teiltä, miten teillä siivotaan? Kuka tekee mitä, koska, miten ja millä?

Ja vielä erityisen mielellään jos jaatte kaikki ihan parhaat siivousvinkkinne, liittyi niihin sitten ruokasooda, sitruunamehu tai raaka peruna.

Ja eikun marttailemaan!

-Päivi-

kuva lainattu täältä

Perus.

Maanantai-ilta. Klo 20.58. Työviikko startattu nihkeään maanantai-tyyliin, lapset ruokittu, reipas kävelylenkki tehty, suihkussa käyty, pienemmät lapset laitettu unille. Haaveissa siintää iltapalaleivät ja pehmeät petivaatteet. Hetki jotain aivotonta turhakesarjaa töllöstä ja unta palloon.

”Äiti hei. Nää pitää täyttää?”

”Jaa mitkä? Eiks ne vois täyttää huomenna?”

”No ei kuule voi, ku ne piti palauttaa jo TÄNÄÄN!”

paprut 001

Vittu viis sivua jotain terveyslomakkeita. Miten olikin päässy unohtumaan… Kyllä joskus on pään irtoaminen herkässä.

Ja ”Vuoden Äiti” -passissa taas yksi leima lisää.

-Päivi-

Viikonloppu, mikä jumalainen keksintö.

Onkohan viikonloput oikeesti parasta, mitä elämällä on tarjota? Koska lähellä on ainakin. Jos lisätään vielä joulu ja lomat, niin siinähän ne. Tärkeimmät.

Tämä viikonloppu oli itselleni vain puolittainen, kun eilisen olin töissä, mutta aika täysin siemauksin sitä nauttii vapaista, oli niitä sitten yksi tai useampi. Tämä oli pitkästä aikaa sellainen hyvä vapaa. Energinen. Vaihdettiin pitkästä aikaa siivouksen lomassa jopa sohvanpäälliset. Sitä ei olekaan tapahtunut sitten… no, parempi jos ei muistele.

kotikuvia elo-14 007kotikuvia elo-14 004

Mä olen viime aikoina ollut hiukan huolissani omasta energiatasostani. Tai oikeastaan sen puuttumisesta kokonaan. Tuntuu, kuin kaikki aika ja se vähäkin energia valuisi vain työmaalle. Mikään ei oikein nappaa, kaiken tekeminen tuntuu työläältä ja jotenkin ylimääräiseltä. Herätessä tekee vaan mieli nukkua lisää. Iltaisin laskee hätäisesti tunteja, koska on taas herättävä. Suurin osa asioista jää ainoastaan suunnitelman tasolle. Tuntuu, kuin heräisin henkiin ainoastaan viikonloppuisin, viikot kuljen sumussa, haluttomana, pää painuksissa.

Näin kirjoitettuna se näyttää aika pysäyttävältä. Kuka nyt tuollaista elämää haluaisi? Tuskin moni. Mutta mikä on se juju, miten sitä oppii elämään niin, ettei viikot vain vierähdä ohi. Miten fiilikset vois nakata narikkaan, ettei koko ajan harmittaisi niin helvetisti?

Siinäpä pähkinä purtavaksi. Tosin tuota pähkinää pureskelen parhaillaan. Ja jauhankin niin pitkään, että ratkaisu löytyy ja toteutuu.

Nyt menen kuitenkin ahtamaan napaani kaikkia mahdollisia leivonnaisia (tein tänään kahta, mikä energiapiikki!) ja koitan olla murehtimatta alkavasta työviikosta. Vaikkakin valehtelisin, jos väittäisin etten tiedä montako tuntia on aamuherätykseen… (11 h, 41 min)

Voi elämä.

-Päivi-

p.s. Kommentoida voi, kommentit vaan valahtavat jostain syystä roskakoriin. Käyn kyllä poimimassa ne sieltä ehtiessäni ja vastailen. Toivottavasti homma saadaan huomenna taas toimimaan normaalisti!

Pinnalla.

No NYT se arki on ihan todella alkanut! Tuntuu luissa ja ytimissä asti.

Tämän viikon TOP -pointteja mm.

* KOULULIIKUNTA

– täähän on ihan vakio. Kenellä, koska, mitä ja missä. Ja aina joltain unohtuu jotain.

* KOULUKUVAUS

– unohda pehmeät paluut arkeen, koulukuvaus pätkäytetään pois jaloista heti toisella kouluviikolla! Tätähän ei tietenkään osattu odottaa, joten poika tulee näyttämään kuvassaan Beegeesin kadonneelta jäseneltä moppitukassaan.

* VANHEMPAINILTA

– kertaa kaksi ja tismalleen samaan aikaan. Lucky us! Oltais tietty voitu jakautua, jolloin molemmissa olis ollut edustus, mutta tittidii, mä olin töissä ja mieskin joutui lähtemään kesken työhommiin. Ai missä lapset sitten? Ei mitään hajua.

* SYYSFLUNSSA

– tällä hetkellä sairastuneita 3/5. Pyrimme täyteen viiden tähden suoritukseen.

* KONTAKTIMUOVI

– että ei siis vielä tässäkään iässä osaa aloittaa sitäkään hommaa ajoissa, vaan kiroilee sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kuplamuovia niihin perhanan opuksiin.

* PYYKIT

– miten niitä VOI olla joka huoneessa?

* TERVEELLINEN KOTIRUOKA

– lasketaaks kalapuikot ja nakit?

* AAMUKETUTUS

– ensimmäisenä silmät avattuaan miettii, koska pääsee takaisin nukkumaan. Miten hulvaton aloitus päivälle.

* PYYKIT UUDESTAAN

– peseekö niitä kukaan?

* KAVERISYNTTÄRIT

– yhtenä päivänä kolmet kemut. Muksuja bileistä toisiin kuskatessa kevenee sekä mieli, että lompakko.

* VÄSYMYS

– sanoinko mä jossain vaiheessa odottavani arkea? Valehtelin.

kalapuikko 002

——————

Siinäpä tärkeimmät. Mitäs teille?

-Päivi-

*edit 24.8.* Kommentoida voi, mutta kommentit viskautuvat jostain syystä suoraan roskikseen. Kommentoikaa siis rohkeasti, mä kaivelen niitä sitten sieltä roskiksesta ehtiessäni ja vastailen! 🙂

Paikoillanne… valmiit… SYKSY!

Voi, kuinka mä nautinkaan aamulla! En siitä, että kello herätti ennen kuutta, enkä liiemmin siitäkään, että sain viettää kymmenen tuntia päivästäni rautakaupassa, mutta aika iloiseksi voi ihminen tulla kun saa vetää jalkaan ihanat, keltaiset Hai-saappaat. Vettä vihmoi ja aamun valokin oli kovin varovainen. Kuinka ihanaa! Raikas, viileä ilma, jossa on hyvä hengittää, syksyn tuoksu ja oman pihan puiden ensimmäiset omput.

Tänä vuonna en jää kaipaamaan kesää, kuin ehkä valon osalta. Tukala, tuskastuttava ja turhauttava. Kesän viimeiset viikot jättivät mielikuvan ahdistavasta kesästä. Vastakohtaisuuksien kesä se ainakin oli. Juhannuksen 15 asteesta heinäkuun 33 hellelukemaan. Aikamoista.

pihlaja 004pihlaja 006pihlaja 010

Nyt mä nautin täysin siemauksin tästä lohduttoman sateisesta viikosta. Tässä ilmassa on jotain runollista. Ainakin kaltaiseni hömelön romantikon mielestä…

Joko te olette syysfiiliksissä? Kynttilät asemissa, villasukat puikoilla ja pallokrysanteemit ojennuksessa pihalla?

-Päivi-

Uhka vai mahdollisuus?

Pinnan alla kuplii ja jännitys tiivistyy. Mulla on nyt ihan järjettömän ristiriitainen olo. Monesta asiasta. Valehtelisin, jos väittäisin olevani kovin innostunut loman jälkeisestä töihinpaluusta. En ole. Turhauttaa ja ahdistaakin. Samaan aikaan se joku hytinä pitelee otteessaan edelleen. Ihan niinkuin jutut vaan odottelisivat loksahtelua paikoilleen. Moni juttu on vähän niinkuin ”melkein muttei ihan”.

Ärsyttää kyllä sekin, että joudun kirjoittamaan tänne näitä salaperäisyyksiä. Mutta kun on vaan niitäkin juttuja, joista ei vaan voi suoraan kirjoittaa… Ainakaan sen vaikuttamatta jotenkin johonkin. Hah, onpa selkeää!

elokuu-14 blogiin 027

No, yksi juttu ainakin on varma. Blogi tulee kokemaan aikamoisen mankeloinnin lähiaikoina. Siitäkin tosin kerron tarkemmin vasta vähän myöhemmin. Halusin vaan tulla jo tässä vaiheessa ”varoittamaan”, että osaatte odottaa muutosta. Ja tässä kohtaa tietenkin suosittelen seuraamaan Uskolaa ainakin täällä ja täällä. Jotta pysytte mukana menossa jatkossakin.

Se, tulevatko muutokset olemaan uhka vai mahdollisuus, on vielä tietysti hämärän peitossa. Mahdollisuuteen jaksan tietysti uskoa. Mutta mistäs sitä tietää…

Toivottavasti te pysytte mukana edelleenkin ja kutsutte myös kaverit mukaan! Mä olen itse hirmuisen innoissani tästä kaikesta ja toivon tietysti, että tekin tykkäätte.

Puss o kram ja may the force be with us, kun arki huomenna toden teolla lävähtää päälle…

-Päivi-

Valmiina ollaan!

Reput ja penaalit. Kynät, kumit, viivottimet. Todistukset nimmareineen. Kontaktimuovirulla.

Huomenna alkaa arki. Tänä vuonna koulujen alku tuntuu lähinnä helpottavalta, ei niinkään haikealta. Taas yksi pitkä kesäloma saatiin jotenkuten hoidettua, lapset ei kuolleet nälkään, eikä repineet toisiltaan (kaikkia) hiuksia päästä oltuaan monta viikkoa päivät kaksin. Kumarran perusopetuksen suuntaan lämpimästä kouluruoasta ja kouluterveydenhuollosta. Jokailtainen ”mitäs noi huomenna syö” -paniikki väistyy ”onks noilla huomenna liikuntaa” -paniikin tieltä. Onneksi tässä on muutaman viikon pehmeä lasku ennen hardcorearkirytinää ja harrastuksia.

Mun ensimmäinen lomapäivä sujahti sukkelasti arkeenpaluusiivouksessa. Lapset nukkuvat taas omissa huoneissaan, tavarat ovat suunnilleen siellä, mihin kuuluvat ja ruokaviikko korkattiin kaikkien arkiruokien äidillä; makaronilaatikolla.

Kuopuksen eskarin aloitus tuntuu myös kovin arkiselta. Aamulla talsitaan samaan tuttuun päiväkotiin, ainoastaan osasto vaihtuu. Säästelen haikeuteni ensi syksyyn. Nyt jatketaan arkea suunnilleen siitä, mihin keväällä jäätiin. Alotetaan vitonen ja kakkosluokka. Edetään läksykriisistä toiseen, niinkuin ennenkin.

äläaja

Mun kaasujalka ei vielä paina mitään muuta, kuin kengänpohjaa, mutta muistattehan kaikki ajella rauhallisesti, pieniä koululaisia varoen. Yksikin onnettomuus on liikaa.

Vielä tähän syyskauden alkuun sopiva linkkivinkki. Näillä perusjutuilla homma sujuu… ainakin toisinaan.

Ihanaa arkea kaikille!

-Päivi-