Kysy pois -vastaukset 1/2

Ihan mukavasti oli kysymyksiä irronnut tuohon edelliseen postaukseen, ajattelin nyt vastata parissa osassa, jotta kaikkiin tulee edes jonkinmoinen vastaus. Vähänkö muuten olen nauranut muutamille! Kiitos kaikista! Ja täältä sitten pesee…

Mitä koulutusta sinulla on?

– Lähdin aikanaan ilmaisutaidon lukion perässä Tampereelle. Lukion jälkeen opiskelin hetken sairaanhoitajaksi AMK:ssa, mutta ei ihan ollut mun pala kakkua se. Lukio-opintojen lisäksi mulla on kosmetologin koulutus. Jep. Eli ei ihan pätevä rautakauppaan. Paitsi muodollisesti, tietenkin. 😉 Markkinointi ja tiedottaminen kiinnostaisivat tulevaisuudessa kovasti.

Kauan oot pitäny blogia ja mikä sai sut alottamaan?

– Ihan ensimmäisen blogini aloitin jo, oliskohan ollut vuonna 2008…? Sitä kirjoitin enemmänkin toisilla paikkakunnilla asuvia sukulaisia ajatellen, lasten jutuista pääasiassa. Kun paikkakunnan vaihto tuli ajankohtaiseksi -09 vuoden lopulla, päätin aloittaa uuden, avoimen blogin, joka käsitteli lapsiperheen muuttoa pikkupaikkakunnalle, remonttijuttuja ja sisustusta. Matkalla Kotiin -blogin hautasin 2012 ja pari kuukautta myöhemmin starttasin puhtaalta pöydältä Uskolan.

Seuraatko sisustusblogeja? Vinkkaa joku suosikkisi!

– No hitsi. Mä seurasin blogeja joskus tosi ahkerasti, mutta nykyisin ehdin valitettavasti todella huonosti lukea muiden blogeja, tiukkaa tekee tämä oman kirjoittaminenkin. Viimeisin, sisustusaiheinen ihastukseni blogimaailmassa on Lauran ihana Lempipaikalla. Blogissa näkyy monenlaisia koteja ja ihania vinkkejä, suosittelen!

Oletko koskaan miettinyt kaiken jättämistä ja uuden alun aloittamista? Esim. toinen paikkakunta, rakkaus…

– Mä luulen, että jokainen ruuhkavuosiin törmännyt haaveilee moisesta toisinaan. Enkä voi itse väittää olevani tässä poikkeus. Väsähtäneenä sitä karkaisi varsin mielellään. Alottaisi kaiken alusta. Aivan toisin.

Mistä saat ideat sisustamiseen? Asuitteko ennen Uskolaa omakoti-, rivi-, vai kerrostalossa?

– Viime aikoina on tuntunut erehdyttävästi siltä, etten oikein mistään… Olen aina ollut kova lukemaan sisustuslehtiä ja blogejakin, viime aikoina tosin ajanpuutteen vuoksi huomattavasti vähemmän. Niistä ehkä kuitenkin pääasiassa. Fiilispohjalta.

Ennen kuin muutimme Uskolaan, asuimme Tampereella rivarissa. Ja täällä Uudessakaupungissa asusteltiin hetki aika villissä kerrostalokolmiossa ennen muuttoa tähän.

Oletko koskaan asunut muualla, kuin nykyisessä kotikaupungissasi?

– Tampereella ehdin asustaa 12 vuotta. Toinen kotini. Leppoisa, ihanan juntti Tampere.

Haaveiletko muutosta uuteen kaupunkiin tai uuteen taloon jossain vaiheessa tulevaisuudessa?

–  Toisinaan kieltämättä iskee ikävä Tampereelle, tai ylipäätään johonkin, missä kaikki eivät tunne toisiaan. Mutta pääasiassa olen kuitenkin oikein tyytyväinen täällä. Uskola on yksi suurista rakkauksistani. Tästä en luovu!

Mitä te harrastatte? (teatterin lisäksi ja myös onko lapsilla vielä omia harrastuksia)

– Mä toistan itseäni nyt koko ajan, mutta teatterin lisäksi mä en ehdi harrastaa muuta kuin bloggaamista. Ehtiessäni luen ja lenkkeilen. Mieheni soittaa rumpuja ja käy pelaamassa sählyä. Esikoinen zumbaa ja käy uimassa, keskimmäinen pelaa koripalloa ja pienin leikkii prinsessaa. 😉 Hänellä ei siis vielä päiväkodin lisäksi muita ”pakollisia” menoja.

Missä te olette tavanneet miehesi kanssa ja kuinka kauan olette pitäneet yhtä?

– Perinteinen tarina… Vuosituhannen vaihteessa Tampereella, legendaarisella Senssillä! Itse olin vielä muutaman kuukauden verran alaikäinen (hyssss!) ja mieheni oli juuri päässyt armeijasta. Ensimmäinen, tärkeä yhdistävä tekijä löytyi jääkiekosta; Tappara.

Yhtä ollaan pidelty jo yli neljätoistä (!!!) vuotta, naimisissa niistä 11.

————

Huh! Jätetääs loput kysymykset seuraavaan kertaan. Kysymyksiä saa oikein mielellään edelleen esittää täällä!

Ainiin! Koska Ever After High -arvonnan voittaja ei ilmoittautunut, jouduin arpomaan palkinnon uudemman kerran. Tällä kertaa voiton nappasi… KERTTU! (äiti 40plus ja tytär 7plus) Laitteletko sähköpostia sivupalkista löytyvään osoitteeseen, niin pääsette tutustumaan ihanaan Ever After -maailmaan! 🙂

Nyt tää menee nukkumaan. Vanhaa ihmistä väsyttää.

-Päivi-

Kysy pois!

Niinhän sitä sanotaan, että tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan. On vaan tyhmiä vastauksia. Tai vastaajia. Tässä tapauksessa ehkä jälkimmäistä. Nimittäin ajattelin nyt toteuttaa edellisen postauksen kommenttilaatikossa esitetyn toiveen kysymyspostauksesta, HUI!

Nyt saa siis kysyä! Onko jokin asia, mikä minussa, perheessäni, elämässäni, talossa tai vaikka blogissa askarruttaa? (mulla ainakin on!) Iske kyssärisi kommenttiboksiin, niin mä lupaan yrittää parhaani mukaan vastata kaikkiin erillisessä postauksessa myöhemmin. Mä nyt luotan siihen, että lukijakuntani on sen verran fiksua, että kommentit ei täyty ”paljon painat” ja ”paljon tienaat” -kysymyksistä. Koska noihin vastaukset olis paljon ja vähän. Tuossa järjestyksessä.

Nyt siis kaikki mieltä askarruttavat kyssärit eetteriin! Ja jos tähän ei tule yhtään kommenttia, poistan koko roskan vaan vähin äänin… 😉

Arvatkaa, mihin nyt meen?! No teatterille, Debdenin vekkihame jo odottaa.

Aurinkoista viikonloppua!

-Päivi-

*EDIT 30.3. Arvonnan voittaja ei ole vieläkään ilmoittautunut. HIPPU, jos luet tämän, ota pikaisesti yhteyttä minuun! Arvon palkinnon huomenna uusiksi, jos voittajaa ei löydy.

Paksulle puettavaa.

Ihmeiden aika ei selvästikään ohi, pikemminkin käsillä parhaillaan. Päivi ”vedännerytkytmitkämahtuu” aikoo postata vaatteista. Pukeutumisesta. Tyylistä. Naurakaa vapaasti, niin teen minäkin!

Sain yhteydenoton Sheinsidelta, jossa kysyttiin haluaisinko valita heidän valikoimastaan vaatteen ja esitellä sen sitten blogissa. Nauraa tyrskähdin tietysti täysillä ja suljin sähköpostin. Ei ne varmaan oo tajunnu katsoa mun blogia sen vertaa, että olisivat ehtineet huomata, että olen paksu. Ja ehkä myös hieman vanha putiikin valikoimaan nähden.

Päätin kuitenkin käydä kurkkaamassa, vähän vaan piruuttani, millaisiin kolttuihin sitä tänä keväänä verhoudutaan. Ja hitsi vieköön, yllätyksekseni löysin sittenkin muutamia paksuakin viehättäviä vaatekappaleita! Ja toisaalta, vaikka kurvikas olenkin, haluan toki pukeutua vartalolleni sopiviin vaatteisiin ja toisaalta taistella ”läskeille säkkejä” -ajatusta vastaan. Joten hitot, menköön! Tilasin mielestäni kivan näköisen vaatteen, ja kyllä, tulette näkemään historiallisen ”päivän asu” -postauksen Uskola -blogissa vielä tämän kevään aikana! Lukijat minua armahtakoon.

Lisäksi kokosin pienen, keväisen ”wishlistin” asuista ja asusteista joihin tykästyin ja joiden ajattelin pukevan myös tälläista pyöreämmän malliston muikkelia. Keväiset värit, kuten koralli, vihreä ja erityisesti keltainen nousivat listoille. Erilaiset jakut on mun mielestä mainio, siistimmän pukeutumisen perusta ja tuovat ryhtiä pyöreämmällekin vartalolle. Mä en työni luonteesta johtuen siellä juuri jakkuja käyttele, joten enemmänkin ulos lähtiessä näihin tulisi pukeuduttua. Eli näillä kylillä harmillisen harvoin.

Jakku // Pusero // Clutch // Koru

Jakku // Pusero // Koru

Jakku // Pusero // Koru

 Jakku // Mekko // Laukku

Hämmästyin itsekin, kun huomasin erityisesti ihastuvani toisen kuvan värikkääseen jakkuun. Toihan on just sellasta kammottavaa kasaria, jota olen pyrkiny välttelemään. Mutta niin kai se maku vaan jalostuu, väkisinkin trendien perässä pikkuhiljaa. Nuo laukut ihastutti myös, erityisesti keltainen! Kaiken kaikkiaan tykkään näistä kokonaisuuksista, käyttäisin mielelläni. Tietenkin sillä olettamuksella, että mahtuisin niihin. 😉 Miltä kuteet teidän silmiin näyttää?

No ni. Nyt saa kivittää. Ootteko ihan palasina ja paskana, ku aloin sooloilla aiheisiin, joihin en ole ennen kajonnut? Älkää pelätkö, tästä ei tule sellaista surullisen kuuluisaa ”pelkkiä mainoksia ja yhteistöitä” -blogia. Tämä tuntuu nyt musta itsestä vaan kovin kivalta vaihtelulta. Tuo ehkä sellasta kaivattua kepeyttä mukaan.

Jään nyt innolla odottamaan tilaamaani vaatetta. Okei. Oikeesti jännitän, etten mahdu siihen. 😀

-Päivi-

Blogikaveri

Kuten olette jo varmaan hoksanneet, olen ollut hieman maissa viime aikoina. Jostain syystä lähiviikkoina on tuntunut satavan paskaa tuulettimeen oikein urakalla. Tiedättekö, sellaisia yksittäin pienehköjä, harmillisia juttuja, jotka yhdessä muodostavat ahdistavan vuoren, jonka yli tuntuu olevan mahdotonta kiivetä. Eilen nieleskelin itkua koko päivän ja kotiin tullessa se ryöpsähtikin ulos oikein kunnon voimalla. Pillitin ihan antaumuksella kokonaisen tunnin, lasten katsellessa piirrettyjä toisessa huoneessa.

Ei se mitään legendaa ole, että itkeminen helpottaa. Rinnassa painanut möykky suli pikkuhiljaa ja taisinpa siinä illasta jo hiukan hymyilläkin. Tämän päivän vapaa osui varsin hyvään kohtaan, siis. Ollaan kiharapään kanssa otettu rennosti, käyty kaupassa ja kahvilassa, ja juotiinpa vielä kevään ensimmäiset pihakahvitkin!

Ja mikä mainiointa, sain kuopuksesta loistavan blogikaverin opettamalla hänet käyttämään järkkäriä! Malli olisi voinut olla parempikin, mutta ihan hyvin on neiti saanut sihdattua.

Tuossa portailla oli muuten LÄMMIN! Tuuli ei käynyt yhtään ja talvitakki oli todellakin liikaa. Ei haittaa, kevät, kevät, tule jo!!!

Tottakai pikkulikka tahtoi myös kuviin, ehdottomasti äidin kahvikupin kanssa, koska ”niin hienot naiset tekee”. (ja äiti… ;))

Olen tässä porun ja parun keskellä miettinyt paljon myös tätä blogia ja bloggaamista. Olen saanut paljon ihania, kannustavia, hirmuisen henkilökohtaisiakin viestejä, joista haluan kiittää kaikkia! Kyllä mä vielä meinaan koittaa kuitenkin jatkaa. Tämän hetkinen väsähtäminen on monien osien summa, eikä ehkä kuitenkaan kannata tehdä liian hätäisiä päätöksiä näin yht’äkkiä. Teatterinäytöksiä on tälle keväälle jäljellä vielä kuutisen kappaletta, joiden jälkeen vapautuu taas viikonloput ja illat huomattavasti paremmin, esim. just bloggaamista varten. Ja antaahan tämä aurinkokin energiaa.

Toivottavasti jaksatte lukea toisinaan sitä höpönlöpöäkin. Taidan lopulta kuitenkin itse olla se, joka stressaa juttujen tasosta eniten…

Niin. Blogeissa on joitain muutoksiakin tässä välissä ehtinyt tapahtua. Mitä tykkäätte, miltä näyttää? Pidempien postausten sivuttaminen on herättänyt aika paljon kommentteja, sitä ollaan kuitenkin fiksaamassa hieman lukijaystävällisempään suuntaan.

Mutta nyt hei, AURINKOA!

-Päivi-

Vielä huhuilen Ever After High -arvonnan voittajaa! HIPPU, ottaisitko pikaisesti yhteyttä minuun, niin saadaan voitto postiin. 🙂

Madeline Hatter -voittaja!

Rumpujen pärinää, tiivistä tunnelmaa, iiik, käääääk, apua! On tullut aika arpoa ihanan Ever After High -kilpailun voittaja! Osallistujia ilmaantui tosi paljon, toinen toistaan ihanammin perusteluin. Kiitos kaikille osallistujille!

Onnettaren tehtävää hoiti Madeline Hatteria testaamaan päässyt kiharapää. Ja onnekas voittaja on… tättäräräääääää:

HIPPU!!!

Laitatko Hippu mulle sähköpostilla yhteystietosi osoitteeseen paivi.sappinen @ gmail.com (välit pois), niin Madeline pääsee matkaamaan teille ilahduttamaan! 🙂

Kiitos vielä kaikille osallistuneille! Ja kiitos suuresta, kannustavasta palautemäärästä koskien viimeisintä postausta. Vastaan kyllä ihan jokaiseen, lupaan, mutta ensin aion hieman hengähtää.

Puss!

-Päivi-

 

Pillit tiskiin, hanskat pussiin?

Säännöllisemmin blogia seuranneet ovat saattaneet huomata hienoista ontumista kirjoituksissa, postaustahdissa ja varsinkin asiasisällöissä viime aikoina. Ja parempi kai se on ihan ääneen myöntää, että olen joutunut tonkimaan motivaatiota kirjoittamiseen aika syvältä. Aina ei tunnu juttua irtoavan, mutta useimmiten kirjoitusvaihteen saa kuitenkin päälle ennemmin, tai myöhemmin. Nyt olen odotellut tuota myöhempää jo hyvän tovin. Ei vaan tunnu hyvältä ja luontevalta nyt.

Olen aika väsynyt. Puhki, poikki, rätti. Viimeisen vuoden olen niin hampaat irvessä koittanut löytää onnea ja tasapainoa elämässäni, että tuntuu kuin olisin jyrän alle jäänyt. Edelleen etsin ja yritän, ihan liikaa. Kaikki tuntuu jäävän nimenomaan yritykseksi, puolitiehen. Asiat eivät tule valmiiksi, tuntuu kuin kurottelisin koko ajan ylimmälle hyllylle, jääden aina kuitenkin muutaman millin päähän maalista.

Olen huono arki-ihminen, en pidä rutiineista, kyllästyn helposti. Haluan jotain mitä odottaa, tehdä asioita joita osaan, olla hyvä ja onnistua. Vaadin paljon läheisiltäni, tiedän, mutta eniten vaadin itseltäni. En ole kai koskaan ollut se linjaston keskiverto-Kerttu, enkä enää edes yritä. Turhaudun helposti tylsyyteen ja tavallisuuteen, tarvitsen jotain enemmän. Haluan ylittää itseni.

Riittääkö itsensä ylittämiseksi se, että keksii viikoittain jonkun uuden ruoan jauhelihasta, tai muistaa ostaa hammastahnaa kerrankin ensimmäisellä kauppareissulla? Ei riitä. Mä tarvitsen haastetta. Mä janoan onnistumista.

Juuri nyt mä olen ihan Kerttu. Keskinkertainen, ihan ookoo. Mikään ei oikein anna mitään, ainoan adrenaliinipiikin saan teatterilla. Sielläkin voisin olla parempi, antaa itsestäni vielä enemmän. Muuten arki tuntuu tahmaiselta taikinalta, jota vaivaan nyrkit hellinä saamatta sitä koskaan pulliksi asti.

Päätin joskus, että haluan säilyttää bloggaamisen kivana ja positiivisena harrastuksena. Nyt noiden fiilisten tilalle on löytänyt stressi ja turhautuminen. Tuntuu oudosti siltä, kuin olisin epäonnistunut. Pettänyt lukijat ja ennen kaikkea itseni. Pilasinko mä tämänkin nyt yrittämällä liikaa? Haluan löytää ilon takaisin, yhteyden lukijoihin. En kestä, jos tästä tulee pakkopullaa. Ajatuskin bloggaamisen lopettamisesta on sietämätön, silti mietin, saanko tästä enää mitään. Saako kukaan tästä enää mitään.

Nyt jos koska taitaisin tarvita breikkiä. Kaikesta. Viimeiset vuodet olen painanut sata lasissa, ymmärtämättä pysähtyä kertaakaan hengittämään ja tajuamaan, mitä kaikkea oikeastaan onkaan tapahtunut. Jatkuva kaaos olisi saatava poikki.

Todellisuudessa en tietenkään saa mitään breikkiä. Ja sama kaaos jatkuisi kuitenkin tauon jälkeenkin. Lapsiperheen elämä nyt vaan on tälläistä, pakkoko sitä joka paikkaan on tunkea, ammatinvalinta nuorena ja blaablaa. Olen liian vaativa ja todellisuudesta irtaantunut. Pitää tyytyä siihen mitä on.

Mutta perkele, kun tyytymällä ei koskaan saavuta mitään!

-Päivi-

Tasa-arvoinen minä.

Tuskin olin ainoa nainen, joka tänään verhot avattuaan joutui kahdesti miettimään, miksi liputetaan. Vaput, juhannukset ja jopa Runebergin päivän liputukset saa yleensä kaivettua tuolta takatukan pohjalta, mutta jostain syystä näinkin tärkeä, kuin Minna Canthin päivä, päivä jolloin liputetaan tasa-arvoisuutta, ei ole iskostunut muistin syövereihin. Itselleni ja kaltaisilleni lohdutukseksi; Canthia on liputettu vasta vuodesta 2007. Eihän sitä millään vielä voikaan muistaa…

Mutta se tasa-arvo sitten. Mitä se nykypäivän Suomessa tarkoittaa? Yhtäläisiä oikeuksia, jaettuja kotitöitä, puolitettuja vanhempainvapaita? Isien katkaisemia napanuoria, vuoroin vatiin kopitettuja yrjöjä, naisten vaihtamia renkaita, miesten silittämiä mekkoja?

Itse elän mielestäni hyvinkin tasa-arvoisessa suhteessa. Varsinkin viimeiset vuodet, ensin yrittäjä-aikanani, nyt myöhemmin teatterin viedessä valtavasti aikaa, miehen vastuu perhearjen pyörittämisestä on kasvanut huomattavasti. Hän on esimerkiksi huomattavasti paremmin kärryillä lasten luisteluista, hammaslääkäreistä ja yökyläilyistä. Meillä iskä paistaa pannarit ja pesee pyykit, ihan siinä missä äitikin. Äiti maksaa laskuja ja istuu pojan kanssa korismatsissa, siinä missä iskäkin.

On meillä erilliset miesten ja naisten hommatkin. Minä en osallistu millään tavoin auton huoltoon (enkä myöskään ajamiseen), tai öljykattilan kremppoihin. Mies ei pyyhi pölyjä tai tee lapsille vaatehankintoja. Uskoisin, että ollaan molemmat tyytyväisiä vallitsevaan järjestelyyn.

Arjessa tasa-arvo näkyy ehkä juuri kotona parisuhteessa. Suuremmassa mittakaavassa on aika käsittämätöntä, että naisen euro on edelleen vähemmän, kuin miehen. Samasta työstä on maksettava sama palkka, oli tekijänä sitten mies, nainen tai vaikka hyvin koulutettu apina. Valitettavasti miehet eivät voi tulevaisuudessakaan synnyttää, eikä naiset kusta seisaaltaan, mutta moniin asioihin voimme vaikuttaa. Asennekasvatuksessa meillä taitaa olla työsarkaa tulevaisuudessakin.

Työsarkaa on siinäkin, että osaisi vastata fiksusti ja asiallisesti miesten alentaviin tytöttelyihin ja takapuolelle läpsimisiin työpaikoilla, ravintoloissa ja ruuhkabusseissa. Ehkä tulee vielä päivä, jolloin noille sammakoita suustaan päästäville moukille uskaltaa vastata samalla mitalla takaisin, ilman jälkiseuraamuksia.

Rinta rottingilla kuitenkin jatketaan. Olkoon omien tyttärieni Suomi vieläkin hitusen tasa-arvoisempi!

Mikä on sinun arkesi tasa-arvoa?

-Päivi-

(kuva lainattu moro.aamulehti.fi)

 

Tajunnanvirtaa.

Olen ollut aika paska bloggaaja viime aikoina, pahoittelut. Ehkä perinteinen törmäyskurssi niiden kuuluisien ruuhkavuosien kanssa, ehkä pää on vaan lyönyt tyhjää. Inhoan postailla turhia ”kivakivalauantai-ilta” -juttuja, mutta toisinaan tuntuu ettei rahkeet kertakaikkisesti riitä enempään.

Nytkin päässä kyllä veivaa ajatuksia formulan nopeudella, muttei mitään, mistä saisi aikaan kokonaista postausta. Saati ylipäänsä jotain, mikä jotakuta kiinnostaisi. Ehkä suollan siis pääni sisällön tähän, jospa joku asia jäsentyisi ja löytäisi paikkansa.

Päänsärky

– ärsyttää, kun päässä koko ajan juilii. Levytän öisin ilmeisesti yhdessä asennossa, koska aamuisin on usein paukautettava hartiat oikeille paikoilleen. Tarvitsisin kipeästi hierojaa. Vaikka koko homma kai lähtee ennaltaehkäisystä. Sauvakävelyä ja hartiajumppaa. Mutku en mä muista. Ehdi. Jaksa. Oma vika, ei sais valittaa.

Remontti

– tekis hurjasti mieli aloittaa esikoisen huoneessa vihdoin remppa. Tekemisen sijaan keskityn kuitenkin pääasiassa suunnitteluun. Mietin, paljonko kaikki maksaa ja ahdistun hieman. Jospa tehdään pikkuhiljaa… Ei, huono idea. Lattia pitää kuitenkin avata ja pikkumimmin tavarat sijoittaa rempan ajaksi johonkin. Remontin pitkittyminen se vasta ahdistaakin.

Freddie Mercury

– sain juuri luettua miehen elämänkerran. Ryntäsin perään youtubeen katsomaan dokumentteja Queenista. Jotkut ovat syntyneet legendoiksi, Freddie oli yksi heistä. Karisma, ääni, lahjakkuus, kova työ… ja traaginen loppu. Surullista, mutta puhuttelevaa.

Neljä esitystä

– tämä viikko pyhittyy kuin itsestään teatterille. Neljän esityksen viikkotahti tuntuu juuri nyt aika hurjalta, mietin valmiiksi kuinka poikki mahdan sunnuntai-iltana olla. Toisaalta mietin, miten jaksan antaa kaikkeni joka ilta. Pelkään ympärillä jylläävää vatsatautia, nyt ei ole varaa sairastua.

Yksitoista

– esikoistyttö täyttää parin viikon päästä 11 vuotta. Toisinaan hämmennyn katsellessani ja kuunnellessani tuota pientä, kuitenkin alati kasvavaa naisenalkua. Ison tytön jutut, kaverit ja oma aika. Muistan elävästi vielä neidin synnytystä edeltävän illan, tunnen tuoksut ja kirpeän pikkupakkasen ulkona. Tyttö on monessa asiassa epävarma ja mietin, olenko tietämättäni ruokkinut tuota epävarmuutta omilla sanoillani. Muistutan itselleni, että olisin mieluummin ärsyttävyyteen asti kannustava, kuin mielipiteissäni liian jyrkkä.

Puhti pois

– tuntuu, että aina on aamu. Koko ajan kello soi ja väsyttää. Kunnes huomaakin, että on ilta ja aika mennä nukkumaan. Jotta voi herätä aamulla siihen, että väsyttää. Vapaa-aika tuntuu valuvan jonnekin pyykkikoneen ja tiskiharjan välimaastoon. Haaveilen herääväni aiemmin, jotta ehtisin lukea lehden ja juoda kahvin rauhassa, istualtaan. En koskaan herää.

Kesäloma

– ainahan se on mielessä.

Blogi

– harmittaa, kun en ehdi antaa tälle aikaa niin paljon, kuin haluaisin. Haaveilen postaavani päivittäin, usein kuitenkin kotiutuessani kuuden jälkeen en edes erota kirjaimia toisistaan. Saati lapsia. Onkohan mussa joku vika?

Päänsärky

– eiku sanoiks mä tän jo?

———————–

No, onhan sitä siinäkin. Yhteen päähän.

-Päivi-

Joo. Kuvassa on tasan yhtä paljon järkeä, ku tässä postauksessa muutenkin.

Viikonloppuun!

Tähän viikkoon on mahtunut töiden ja kotihommien lisäksi synttärijuhlintaa. Kolkyt ja risoihin tuli jälleen yksi risa lisää. Kriiseily jatkuu varmasti edelleen, todennäköisesti muuttuen jossain vaiheessa suoraan neljänkympin sellaiseksi. Mut se taitaa vaan olla mua. Se kriiseily. En suostu tyytymään ja se aiheuttaa toisinaan vähän ristiriitaisia fiiliksiä.

Parasta työssäkäynnissä on perjantain fiilis. Viikonloppu edessä ja jalat tukevasti sohvalla. Tämä ilta pyhitettiin lapsille, katsottiin leffaa ja taisteltiin poppareista.

Nyt on muksut peitelty nukkumaan ja ajattelin itsekin suoriutua vällyihin tuota pikaa. Huomenna on nimittäin tarkoitus juhlia niitä risoja tyttöjen (ja skumpan) kesken.

Mitä mainiointa viikonloppua kaikille!

Ja ainiin, olettehan muistaneet käydä osallistumassa arvontaan? 

-Päivi-

Särmää sisustukseen!

Mää oon kuulkaa siivonnut! Pitkästä aikaa kunnolla. Niin kunnolla, että alaselkä kitisee hoosiannaa parhaillaan, joten lääkekaapilla on ollut vierailtava jo useamman kerran. Mutta viis siitä, Uskola näyttää taas hetken paikalta, jossa asutaan, enemmän kuin tunkiolta. Mukavaa vaihtelua.

Viime viikolla poikettiin Ikeassa ja mukaan tarttui uudet valaisimet ruokasaliin. Olen jo pidempään haikaillut jotain särmää vaaleiden sävyjen kaveriksi, ja nyt nämä mattamustat valaisimet toimittavat tuota virkaa oikein mallikkaasti. Sohvalle vaihdoin hiukan tyynyjä ja pallovalot ripustin salin sijaan ruokasalin nurkkaan. Murretuista ruskeista ja mustasta tuli kaikenkaikkiaan huoneeseen hieman ehkä syksyinen fiilis, mutta mä tykkään nyt tästä vaihtelusta!

Ehkä pikkiriikkisen isommat saisivat nuo valaisimet olla, mutta meneehän nuo näinkin. Vai mitä ootte mieltä?

Jos olisin varoissani, palkkaisin siivoojan. Ainakin pari kertaa kuussa. Ja ottaisin joka perjantai kuusi kimppua tulppaaneja kotiinkuljetuksella.

Siivoillaan nyt kuitenkin vielä selkävaivoilla ja tyydytään pariin tulppaanikimppuun. Mut kunhan se lottovoitto… 😉

-Päivi-