Sängytön huone

Pitihän se arvata. Kaikki oli suunniteltu niin hienosti valmiiksi. Enää toi lista tonne, naps, ja toinen tonne, naps, ja sitten vaan kalusteet. ”Vaan kalusteet” olikin sitten suhteellisempi käsite.
Tai itseasiassa meillä on kyllä kaikki muut kalusteet, paitsi se olennaisin. Sänky. Lähdettiin niin reteesti sitä lauantaina Ikeasta hakemaan, vain kuullaksemme, että tehtaalla on ongelma ja kyseisiä sängynrunkoja saadaan myyntiin taas vasta joulukuussa. Aikaisintaan. 
No ei tämä nyt mikään maailmanluokan ongelma ole, mutta myönnän päästäneeni aika tiheän rimpsun kirosanoja. On meillä sentään sänky, mikä kyllä siirretään näin alkuun uuteen huoneeseen, kunhan patteri on saatu paikoilleen. Mutta mitään ei voi seinille kiinnittää, ennen uutta sänkyä. Päädyn korkeus vaikuttaa hyllyjen paikkoihin jne. Kyl te tiiätte. Sehän tässä nyt eniten ärsyttääkin, kun ei pääse kunnolla sisustamaan.
Yöpöydät ja lamput on sentään jo olemassa. Pöytien laatikoihin tilasin uudet nupit ja lamppujen jalkoja mietin vielä… Josko hopeiset näyttäis kuitenkin kokonaisuudessa paremmalta…?
Mielelläni laittaisin jo enemmänkin kuvia, mutta kokonaisuutta ei viitsi kuvailla, ennenkuin kaikki on valmista, sänkyineen päivineen.

Ikean reissuilta jää jostain syystä käsiin aina myös ”kaikkea pientä”, mitä ei ostoslistalla ollut. Tällä kertaa mm. nämä suloiset tuikkukipot. Euron kappale, ei paha. 🙂
Mukavaa lokakuun viimeistä! Jokohan sitä pikkuhiljaa sais joulufiiliksestä kiinni, kun siirrytään jo marraskuun puolelle…?
-Päivi-
Mainokset

Ihanan helppo omenapiirakka

Paras omppuaika alkaa olla jo suurimmaksi osin ohi, mutta kyllähän piirakoita voi tehdä myöhemminkin. Tämä meidän perheen vakkari-omppupiirakka valmistuu nopeasti ja suht vähin aineksin. 

Vaniljainen omenapiirakka

Pohja:
1 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
125 g sulatettua margariinia
1 dl vaniljajogurttia
1 muna

Täyte:
2 munaa
3 dl vaniljajogurttia
3/4 – 1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
 omenaviipaleita
ripaus kanelia


Sekoita pohjan kuivat aineet kulhossa. Lisää jäähtynyt rasvasula, jogurtti ja muna. Sekoita tasaiseksi ja levitä voideltuun piirakkavuokaan.

Myös täytteen aineet sekoitetaan keskenään ja kaadetaan pohjan päälle. Pinnalle asetellaan omppuviipaleet. (jos on kiire, leikkaan omenat kuutioiksi ja viskelen pintaan, yhtä hyvää tulee niinkin) 🙂

Piirakka paistuu 200 asteessa, alimmalla tasolla n. 30-35 minuuttia.

Uskolassa ei tosin olla nyt muutamaan päivään leivottu… saati tehty mitään muutakaan. Selkä sanoi taas sunnuntaina riks, raks ja poks, joten enemmänkin rampalinjalla ollaan hiiviskelty alkuviikko. Tänään lopetin vihdoin ämpyilyn ja menin suosiolla lääkäriin. Jospa loppuviikko sujuisi töissä kivuttomammin uusin tropein.
Remontti on seissyt lähes valmiina jo vaikka_kuinka_kauan. Ikea-reissu olis edessä, kunhan sinne joskus ehtisi. Tekis ihan hyvää saada nyt vihdoin jotain valmiiksi, kaikki on jotenkin taas niin levällään. 
Nyt mä kuitenkin hiiviskelen taas tuonne pilleripurkille. Pirusti sattuu, mutta onpahan ainakin kuuppa sekasin. Heh.
-Päivi-

Joko jouluttaa?

Ku mua ei yhtään! En mä nyt sentään huolissani tilanteesta ole, mutta normaalisti kyllä tässä vaiheessa lokakuuta on jo muutama ”joululista” tehtynä. Ruoat, lahjat, koristelut… Ehkä ensimmäiset tunnelmavalot sisällä ja höyryävä glögilasi kädessä. Mutta tänä vuonna olen kyllä vielä täysin syksyisissä fiiliksissä. 
Osittain tämä epäjouluttaminen johtuu varmaan töistäkin. Edessä on vuoden (toivottavasti!) kovin sesonki ja vähän innon ja kauhun sekaisin tuntein sitä odotan. Toisaalta senkin takia nyt olisi enemmän kuin paikallaan suunnitella jo vähän sitä omaa joulua valmiiksi, kun tietää jo aikalailla, millaista pyöritystä se viimeinen kuukausi tulee olemaan. Mutta ei vaan oikein irtoa… Ehkä pikku pakkanen auttaisi asiaa..? 
Mites ruutujen sillä puolen, joko teillä on joulufiilis päällä? Mitä kaikkea teidän joulun odotukseen kuuluu?
Kuvissakin edelleen syksyinen tunnelma. Kanervat ovat, uskomatonta kyllä, edelleen elossa ja ihana syyskimppu on lahja yrittäjäkollegalta. Ei niitä hyasintteja varmaan kuukauteen vielä tohdi… 😉
Tervetuloa muuten kaikille uusille lukijoille! Ilahduttaa kovasti joka kerta, kun uusi on klikkautunut lukijaksi. Aion nyt myös lopultakin sulkea Matkalla Kotiin-blogin kokonaan pois roikkumasta, joten jos et vielä ole sieltä siirtynyt tälle puolelle lukijaksi, kannattaa se tehdä nyt. 🙂
Mä taidan nyt skarpata ja kaivaa kutimen esille. Joo, just sen kaulaliinan, jonka lupasin tehdä valmiiksi. Ihan hirveesti ei oo viime aikoina edennyt… Mutta nyt meinasin ottaa rennosti, kilkuttaa puikkoja ja katsella telkkaria. Juoda ehkä kupin teetä. Selkä vähän vihottelee, mutta jospa se näillä eväillä olisi taas huomenna parempi.
Leppoisaa sunnuntain jatkoa!
-Päivi-

Vuosi elämästäni.

Tasan vuosi sitten eleltiin jokseenkin jännittävissä tunnelmissa. Kaupan remontti oli saatu valmiiksi juuri ajoissa ja vuorokautta ennen avajaisia herkut jotakuinkin lentelivät hurjaa vauhtia hyllyihin.
 Jännitti. Pelotti. 
Huomenna saan, tasan vuoden vanhempana ja ennen kaikkea viisaampana, juhlia pienen putiikkini ensimmäistä syntymäpäivää. Vuoteen on mahtunut niin onnistumisen iloa, kuin epätoivon hetkiäkin. Välillä olen valmis tuikkaamaan koko roskan tuleen ja toisinaan en voi tajuta, miten just mulla voi olla maailman kivoin työ! 
Eihän vuosi mikään kovin merkittävä aika vielä yrityksen elämässä ole, mutta pieni henkilökohtainen virstanpylväs kuitenkin. Mielessäni taputan itseäni olalle ja ennen kaikkea kiitän perhettäni. Ilman teitä, ei olisi kauppaa.
Suurin kiitos kuuluu kuitenkin asiakkaille. Teille ihanille ihmisille, jotka olette ennakkoluulottomasti ottaneet Hilman omaksenne. Teille, jotka jaksatte kannustaa ja käydä ostoksilla. Lupaan tehdä jatkossakin parhaani.
Kiitos.
Huomenna juhlitaan niinkuin 1-vuotiasta kuuluu. Ilmapalloin, serpentiinein ja tötteröhatuin. Maistellaan herkkuja ja ollaan iloisia. 
Mä niin toivon, että neljän vuoden kuluttua saan edelleen olla järjestämässä synttärijuhlia. Vähintään samalla innolla, kuin nyt. 
-Päivi-

Niitä viikkoja.

Tiedättekö ne päivät, viikot, joskus jopa kuukaudet, jolloin kaikki tapahtuu ihan tasan samaan aikaan ja päällekkäin. Vanhempainillat, pitkät työpäivät, uimakoulut, luistelut, harrastukset, kokeisiin kuulustelut… Ja usein kaiken kruunuksi vielä huonoja uutisia useammastakin suunnasta. 
Meillä oli nyt se viikko.
Jotenkin tämäkin viikko kuitenkin saatiin lusittua. Siivoamatta, remontoimatta ja bloggaamatta, mutta jokseenkin järjissään. Jotenkin mulla on sellanen olo, että pihaa ”koristava” trampoliini olis pikkuhiljaa jo aika siirtää varastoon, samoin kuin terassikalusteet. Huomiseksi on siis peruspyykkäyksen lisäksi tiedossa muutakin puuhaa.
Muuten ajattelin ottaa aika rennosti. Kerätä taas lisää mehuja, jotta on sitten mistä puristaa. Toivottavasti aikataulut hiukan helpottaa, en oo uskaltanu ens viikon kalenteria vielä edes kurkata…
Rentoa lauantai-iltaa kuitenkin jokaiseen pirttiin! 
-Päivi-

Ikävä.

Syksyn lohduttomuuden keskellä se toisinaan iskee. Ikävä.
Hämeenkadun mukulakiviä.
Nanda Deviä.
Lietsua.
TKL:n linjaa nro 16.
Hämeensiltaa.
Koskipuiston Rosson raastepöytää.
Pikku Kiinalaista.
Stockan porukkaa.
Vanhoja naapureita.
Rotvalleja.
Aamulehteä.
Rentoa ärrää.
Tamperetta. Ystäviä. Elävää kaupunkia.

Kuva on kirkkopuistosta työmatkan varrelta. Kotikaupungistani, jota rakastan. Ikävä iskee silti joskus. Kai se on ihan ok.
-Päivi-

V-käyrä.

Mä olen juuriltani varsinais-suomalainen. Ikuinen pessimisti, jonka lasi on aina puolityhjä. Elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni ilmapiirissä, jossa puoli kaupunkia jäi kertarysäyksellä työttömäksi ja kysymyksetkin ovat kieltolauseita. ”Es sä mittän kahvil tul?” on täälläpäin ihan neutraali kysymys. Hämmentää usein turisteja. Että haluaako se mut kahville, vai ei? No kyllä se haluaa. Pettymys on vaan huomattavasti vähäisempi, jos et pääsekään, kun kysymys on valmiiksi jo negatiivis-sävytteinen.
Ärsyynnyn asioista myös tosi helposti. Ylimielinen käytös, jonottaminen ja kaikenmaailman odottelu saa mun ketutuskäyrän hetkessä nousemaan. Onnekseni ärsytys ei useinkaan ole kovin pitkäkestoista, vaan harmitukset tulevat ja menevät.
Kävin eilen ystäväni yllytyksestä tekemässä Elämä pelissä– testin. Kauhuissani mietin, mahtaakohan niiden v-käyrä edes riittää, kun mä pääsen vastailemaan. Olin varma, että lukema on reilusti yli puolenvälin, ainahan sitä tuntuis v*tuttavan. Vaan eipä kuitenkaan. V-käyrä kääntyi inhimilliseen lukemaan 28/100. Piirun verran korkeampi, kuin suomalaisella keskimäärin, mutta ihmeen inhimillinen kuitenkin. 
Pisti se kuitenkin hiukan miettimään. Ei sitä tiikeri niin vaan raidoistaan toki pääse, mutta voishan sitä yrittää harjotella. Että miltä tuntuis, jos se lasi oliskin vaikka toisinaan puolitäynnä. (viiniä, kiitos)
Mä siedän jatkuvasti ylipositiivisia ihmisiä ihan yhtä huonosti, ku ne mun kaltaisia negaattoreita. Mutta jos pyrkis olemaan inhimillisesti positiivinen. Ei päästäis sitä v-käyrää nousemaan turhista ja oppis nauttimaan niistä ihan tavallisista, arkisista hetkistä. 
Vaikkapa siitä, kuinka hyvältä kirpeät hedelmä- ja salmiakkipääkallot maistuu suussa yhtä aikaa.
-Päivi-