Mistä tietää…

… että lapset on poissa kotoa? Siitä, että siivoamisesta on jotain hyötyä.
Nyt nautin täysin siemauksin vielä viimeiset hetket.  Hiljaisuudesta, siisteydestä, ruoasta jossa saa olla ”pilkkuja”. Huomenna blondikolmikko kotiutuu viikon mummulareissulta ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, ensimmäiset kaksi päivää rissataan, rassataan, kiukutaan ja kieritään lattialla. Kunnes elämä taas asettuu. 

Täällä on ollut tänään mahdottoman synkkä päivä. Töiden jälkeen vielä siivottiin ja viriteltiin kynttilöitä. Tällaisina iltoina kuuluu vetää viltti korville ja katsoa leffa. Kirjakin käy. Luulen, että me toteutetaan jompikumpi. 
Leppoisaa lauantai-iltaa!
-Päivi-
Mainokset

Viimeiset Tanskat.

Mä en yleensä kauheesti perusta tälläsistä ”ostin tätä ja tätä”-postauksista, mutta teen nyt poikkeuksen. Koska pääsin kerrankin ostamaan sinne Tanskaan.
Ja mitä mä ostin? Tuliaisia, lapsille. Vaatteita, lapsille. Aurinkolasit, lapsille. Vaatteita, miehelle. Kengät, miehelle. Hilman naapuriyrittäjä kysyi, että mitäs itselles ostit. ”No mukeja ja pari sisustuslehteä.” Hymynkareesta päätellen, kuulosti aika huvittavalta.
Mutta kyllä te tiedätte. Oikeanlaiset mukit voi pelastaa päivän, jopa koko viikon, sisustuslehdet ei vanhene koskaan ja bonuksena ostetut posliiniset nupit muuttivat koko keittiön ilmeen. Ainakin mun mielestä.
Olisin mielelläni ostanut lisääkin astioita ja parikin valaisinta, mutta kuten mieheni sanoi, ”onneks koneessa ei voi raahata mitä vaan”. Budjetti ei olis myöskään kestänyt lompakkoni kyyneleistä päätellen yhtään enempää. Mutta nämä Bloomingvillen mukit. Jokaista väriä on kaksi, eli yhteensä kuusi. Ne oli pakko saada.

Toinen must have-tuokio iski Grönlykkessä, missä oli posliininuppi poikineen. Arvottiin aikamme väriä ja kuviota, mutta nämä olivat alusta asti suosikit. Jopa mies jaksoi osallistua päätökseen tässä kohtaa. Mikäköhän sillä oli? Yleisesti ottaen miehet tuntuvat ajattelevan, että nuppi on nuppi on nuppi. Mut ei kyllä ole. Nämä on ihanat, hyvänmielen nupit. Tanskasta. 😉

Lapsille ostettiin tietenkin läjä vaatteita. Ihan henkkamaukkaa, hyvällä alella. Perus-shortsia, mekkoa, t-paitaa. Pienimmäinen vaihtaa kotona mekkoa noin kahden tunnin välein (miksi sen pitää ylettyä vaatekaappiin?), joten hän saa nyt useemman liehuhelman touhuihinsa. Minkäs sitä prinsessuudelleen voi.

Lopuksi vielä tärkeimmät. Ja junteimmat. Ne Tanska-tuliaiset. Punaista ja valkoista eri muodoissa. Mutta ku musta nää vaan oli niin sulosia…

Jätin nyt kuvaamatta Legot, prinsessat, hiuspannat, karkit ja värikynät, koska ei tuo mun pankkikortti selviä tästä muuten ikinä… Kastrupin lentokenttä on muuten hävytön paikka. Tuliaiskuorma tuplaantui siellä alle tunnissa… 😉

-Päivi-

Mää sydän Köpis.

Ihan alkuun todettakoon, että jos ihminen on ollut matkustamatta juuri mihinkään viimeiset kymmenen vuotta, otsikko voisi yhtä hyvin olla vaikka ”mää sydän Rauma”. Jos sinne pääsisi lentokoneella.
En ole siis mikään maailmanmatkaaja, olosuhteet matkailulle eivät vaan ole olleet kovin otolliset. Uskoisin monen lapsiperheen tietävän, mitä tarkoitan. Joten tämä postaus Kööpenhaminasta perustuu ihan vaan fiiliksiin, ei niinkään tietoihin.
Lähdettiin vähän kuin soitellen sotaan. Työt oli jälleen kerran imeny mehut meistä molemmista siihen pisteeseen, ettei jaksettu juurikaan edes suunnitella koko matkaa. Taskussa oli matkaliput ja hotellivaraus kahdeksi yöksi. Tiedettiin, että Kastrupin lentokentältä pääsee junalla keskustaan, ei juuri muuta. Eikä muuta juurikaan tarvittu.

Kaikki oli ihan äärimmäisen helppoa, jopa tälläisille epämatkaajille. Siis mitä parahin kohde vähän tai ei ollenkaan matkustaneille. Koneen laskeuduttua ostettiin junaliput automaatista ja talsittiin laiturille odottelemaan. Vajaassa vartissa oltiinkin yllättäen Central Stationilla, keskellä kaupunkia.

Etsittiin asemalta käsiimme keskustan karttaa, vaan ei löydetty millään. Siispä vaan suunnistamaan jommankumman käden osoittamaan suuntaan ja sattumalta suoraan turisti-infoon, josta se kartta käsiimme saatiin. Koska tietysti näytettiin matkalaukkuinemme, kartta väärinpäin ihan superturisteilta, ystävällinen nuori mies pysähtyi kysymään, josko voisi olla avuksi. Joo-o, ollaan selvästi ulkomailla.
Ascot Hotel Copenhagen oli reilun viiden minuutin kävelymatkan päässä asemalta, eli aikalailla ihan keskustassa. Tunnelmallinen ja kodikas hotelli, oltiin kovin tyytyväisiä. Huone ei ollut järin suuri, mutta sitäkin kodikkaampi, eikä me kahdestaan enempää tilaa olisi tarvittukaan. Aamiainen ei meillä kuulunut hotellin hintaan, otettiin se erikseen lähtöpäivän aamuna. Aika hintava (n.20 €/hlö), mutta ilahduttavan erilainen kotimaisiin verrattuna.
Ensimmäisenä päivänä satoi. Lujaa ja koko päivän. Oli myös sunnuntai, joten läheskään kaikki paikat ei olleet auki. Käveltiin kuitenkin keskustaa Strögetiltä Nyhavniin ja takaisin. Keskusta on täynnä pieniä ihania putiikkeja, kahviloita ja isompia tavarataloja, joten pohjaton matkakassa olis ollu aika kiva. Suuremmat ostokset jäi kuitenkin toiselle päivälle ja nukkumatti korjasi aamuneljästä matkassa olleet reissaajat jo iltayhdeksältä.
Näin kauheen ilosia (ja isosieraimisia!) ihmisiä tulee, kun ne käy Kööpenhaminassa. 🙂
Maanantaina sää oli hiukan mukavampi ja lähdettiin aamulla liikkeelle haistelemaan kaupungin tunnelmaa ja ihan vaan kävelemään. Ja sitähän me tehtiin. Aamiainen nautittiin ihanassa Stella-kahvilassa, kävästiin Grönlykkessä, suurimmissa tavarataloissa, tuliaisostoksilla Lego- ja Disneykaupassa ja tsekattiin H&M:n alet. Ajateltiin kävellä Amalieborgin linnalle ja mentiin tietenkin tyylikkäästi TÄYSIN väärään suuntaan ja löydettiin itsemme Christianshavnista. (kuka muka karttaa tarvii, hä?)  Parin kilometrin ylimääräisen lenkin jälkeen palattiin raiteille ja nähtiin linna, Amaliehaven, Marble Church ja Rosenborgin linna. Upeita. Illalla juostiin sateessa vielä nopeasti Tivoli päästä päähän ja päädyttiin intialaiseen syömään.
Kaiken kaikkiaan eniten Kööpenhaminassa vaikutuin ilmapiiristä. Rento meininki, hyvä boogie, eräänlainen kiireettömyys. Kaikki oli helposti saatavilla ja lähellä. Välimatkat oli kävellenkin inhimillisiä, ruoka hyvää, viinerit ja pullat aivan voittamattomia! (suosittelen Lagkagehusetia, nammmm!)
Loistava kohde pienelle viikonloppulomalle, suosittelen ehdottomasti! Pisin välimatka, joka me reissattiin, oli täältä kotikonnuilta Helsinki-Vantaalle. 
Yksi mutta tässä tosin oli. Matkakuume nousi taas monta astetta, haluan äkkiä uudestaan! Niin paljon näkemättä, niin monta paikkaa kokematta. Mä suunnittelen jo seuraavaa pikkureissua, vaikka edellisen matkan pyykitkin on vielä pesemättä. 🙂
 Mikä on sinun suosikkikohteesi viikonlopun minilomalle?
-Päivi-
Voi morjens, ku tuli pitkä ja epämääränen postaus! Ei tästä nyt juuri vinkkejä herunut, mutta menkää ja hengatkaa. Ihan parasta! 🙂

Kotona!

Kotona ollaan! Aivan ihana, pieni arjesta irtaantuminen takana. Juhannus polskittiin tosiaan koko perheen voimin Tampereen kylpylässä ja sunnuntaiaamuna aikaisin lennähdettiin pariksi päiväksi Tanskaan. 
Kööpenhamina oli aivan ihastuttava! Olisihan siellä viihtynyt pidempäänkin, mutta jo kahdessa päivässä ehti valtavasti. Lento oli yksi pyräys ja kentältä junalla keskustaan kymmenessä minuutissa! Suosittelen ehdottomasti ”pikaloma”-kohteeksi kaikille!
Nyt on kuitenkin aika painua pehkuihin ja valmistautua huomiseen työpäivään, laajempaa reissupostausta huomenissa! 
-Päivi-

Jusseja!

Nautinnollista keskikesän juhlaa kaikille lukijoille! 
Me polskitaan koko perhe tällä hetkellä todennäköisesti jossain kylpylän aalloilla (miten muuten lapsille voi AINA tulla kakkahätä just, kun se uikkari on saatu venytettyä päälle?!) ja nautiskellaan yhteisestä ajasta. Nauttikaahan tekin auringosta, hyvästä ruoasta ja vapaista!
Seuraavaksi postailen varmaan reissukuulumisia, kunhan kotiudutaan. 🙂
-Päivi-

Loma(nen)

Tänään mulla alkoi kesäloma. Kokonaista viisi päivää. Juhannuksesta tulee mahtavat kolme ja kahtena päivänä kaupalla tuuraa ihana vara-Hilma. 
Tulee todella tarpeeseen. En tiedä, olisko mulla varaa tähän ylelliseen kahden päivän poissaoloon, mutta tällä hetkellä henkinen jaksaminen kurvaa mammonan edelle. Loman alku tuntuu erilaiselta, kuin ennen. En ole oikein osannut odottaa tätä, enemmänkin murehtinut ja miettinyt. Muistinkohan mä kaikki, meneekö kaikki hyvin, toivottavasti ei tule liian kuuma.
Vaan eiköhän se putiikki pystyssä ole vielä keskiviikkonakin. Nyt on aika heittäytyä vapaalle ja kerätä voimia heinäkuulle, jolloin kauppa on taas auki joka päivä. Ajateltiin sihauttaa auki yhdet siiderit, kaivaa naftaliinista vanha kunnon ysäripeli ”Pekingin mysteeri” ja viettää esikoisen kanssa pienimuotoinen peli-ilta. Huomenna auton nokka starttaa kohti Tamperetta, sieltä muutaman mutkan kautta Vantaalle ja Kööpenhaminaan. Ihan kaksin.
Ehkä hiukan surkuhupaisat nuo aurinkolasit tossa kuvassa, Köpikseen lupaillaan nimittäin heavy rain koko meidän loman ajaksi. Mutta oikeestaan sillä ei taida olla nyt väliä. Kaksin reissuun lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen, voiko hienompaa olla?! (ja katotaan vaan, niin nillitän ikävääni heti ensimmäisenä iltana…)
Mahtavaa juhannusta täältä Uskolasta! Nyt on mentävä, Pekingissä on tapahtunut rikos… 😉
-Päivi-

*edit* Meille on turha yrittää mitään murtautua sit tällä välin, naapurin pappa vahtii tienoota ku haukka. 🙂

Tervetuloa Uskolaan.

Tabula rasa.
Koskaan ei ole blogi pyörinyt mielessä yhtä paljon, kuin viime viikkoina. Kun sitä blogia ei yht’äkkiä ollutkaan. Tuntuu aika hullulta, millaisen surutyön joutuu käymään läpi jonkun itse kirjoittamansa hömpötyksen takia. Toisaalta Matkalla Kotiin-blogiin oli tallennettu ajatuksia, tapahtumia ja meidän perheen elämää 2,5 vuoden ajalta. Siitä oli tullut mulle ikäänkuin julkinen päiväkirja, paikka jonne jakaa sekä hyvät, että ne huonommat hetket.
Aluksi ajattelin lopettaa kokonaan. Kunnes tajusin, etten voi. Mähän rakastan tätä hommaa! Miksi luopuisin siitä ainoasta harrastuksentyyppisestä toiminnasta, jota edes silloin tällöin ehdin toteuttaa?
Väänsin ja käänsin vanhaa blogia. Mietin, mitä poistaa, mitä lisätä, mihin vetää raja. Yht’äkkiä koko blogi tuntui riippakiveltä. Parempi ehkä kuitenkin aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä. Uusin jutuin ja paremmin kuvin. Samoin aihein, tosin.
Tässä siis ollaan. Uudella pohjalla, uuden nimen alla. Tyyliäni tuskin osaan, tai haluankaan, muuttaa. Uskola ei tule olemaan sokeria ja hattaraa, vaan juurikin sitä tavallista elämää. Meidän elämää. Iloitsen, kun siihen on aihetta, mutta kerron myös, kun ottaa päähän. Toivon, että täältäkin saan vertaistukea ja keskustelua. Toivon myös, että tekstejä ei lueta liian ryppyotsaisesti tai tosissaan. Ei tää niin vakavaa ole, vaikka välillä ketuttaakin.
Tervetuloa siis mukaan Uskolaan! Toivottavasti klikkailette itsenne lukijoiksi ja jaksatte vielä seurailla meidän perheen elämää.
-Päivi-