Pääsiäistä.

Vähän on saatu siivottua. Lueskeltu, leikitty, syöty, oltu. Ilman aikatauluja, ilman paineita, ihan rauhassa. Toivon mukaan seuraavat kolme päivää jatketaan aika pitkälti samalla linjalla. 
Kevätkotiin riitti tällä kertaa auringonpaiste ja ripaus vaaleanvihreää. Ikkunat on (edelleen/taas/jälleen) pesemättä, mutta ei sit vaan katota niistä ulos. Nyt ei jaksa stressailla.
Näiden (kerrankin siistien) kuvien myötä toivottelen rentouttavia pyhiä! 
Nautiskellaan!
-Päivi-
Mainokset

Aika päästää irti.

Mä olen koittanut kaikin keinoin pysyä kiireisenä. Käynyt kohta kaksi viikkoa siivoilemassa liiketilalla, saamatta kuitenkaan aikaiseksi oikein mitään. Siirrellyt laatikoita, kuunnellut musiikkia, pakkaillut tavaroita. Uudestaan ja uudestaan. Tekemättä oikeasti yhtään mitään.
Ehkä mä olen alitajuisesti tarkoituksella venyttänyt lopullista luopumista… Vaikka hymy on urheasti pysynyt huulilla, tosiasiassa pelottaa niin että sattuu. Vaikka kuinka tiedän, että tästä alkaa uusi, hyvä aika ja se kuuluisa uusi ovikin on jo raollaan, mua kauhistuttaa. Rutiini menee rikki. Jää vain tyhjää.
Huomaamattani olen pitänyt tuosta rutiinista kiinni viimeiseen asti. Kymmeneksi kaupalle, lounas tiettyyn aikaan, neljän jälkeen kotiin. Kotonaolo ahdistaa, aamuisin on pakko lähteä liikkeelle. Kuinka ristiriitaista ja typerää. Mistä olenkaan viimeiset 1,5 vuotta haaveillut? Vapaapäivistä, kotipäivistä, siivoamisesta rauhassa. Ja tässä sitä nyt roikutaan kaupan viimeisissä säikeissä väkisin ja viimeiseen asti. Kun yht’äkkiä kotiseinät kaatuukin päälle.
Tänään oli kuitenkin viimein päivä, jolloin oli itkettävä se iso, tyhjentävä itku. Hyvästeltävä ja päästettävä irti. Liiketila on tyhjä ja siisti. Mä toivon, että meidän nauru ja hyvä fiilis kaikuu seinistä vielä seuraavillekin vuokralaisille. Vielä enemmän mä toivon, että saan itse naurun pian takaisin. Että kohta voin nauttia vapaista ja päästää menneestä irti. Elämä jatkuu kuitenkin.
Illalla painan turvonneet silmäni kiinni ja toivon, että aamulla on keveämpi olo. 
Muutenkin, kuin luomissa.
-Päivi-

Epäosallistuminen blogihaasteeseen.

Mä en kyllä taida tuntea itseäni yhtään. Meinasin nimittäin tässä jokunen aika sitten, että osallistunpa kertakaikkiaan hauskan kuuloiseen blogihaasteeseen. Tähän asti kaikki vielä ihan normaalia. Mutta olishan mun nyt hyvänen aika pitänyt tajuta, että jos haaste koskee (elävää) kasvillisuutta, mun ei tule edes harkitseman moiseen osallistumista. 
Kyseessä oli tämä Kukkamessujen haaste. Ei paha! Leikkokukka-asetelma tai istutus. Kuka tahansahan sellasen äkkiä tekee! Paitsi Päivi. Jolta jäi rairuohot kylvämättä. Joka mädättää kaktuksetkin ennätysajassa. Jolle tuodaan nykyisin lahjaksikin tekokukkia. Jonka äskettäin ostamat narsissit kuolivat jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä. Kas näin:
(ja nyt jos joku sanoo että ”ne pittää mennä istuttammaan maahan”, ni multa irtoo pää!)
Saisko seuraavaksi jonkun ”surkein kasvienhoitaja” -haasteen? Ja hyvät palkinnot! Puutarhakoulun apuluokka, tukiopetusta Arno Kasvilta tai läjä aidoimman näkösiä tekokukkia. Tossa kisassa mä olisin vahvoilla. Voittaisin jopa.
Mä tiedän, että monissa kanssabloggaajissa on niitä, jotka ihan tosissaan kauniita asetelmia osaavat tehdä. Ja kun moni niitä kuitenkin pääsiäiseksi väsäilee, kannattaa saman tien osallistua haasteeseen. Palkintona lippupaketteja Kukkamessuille! 
Mä meen nyt juttelemaan noille narsisseille, jos ne heräis vielä henkiin. Vaan ei ne taida. Kipaisen siis suosiolla lähikaupasta uudet. Jospa ne just jaksais pääsiäiseen asti. Tai jopa yli.
-Päivi-

Viikonloppu Budapestissa.

Nyt sitten sitä lupaamaani reissupostausta, vaikka itse reissu aika lyhyt pyrähdys olikin. Mutta irti arjesta se on lyhytkin matka.
Budapest valikoitui kohteeksi oikeastaan lentoaikataulujen perusteella. Matkaa varatessa en tiennyt, kuinka mies voi olla töistä pois ja koska kyseessä oli yllätys, en tietenkään sitä voinut mennä kysymäänkään. Lisäksi tossa vaiheessa olin vielä epävarma Hilman jatkosta, joten oli ikäänkuin pakko ottaa lennot perjantai-iltaan ja sunnuntaille iltapäivään. Käytännössä perillä oli aikaa siis ainoastaan yksi kokonainen päivä, joka oli kyllä auttamatta liian vähän. Päätettiin taas jo alussa, että kävellen kaupunkia tutkiskellaan ja sen verran mennään, kun jaksetaan. Kaksi päivää olis ollu aika ihanteellinen; ekana päivänä shoppailut ja tokana kaupunkia muuten. Tai toisinpäin. Nyt raahattiin ostoskasseja (esim. niitä neljiä tennareita…) ympäri kaupunkia.
Eilen taisin jo mainitakin, että jännitin etukäteen ennen kaikkea kentältä keskustaan siirtymistä. Googlailtiin toki asiaa, mutta ohjeet tuntuivat jotenkin sekavilta. Kuka varoitti takseista, kuka metroista. Lopulta homma meni kerrasta ihan nappiin. Kentällä laukkuja odotellessa käytiin ostamassa liput minibussiin, joka keräsi kentältä samaan suuntaan meneviä matkustajia, odoteltiin vartin verran autoa ja päästiin suoraan hotellin ovelle. Minibussin hinta oli n. 18€ yhteensä meiltä molemmilta ja pidettiin sitä puolen tunnin matkasta ihan kohtuullisena. Varsinkin, kun ei haluttu muutenkin jo lyhyttä matka-aikaa käyttää metron ja junien kanssa sekoiluun. Sitä se olis kuitenkin ollu. Sekoilua.
Hotelli oli aikamoinen unelma. Päätin panostaa vähän parempaan majoitukseen, kun loma oli muuten niin lyhyt. Continental Hotel Zara ei ollut ihan Vaci Utcan varrella keskustassa, vaan kivenheiton päässä ”pääkadusta”. Hiukan rähjäinen ympäristö meinasi jopa hämätä, mutta itse hotelli oli ihana! Laukut kannettiin huoneeseen, palvelu oli erinomaista ja aamiainen tosi monipuolinen. Hotellissa olisi ollut myös uima-allas ja sauna, mutta nää tollot unohti uimakamppeet kotiin, joten se puoli jäi tsekkaamatta. Voin kuitenkin suositella hotellia. Sijainnin vuoksi oli myös ikäänkuin pakko poistua tuolta pääkadulta ja sen välittömästä ympäristöstä.
Lauantaiaamu aloitettiin tuhdilla aamiaisella hotellilla ja lähdettiin kävelemään kohti ostoskatua (Vaci Utca). Vähän sattuman kaupalla taidettiin sinne löytää ja pysähdyttiin jo matkalla kenkäkauppaan. Neljät tennarit kolmeenkymppiin oli musta aika hyvä saalis! Ja myönnetään, olisin varmaan ostanu useammatkin, jos päivä ei olisi ollut vasta edessä…
Itse Vaci Utca oli täynnä niitä perinteisiä vaate/laukku/koruliikkeitä, hyvin perinteisin hinnoin. Luonnollisesti kallista siis. Mekin pääasiassa ihailtiin kaupunkia ja suunnattiin kadun päässä sijaitsevaan kauppahalliin. Voi, mikä tunnelma! Ja mitkä tuoksut! Lihaa, makkaroita, mausteita, vihanneksia, viinejä… ja yläkerrassa perinteisempää turistikrääsää. Suosittelen käymään, ihan vaan jo tunnelmankin takia.
Takaisinpäin päätettiin kävellä Tonavan rantaa pitkin. Vaci Utcan toisessa päässä sijaitseva ostoskeskus jätettiin kuitenkin koluamatta ja tehtiin muutama ostos parhaillaan käynnissä olevan Budapest Spring festivalin pikkukojulta. Käsityöläisiä, makeis- ja viinimyyjiä oli pienissä mökeissä myymässä toinen toistaan ihanampia tuliaisia. Harmillisesti sää oli kevätfestareiksi aika kylmä, keväisemmällä säällä olisi mielellään istahtanut katuterassille viinilasilliselle. Nyt oli pakko mennä lämmittelemään sisätiloihin Hard Rock Cafeen. Suosittelen sitäkin… ihan vaikka vaan silmänilon vuoksi. 😉
Väsy painoi jaloissa jo aikalailla iltapäivästä, mutta päätettiin kuitenkin jaksaa patikoida vielä sillan yli Budan puolella ja kukkulalle. Nousu tapahtui näppärästi ”köysiratahissillä”, kävellenkin olisi toki päässyt, mutta rakot jaloissa huusivat hissiä. Näkymä Pestin puolelle oli aika upea. Iltavalaistuksessa todennäköisesti vielä hienompi.
Kukkulalta lasketeltiin alas ihan jalan ja takaisin Pestin puolelle. Nälkä kurni vatsassa ja alkoi vimmattu ruokapaikan etsintä. Pääkadun ympäristössä oli ruokapaikkoja pilvin pimein, mutta tarjonta oli enemmänkin pitsaa, pastaa, hampurilaista… Haavekuvissa näkyi maustettu unkarilainen lihapata, joten päätettiin jatkaa etsimistä. Lopulta käännyimme turisti-infon puoleen ja sieltä suositeltiin Vak Varju -nimistä ravintolaa, joka oli kivenheiton päässä pääkadulta. Ruoka oli ravintolassa hyvää ja suht edullista (kolme ruokalajia juomineen kahdelle n. 45 €), mutta edelleen vähän jäin kaipaamaan sitä lihapataa. Sitä en listalta löytänyt. Parhaana ruokakokemuksena mieleen taisi jäädä jälkiruoaksi nautittu omenastruudeli. Taivaallista!
Illallisen jälkeen käveltiin hämäriä (hiukan pelottaviakin) sivukujia hotellille ja yhdeksältä oltiin jo valmiita unten maille. Aamulla heräiltiin ajoissa aamiaiselle ja otettiin hotellin edestä taksi lentokentälle. Hinta oli hieman kalliimpi kuin saavuttaessa minibussilla, mutta reilu parikymppiä puolen tunnin matkasta kuitenkin edelleen aika kohtuullinen.
Viimeiset (ja kalleimmat) tuliaisostokset tehtiin vielä kentältä ja iltapäivällä oltiinkin jo takaisin Suomessa. Illalla kotona meitä odotti kolme kovasti ikävöinyttä pikkuihmistä ja mumman siivoama koti. Kyllä nukuttikin omassa sängyssä erityisen hyvin. 🙂
Nyt tuli kyllä pisin postaus evö! Kiva, jos jaksoitte lukea loppuun saakka. Suosittelen Budapestia ehdottomasti kohteeksi kaupunkimatkalle, mutta yhtä ehdottomasti suosittelen vähintään kahden kokonaisen päivän reissua. Myöhemmin keväällä ja kesällä kaupunki olisi ollut varmasti kukassaan ja ilmapiiriltään vielä leppoisampi. Nyt harmaa ja kolea sää toi vielä erityisesti esiin kaupungin rähjäisen puolen.
Seuraava matka häämöttää jo tietysti haaveissa… ja mielellään johonkin lämpimään! Tosin, taisin mennä lupaamaan lapsille, että seuraavaksi mennään koko perheellä. Eli ei ihan heti. Säästötalkoot käyntiin siis jälleen. 🙂
Nyt kuitenkin jätetään reissupostaukset tähän ja ensi kerralla jotain ihan muuta. Pääsiäinenkin on jo ihan kohta! (ja ne ruohot jäi kyllä ihan kylvämättä…)
-Päivi-

Terveisiä Budapestista!

Kymmeniä käveltyjä kilometrejä, useita vesikelloja, satoja valokuvia, muutamat tennarit, korut ja unkarilaiset viinit ja makkarat rikkaampana istun taas turvallisesti kotisohvalla. Olihan reissu! Lyhyt, ytimekäs ja avartava. Kaikki siirtymät meni lopulta kuin onnen kaupalla nappiin, vaikka alkuun jännitin unkarilaisia takseja ja julkisia. Sen sijaan Helsinki-Vantaalla onnistuttiin hyppäämään väärään bussiin, eikä päästy laakista oikealle parkkialueelle. Just niin meitä. 
Yksi paha pettymys tosin reissulla koettiin. Tai minä koin. Minut tuntevat tietävät, että matkin mielelläni vieraita kieliä. En voi sille mitään, kuuluu pakettiin. En siis näitä kieliä ymmärrä, enkä osaa puhua, mutta väkisin lipsauttelen (yleensä täysin väärissä paikoissa) lauseita, jotka mielestäni selkeästi muistuttavat kyseistä kieltä. Mainostekstit on myös pakko lukea ääneen. Köpiksen reissullakin mies kulki aina pari metriä edellä, kun sitä hävetti. 😉 No, unkaria on mahdotonta matkia. Kieli on liian lähellä venäjää, sisältää liikaa öökkösiä ja zetoja, eikä siitä saa kiinni. Minut on lyöty, reissu oli pilalla, en ala! Jouduin siis paremman puutteessa nappaamaan kohteeni saksalaisista kanssaturisteista. Brötchen!
 Bimboilusta pidetään kiinni myös ulkomailla…
Reissu oli mukava, mutta ihana olla taas kotonakin. Oma sänky houkuttelee jo siihen malliin, että pidemmän postauksen matkasta jätän suosiolla huomiselle. Ehkä muutama siivu paprikamakkaraa vielä iltapalaksi. Ettei fiilis heti katoa. 🙂
-Päivi-

Sit mennään.

Kerrankin ajattelin olla kaukaa viisas ja ajastaa postauksen valmiiksi. Ollaan siis tässä vaiheessa todennäköisesti (ja toivottavasti…) lentokentällä nousemassa Budapestin koneeseen. Lähtösäätö oli taas aivan jäätävä, eikä sääennusteetkaan sen kummemmiksi muuttuneet, mutta samapa tuo. Loma on kuitenkin loma.
Erityisen helpotuksen lähtöön(kin) toi eilen varmistunut uusi työpaikka. Aika onnekkaaksi voi itsensä tuntea, kun joku tulee melkeinpä kotoa hakemaan töihin. Olo on vieläkin tuolta osin hiukan hämmentynyt. Mutta samalla tosi onnellinen, helpottunut ja myös innostunut. Odotan innolla, että pääsen tositoimiin. Ja sitä ennen ehdin hiukan lomaillakin. Ei häijympää!
 (kuva lainattu weheartit.com)
Nyt toivotan kuitenkin kaikille mukavaa viikonloppua! Seuraavaksi sit jo matkaterkkuja. Ja hei, jos ette muuta tekemistä keksi, käykäähän tykkäilemässä, kommentoimassa ja äänestämässä Kaksplussan blogikisassa täällä! 🙂
Puss!
-Päivi- 
joka on niiiiiiin lomalla!

Miniloma tiedossa!

Aion asettua ehdolle tämän vuoden ”paras vaimo” -kilpailuun. Ehkä voittaakin. Kuten moni lukijakin tietää, me vietettiin 10 -vuotishääpäivää helmikuun alussa. Mun mielestä se on jo juhlimisen arvoinen suoritus. Kaikenlaista sontaa on noihinkin vuosiin mahtunut, mutta ilmeisesti enemmän niitä hyviä hetkiä, kun yhdessä on kuitenkin pysytty. 
Paras vaimo -tittelin ajattelin voittaa lahjallani. Sain suunniteltua, varattua ja ennen kaikkea pidettyä salassa viikonloppumatkan Budapestiin. Tai no, alunperin tarkoitus oli pitää koko homma salassa lähtöpäivään saakka, mutta se meni vähän munille… Juhlapäivänä en millään malttanut istua kätteni päällä, vaan möläytin innoissani salaisuuden jo silloin. Mutta parempi niin. Mies innoissaan googlaa matkakohdetta, mä vaan mietin, mitä laitan päälle. 🙂
Lomasta tulee superlyhyt, mutta toivottavasti kuitenkin superkiva. Perjantaina iltasella ollaan perillä ja sunnuntaina jo lennetään takaisin. Lapsoset jäävät isovanhempien hellään hoivaan (odottamaan tuliaisia). Tulee aika hyvään saumaan tämä reissu… ikäänkuin juhlamatka vanhan loppumisen ja uuden alkamisen kunniaksi. 
Viime kesän Köpiksen reissu oli myös lyhyt, mutta mahtava! Sinne lähdettiin sen kummempia suunnittelematta, mutta ehdittiin nähdä vaikka mitä. Sama ”suunnitelma” on nytkin, mutta silti kovasti mielelläni kuulisin nyt parhaat vinkit Budapestiin. Mitä tehdä, missä käydä, missä syödä (tää on paksulle tärkee) ja ennen kaikkea mitä ei tehdä, missä ei käydä ja missä ei ainakaan syödä. Kaikista vinkeistä ollaan kovasti iloisia! 🙂
Ja osaltani lupaan reissun jälkeen tietysti laittaa hyvän kiertoon ja kirjoitella omat vinkkini Budapestista. Nyt toivotaan vaan hiukan parempia kelejä, kuin plus kahta… Mä luulin meneväni kevätreissulle, mutta aika synkiltä näyttää ennusteet vielä tässä vaiheessa. Toisaalta sopii jotenkin tähän meidän reissaamiseen… Vielä kun joku ehtis oksentamaan ennen lähtöä, ni homma olis klaari.
Ei, kyllä mä nyt lopetan pirujen maalailun seinille. Pakatakin kai tarttis… 
mut eikö passi ja huulipuna riitä?
-Päivi-

Pääsiäinen yllätti kylväjät.

Vähän niinkuin talvi yllättää keltaisen lehdistön mukaan joka vuosi autoilijat, pääsiäinen pääsee kerta toisensa jälkeen yllättämään ainakin tämän äidin. Ohraruohopussukat lepäilevät keittiön tasolla viikkotolkulla, kunnes viikkoa ennen h-hetkeä huomaa, että ei ne sieltä pussista itsestään kasvakaan. Ai tarvitaanko jotain multaakin? Onko meillä sellasta? No ei tietenkään.
Pääsiäisperinteisiin kuuluvat olennaisesti myös aivan törkeät mämmiöverit (tämän mä kyllä muistan hoitaa jo useita viikkoja etukäteen), kevätauringon paljastamien sormenjälkien kauhistelu ja viimeisten joulukorttien siivous keittiön tason nurkalta.

Meillä ei ole koskaan maalattu munia, virpomassa ollaan käyty vissiin kerran, suklaamunia sentään piilotellaan jokunen. Muutaman narsissin ostan toki joka vuosi pöydälle (kuolemaan), tuleehan niistä keväinen olo. Parasta pääsiäisessä taitaa kuitenkin olla neljän päivän yhteinen vapaa. Onkohan mulla jotenkin vinksahtanu asenne tähän(kin) hommaan…?

Onneksi mulla on tähänkin valmiina hyvä tekosyy. Ku niin on paljon vielä yrityksen paperihommia ja siivousta liiketilalla. Ja nyt jos joku luulee, että olen kaksi päivää käynyt tyhjässä kaupassa luukuttamassa musiikkia, juomassa kahvia ja tanssimassa, on kyllä täysin… oikeassa! Tavoitteena oli saada tila tyhjäksi tällä viikolla, mutta just nyt ei ihan hirveen lupaavalta näytä. Onneksi perjantaina on luvassa pieni arjesta irtaantumisreissu, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.
Mites, onko teidän pääsiäisvalmistelut yhtä hienolla mallilla ku mulla?
-Päivi-

Kakkanaamat.

”Äiti” ja ”iskä” on so last season. Me ollaan nykyään kakkanaamoja. Idiootteja. Typeriä. Epäreiluja. Ääliöitä. Maailman tyhmimpiä. Yhden aamuraivon tuoksinassa livahti jopa jo yksi legendaarinen ”paskapää”.
Tällä valtavalla uusien nimien kirjolla meitä ilahduttaa tietysti esikoisemme. Muutaman viikon kuluttua kaksinumeroiseen ikään astuva neiti-ihminen. Käytös ei viime aikoina ole tosin ihan tuonne täyteen kymppiin yltänyt… Vaikka pisteitä voisikin pikkuhiljaa antaa mitä moninaisimpien haukkumanimien keksimisestä. 
Onko tämä nyt taas yksi niistä kuuluisista ”vaiheista”? Esiteini? Esiesiteini? Varhaisnuori? Vai ihan vaan äitinsä tyttö..?
Tämän illan kakkanaamailut hoidettiin sujuvasti enkun sanoja kysellessä. Ihan väärin meni. Ei saa kysyy ainakaan enkuks, eikä tolleen typerästi lausua. Oliks siel muka tollanenki, ei varmaa ollu! Ei sitä tartte osata, ettekä te taaskaan tajua yhtään mitään! Mua väsyttää, mä en jaksa ja patterikin lotisee öisin niin, ettei saa nukuttua. Liittyy olennaisesti sanakokeisiin, ilmeisesti.
Viime viikon kuuma peruna oli ulkohousut. Ei auttanut perustella pakkasella, eikä pelotella kuumeella. Mitään typeriä ulkkareita en tosiaan laita, ku ei kellään muullakaan oo! Ne on rumat, huonot jalassa ja RUMAT! Äitikin on ruma. Ja iskällä on ruma tukka. Ja se on teidän vika! Niin mikäkö? No kaikki!
Supernanny, help! Joko ton kohta saa lähettää johonkin opistoon? Alkaako se teini-ikä oikeesti jo nyt ja miten sen sais peruttua? Mä tilasin vain seesteisiä ja hyväkäytöksisiä lapsia, onkohan tämä nyt sellainen vaihdokas…?
Vertaistukea, pliis!!!
-Päivi-

Vanha sulki, uusi auki.

Miten tämän nyt alottais… Aikamoisessa tunteiden vuoristoradassa on ajeltu viimeiset vuorokaudet. Ilon ja surun kautta haikeuteen ja ikävään. Olen ihan varma, että toiveikkuuskin herää taas. Kunhan nämä negatiivisemmat tunteet saadaan läpikäytyä ensin.
Hilma siis sulki ovensa eilen, viimeistä kertaa. Päällimmäiset ajatukset liittyvät vielä käytäntöön, mutta pakko myöntää, että ”liike suljettu” -kyltin teippaaminen kirpaisi. Onneksi rakas ystävä tuli välittömästi kriisiavuksi Hilman raunioille. Skumppaa, pitsaa ja ystävän seura. Maailmasta tuli muutamassa tunnissa parempi paikka.
Katkeransuloisen eilisestä teki Kaksplussan Tähtibloggaaja -finaali. Uskomatonta, mutta myös Uskola on kymmenen finalistin joukossa! (niin, tämä on siis se suloinen osuus… 😉 ) Voisko tämä nyt olla yksi uusi ovi vanhan juuri suljettua..? Tai ikkuna vaikka. Olishan se nyt aika mahtavaa päästä bloggaamaan Kaksplussan sivuille. Ja tyylihän ei muutu millään, ei vaikka yrittäisin. Sen voin luvata. Tai pyytää anteeksi, kuinka haluatte. 
Toivon tietysti, että käytte äänestämässä Uskolaa jatkoon TÄÄLLÄ. Violetti äänestysnappi löytyy tuosta oikealta ylhäältä. Samalla toivon tietysti, että fb-tykkäätte ja kommentoitte jotain kivaa. Kaikki vaikuttavat lopputulokseen.
Aika hämmentävä fiilis tosiaan… Suuri ilo ja mahdollisuus blogin kanssa ja toisaalta kaiho ja suru Hilman suhteen. Käytetään tässäkin kuitenkin kaikkien kliseiden äitiä (ja vähän isääkin), asioilla on tapana järjestyä. Tavalla tai toisella. Ennemmin tai myöhemmin.
Nyt mä jatkan kuitenkin toipumista.. siitä eilisestä skumpasta. Hirveen äkkiä kihahtaa kuplat hattuun näin vanhemmiten. Ja hirmu kauan kestää palautuminen…
Kivaa lauantaita, puss!
-Päivi-