Jäähyväiset.

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Tähän jaksan kaiken elämässä kokemani jälkeen vielä uskoa. Ja ehkä juuri siksi päädyinkin sulkemaan kerralla kaksi ovea. On tullut aika jättää hyvästit Kaksplussalle, mutta samalla myös sulkea ovi Uskolaan.

En olisi koskaan, villeimmissä unelmissanikaan, kuvitellut joskus bloggaavani portaalissa. Saati sitten Suomen suosituimman perhelehden alla! 1,5 vuoden takainen tähtibloggaaja-kisa kuitenkin mahdollisti Kaksplussalle siirtymisen, enkä voisi olla kiitollisempi kuluneesta ajasta. Ennen kaikkea olen päässyt tutustumaan upeisiin tyyppeihin ja oppinut yhtä ja toista blogin pitämisestä, tämän päivän blogimaailmasta ja sen lieveilmiöistä. Nöyrimmät kiitokseni siis Kaksplussan suuntaan.

Mietin tätä ratkaisua tosi pitkään. Lopulta en kuitenkaan kotiutunut tänne kunnolla oikein missään vaiheessa. Mitä isommiksi lapset kasvoivat, sen kauemmaksi tunsin lipuvani. Meidän arjessa ei enää vaihdeta vaippoja, eikä lasketa supistusten väliä. Tunsin itseni vähän ulkopuoliseksi. Aloin miettiä liikaa aiheita, epäröin, voinko nyt kirjoittaa tästä tai tuosta perheblogiin. Karsin, hioin terävimpiä kulmia teksteistä, turhauduin. En oikein tiennyt enää mikä olin. Mistä kirjoittaisin. En jaksanut paneutua kuvaamaan, koska kuvat eivät pääsisi kapeassa palstassa oikeuksiinsa. En pitänyt blogin ulkoasusta. Aloin väsähtää koko hommaan.

Olin tullut risteykseen.

Toinen suunta osoitti lopettamaan. Jos idea ja ajatus koko homman takana karkaa, ei huvita, ei ehdi ja kokee kirjoittavansa tyhjille seinille, mikä järki olisi hakata enää päätä seinään. Houkutteleva ajatus, lisää vapaa-aikaa, ei velvoitteita, ei kirjoittajan blokkeja, ei suunnatonta luomisen tuskaa. (uskokaa pois, sitäkin toisinaan on)

Vaihtoehtona oli laittaa homma täysin uusiksi. Muuttaa osoitetta, asennetta, juttuja. Lakata esittämästä pullantuoksuista sisustelevaa kotirouvaa, kun todellisuudessa on väsähtänyt ja aivan liian kiireinen triplamutsi. Lopettaa aiheiden karsiminen, tehdä blogista kokonaisuudessaan oman näköinen. Postata säännöllisesti, vaikka siitä, miltä just silloin tuntuu. Koska aina kuitenkin tuntuu joltain. Vaihtaa blogin nimi vastaamaan blogin sisältöä ja uutta boogieta.

Lopettaminen houkutteli toden teolla. Ei enää stressiä, turhautumista, tai odotuksia minkään suhteen. Voisi palata blogimaailmaan vain lukijana. Ajatus oli helpottava. Mutta kuten aiemminkin olen  joskus sanonut, bloggaaminen on pitkään ollut mulle tärkein, ja melkeinpä ainut, harrastus. Todellisuudessa enemmänkin kuin harrastus. En ole mitenkään piilotellut sitä faktaa, etten varsinaisesti elä kaikilta osin mitään unelmaelämää. Tälläinen luova hömpänpömppä tarvitsee kuitenkin jonkun keinon luoda jotain. Tehdä itselle tärkeitä juttuja, joista saa kicksejä. Blogi on mulle se. Jos tästä luovun, jääkö mitään?

elokuu-14 blogiin 149

Ei jää.

Joten päädyin lopulta jatkamaan. Uusin kujein, uudessa osoitteessa, uudella nimellä. Tämä saattaa olla mun blogihistoriani huonoin päätös, mutta sen riskin olen nyt valmis ottamaan. Tarvitsen uutta potkua, haluan tehdä taas ihan oman näköistä juttua. Omalla tahdilla, ihan just niillä jutuilla, mitkä milloinkin tuntuu hyviltä. Heitän sen kauan mukana roikkuneen ”sisustusblogi” -määritelmän romukoppaan, siitäkin juttuja varmasti tulee edelleen, mahdollisesti jopa enemmän kuin ennen, mutta ilman paineita. Jos huvittaa.

Astun siis täysin tyhjän päälle. Blogi muuttaa viikonlopun aikana uuteen osoitteeseen ja vaihtaa nimen lisäksi, no kaiken. Palaan bloggaamaan omilleni. Hullu mä taidan olla. Jättää nyt portaali, josta on saanut sentään pienen kuukausittaisen korvauksen. Vaihtaa kokonaan blogin nimeä, todennäköisesti menettää lukijoita. Koko homma on ikäänkuin aloitettava alusta, uuden Facebook-sivun perustamista myöten. Uskolan nykyisistä, yli 800 tykkääjästä oletettavasti osa jää matkan varrelle.

Mutta mun on nyt vaan pakko.

SUURI kiitos siis ihan jokaiselle Uskolaa vuosien varrella seuranneelle, tykänneelle, kommentoineelle, yhteyttä ottaneelle, jakaneelle. Mä toivon suuresti, että seuraatte mua myös uuden blogin puolelle. Vanha Uskola-kama kulkeutuu sinne kyllä myös ja juttujen taso… no, saattaa valahtaa vielä laaduttomampaan suuntaan. Heh.

Jotta pääsette mukaan heti starttiin, käykää tykkäämässä blogin uudesta Facebook-sivusta TÄÄLLÄ! Vanha fb-sivu päivittyy myös vielä hetken, infoan kyllä molemmissa, kun h-hetki koittaa ja uusi blogi aukeaa!

Kaksplussalle jään varmasti vielä roikkumaan, ainakin muutamiin mahtaviin blogeihin. Te ihanat blogikollegani, tulee ikävä! Toivottavasti nähdään vielä jossain.

Mutta nyt. Kiitos, anteeksi ja näkemiin. Tykkään teistä.

And I’m gonna rock the shit out of my new blog: nakit ja MUTSI!

Puss!

-Päivi-

Uusi blogi on valmistautumassa parhaillaan, mutta pieni viivästys aiheutuu väkisin tuosta yllättävästä Bilbaon reissusta. 😉 Ensimmäisen postauksen saan kirjotettua toivottavasti ensi viikolla, kun ollaan palattu. Ja toivottavasti blogi on onnistuneesti siirtynyt uuteen osoitteeseen… Uuden osoitteen kerron fb:ssä heti, kun homma on valmis.

Once in a lifetime

Huh huh.

Tuon viimeisen, väsähtäneen postauksen jälkeen tapahtui kummia. Päätin sunnuntaina osallistua yhteen kisaan. (joo, ei BB) On varmaan käynyt täälläkin jostain vuodatuksesta joskus selväksi, että mä olen koristyttö henkeen ja vereen. Aina ollut. Nuorena pelasin ja olin muutaman vuoden jopa paikallisen joukkueen cheerleaderinä. (oi kyllä…) Olen seurannut, kannustanut ja innostunut. Kun meidän pätkäpoika innostui kaikista palloilulajeista juuri koripallosta, olin äärettömän iloinen. Se on nyt meidän yhteinen juttu.

Niin, se kisa. Olen monta kuukautta odottanut viikonloppuna alkavia MM-kisoja. Harmitellut, kun ei ole ollut varaa lähteä paikan päälle. Kadehtinutkin vähän tyyppejä, joilla liput on takataskussa. Suunnitellut kisakatsomoa tänne kotikonnuille. Sunnuntaina sain tuttavaltani vinkin kilpailusta, jossa voisi voittaa kahden hengen matkan kisoihin. Naureskelin itsekseni, että heh heh, kaipa sitä vois, kun ei mitään maksa.

Koko päivän oli sellanen jännä fiilis. Vitsailin miehellekin, että aattelepas, kun illalla napsahtaa voitto. Ja ette usko, mutta jumaleissön sentään, MINÄHÄN VOITIN! Kahden hengen, neljän päivän matkan koripallon MM-kisoihin! ESPANJAAN!

insta

Nii-in, noissa kisoissa ihan oikeasti voittaa joku! Mutta että se joku olin just minä?! Ei voi käsittää.

Alkutärinöistä on nyt jotenkuten selvitty, anottu töistä vapaata (kiitos, pomot!), järkätty lapsille hoitaja ja tsekattu, että passit on voimassa. Perjantaina aamulla lennetään Bilbaoon. Ja nähdään livenä USA-Suomi -ottelu. Once in a lifetime. Uskomatonta!

Mä en juurikaan lottoa, ostele arpoja, tai osallistu arvontoihin. Ku ei niistä kuitenkaan voita. Heh. Aika epätodellinen fiilis. Joten pari työpäivää vielä, pakkailu ja juoksevia asioita. Ja perjantaina Espanjaan. Oh shit!

Mulle aina toisinaan nauretaan, kun sometan niin paljon. Mutta jos Instagramista voittaa tälläsiä palkintoja, en oo ainakaan vähentämässä! 😀

Happy!

-Päivi

Viikonloppu, mikä jumalainen keksintö.

Onkohan viikonloput oikeesti parasta, mitä elämällä on tarjota? Koska lähellä on ainakin. Jos lisätään vielä joulu ja lomat, niin siinähän ne. Tärkeimmät.

Tämä viikonloppu oli itselleni vain puolittainen, kun eilisen olin töissä, mutta aika täysin siemauksin sitä nauttii vapaista, oli niitä sitten yksi tai useampi. Tämä oli pitkästä aikaa sellainen hyvä vapaa. Energinen. Vaihdettiin pitkästä aikaa siivouksen lomassa jopa sohvanpäälliset. Sitä ei olekaan tapahtunut sitten… no, parempi jos ei muistele.

kotikuvia elo-14 007kotikuvia elo-14 004

Mä olen viime aikoina ollut hiukan huolissani omasta energiatasostani. Tai oikeastaan sen puuttumisesta kokonaan. Tuntuu, kuin kaikki aika ja se vähäkin energia valuisi vain työmaalle. Mikään ei oikein nappaa, kaiken tekeminen tuntuu työläältä ja jotenkin ylimääräiseltä. Herätessä tekee vaan mieli nukkua lisää. Iltaisin laskee hätäisesti tunteja, koska on taas herättävä. Suurin osa asioista jää ainoastaan suunnitelman tasolle. Tuntuu, kuin heräisin henkiin ainoastaan viikonloppuisin, viikot kuljen sumussa, haluttomana, pää painuksissa.

Näin kirjoitettuna se näyttää aika pysäyttävältä. Kuka nyt tuollaista elämää haluaisi? Tuskin moni. Mutta mikä on se juju, miten sitä oppii elämään niin, ettei viikot vain vierähdä ohi. Miten fiilikset vois nakata narikkaan, ettei koko ajan harmittaisi niin helvetisti?

Siinäpä pähkinä purtavaksi. Tosin tuota pähkinää pureskelen parhaillaan. Ja jauhankin niin pitkään, että ratkaisu löytyy ja toteutuu.

Nyt menen kuitenkin ahtamaan napaani kaikkia mahdollisia leivonnaisia (tein tänään kahta, mikä energiapiikki!) ja koitan olla murehtimatta alkavasta työviikosta. Vaikkakin valehtelisin, jos väittäisin etten tiedä montako tuntia on aamuherätykseen… (11 h, 41 min)

Voi elämä.

-Päivi-

p.s. Kommentoida voi, kommentit vaan valahtavat jostain syystä roskakoriin. Käyn kyllä poimimassa ne sieltä ehtiessäni ja vastailen. Toivottavasti homma saadaan huomenna taas toimimaan normaalisti!

Pinnalla.

No NYT se arki on ihan todella alkanut! Tuntuu luissa ja ytimissä asti.

Tämän viikon TOP -pointteja mm.

* KOULULIIKUNTA

– täähän on ihan vakio. Kenellä, koska, mitä ja missä. Ja aina joltain unohtuu jotain.

* KOULUKUVAUS

– unohda pehmeät paluut arkeen, koulukuvaus pätkäytetään pois jaloista heti toisella kouluviikolla! Tätähän ei tietenkään osattu odottaa, joten poika tulee näyttämään kuvassaan Beegeesin kadonneelta jäseneltä moppitukassaan.

* VANHEMPAINILTA

– kertaa kaksi ja tismalleen samaan aikaan. Lucky us! Oltais tietty voitu jakautua, jolloin molemmissa olis ollut edustus, mutta tittidii, mä olin töissä ja mieskin joutui lähtemään kesken työhommiin. Ai missä lapset sitten? Ei mitään hajua.

* SYYSFLUNSSA

– tällä hetkellä sairastuneita 3/5. Pyrimme täyteen viiden tähden suoritukseen.

* KONTAKTIMUOVI

– että ei siis vielä tässäkään iässä osaa aloittaa sitäkään hommaa ajoissa, vaan kiroilee sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kuplamuovia niihin perhanan opuksiin.

* PYYKIT

– miten niitä VOI olla joka huoneessa?

* TERVEELLINEN KOTIRUOKA

– lasketaaks kalapuikot ja nakit?

* AAMUKETUTUS

– ensimmäisenä silmät avattuaan miettii, koska pääsee takaisin nukkumaan. Miten hulvaton aloitus päivälle.

* PYYKIT UUDESTAAN

– peseekö niitä kukaan?

* KAVERISYNTTÄRIT

– yhtenä päivänä kolmet kemut. Muksuja bileistä toisiin kuskatessa kevenee sekä mieli, että lompakko.

* VÄSYMYS

– sanoinko mä jossain vaiheessa odottavani arkea? Valehtelin.

kalapuikko 002

——————

Siinäpä tärkeimmät. Mitäs teille?

-Päivi-

*edit 24.8.* Kommentoida voi, mutta kommentit viskautuvat jostain syystä suoraan roskikseen. Kommentoikaa siis rohkeasti, mä kaivelen niitä sitten sieltä roskiksesta ehtiessäni ja vastailen! 🙂

Paikoillanne… valmiit… SYKSY!

Voi, kuinka mä nautinkaan aamulla! En siitä, että kello herätti ennen kuutta, enkä liiemmin siitäkään, että sain viettää kymmenen tuntia päivästäni rautakaupassa, mutta aika iloiseksi voi ihminen tulla kun saa vetää jalkaan ihanat, keltaiset Hai-saappaat. Vettä vihmoi ja aamun valokin oli kovin varovainen. Kuinka ihanaa! Raikas, viileä ilma, jossa on hyvä hengittää, syksyn tuoksu ja oman pihan puiden ensimmäiset omput.

Tänä vuonna en jää kaipaamaan kesää, kuin ehkä valon osalta. Tukala, tuskastuttava ja turhauttava. Kesän viimeiset viikot jättivät mielikuvan ahdistavasta kesästä. Vastakohtaisuuksien kesä se ainakin oli. Juhannuksen 15 asteesta heinäkuun 33 hellelukemaan. Aikamoista.

pihlaja 004pihlaja 006pihlaja 010

Nyt mä nautin täysin siemauksin tästä lohduttoman sateisesta viikosta. Tässä ilmassa on jotain runollista. Ainakin kaltaiseni hömelön romantikon mielestä…

Joko te olette syysfiiliksissä? Kynttilät asemissa, villasukat puikoilla ja pallokrysanteemit ojennuksessa pihalla?

-Päivi-

Uhka vai mahdollisuus?

Pinnan alla kuplii ja jännitys tiivistyy. Mulla on nyt ihan järjettömän ristiriitainen olo. Monesta asiasta. Valehtelisin, jos väittäisin olevani kovin innostunut loman jälkeisestä töihinpaluusta. En ole. Turhauttaa ja ahdistaakin. Samaan aikaan se joku hytinä pitelee otteessaan edelleen. Ihan niinkuin jutut vaan odottelisivat loksahtelua paikoilleen. Moni juttu on vähän niinkuin ”melkein muttei ihan”.

Ärsyttää kyllä sekin, että joudun kirjoittamaan tänne näitä salaperäisyyksiä. Mutta kun on vaan niitäkin juttuja, joista ei vaan voi suoraan kirjoittaa… Ainakaan sen vaikuttamatta jotenkin johonkin. Hah, onpa selkeää!

elokuu-14 blogiin 027

No, yksi juttu ainakin on varma. Blogi tulee kokemaan aikamoisen mankeloinnin lähiaikoina. Siitäkin tosin kerron tarkemmin vasta vähän myöhemmin. Halusin vaan tulla jo tässä vaiheessa ”varoittamaan”, että osaatte odottaa muutosta. Ja tässä kohtaa tietenkin suosittelen seuraamaan Uskolaa ainakin täällä ja täällä. Jotta pysytte mukana menossa jatkossakin.

Se, tulevatko muutokset olemaan uhka vai mahdollisuus, on vielä tietysti hämärän peitossa. Mahdollisuuteen jaksan tietysti uskoa. Mutta mistäs sitä tietää…

Toivottavasti te pysytte mukana edelleenkin ja kutsutte myös kaverit mukaan! Mä olen itse hirmuisen innoissani tästä kaikesta ja toivon tietysti, että tekin tykkäätte.

Puss o kram ja may the force be with us, kun arki huomenna toden teolla lävähtää päälle…

-Päivi-

Harjataan hampaat!

Meidän lapset on olleet aina suht reippaita pesemään hampaitaan. Erityisesti vanhimman kanssa ollaan oltu tarkkana, hän kun on joutunut kokemaan jo niin niskavedot, kuin muutkin hammasraudat. En voi kuin ihailla lasten kykyä sopeutua, ahdistavan näköiseen yörautahökötykseenkin tyttö tottui lopulta hetkessä ja nukkuikin häkkyrän kanssa useamman vuoden.

Hyvä kuitenkin niin. Me ollaan aika onnekkaita täällä Suomessa, kun lasten hampaat hoidetaan ilman erillistä maksua. Maksan veroni ihan tyytyväisenä niin kauan, kuin noiden pienten terveydenhuollosta pidetään huolta.

Meidän perheessä ollaan aina käytetty ihan perinteisiä hammasharjoja, niputin jossain vaiheessa sähköhammasharjat samaan hulluihin kasarikeksintöjen kastiin, kuin riisinkeittimen ja jäätelökoneen. Olen aina ajatellut, että tavallisella harjalla hommaan saa kunnolla potkua ja hampaat puhdistuu parhaiten. Eli harjaan siis itse aivan väärin, aivan liian lujaa… tiedän. Näkisittepä, kuinka kärsinyt mun hammasharja on, jo viikon käytön jälkeen…

Huolimatta ennakkoluuloista sähköisiä harjoja kohtaan, päätin suostua, kun sain yhteistyöehdotuksen Philipsiltä. Lasten sähköhammasharjan voisi kai testata, jospa hampaiden harjauksesta tulisi vielä astetta selkeämpi ja mukavampi rutiini.

philips 001philips 002philips 009

Ja tottahan tuo meidän kiharapää siitä innostui! Philips Sonicare for kids-harjan etupaneeliin on vaihdettavissa tarrakuva, mikä oli tietenkin tytön mielestä huisin jännää. Ja jännää oli itse harjauskin. Itsestään pyörivä harjaspää ja äänimerkit, jotka kertovat koska mitäkin kohtaa on harjattu tarpeeksi. Nerokas KidTimer pidentää harjausaikaa pikkuhiljaa 90 päivän ajan, kunnes lapsi tottuu suositeltuun 2 minuutin harjaukseen.

Kiharapää tykkää harjastaan ja taitaa olla siitä hieman jopa ylpeä. Kovin ainakin leuhkanlaisesti neiti purukalustoaan sisarusten vierellä harjaa. Heillä kun on vielä ihan ”manuaaliset” harjat.

philips 011philips 020

Myös me vanhemmat ollaan tykätty harjasta, tai ennen kaikkea siitä, että lapsi harjaa nyt hampaitaan varmasti tarvitun ajan ja äänimerkkien mukaan osion kerrallaan. Harja myös sammuu itsestään, kun kaksi minuuttia tulee täyteen. Vähän miinusta tulee hieman sekavista käyttöohjeista. Samoin skeptinen varsinais-suomalainen miettii, onko kaikki musiikit, äänimerkit ja hilavitkuttimet tarpeellisia, vai voisiko hampaiden harjaus olla vain… no, pariminuuttinen hammasharjan kanssa.

Erityisesti suosittelisin kyseistä harjaa lapsille, joita on vaikea innostaa pesemään hampaita. Siinä kohtaa äänet ja itse liimattavat tarrat voivat toimia houkuttimena. Ja vinkkinä vielä: elokuun loppuun asti Prismoista saa harjan ostajat hauskan Philipsin Disney-valon kaupan päälle!

717042816-RTP-global-001

Mites teidän muiden perheissä hampaiden harjaus sujuu? Onko käytössä sähköhammasharjat vai ihan perinteiset?

-Päivi-

*Yhteistyössä: Philips

*Sähköhammasharja saatu blogiyhteistyön kautta.

Yöpöydällä kesken ja kirjalistan päivitystä.

Mun oli tarkoitus käyttää tämä kesän viimeinen lomaviikko tosi rennosti. Ajattelin pääasiassa lukea ja levätä, ehkä leipoa jotain. Mutta ennen kaikkea odotin, että on aikaa uppoutua kirjoihin. Mutta mitäs kekkulia?! Nyt on torstai ja sivuakaan en ole lukenut! Niin tyypillistä. Kun suunnittelee ottavansa rennosti, päätyykin murehtimaan tulevaa ja lomasta tulee lopulta pelkkä monta päivää kestävä nillitys.

Muutamia kirjoja kuitenkin kesän aikana on tullut jo luettua. Lukusuositukset tähtineen päivitän edelleen tuonne sivupalkin listaan, sitä kannattaa seurailla, jos kirjavinkit kiinnostaa.

kirjalista

Tällä hetkellä yöpöydällä mulla on kesken Katja Kallion Säkenöivät hetket. Vuoroaan odottavat Gillian Flynnin Kiltti Tyttö ja Laura Lähteenmäen Kaaso. Vielä kun nyt saisi itsensä lukemaan…

books 004books 005

Mulla on jo turkasen pitkä lista mielenkiintoisista kirjoista puhelimen muistiossa, mutta koska niitä ei voi koskaan olla liikaa, olen taas kinuamassa teiltä lisää lukuvinkkejä! Mitä olet lukenut viimeksi, mikä on kesken juuri nyt tai suositteletko muuten vain jotain just nyt?

Ehkä vois auttaa, jos sulkisin tän koneen nyt ihan ensin… ja kokeilisin sitä lukemista välillä.

-Päivi-

Murkkuikä nounou.

Ei vielä. Mä en ole valmis.

Mä olin ihan just äsken vielä itse tuon ikäinen. Vitosluokkalainen, toisella kymmenellä. Ykstoista. Niin kaikkitietävä, niin ihastunut. Kuitenkin niin hauras ja särkyvä. En kai mikään lapsi enää, en kuitenkaan niin kovin isokaan. Tisseihinkin sattui.

Eka poikaystävä (kaks päivää), eka suudelma (kaks sekuntii). Ekat rintsikat, ekat dödöt, ekat ripsarit. Ihmisen bilsa. Terkkarin pitämä tunti kuukautisista ja miniOb:t koteloineen. Kaikki vitosella.

Onko mun pakko? Mä en osaa.

Tänään toi mun oma pieni fillaroi suupielet korvissa sinne vitoselle. Ekat dödöt kainaloissa, vielä ilman ripsaria. Poikaystävää ei vielä näy (ainakaan kotona asti…), suudelma toivottavasti odottaa vielä hetken. Mutta se sama pienenison ahdistus tytössä näkyy. Kun ei oikein vielä tiedä, mikä on. Kuka on. Miten aikuisiksi tullaan.

Mua itkettää. Tavallaan siitä helpotuksesta, että saatiin se noinkin isoksi pistämättä ihan piloille. Toisaalta suunnattomasta pelosta ja paniikista. Mun pitäis nyt olla se, joka pitää tuota haurasta naisen alkua kädestä, neuvoo ja opastaa, miten aikuiseksi tullaan. Ottaa kopin, kun sydämeen sattuu.

Jos mä en ole valmis, miten ihmeessä tuo lapsi voisi olla?

Haluaisin olla valveutunut äiti, joka käy läpi kukat ja mehiläiset tosta vaan vasurilla. Maailman luonnollisin asia. Ja äidin tehtävä. Vai onko? Voiko homman vaan sysätä bilsan maikan vastuulle?

Ei kai. On varmaan vaan vedettävä syvään henkeä ja näytettävä aikuisen mallia. Otettava se vastuu, oltava vanhempi. Valmisteltava tyttö teini-iän tunnekuohuihin ja fyysisiin muutoksiin. Ei auta.

myllis-14 018

Tekisin kuitenkin aloitteen. Synnytyslaitoksella vanhempien käteen voitaisi lyödä imetysoppaiden lisäksi myös ”lapsellasi on kohta murrosikä, miten valmistaudut” -pamfletti. Koska noi ruojakkeet kasvaa ihan yllätyksenä ja pyytämättä. Kohta se äsken rinnalla tuhnottanut pötkylä paiskoo jo ovia ja vastaa jokaiseen kysymykseen ”mömmömmöö”. Ja silloin sen kanssa pitäis osata olla. Ja tukea.

Fakin vanhemmuus. Pakkoko olla näin vaikeeta.

-Päivi-

Valmiina ollaan!

Reput ja penaalit. Kynät, kumit, viivottimet. Todistukset nimmareineen. Kontaktimuovirulla.

Huomenna alkaa arki. Tänä vuonna koulujen alku tuntuu lähinnä helpottavalta, ei niinkään haikealta. Taas yksi pitkä kesäloma saatiin jotenkuten hoidettua, lapset ei kuolleet nälkään, eikä repineet toisiltaan (kaikkia) hiuksia päästä oltuaan monta viikkoa päivät kaksin. Kumarran perusopetuksen suuntaan lämpimästä kouluruoasta ja kouluterveydenhuollosta. Jokailtainen ”mitäs noi huomenna syö” -paniikki väistyy ”onks noilla huomenna liikuntaa” -paniikin tieltä. Onneksi tässä on muutaman viikon pehmeä lasku ennen hardcorearkirytinää ja harrastuksia.

Mun ensimmäinen lomapäivä sujahti sukkelasti arkeenpaluusiivouksessa. Lapset nukkuvat taas omissa huoneissaan, tavarat ovat suunnilleen siellä, mihin kuuluvat ja ruokaviikko korkattiin kaikkien arkiruokien äidillä; makaronilaatikolla.

Kuopuksen eskarin aloitus tuntuu myös kovin arkiselta. Aamulla talsitaan samaan tuttuun päiväkotiin, ainoastaan osasto vaihtuu. Säästelen haikeuteni ensi syksyyn. Nyt jatketaan arkea suunnilleen siitä, mihin keväällä jäätiin. Alotetaan vitonen ja kakkosluokka. Edetään läksykriisistä toiseen, niinkuin ennenkin.

äläaja

Mun kaasujalka ei vielä paina mitään muuta, kuin kengänpohjaa, mutta muistattehan kaikki ajella rauhallisesti, pieniä koululaisia varoen. Yksikin onnettomuus on liikaa.

Vielä tähän syyskauden alkuun sopiva linkkivinkki. Näillä perusjutuilla homma sujuu… ainakin toisinaan.

Ihanaa arkea kaikille!

-Päivi-