Mä taisin tietää jo syksyllä, että näin tulee tapahtumaan. Jotenkin valmistin itseäni ja surin jo ennakkoon. Lopullinen päätös oli kuitenkin ennen kaikkea suuri helpotus. Mä uskalsin sanoa ääneen, miltä tuntui ja siitä se varsinainen prosessi lähti liikkeelle. Jos joltain jäi lukematta, alkusysäys löytyy täältä.
Päätimme siis lopettaa Hilman. Asiaa pyöriteltiin, keskusteltiin, itkettiin ja laskettiin. Lopulta oli pakko ajatella realistisesti. Yrityksen kehittäminen olisi vaatinut lisää sekä rahaa, että työtunteja. Joita kumpaakaan mulla ei nyt ollut. Pelkkä yrittäminen ei voi olla itseisarvo. Eikä pelkällä kutsumuksella tai unelmalla makseta asuntolainoja. Kaupungin huonoiten tuottava yritys tämä tuskin on, mutta kannattavuuden pitäisi olla aivan toista luokkaa, jotta uhraisin tälle jatkossakin yhtä paljon, kuin tähän asti.
Helppo päätös tämä ei silti ollut. On varmaan täysin inhimillistä miettiä myös sitä ”mitä kaikki muut nyt ajattelee”. Vaikkei sillä loppupeleissä mitään merkitystä olekaan. Nyt on vaan totuttauduttava ajatukseen, että olen tulevat vuodet kaupunkilaisten silmissä ”se epäonnistunut yrittäjä”. Mutta mieluummin kannan harteillani tuota viittaa, kuin olen paska äiti.
Tässä vaiheessa kai kuuluu mainita, että aikansa kutakin, päivääkään en vaihtaisi ja oli kyllä opettavaiset vuodet. Latteaa ja kliseistä, mutta myös totta. Tämä 1,5 -vuotinen oli elämäni paras koulu. Elinkeinoelämästä, byrokratian rattaista ja yrittäjyydestä oppii todella parhaiten kokeilemalla itse. Todellisia valaistumisia olen saanut kokea tämän matkan varrella. Miksi hommat rullaa, niinkuin ne rullaa. Mitä yrityksen pyörittäminen maksaa. Miten tuotteen hinta muodostuu. Miten yrittäjät on samaan aikaan yhteiskunnan tuilla elävää pohjasakkaa ja kovatuloisia porvareita. Kuulemma.
No, oli miten oli, nyt on aika vaihtaa pienempi vaihde silmään. Keskittyä siihen, mikä oikeesti on tärkeintä. Kolmeen pellavapäähän, joita mulla on kamala ikävä. Ehkä, jos tämä kaikki olisi tapahtunut vasta kymmenen vuoden päästä, olisin yrittänyt kauemmin.
Siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mulla ei ole mitään tietoa. Toivottavasti ainakin töitä. Ehkä siinä sivussa jotain opintoja. En yhtään tiedä, mutta luotan, että tämäkin asia järjestyy. Eli saa vinkata työpaikoista tähän suuntaan! 😉
Kolmen viikon kuluttua Hilman ovi on lopullisesti kiinni. Voi olla, että itku tirahtaa silloinkin. Mutta kunhan käytännön asiat on hoidettu, aion vetää hiukan henkeä ja levätä. Edes muutaman päivän.
Ja sen jälkeen uutta kohti.
-Päivi-
nakit ja MUTSI 