Rempappaa, rempappaa.

Voihan muovimatonretale ja kasikytluvun palstautuva tapetti sentään! Uskolan sisätilojen remontissa ollaan edetty lähes viimeiseen huoneeseen asti. Kun tähän neljä vuotta sitten muutettiin, oli ajatuksena remontoida pikkuhiljaa. Huone kerrallaan, aina kun rahat ja elämäntilanne sen sallisi. Talo on koko ajan ollut täysin asumiskuntoinen, yli kolmenkymmenen vuoden takaiset pintamatskut nyt tietysti oli mitä oli. Sitä muovimattoa ja mauttomia tapetteja. Ajan henkeen.

Muuttohetken tienoilla remontoitiin alakerran oleskelutilat; keittiö, ruokasali, sali, eteiset ja wc, sekä yläkertaan johtava portaikko ja yläkerran käytävän seinät. Kun tämä alkurutistus aikanaan saatiin jokseenkin valmiiksi, oli pakko pitää taukoa. Voimat oli loppu ja matti kurkisteli kukkarosta. Tauon jälkeen ollaan sitten pikkuhiljaa edetty, tosiaan huone kerrallaan eteenpäin. Kuisti tehtiin ensimmäisenä kesänä, yläkerran pikkuvessa erityisellä hartaudella seuraavaksi, sauna muutettiin aikuisten makuuhuoneeksi ja pienimmät saivat omat huoneensa. Viimeisen parin vuoden ajalta remppapostauksia voi käydä kurkkimassa täältä.

Viimeisen asuinhuoneen remontti on ollut mielessä jo pitkään. Esikoisen huone on lastenhuoneista suurin ja myös työläin, siellä kun on entisten asukkaiden jäljiltä mm. jännä reikä seinässä, joka on toimittanut eräänlaisen kaapin virkaa. Nyt tuosta aukosta ollaan tekemässä ihan oikeata, liukuovellista säilytystilaa, joskin säilytysjärjestelmä ja liukuovet jäänevät hankintoina tuonnemmaksi. Kunhan saadaan pintaremppa nyt ensin kuosiin ja vähän uutta huonekalua nyt alkuun.

vilman huone ennen

Alkutilanteessa huoneessa vallitsi näinkin kohtalokas tunnelma. Meikäläisen hermot kesti tapetin irroittamista justiinsa vartin, onneksi tuo mies omaa pidemmän pinnan.

pääsiäinennn 002

Kun tapetti oli vihdoin saatu riivittyä alas, maalattiin katto, tasoitettiin reiät seinistä, hiottiin ja pohjamaalattiin. Ja sit lähti lattia!

pääsiäinennn 013

Vanha muovimatto ja lattialevyt sai kyytiä ja tilalle asennettiin lautalattia, kuten muuallakin talossa. Erikoiskuiva, ympäripontattu lattialauta on (kuulemma) ihan yhtä helppo asentaa, kuin vaikkapa laminaatti. Mitään muuta vaihtoehtoa ei itseasiassa missään vaiheessa lattiaan harkittukaan. Puuta sen olla pitää!

pääsiäinennn 024

arkijuttuja 016

Lattia maalattiin kahteen kertaan Betolux Akvalla, sävynä vanha tuttu Tikkurilan H499. I still love it! (oksalakkaus olis voinu olla kova juttu… mut se sit jäi… elämä on)

Lattian kuivuttua päästiin vihdoin asiaan… Tapetoimaan! Vielä en paljasta kaikkea, koska homma on osittain kesken, mutta pientä kurkistusta kuitenkin siihen, miltä huoneessa nyt näyttää. Tehosteseinässä Borosan 39135, muissa seinissä Eco Decorama 4150. Ajatuksena oli saada aikaiseksi vanhaan taloon sopiva esiteinin huone, josta asukki itse tykkäisi vielä muutaman vuoden kuluttuakin. Toivossa on hyvä elää…

Lipsun huone1 007

Lipsun huone1 009

Lipsun huone1 006

Näyttäishän tuo itse asukkikin olevan suht tyytyväinen.. ainakin tässä vaiheessa.

Lipsun huone1 018

Huoneen suunnitteluvaiheesta löytyy postausta täältä. Valitettavasti en onnistunut ympäripuhumaan huoneen tehosteväriksi keltaista (aiheutti asukissa lähinnä inhon väristyksiä), mutta turkoosi kuulemma kävisi. Joten mikä ettei! Jotain kivaa värikylpyä tuonne sisustusvaiheessa keksitään.

Hyvässä vaiheessa siis mennään! Tapetoinnin viimeistely ja listoitus vielä, sitten neiti pääsee taas huoneeseensa takaisin. Ja äiti pääsee siivoamaan tytön valloittaman olohuoneen…

-Päivi-

Peeäs. Näköjään joistain vanhemmista remppapostauksista on tipahtanut muutama kuva matkan varrelle/näkyvät linkkinä. Käytän huomisen vapaani niiden korjaamiseen! Samalla lupaan vastata edellisten postausten kommentteihin. Puss!

Mainokset

Se arki

Ihan näin lauantain kunniaksi ajattelin osallistua tuohon sosiaalisessa mediassa kiertävään (ja monia ärsyttävään) arkikuvahaasteeseen! Ja ollakseni ihan erityisen äsyttävä, teen sen täällä blogissa. Sori ny!

Kuvat on napsittu meidän perheen arkielosta viimeisen viikon ajalta. Remontin sävyttämää, sotkuista arkea, mutta näissä merkeissä meillä mennään juuri nyt.

pääsiäinennn 005

1/5 Vapaapäivien aamut.

Mulla on vissiin joku univajevaihe meneillään, tuntuu että unta riittäisi vuorokauden ympäri. Tänäänkin pyyhkäisin kuolat poskelta vasta kymmeneltä, kun mies jo reippaana remontoi lastenhuonetta. Kuva on viikon takaa, mutta istun täysin vastaavassa miljöössä parhaillaan. Vapaiden aamuihin kuuluu siis hidas aamukahvi syömisineen, bloggailua, someilua, lehtien lukua ja rauhallista heräilyä. Rakastan.

pääsiäinennn 013

2/5 Remontti

Sitä on aina mielikuvissaan mukava tehdä. Tai siis enhän mä ole tuolla fyysisesti, tapetin repimistä lukuunottamatta mitään tehnyt. Mutta täyden suunnitteluvastuun tietenkin otan. Näillä yhdenkin huoneen remonteilla on ikävä tapa levittäytyä koko kämppään. Purua, pölyä, roskaa, tavaroita… kaikki paikat väärällään! Puhumattakaan esiteinin koko huoneen sisällöstä, joka on pitänyt purkaa muiden huoneiden nurkkiin. No, tämä on onneksi nopea remontti ja kohta jo valmis. Kuva alkuviikolta.

pääsiäinennn 026

3/5 Ei pyykki pesemällä lopu

Päivittäinen ja viikottainen näky yläkerran käytävässä. Pyykkiä likakorissa, pyykkiä koneessa, pyykkiä puhtaiden korissa, pyykkiä kuivumassa. En muista, koska pyykkikorista olisi viimeksi näkynyt pohja. Ei varmaan viime vuosina. Meillä mies vihaa pyykin ripustamista, minä niiden viikkaamista. Mutta pääasia kai, että ovat puhtaita. Silittämistä en ole harkinnut enää vuosiin, verhot, juhlakuteet ja liinat silitetään, siinä se. Muuten olisikin varmaan jo jäätävä pois töistä ja alkaa sellaseksi 24/7 silittäjämutsiksi.

arkijuttuja 003

4/5 Makaroonia ja jotain

Puoli viiden puhelu vanhempien välillä päivittäin. Kaupas pitäis käydä. Niin pitäis. Mitä syödään. Emmä tiä. Oisko makaroonia ja jotain. Joo. Vaikka jauhelihakastiketta. Joo, tai nakki.

Arkiruoka masentaa mut.

(p.s. Felix ei sponssaa.)

pääsiäinennn 015

5/5 Kirjat ja ruoka

Lukisin paljon enemmän, jos ehtisin. Ja jaksaisin iltaisin valvoa. Mulla on nytkin yöpöydällä lukemattomia kirjoja vino pino. Hankala aina valita mihin tarttua, kun edellisen saa loppuun. Tahtoisin ahmia kaikki kerralla.

Ruoka. Kaipaako selityksiä? Yksi elämän iloista. (paitsi arkisellainen)

Kuvan kirja Hanna-Riikka Kuisman Valkoinen Valo. Kuvan piirakan ohje täältä.

———————————-

Onneksi arjen ”remontti” -kohta on pian jo lusittu, eka kerros lattiamaalia kuivuu parhaillaan! Seuraavaksi ehkä remppapostausta..?

Nyt nappaan nappisilmän ja suuntaan metrilakuostoksille markkinoille. Isommat huitelee siellä jo kavereineen. On tää hurjaa, ku ne tolleen kasvaa…

Aurinkoa viikonloppuun!

-Päivi-

Viimeinen vauva uunista ulos!

Turha ilakoida. En ole raskaana. Enkä meinaa enää tullakaan. Sen sijaan on tullut aika luopua meidän perheen ”vauvasta”. Kuopuksemme, nappisilmäinen kiharapää viettää tänään 6-vuotissynttäreitään.

Heitin joskus kahden ensimmäisen lapsen jälkeen läpällä, että niin monta lasta on vielä tehtävä, että on edes yksi ruskeasilmäinen ja yksi, jolla on kiharat hiukset. Joku korkeampi voima ilmeisesti tajusi voimieni rajallisuuden ja päätti antaa nuo molemmat ominaisuudet tälle kolmannelle. Onneksi.

Mutta en voi väittää, etteikö olisi haikea fiilis. Katsoessani tätä kuvaa pari viikkoa vanhasta vauvasta, joka kantoi tuolloin nimeä ”Lissu”, voin vielä tuntea sen nyrkkien tuoksun ja niskahiusten kutittelun. Muistan unisen tuhinan ja tummat, elämän merkitystä huokuvat silmät.

603

Nyt tuo tuima otsaryppy kasvoillaan syntynyt neito tanssii paljasjaloin ruusumekossaan synttäreidensä kunniaksi. Otsaryppy on oiennut, mutta syvät hymykuopat sulostuttavat pyöreitä kasvoja edelleen. Tämä tyttö viihtyy omassa satumaailmassaan pitkiäkin aikoja, uppoutuu leikkeihinsä oman huoneensa sopukoissa ja lyö tarvittaessa kantapäätä lattiaan, jos asiat eivät suju halutulla tavalla. Luonnonlapsi ja lapsikatraamme mahdollisesti tuleva taiteilija tai viihdyttäjä. Tavalla tai toisella. Tässä pienimmässä näen itseäni eniten. En ehkä ulkoisesti, mutta henkisellä tasolla ja käytökseltään. Uskoisin, että äitini voisi vahvistaa pikkupäivimäisen temperamentin nuorimmaisen käytöksessä.

ever after high 052

Kai se pienin on omalla tavallaan vanhemmille ikuinen vauva. Ensi syksynä kutsuu eskari ja reilun vuoden kuluttua tämä viimeinenkin olisi talutettava koulun portista sisään. Ajatus kylmää väkisinkin. Mutta sitä kai tämä vanhemmuus lopulta on. Luopumisen tuskaa.

Tänään ollaan juhlittu neitokaisen kanssa maltillisesti. Yhteiseen vapaapäivään on kuulunut meidän tyttöjen kahdenkeskiset lempparijutut: kirjastokäynti ja kahvilassa herkuttelu. Jätskiä, kakkua, iskän kanssa lattian asentamista ja illemmalla tekastaan vielä pannari ja laitetaan sima pöhisemään. Ja rutistetaan sankari ruttuun.

Niin tavallista, mutta juuri nyt… kultaakin kalliimpaa.

-Päivi-

KokoNainen!

Viime kesänä iki-ihana Ilona Pietiläinen poikkesi toisen iki-ihanan, valokuvaaja Hanne Maneliuksen kanssa täällä Uskolassa tekemässä lehtijuttua. Tuo kyseinen juttu on vielä ilmestymättä, mutta muutama kuukausi ensitapaamisemme jälkeen Ilona otti minuun uudestaan yhteyttä ja kysyi, olisinko halukas kirjoittamaan keväällä ilmestyvään KokoNainen -kirjaan. Koska tapanani ei ole yleensä sanoa uusille mahdollisuuksille ei, olin otettu kunniasta ja oitis mukana!

”Tänä päivänä kerron tarinaa hiukan etäällä itsestäni, mutta silti vielä toisinaan silmät kostuvat noista ajoista. Niin kävi nytkin, ja siksi tiedän, että nyt arvostan elämää toisella tavalla. Silloin ei ollut ruusuista, mutta siitä selvittiin.” – Sanna, 37

kokonainen 012

”Kotimme valmistui kuin ihmeen kaupalla, samaan aikaan lasteni isälle alkoholi tuli kylään useammin ja useammin. Siskoni sairastui ja päätti oman elämänsä, mieheni ei voinut käsittää tätä – häntä hävetti asia, joka kosketti minua eniten” -Eija, 61

kokonainen 016

”Yksi pala kerrallaan olen terapiassa laittanut itseäni kokoon. Kuva hahmottuu jo, mutta muutamia paloja vielä puuttuu. Siksi tällä matkalla olen, haluan palapelini ehjäksi.” – Anri, 33

Kun kirjoittamisen hetki tuli, olin hieman lukossa. Mitä ihmettä uskaltaisin itsestäni kirjoittaa, jos repäisisinkin auki jotain, jonka olen halunnut unohtaa. Lopulta teksti syntyi kuin itsestään. Kirjan raakaversioon sain ensimmäisen kerran riivittyä auki ”pläskin”. Kirjoitin ja itkin. Ensimmäistä kertaa myönsin, kuinka syvälle nuo sanat olivat iskeytyneet. Kuinka itsetuntoni perusta oli rakentunut ulkomuotoni parjaamiselle.

Itse kirjassa on minua kahden aukeaman verran. Pläski on aihe muiden joukossa. Niin suuresti se jäi kuitenkin takaraivoon nakuttamaan, että tuon pienen, kirjaa varten kirjoitetun kappaleen myötä syntyi myös blogiin samaa ”Pläski” -otsikkoa kantava teksti. Henkilökohtaisin ja kipein tähän asti.

”Minulla on aina ollut tarve olla esillä. Laulaa, tanssia, näytellä. Rakastan sitä kuplivaa tunnetta, kun saan yleisön nauramaan…” – Päivi, 32

kokonainen 021

Mutta se minusta! Nimittäin KokoNainen on täynnä upeita, aitoja naisia. Tiukkoja mimmejä, jotka ovat selvinneet konkursseista, väkivallasta, narsismin aiheuttamista ongelmista. Muijia, jotka ovat kaikki kulkeneet omat kivikkonsa päästäkseen siihen, missä ovat juuri nyt. Tämän kirjan tarinat koskettavat ja liikuttavat. 16 naista aukaisevat jokainen omat kipunsa ja arpensa kirjan sivuille. Ei joka hetki helppoa luettavaa, mutta opettavaista. Ja lopulta kaunistakin.

Minä suosittelen tätä kirjaa jokaiselle naiselle. Jokaiselle naisen puolisolle. Jokaiselle, joka on joskus tuntenut naisen. Jokaiselle, joka on joskus miettinyt, olenko minä riittävän hyvä. Ihan jokaiselle.

”Voin hyvin myöntää olevani paska äiti. Vaikka tunnen tästä syyllisyyttä, tiedän että täydelliseksi on turha edes pyrkiä. Mieheni aina välillä tarkistaa olenko tällä planeetalla…” – Tiina, 38

kokonainen 010

Sain ilon myös ilahduttaa teitä lukijoita arpomalla täällä blogissa yhden kirjan! Ja koska mä nyt, tottakai, tituleeraan itseäni tästä lähtien kirjailijaksi (käyntikortit on painossa jo), voin raapustaa pienen tervehdyksen kirjan sisäsivuille. Saa sit hyvän hinnan ebayssä. Haha! 😀

Ei, mutta siis ihan tosissaan, laitetaan siis yksi ihana Ilona Pietiläisen KokoNainen -kirja arvontaan! Arvonta-aikaa olkoon tämän kuun loppuun, eli vappuaattoiltaan 30.4. klo 23.59 saakka! Arvontaan pääset osallistumaan jättämällä terveisesi tämän postauksen kommentteihin, muistathan nimimerkin! Ja muistathan tulla myös heti toukokuun alussa kurkkaamaan, potkaisiko onni. 🙂

Jos arpaonni ei tällä kertaa suosi, KokoNaista myyvät kaikki hyvin varustetut kirjakaupat ja esim. Docendon verkkokauppa.

Ja perinteisesti; LYKKYÄ PYTTYYN!

-Päivi-

* Lainaukset Ilona Pietiläisen kirjasta KokoNainen

Historiallinen asupostaus!

Muistatte varmaan, että lupasin (tai uhkasin…) tuossa jokunen viikko sitten tehdä ihka ensimmäisen asu-postauksen Uskolan historiassa. No, hetki on nyt koittanut! Mutta kyllä sen verran tuo kuvaussessio naurukohtausten aikaansaamia virtsanpidätysongelmia aiheutti, että tuskin tästä nyt ihan tapaa tulee.

Sain siis, joka toisen bloggaajan tapaan, yhteydenoton Sheinsidelta, jossa kysyttiin haluaisinko valita heidän valikoimistaan vaatteen ja esitellä sen sitten blogissa. Pienen epäröinnin jälkeen päätin, että what the hell, antaa mennä! Kerrankos sitä.

Tilasin vaalean, casualin jakun. Tai jakuhkon. Ehkä se on tollanen kauluspaidan ja jakun yhdistelmä. Pusero tai takki. Puserakki?! Paksua tietenkin jännitti ennen kaikkea, mahtuuko koko rytky päälle, mitoitus kun on aina merkeittäin varsinainen jännitysmomentti. No mahtui! Ja tykkään siitä kyllä kovasti, tämä päällä on juhlittu jo teatterilla viimeisen esityksen karonkkaa ja matkattu Helsinkiin Kaksplussan blogitapaamiseen. Ainut asia, mikä alkuun ärsytti, oli tuo hieman laastaria muistuttava väritön väri. Ei lopulta päällä niin paha, kuin miltä alkuun vaikutti. Vai mitä olette mieltä? Huomatkaa erityisen ammattimaiset (ja luonnolliset!) bloggariposeeraukset! 😀

sheinside1

sheinside2

sheinside3

sheinside4

Jakku: Sheinside (blogin kautta saatu)

Housut: H&M+

Kengät: Ten Points

Huivi: Gina Tricot

Voi antakaa mun kaikki kestää! Ei ollu kuulkaa helppoa tämä, voin kertoa. Mutta eihän tämä olis Uskolan postaus ilman niitä todellisia kuvia. Nämä yllä näkyvät kuvat ovat niitä harvoja, joissa näytän edes etäisesti normaalilta. Koska suurin osa materiaalista oli taas tätä luokkaa…

sheinside5

sheinsidepila

Ei saakeli, ei tällasia edes voi julkaista! Antakaa anteeksi, lupaan ettei tule toistumaan. Täähän on ihan kammottavaa! Toisaalta nämä jäätävimmät kuvat ansaitsisivat ehkä ihan ikioman postauksen… Vaikkakin hovikuvaajani ”oman elämänsä Sakari Majantie” lupasi, ettei naura minulle vaan minun kanssani. Hmh…

No niin. Eiköhän tämä ollut nyt tässä. Ensi kerralla jotain ihan muuta. Lupaan!

-Päivi-

Mämmikahvit ja pääsiäiskävely

Keski-ikä on saapunut Uskolaan! Mieheni lanseerasi jo viime vuonna pääsiäisen aikaan upeat tuulipukujen kahinaa havisevat termit ”mämmikahvit” ja ”pääsiäiskävely”. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä, tietenkin. Ensin juodaan oikein hövelit mämmikahvit (etäistä sukua vaalikahveille), jonka jälkeen lähdetään yhdessä sulattelemaan mämmin aikaansaamia turvotuksia leppoisalle pääsiäiskävelylle.

No, vielä ei olla ehditty tämän pääsiäisen aikana toteuttaa kumpaakaan, lähinnä siivouksen merkeissä on mennyt tämä perjantai. Pääsiäisen laittoon tai koristeluihin käytettiin tänäkin vuonna hyvin vähän aikaa ja energiaa, tulppaanit ja kitukasvuiset rairuohot saavat luvan tuoda fiilistä.

bäsne 001

bäsne 004

bäsne 005

Kuopus tosin pääsi toteuttamaan itseään, kun hänelle annettiin vapaat kädet koristelun suhteen. Pääsiäismunia löytyikin roikkumasta lähes jokaisesta kahvasta ja mm. värttinästä. Aika liikkistä.

bäsne 007

Pyhien vietto jatkuu täällä siis leppoisasti. Minä käväsen huomenna töissä, mutta onneksi saan jatkaa lomailua kuitenkin vielä pari päivää sen jälkeen. Yläkerrasta kuuluu etäisesti remontin alkua muistuttavia ääniä, kun isä ja tytär kiistelevät tavaroiden sijoituspaikoista. Purkaminen on siis alkanut!

Pääsiäisen aikana blogiin on tulossa vielä mm. ne asukuvat (omg, mitä otoksia!!) ja asiaa kirjaprojektista, jossa sain kunnian olla mukana. Tottakai yksi kirja arvotaan myös täällä blogissa. Pysykäähän langoilla, siis!

Nyt kuitenkin meinaan kunnioittaa perinteitä ja leipoa sitruunatorttua. Ohje löytyy täältä.

Oikein leppoisaa pääsiäistä kaikille!

-Päivi-

Gööls, gööls, gööls!

Tiedättekö, mistä tuntee tulleensa vanhaksi? Siis lasten kasvamisen lisäksi. No siitä, kun ei meinaa palautua. Oli kyse sitten silmänympärysalueen ihosta, skumpanhuuruisen illan jälkeisestä kohmelosta tai klo 4.20 alkaneesta reissupäivästä, tiukkaa meinaa tehdä.

Eilen meillä Kaksplussan bloggareilla oli vuoden ensimmäinen blogitapaaminen Helsingissä. Myönnettävä on, että märisin herätyksen piristessä neljän jälkeen ja illalla olo oli kuin hakatulla, mutta päivä oli pitkästä reissusta huolimatta tosi kiva! Tänne Kaksplussan blogimaailmaan on eksynyt kyllä hulvaton porukka, harmi tietysti että kaikki eivät päässeet eilen paikalle.

kaksplussalla 002

kaksplussalla 006

kaksplussalla 011

Päivä alkoi ihanalla skumppabrunssilla, käytiin läpi teknisiä asioita ja tavattiin mediamyynnin porukkaa, vaihdettiin kuulumisia ja räpsittiin tietenkin hullun lailla kuvia. Lopuksi meistä otettiin vielä uudet kasvokuvat blogia varten. Tästä jo aamulla Facebookin puolella valittelinkin… osui nimittäin niin makoisasti, että tuuppas oikein mojovan herpeksen huuleen ihan kasvokuvien kunniaksi. Niin mun tuuria! Onneksi lupasivat kiltisti photoshopata ylimääräiset turvokkeet huulesta…

kaksplussalla 016

kaksplussalla 027

kaksplussalla 021

kaksplussalla 033

Lopulta meitä oli kasassa Kiljuvan Pikkunälän Demi, mää itte, Johanna Amalian harvinainen sairaus -blogista ja ekaa kertaa mukaan päässyt Sydämen asialla Eevi.

Ehdin onneksi lopulta jo kahden junaan ja olin kotona hyvissä ajoin ennen kuutta. Noutaja saapui illalla jo heti kympin jälkeen ja pakko myöntää, etten ihan täysillä ja skarppina vielä tänään töissä ollut… se palautuminen, se palautuminen…

Jos nyt jotain odotan, niin pääsiäisen pitkiä vapaita. Rauhallista röhnöttelyä, ulkoiluja, herkuttelua. Ylipäänsä sitä, että on aikaa perheelle ja kodille, ilman aikatauluja ja pakollisia menoja. Vähän jo varovasti päätin, että esikoisen huone pääsee rempan alle pyhistä alkaen. Mut älkää kertoko vielä sille… ressukka menee paniikkiin, kun ei tiedä mihin kaikki monster hight laittaa. 😉

Parempi ehkä mennä jatkamaan sitä palautumista. Voihan vanhuus!

-Päivi-

Helpotuksen haikeus

Ohi on. Kevään 20 Pokka Pitää -näytöstä on vedetty, enemmän tai vähemmän kunnialla. Onhan tämä aikamoinen puserrus ollut. Pitkiä iltoja ja viikonlopun päiviä pois kotoa. Jopa niissä määrin, että poika oli kysynyt isältään, onko äitikin tulossa mukaan perheen yhteiselle juhannusreissulle… Tuikkas aika kipiästi äidin sieluun.

Mutta ennen kaikkea on ollut mielettömän hauskaa! Oon saanut elämääni läjän uusia, mahtavia tyyppejä, päässyt leikkimään näyttelijää ja oppinutkin kai jotain. Kuten vaikka että kaikkia ei voi (saati tarvitse!) miellyttää. Eikä itseensä kannata ottaa, jos kaikki ei tykkää.

pokan loppubileet 031

Nyt fiilikset liikkuu jossain helpotuksen ja haikeuden välimaastossa. Helpottunut olen, koska nyt jää aikaa taas paljon muuhunkin. Jospa tämä kaatopaikaksi muuntautunut talokin saa taas hieman ansaitsemaansa huomiota. Ja lapset enemmän äidin aikaa. Haikeaa on tietysti aina, kun jokin aikakausi loppuu. Onneksi tosin tämä porukka jatkaa hommia vielä syksyllä kymmenen esityksen verran. Joten ihan lopullinen loppu ei kuitenkaan vielä onneksi ole.

Tämä päivä taitaa kulua pääasiassa lepäillessä ja eilisestä karonkasta palautuessa. Huomenna suuntaankin anivarhain kohti Helsinkiä ja Kaksplussan blogitapaamista.

Ja arvatkaa, unohdinko taas koko virpomiset? Kyllä. Ja varpomiset kaupan päälle. Olen menetetty tapaus.

-Päivi-

Aivopierukerho

Mä jaksan aina vaan uudestaan yllättyä ihmisten pahansuopuudesta ja paskamaisuudesta. Katselen elämää helposti vähän ruusunpunaisten lasien läpi ja olen aika hyväuskoinen. Siis edelleen, tässä iässä. Haluaisin uskoa ihmisistä vain parasta, enkä millään haluaisi usein vielä pitkänkään ajan jälkeen myöntää, että jotkut vaan ovat vittupäitä. End of story.

Näitä saastuttajia on varmasti kaikki mahdolliset työpaikat, yhdistykset ja harrastusseurat täynnä. Ihmisiä, jotka myrkyttävät ilmapiirin systemaattisella läyhäämisellään, alistamalla ja nöyryyttämällä. Pyöräyttämällä puukkoa lapaluiden välissä heti, kun selkä on kääntynyt. Ehkä he toimivat jopa tiedostamattaan. Tai niin mä haluan uskoa. Vai onkohan tämä taas sitä mun sinisilmäisyyttä?

Mulle on aina suuri pettymys huomata jonkun ihmisen ilkeys. Koska haluaisin lapsenomaisesti, että kaikki voisivat olla kivoja toisilleen. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta toimeen on ainakin tultava. Jokainen on varmasti ilkeä joskus, se lienee luonnollista. Mutta systemaattista ilkeilyä, negatiivisuutta ja pahansuopuutta en vain jaksa ymmärtää. Selittäkään urpolle, jos tajuatte, miksi joku käyttäytyy tahallaan ikävästi.

Yksi tämän päivän paskan tyyssijoista tuntuu olevan juuri nämä blogit. Näitähän on viimeisten parin vuoden aikana syntynyt kuin sieniä sateella. Käsitellään sitten laihduttamista, muotia, lapsiperheen arkea tai sisustamista, aina on joku jota ärsyttää. Ja voi kuinka helppoa se onkaan kertoa myös blogin kirjoittajalle. Nimettömänä huutaa mitä mauttomampia ja ilkeämpiä asioita ihmiselle, joka on päättänyt rohkaistua avaamaan palan omaa elämäänsä muiden luettavaksi.

Koskaan en ole ymmärtänyt sitäkään, mitä tarkoitusta tuollainen huutelu palvelee. Nostaako se kommentoijan itsetuntoa, jos voi käydä haukkumassa jonkun vaatteet, kodin ja kirsikkana kakun päällä, lapset? Tuleeko ihan sankariolo, kun möläyttää raskauttaan hehkuvalle bloggarille toivovansa lapsen kuolemaa? Ja miten helkkarissa ylipäänsä joku luku- ja kirjoitustaitoinen tulee edes ajatelleeksi moista?

Mä olen päässyt vielä suht helpolla. Tottahan toki olen saanut lukea olevani läski (olipa hyvä kun kerroit, en ole itse huomannutkaan), huono vanhempi (ei käy kieltäminen) ja kirjoittavani paskoja juttuja (samaa mieltä). Kiitollinen olen siitä, ettei kukaan ole vielä päästänyt blogissani samankaltaisia aivopieruja, kuin herttaisen ja hyväsydämisen Kaksplus -kollegani Johannan blogissa. Voit käydä lukemassa Johannan ajatuksia aiheesta täältä.

naama kirjaan 116

Pidän itseäni, kaikesta hohhailustani huolimatta, aika vahvana ihmisenä. Itsetunnon kanssa on tekemistä, mutta helposti en anna itseäni lytätä. Koitan aina kääntää asiat huumoriksi ja viskata vastapallon. Mutta raja tulee vastaan jossain kohtaa. Ilo katoaa. Motivaatio kärsii. Ahdistaa. Oli kyseessä sitten blogi, harrastusporukka tai työpaikka, ilmapiiri on aivan ensiarvoisen tärkeä. Varsinkaan tällaiselle tunneihmiselle fiilis ei ole yhdentekevä asia.

Asialliselle palautteelle on mun mielestä aina paikkansa. Jos on aihetta sanoa jostain asiasta, niin pitää voida tehdä. Mutta tiedättekö mille muulle on mun mielestä paikkansa? Positiivisuudelle. Kiitokselle. Ravintolassa kyllä käydään lähes tarjoilijan päälle, jos pihvissä on liikaa pippuria, mutta loistavasta palvelusta tai erityisen herkullisesta pihvistä tuskin erikoisemmin kiitellään. Saattaa pian lipsahtaa leuhkuuden puolelle, sellainen kehujen saaminen.

Mitäkö sitten yritän tällä jäsentymättömällä tekstiharhailullani viestittää? No en tiedä! Vissiin sitä, että vituttaa kun joidenkin on pakko korottaa omaa jalustaansa lyttäämällä muita. Ihmetyttää, että ihmiskunta on täynnä pällejä. Harmittaa, että annan pikkusieluisten paskiaisten päästä ihoni alle.

Paljon voimasanoja, pahoittelen. Ensi kerralla sit taas hattaraa.

Ja vitut.

-Päivi-

Kysy pois -vastaukset 2/2!

Sai se perhanan vatsatauti koppiinsa sitten meidätkin… Itse kärvistelin maanantaina ja mies tänään. Lapset sinnittelevät vielä… Siksi siis hiljaisuutta.

Nyt on kuitenkin aika vastailla loppuihin minulle esitettyihin kysymyksiin. Aloitetaan siis!

Mitä miehesi tekee työkseen?

– Henkilöstöpalvelu-alalla. En oo itseasiassa ihan varma nykyisestä tittelistä, joten kutsun häntä kotoisasti ”henkilöstöhöyläksi”.

Mitä teette (miehesi kanssa) yhdessä?

– Vähän surullista, mutta viime aikoina ei olla ehditty tehdä yhdessä juuri mitään. Tämä on ollut aikamoinen vuorottelujen puolivuotinen, läpyt heitetään usein vaan ovella. Leffoja katsotaan enimmäkseen yhdessä, jos aikaa jää. Tai Netflixiä ylipäänsä. How I Met Your Mother on meidän yhteinen suosikki. Ajan ja rahavarojen suodessa matkusteltaisi varmasti enemmän.

Joko pistän proseccon kylmään?

– Ehdottomasti! 😀

Misä sun sukset o?

– Emmä tiä! Ku mä ajattelin laittaa nää tomaatit tohon toiseen bussiin ja mennä ite tohon toiseen bussiin.

Koska olet viimeksi laulanut julkisesti?

– Lasketaanko hutikassa hutiloitu karaoke? Siinä tapauksessa jokunen vuosi sitten. Muutoin mennään valitettavasti niinkin kauas kuin yläaste- ja lukioajoille. Kuorossa olen laulanut ja bändissäkin, kouluaikoina siis. Laulamista kaipaan kyllä. En tosin tiedä, uskaltaisinko enää…

Lähtisitkö vielä joskus yrittäjäksi?

– Koskaan ei kai pitäisi sanoa ”ei koskaan”, mutta en ehkä ihan äkkiä. Tietysti yrittämistäkin on monenlaista, aloja on valtavasti. Jonkinlaista freelancerin hommaa saattaisin jonain päivänä kuvitella harkitsevani, liittyen ehkä kirjoittamiseen, tiedotushommiin, sosiaaliseen mediaan, esiintymiseen… Tuskin kuitenkaan ihan pian.

Missä maassa haluaisit asua?

– Olen aina tuntenut itseni hiukan ruotsalaiseksi, joten siihen Tukholman saaristoon pitsihuvilaan voisin muuttokuorman kantaa. Tai Tanskaan.

Mitä lapsistasi tulee isona, menevätkö äidin ja lasten haaveet yksiin?

– No mulla ei varsinaisesti ole lapsille ammatillisia haaveita, kunhan pärjäisivät. Ehkä eniten toivoisin, että kaikki kuuntelisivat sitä omaa kutsumustaan, olivat ne sitten mitä tahansa, eivätkä tekisi kompromisseja. Lapsilla itselläänkään ei taida olla vielä kummempia haaveita. Tai no, poika meinaa koripalloilijaksi ja kuopus vaatimattomana prinsessaksi. Vanhin ei kuulemma ”oikein tiedä”.

Mitä rempataan sitten, kun esikoisen huone on rempattu? Koska muuten aloitatte sen?

– No siinäpä kysymys! Aloituksesta sen verran, että tarkoitus on ollut jo… mutta luulen, että kun esitykset on tältä keväältä ohi ja meno rauhottuu, niin päästään starttaamaan. Likan huoneen jälkeen pitäisi laittaa yläkerran käytävän lattia ja taikoa ullakon seinästä löytyvästä reiästä kaappi. Sit olis tietty koko talon ulkomaalaus, piha-aita ja piha muutenkin. Yläkerran kylppäri. Huoh… ei tekeminen vissiin hetkessä lopu!

Lukeeko miehesi blogiasi?

– En oo itseasiassa viime aikoina tullut kysyneeksi, mutta kyllä se taitaa. Käy aina täältä haistelemassa, että millä tuulella muija kulloinkin on. 😀 Ja ei tullu liikaa kysymyksiä! 😀

Mikä oot horoskoopiltasi ja ootko tyypillinen merkkisi edustaja?

– Kalat. Ymmärtääkseni kalat on usein aikamoisia unelmoijia ja romanttisia haaveilijoita, taipuvaisia taiteellisuuteen, lojaaleja ystäviä, kilttejä ja herkkiä. Ja taipuvaisia depressioon. Allekirjoitan kyllä aikalailla. Tätä pitäis tietysti kysyä myös ystäviltä ja puolisolta, ne tuntee mut kuitenkin parhaiten.

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla ihmiselle, joka ei tunne sinua lainkaan.

– Hurjan hankala! Ensimmäinen olisi varmaan huumorintajuinen, huumori kun on melkeinpä mun koko elämäni perusta. Toinen voisi olla tunteellinen, ystäväni joskus sanoi, että mä ajattelen ehkä yhden prosentin järjellä ja 99 % tunteella. Totta. Kolmantena ehkä joku mukava. Mä pyrin olemaan kaikille kiva. Ehkä joskus liiankin kanssa.

Missä asioissa olet hyvä ja mitä et tekisi mistään hinnasta?

– Mun vahvuudet liittyy varmaan jollain tavalla kaikki itseni ilmaisuun. Oon kehittynyt kirjallisessa ilmaisussa mielestäni tosi paljon ja viihdyn lavalla. Mä oon varmaan aika hyvä sellasessa kokonaisuuksien hallinnassa, tapahtumien suunnittelussa ja asioiden järjestämisessä. Paitsi arjen. Se on ihan sekavaa! 😀

Mä en pidä numeroista. Kaavoista. Matemaattisista tehtävistä, tylsistä paperihommista. Olen niissä huono. Ja tylsistyn. Mutta mitä en tekisi mistään hinnasta?! No en varmaan esiintyis missään aikuisviihdefilmillä. Sitä tosin ei kukaan katsoiskaan mistään hinnasta. 😀

Miten hoidatte parisuhdetta lapsiperheen arjen/kiireiden keskellä?

– Noh… just vähään aikaan ei mitenkään. Ei olla oltu kaksin missään…öööö, en muista kuinka pitkään aikaan. Niinhän se taitaa olla, että jos jostain tässä kohtaa tingitään, se on juuri se parisuhde… Tätä aihetta sivuava postauskin on tulossa jossain vaiheessa.

Mihin ihastuit ekana sun miehessä?

– Saattaa olla, että ihan ensimmäisen kerran kun tavattiin, oli joitain promilleja veressä… Siis nimenomaan mulla. (alaikäisenä baarissa, legendary!) Kiinnitin varmaan ensimmäisenä huomion rauhalliseen olemukseen ja mukavaan ulkonäköön. Tutustuessa enemmän ihastuin ennen kaikkea huumorintajuun.

Mitkä sun tulevaisuuden suurimmat haaveet on?

– Tämä onkin aika vaikea… Mä en tiedä, osaanko eritellä tähän mitään kovin konkreettista. Mä taidan aina toivoa sellasta ”tasasta elämää ja arkea”, mutta mua ei ole vaan taidettu luoda sellaiseen. Suurimmat haaveet… No toivottavasti talous pikkuhiljaa tasaantuisi yrittämisen jäljiltä. Saisi remppaa eteenpäin. Pääsisi matkustelemaan. Ehtisi ja saisi toteuttaa itseään. Keksisi mitä haluaa tehdä isona… Ja löytäisi näiden kaikkien ohella sen hetkellisesti karkuun päässeen onnen takaisin.

Minkälaisista blogeista itse kiinnostut ja mitä niissä käydään läpi?

– Hitsi. Mä oon nyt huono vastaamaan näihin, kun oon niin kauhean huonosti lukenut blogeja viime aikoina. Hyvin kirjoitetut ja kuvitetut blogit kiinnostaa. Tarpeeksi napakat tekstit. Se, että näkee jonkun idean blogin taustalla. Aitous.

————————–

HUH! Olipa osimoilleen aika vaikeitakin kysymyksiä!

Kirjottelen taas enemmän, ku saadaan tää ykä-homma kuosiin. Ja teatterit keväältä telakalle. Koska arvatkaa, se vaatekin tuli eilen! Eli kohta on aika lunastaa lupaus päivän asusta… Damn it!

Nyt tarjoan miehelle jaffaa (sitä juotavaa…) ja painun pehkuihin. Pysykää terveenä!

-Päivi-