Kotiseuturakkautta.

Me ollaan asuttu täällä Uudessakaupungissa kohtapuoliin viisi vuotta. Niille, jotka ovat vasta hypänneet blogin mukaan äskettäin, kerrottakoon että minä itse olen täältä rantakallion alta kotoisin, mieheni Tampereelta. Jätin kotiseudun 16-vuotiaana uhmakkaasti, kun lähdin tuonne Manseen ilmaisutaidonlukioon. Näyttelijähän musta piti tulla, tai joku esiintyvä taiteilija nyt ainakin, niinkuin nyt varmaan puolesta tuon ikäluokan edustajista. No, ei tullu, kuten tätä ruuhkavuosipelleilyä lukiessa on varmasti käynyt ilmi.

Muuttopäätös tapahtui lopulta aika pikaisesti, kun esikoinen aloitti eskarin ja oli päätettävä, mihin sitä ennen koulujen alkua asetutaan. Kun iso pyörä lähti pyörimään, hommat sujuivat jotakuinkin itsestään. Tampereen kämppä myytiin päivässä ja Uskola ostettiin 1,5 viikkoa muuton jälkeen. Sitten olikin vaan totuteltava pikkukaupungin elämäntyyliin.

ukis 013ukis 023ukis 030ukis 024

Siitä, onko tämä elinvoimainen, idyllinen rantakaupunki, vai pystyynkuoleva eläkeläisparatiisi, voi olla montaa mieltä. Mä muutin mielestäni tuohon ensimmäiseen, mutta olen vuosi vuodelta huomannut asuvani enemmän jälkimmäisessä. Kaupunki kamppailee taloutensa kanssa, pääkadun liikehuoneistojen ikkunoita koristaa poikkeuksetta ”loppuunmyynti” tai ”liike lopetettu” -kyltit, kaupungin tavaramerkkinä toimineiden kesätapahtumien jatko on vaakalaudalla. Uudet, innovatiiviset ideat torpataan yksi kerrallaan, asioita ei malteta tehdä loppuun ja odottaa tuloksia, joten miksi toisaalta aloittaakaan.

Mä olen ehtinyt näiden Uki-vuosieni aikana keittyä jo niin monessa liemessä, etten ihan pienestä enää säikähdä. Olen ollut mukana tapahtumatuotannossa, perustanut ja lopettanut yhden kivijalkayrityksen, tehnyt tuntikausia vapaaehtoista markkinointiduunia kaupungin hyväksi. Aina palaute ei ole ollut yksinomaan positiivista ja olen kuullut itsestäni mitä uskomattomampia juoruja. Mutta aion kaikesta huolimatta jatkaa tämän kaupungin sissimarkkinointia niin kauan, kuin mussa henki pihisee. Uusikaupunki ansaitsee olla elinvoimainen ja idyllinen rantakaupunki!

ukis 061ukis 062ukis 069ukis 078ukis 095

Tämä on ehdoton kesäkaupunki, mutta jos ei nyt ensi kesään malta odottaa, kannattaa kaupungissa poiketa vaikkapa marraskuun viimeisenä sunnuntaina ihailemassa kaupungin joulunavausta ja perinteisiä Wanhan ajan markkinoita. Ensi kesän, tai alkusyksyn ehdoton kohokohta on uudistunut Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtuma, jossa pääsee vierailemaan idyllisissä puutaloissa. Ja juu, meikäläinen on siinäkin taas mukana, kuin liima. Ja ihan vapaaehtoisesti.

Huomaan kuulostavani hiukan katkeralta, mutta se ei ole tarkoitus. Vaikka toki on pakko myöntää, että joskus on turhauttanut aika kovaakin. Tietysti on helpompi arvostella niitä ihmisiä, jotka yrittää ja vaikka sitten epäonnistuukin, kuin niitä, jotka eivät uskalla tehdä mitään.

ukis 097ukis 109ukis 116ukis 127

Jos teistä lukijoista joku innostuu joskus täällä poikkeamaan, laittakaa viestiä! Annan mielelläni muutamia kivoja tärppejä, missä kannattaa poiketa. Ja voinhan niitä joskus vaikka tänne blogiinkin laittaa, jos kiinnostaa..?

Tämä on oikeasti sievä ja suloinen kaupunki, vaikka kulisseissa toisinaan kuohuukin.

-Päivi-

Mainokset

Minifarmi; lande kaupungissa

Tämä Uusikaupunki on vähän sellainen pähkähullujen ideoiden mekka. On kävelty köysiä pitkin Paskalahden yli, järjestetty selviytymisleiri keskellä talvista toria ja nyt tuotiin lande kaupunkiin Minifarmin muodossa. Mutta usein niistä hulluimmista ideoista hioutuu nimenomaan kirkkaimmat timantit. Niinkuin nyt vaikka tämä Minifarmi. Yksinkertaisessa hullumaisuudessaan nerokas idea.

minifarmi 001minifarmi 084minifarmi 006minifarmi 009

Tällainen koko perheen tervehenkinen maalaiskarnevaali on mitä tervetullein idea pienet nakkisormensa känsille lomillaan pelanneelle muksuväestölle. Ulkoilmatapahtuma vei lapset (ja niiden vanhemmatkin…) sinne ihan perusasioiden äärelle. Päästiin kertaamaan, mistä se maito tuleekaan, mitä lampaista keritään ja aivan, munat tosiaan pulpahtaa kanojen takamuksista. Myönnän itse, että vaikkei suurkaupungissa asutakaan, meidänkin muksut on jossain määrin kaupunkilaisia. Ei ole itsestäänselvää nähdä lehmiä, lampaita tai hevosia koulumatkoilla, eikä välttämättä edes mummulareissuilla. Mikäpä siis sen näppärämpää, kuin tallustaa muutama sata metri, maksaa kohtuullinen sisäänpääsymaksu ja päästä silittelemään maatilan eläimiä.

minifarmi 012minifarmi 015minifarmi 088minifarmi 024minifarmi 029minifarmi 036minifarmi 041minifarmi 045minifarmi 050minifarmi 055

Erityisen kivaa messuissa oli se, että tapahtuma oli todellakin selkeästi suunnattu koko perheelle. Lapsille eläimiä, liukumäkeä, vaahtobileitä ja tivolia, isille pelit, rensselit, traktorit ja puimurit ja mutseille lähiruokaa ja pientä shoppailtavaa.

Meidän porukka hajaantui valitettavasti jo kotona puoliksi, ei enempää eikä vähempää, kuin vatsataudin takia (juu-u, TAAS!), joten lopulta me minifarmailtiin esikoisen kanssa kaksin. Ja siihen minipossukopillehan me jumahdettiin. Kahdesti. Niin söpöjä. Ihania. Ja söpöjä.

minifarmi 057minifarmi 058minifarmi 063minifarmi 065minifarmi 075minifarmi 072

minifarmi 094

Tämä äiti kiittää tapahtumasta ja on ilahtunut sen tervehenkisestä luonteesta. Ensi vuonna kyseiset bileet järjestetään rakkaassa naapurikunnassamme Laitilassa. Suosittelen!

-Päivi-

Ja p.s. Kuopus kysyi alpakan kuvan nähdessään ”Onk toi kameli?”. Tämä tapahtuma on ilmiselvästi todella tarpeen… 😉

Tulehtuneet terkut.

Eilen Facebookin puolella jo manailinkin, että olen onnistunut hankkimaan käteeni jännetupintulehduksen (enkä näin ollen saisi nyt esimerkiksi tätä kirjoittaa… öhöm..),  joten ihan pikaiset viikonlopputerkut vaan täältä suunnasta.

Mä olen viimeisen vajaan viikon ilakoinut meidän kulmille avatusta, uudesta kahvilasta. Saattaa kuulostaa aika säälittävältä hehkuttaa tällaista, monelle hyvinkin arkipäiväistä asiaa, mutta kun täältä meiltä päin ei ole ennen saanut esimerkiksi kunnon cappuccinoa, saati voinut istahtaa viihtyisään kahvilaan iltaisin tai lauantaisin kahden jälkeen, eikä sunnuntaisin ollenkaan, ymmärtänette hehkutteluni.

Tottakai olen siis istuskellut kyseisessä kulmakuppilassa lähes jokainen päivä avaamisesta lähtien. Tänään testiryhmään pääsi myös pienin kiharapää.

Essu

kahvila ja kirppis 006

kahvila ja kirppis 013

kahvila ja kirppis 007

kahvila ja kirppis 020

Suosittelen kyllä Cafe Wallilaa kaikille tässä kylässä poikkeaville! Ja ennen kaikkea kaupungin asukkaille. Pidetään tämä ihana, laadukas, väsyneen äidin pakopaikka pystyssä, joohan?

Rannetta pakottaa, parempi lopettaa siis. Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Päivi-

Salongin popsahdus!

Jos joulutunnelmasta onkin tässä vesisateessa ollut hieman pulaa viime aikoina, fiiliksiin pääsi viimeistään tänään, kun olin talkooapuna suloisessa pop up -kahvilassa, Eleonoran salongissa. Uusikaupunki on hieno, vanha puutalokaupunki, palvelut ovat monipuoliset ja kivoja pikkupuoteja on monia. Tunnelmaltaan autenttinen, wanhan ajan kahvila täältä vain on puuttunut. Kun minua kysyttiin auttelemaan juuri tälläiseen pop up -kahvilaan, arvaatte varmaan, etten kieltäytynyt. Ja onneksi en!

Vaikkei kokoaikaista kahvilaa olisikaan mahdollista pystyssä pitää, ”kahvilapopsaus” silloin tällöin on erittäin tervetullut lisä kaupungin tarjontaan. Vanhassa puutalossa sijaitseva suloinen huoneisto on sisustettu aidosti vanhoilla huonekaluilla, tarjolla oli vastajauhettua kahvia, teetä ja kaakaota, leivoksia, suolaista piirasta ja käsintehtyjä suklaaherkkuja. Lisäksi myynnissä oli jouluista lahjatavaraa. Asiakkaita kävi hirmuisesti ja salongin tunnelmaa kehuttiin lähes kilpaa.

eleonoran salonki 001

eleonoran salonki 008

eleonoran salonki 011

eleonoran salonki 028

oo

eleonoran salonki 038

o

eleonoran salonki 013

ou

aaa

eleonoran salonki 043

Salongin emäntä Terhi on tehnyt valtavan työn saattaessaan tilan popsahduskuntoon. Meitä jeesailijoita on ollut pari ja ollaan auteltu ehtiessämme. Tilasta tuli todella tunnelmallinen ja kahvilalle oli selkeä tilaus.

Lähialueilla asuville vinkiksi, että Eleonoran salonki popsahtaa toisen kerran vielä ensi viikonloppuna, osoitteessa Sepänkatu 6, Uusikaupunki. Ovet ovat avoinna molempina päivinä klo 12-17. Suosittelen enemmän, kuin lämpimästi.

Kokous- tai juhlatilaa kaipaaville suosittelen ehdottomasti vierailua salongissa myös. Tila on nimittäin vuokrattavissa kyseisiin käyttötarkoituksiin. Kuinka ihanat, pienet juhlat tai erilaisen, tunnelmallisen kokouksen salongissa voisikaan järjestää! Jos kiinnostuksesi heräsi, yhteystietoja löydät täältä.

Olen vähän ajatellut alkaa lottomiljonääriksi ja puuhailla tälläisten mukavien projektien parissa lopun elämääni. Teatteria, bloggailua, kahvila- ja tapahtumaprojekteja… Nää on niitä ”mun juttuja”. Näiden parissa mun kuuluu touhuta. Kuulostaa ehkä vähän liiankin täydelliseltä… Mutta taidan laittaa loton vetämään silti. 😉

Tuo kuvissakin vilahtanut Mokkahyydykekakku teki muuten kauppansa siihen malliin, etten ehtinyt itse maistaa lainkaan! On varmaan tehtävä toinen, ihan omaan käyttöön. Jos vaikka jaan ohjeen sitten täälläkin. Voisi olla mukava herkku joulun jälkiruokapöytään.

Tänään edessä vielä paketointihommia, kunhan tenavat saadaan unten maille. Sadekelistä huolimatta tunnelmallista sunnuntai-iltaa, ihanat!

-Päivi-

Joulun avaus.

Tasan kuukausi jouluaattoon! Sieltä se jälleen tulla jollottaa, joka kerta yhtä suurena yllätyksenä (ja hiukan pyytämättäkin…). Uudenkaupungin joulu starttaa perinteisesti marraskuun lopulla joulukadun avauksella, jouluvalojen syttymisellä ja Wanhanajan markkinoilla. Tänä vuonna pääsin minäkin kiertelemään käsityöläiskojuja ja värjöttelemään tien reunalle tonttukulkueen ohimarssia odottaen. Olo oli samaan aikaan haikea ja vapautunut. Kuinka paljon vähemmällä työmäärällä pääsenkään tänä jouluna, kuin kahtena edellisenä. Toisaalta ikävöin omaa, pikkuista putiikkiani ihan valtavasti. Se oli mulle kuitenkin aika tärkeä.

wanhan ajan markkinat 002

wanhan ajan markkinat 012

wanhan ajan markkinat 020

wanhan ajan markkinat 024

wanhan ajan markkinat 030

Wanhan ajan markkinoilla oli jälleen toinen toistaan kauniimpia käsitöitä, leivonnaisia, kransseja ja muita jouluisia myytäviä. Ja väkeäkin oli liikkeellä kiitettävästi. Ilma oli tosi kolea ja saatiinpa niskaan ihan ehdat rae- ja räntäkuurotkin.

wanhan ajan markkinat 033

wanhan ajan markkinat 037

wanhan ajan markkinat 043

wanhan ajan markkinat 066

Huvittavinta tässä joulukadun avauksessa taitaa kuitenkin olla se, kuinka aikuisetkin ihmiset höpsähtävät kuorma-auton lavalta lentävien, ilmaisten karamellien vuoksi. Lapsille tämä on aina ollut, ja tulee olemaan, kova juttu, joten ehkä aikuisetkin voisivat jättää sen karkkien perään syöksymisen muksuille.

Nyt on siis virallisesti jouluinen aika polkaistu käyntiin, ainakin täällä meillä. Pieni pakkanen ja lumikerros ei tosin tekisi pahaa jouluun virittäytymisen kannalta. Ainuttakaan joululahjaa en vielä ole hankkinut, ehkä pikkuhiljaa voisi ajatuksen sillekin asialle antaa..?

Tänään ei kuitenkaan ehdi. Vuorosanojen pänttäämistä tiedossa. 🙂

-Päivi-

Johan nyt on…

… markkinat, nimittäin. Joka syksyinen metrilakun, pölypussien ja pärekorien supertapahtuma on saapunut kaupunkiin. Ihmisiä liikkuu ihan villisti, autopaikat on tupaten täynnä ja otto -automaateista loppuu käteinen. Tämä pikkukaupunkien meininki on monella tavalla niin liikuttavan suloista. Nämä perinteikkäät tapahtumat ovat ennen kaikkea kohtaamispaikkoja. Paseerataan markkina-aluetta rauhassa läpi, tavataan tuttuja, vaihdetaan kuulumiset. Saatetaan istahtaa kahvikupposelle tai savumuikuille ja lopulta palataan raukeina kotiin lauantaisaunan lämmitykseen. Perinteet, niitä on hyvä olla.

markkinat 008markkinat 002

markkinat 023

Perinteikästä tämä on minullekin. Lapsena markkinaviikonloput oli kova juttu. Suunnitelmat tehtiin hyvissä ajoin valmiiksi viikonloppua varten, karkkikojujen vertailusta saatiin aikaan lähes taidetta. Pikkukaupungin lapsista erityisesti mikrofoneihinsa kailottavat helppoheikit olivat jännittäviä. Ja sitäpaitsi ne myi koko muovikassillisen karkkia kolmellakymmenellä markalla! Ei voi olla huono diili! Lopulta se oli tietenkin nimenomaan sitä. Kassin pohjalla pötköttävä vanhentunut aniskarkkisäkki saa jo pelkkänä ajatuksena aikaan kylmät väreet. Ei, en juo edes Rakia.

Lasten kanssa lähdettiin tietysti myös kaupungin kuhinaan. Huomasin tietysti vartti ennen lähtöä, ettei hiuslakkapulloni pidä enää pihaustakaan… Minut tuntevat tietävät, että tuolloin kyseessä alkaa olla katastrofin ainekset. Tukkaa kyllä on ihan riittämiin, mutta ilman tupeerausharjaa ja lakkapulloa en pärjäisi, sen luokan liimaletti hiuksista aina pesun jälkeen kuoriutuu. Nyt esitin kuitenkin aivan poikkeuksellista rohkeutta ja lähdin ihmisten ilmoille sotkunutturassa. Mikä on siis kampauksena vallan jees, ei vaan satu sopimaan kurpitsan muotoiseen päähäni mitenkään. Tunsin itseni lähes alastomaksi, mutta tulipahan kokeiltua… 😉

markkinat 033

markkinat 035

markkinat 041

markkinat 043

markkinat 047

Ostokset rajoittuivat tälläkin kertaa karkkilinjalle. Säkillinen metrilakua matkasi Uskolaan lauantaiherkuksi. Äiti yllätti mut vielä huivilla, joka ei ole lopulta hassumman näköinen markkinoilta ostetuksi… Eikä vitonen tuosta ole paha hintakaan. Kiitos äiskä! 🙂

Taidan viritellä kynttilät palamaan, napata kupin kahvia ja sisustuslehden ja oikaista sohvalle lakupussini kera. Vitsit, kun mulla olis kauheesti asiaa, kun en ole päässyt moneen päivään kirjottelemaan. Mutta niitä piirasohjeita sitten seuraavaksi.

Mukavaa lauantaita!

-Päivi-

P.s. Kuvien takana tällä kertaa esikoinen. Hyvin se vetää! 🙂

Paluumuuttajan silmin.

Aloitin ensimmäisen julkisen blogini lähemmäs neljä vuotta sitten, kun muuttomme Tampereelta takaisin tänne synnyinseudulle varmistui. Matkalla Kotiin -blogin oli ajatus käsitellä nimenomaan tuota suurta elämänmuutosta, paluumuuttoa pikkukaupunkiin ja sen mukanaan tuomia fiiliksiä. Alkuun nuo asiat olikin enemmän mielessä ja pinnalla, nyt kun arki on jo pidempään ollut vakiintunutta täällä ”käpykylässä”, alkushokki jopa hieman naurattaa.

Näin jälkikäteen ajateltuna muutto ei ehkä lopulta ollut ihan niin dramaattinen käänne, kuin tuolloin tuntui. Tärkeiden ystävien jääminen toiseen kaupunkiin teki, ja tekee edelleen, kipeintä. Kaikkeen muuhun tottuu. Lähes kaikesta oppii tykkäämään. Ja kohta ei edes muista, mihin tarvitsi 24/7 ABC:ta. Täällä on yksi kauppa auki 22:een ja ihan mukavasti pärjäillään. Jos vessapaperi sattuu loppumaan taloudesta täysin klo 22.01, sitä saa varmasti jostain naapurista.

Niin, suurin alkujärkytys oli ne kuuluisat aukioloajat. Pikkukaupat sulkeutuvat viideltä, lauantaisin jotkut jo yhdeltä. Ei ole mäkkäriä, ei Subwayta, eikä tusinaa rättikauppaa. Kaikki tuntee kaikki, ja jos ei tunne, niin sitten kysytään. Kyllä joku ainakin tuntee.

Aika nopeasti sitä kuitenkin tämän kaupungin elämänrytmiin tottui. Täällä hoidetaan asiat ajoissa. Kauppaan ja torille lähdetään lauantaina heti aamulla ja lopulta palvelut on täällä näinkin pieneksi kaupungiksi varsin mallikkaat. Jopa aluksi ahdistava ajatus, että kaikki tuntee toisensa, on osoittautunut mieluumminkin mukavan yhteisölliseksi, kuin inhottavaksi.

Keskusta-asujina meillä on kaikki lähellä. Koulu, päiväkoti, palvelut. Lapset pääsee näppärästi harrastuksiinsa ja minä kävelen kaikkialle. Enkä ainoastaan sen takia, että kammoan autoilua. 😉

Helposti tätä kaupunkia tykätään mollata eläkeparatiisiksi, mutta eipä tämä rauhallinen elämänmeno lapsiperhettäkään haittaa. Lapset on sopeutuneet mainiosti ja mieheltä viihtymistä kysyttäessä vastaukseksi kuuluu: ”Iha hyvi”, joten oletan hänenkin olevan suht tyytyväinen. (tosin hän totesi vielä lisäksi tämän olevan ”kaikessa omituisuudessaan sympaattinen kyläpahanen”)

Ikänsä kaupungissa asuneet eivät välttämättä osaa enää nähdä paikkakunnan hienoutta, kauneutta ja toimivuutta. Kesällä tämä todella hakee vertaistaan. Ja onhan täällä arki monin tavoin verraten helppoa ja jouhevaa verrattuna isompaan kaupunkiin. Toki monesta asiasta on pitänyt osata luopua, mutta myös tilalle on saanut paljon. Esimerkiksi työmatkoissa säästynyttä aikaa. Me tosin ollaan tällä haavaa molemmat siinä onnekkaassa asemassa, että työpaikat löytyy täältä, eikä esim. 70 kilometrin päästä, Turusta.

Myönnän, että pari kertaa suivaantuneena olen saattanut päästää suustani, että kaikki alkoi mennä päin helvettiä, kun tänne muutettiin. Mutta ei se niin ole. Mun paikka on aina ollut täällä, vaikka onneksi tajusin poiketa välillä muuallakin. Osaan arvostaa tämän kylän meininkiä ihan eri tavalla. Ja saanut elämääni mahtavia ihmisiä sekä täältä, että muualta.

uganda

Instagram -kuva tältä illalta rannasta. How could I NOT love this place?!

-Päivi-

Second annual.

Täällä meilläpäin ei juurikaan ole ollut tapana juhlia vappua piknikein, saati dippaamalla haalariasuisia humalaisia jäiseen veteen, pikkukaupungeissa kai harvemmin tämän tyyppistä opiskelijakulttuuria on muutenkaan. Mitään ryyppytalkoita me perheelliset ei kaivatakaan (ja sellaiset varmaan löytää halutessaan jostain paikallisesta baarista), mutta rento koko perheen piknik päätettiin pienellä porukalla viime vuonna järjestää.
Koska ajatus oli tietysti tehdä tapahtumasta jokavuotinen, oli ilahduttavaa huomata, että pienen pieni porukkamme oli tälle vuodelle melkein tuplaantunut! Urheita eväsretkeilijöitä olikin tänään jo varmaankin yli parikymmentä. Ja se on meidän mittapuulla paljon.
Mitään massatapahtumaa näistä meidän piknikeistä tuskin koskaan tulee, mutta ehkä tarkoitus onkin aloittaa kivalla porukalla ihan omia perinteitä. Ei siihen aina sen suurempaa organisaatiota taustalle tarvita.
Me ollaan kyllä tässä hommassa siinä mielessä etuoikeutettuja, että ihanat puistomaisemat sijaitsevat vain kivenheiton päässä kotiovelta. Leikkipuisto on aivan ehdoton; muksut juoksivat leikkimässä ja kävivät välillä vain tankkaamassa herkkuja. Ja vaikka tuuli oli kylmä, tunnelma oli lämmin. Tällaisia lisää!
Mites teidän vapunvietto on sujunut? Onko muilla tällaisia itsekehitettyjä ”perinteitä”?
-Päivi-
P.s. Kiitos ihanan kannustavista viesteistä edelliseen postaukseen. Vastaan niihin kaikkiin vielä tämän illan aikana. 🙂

Uusi sivu.

Pakko myöntää, että nyt jännittää. Huomenna alkaa uusi elämä. Menen töihin, jollekin muulle. En ole enää itseni pomo, tehtävät on uusia, paikka on uusi, porukka on uusi. Jännittää, miten opin, sopeudun ja osaan olla. Vaikka toisaalta uskon ja tiedän, että kaikki menee hyvin. Meneehän..?
Onneksi sain tähän väliin muutaman viikon nollausajan. Myönnettäköön, että yhtään ikkunaa en pessyt, lastenhuonetta en järjestänyt, enkä ainoatakaan kirpparitavaraa hinnoitellut, mutta ehkä parempikin niin. On ollut aikaa prosessoida, tehdä surutyötä kaupan suhteen ja olla oikeasti ihan vaan itsensä seurassa. Viimeisten viikkojen aikana olen käynyt useammalla lounaalla ja kahveilla, kuin viimeisen puolentoista vuoden aikana yhteensä. Olen irrotellut yöelämässä ja levännyt. Tarvitsin nyt tuota kaikkea.
Vaikka jännittääkin, nyt tuntuu, että olen valmis kääntämään puhtaan sivun. Monta kokemusta rikkaampana ja toivottavasti piirun verran taitavampana.
Kuvissa orastavaa kevättä Uudessakaupungissa. Vaikka kevät tuntuu olevan myöhässä, helpottaa ajatella, että jo parin kuukauden päästä näissä kuvissa voisi kirmata ruskettuneita lomalaisia kesämekoissa. Ehkä siinä vaiheessa muakaan ei enää jännitä mennä töihin… 😉
Keväistä alkavaa viikkoa!
-Päivi-

*edit. Kaksplussan blogikisa loppuu huomenna. Jos et vielä ole muistanut käydä äänestämässä ja tykkäilemässä, ehdit sen vielä tehdä täällä.
Kiitos. 🙂

”Äiti, mikset sä ota meistä koskaan kuvia?”

Niinpä. Viimeistään bloggaamisen myötä kuvausten kohde on muuttunut ratkaisevasti. Tulee kuvattua kotia, kaupunkia, kaikenmaailman asetelmia ja puskia. Mutta harvemmin enää nykyisin lapsia. Nyt kun vauva-ajat on ohi, eikä ihan joka askelta ole tarvis ikuistaa, se on vaan jäänyt. Ja ku ne kuitenkin vaan aina irvistelee.
Eilen päätin kuitenkin hyödyntää yhden tämän kesän viimeisistä aurinkoisista illoista, suostuttelin muksut vaihtamaan päälle jotain edes hieman siistimpää ja paineltiin Myllymäelle. Ihan älytöntä, kuinka harvoin siellä tulee käytyä. Matkaakin kun on kuitenkin alle 100 metriä.
Kuvista on tarkoitus saada teetettyä muutamia kehyksiin joko portaikkoon, yläkertaan tai makkariin. Ehkä kaikkiin. Uskoisin, että 250:sta kuvasta muutaman kelpuutan seinälle asti. 
Muutama kuva eiliseltä illalta myös tänne blogin puolelle. Mä olen perehtynyt uuden kameran asetuksiin aivan hävyttömän huonosti, mutta kuvaaminen ei olekaan mulle mikään oikea harrastus. Se on vaan kivaa.

Mä luulen, että samoissa maisemissa tullaan hoitamaan aikanaan myös rippi- ja ehkä yo-kuvatkin. 😉
-Päivi-