Ringis, rundis, messis.

Kauanpa maltoin. Olla ihan yksikseni, meinaan. nakit ja MUTSI sai nimittäin kutsun liittyä mukaan Blogirinkiin! Ja koska mun mielestä ehdot oli hyvät ja reilut, lähdin messiin.

Nyt ennen kuin siellä päästetään hartioita valahtamaan pettymyksestä; mikään ei tule varsinaisesti blogissa muuttumaan. Nakkimutsila pysyy omassa osoitteessaan ja mutsi kirjottelee ihan yhtä kiukkusia ja paskoja juttuja, kuin tähänkin asti. Ulkonäkö pysyy mun näköisenä ja tosiaan, sisältö myös.

No miksi sitten lähteä mihinkään rinkeihin? Kuten oon monesti varmaan sanonutkin, tämä on mulle pääasiallisesti harrastus. Tykkään tästä ihan älyttömästi ja jos voisin, kirjottelisin mielelläni näitä juttuja vaikka kokopäiväsesti. Valitettavasti se vaihtoehto ei ole kovinkaan todennäköinen. Mutta kuka tahansa inhimillinen ihminen varmasti miettisi mun housuissani, että olishan se kiva saada tästä toisinaan vaikka jotain pientä korvaustakin. Nimellisistä summistahan suurimman osan bloggaajista kohdalla puhutaan, mutta kyllä ainakin meidän perheen talous kiittää pienistäkin ”ylimääräisistä” rahasummista.

Blogirinki siis mahdollistaa mulle satunnaisten yhteistöiden tekemisen, pienen korvauksen käytetyistä tunneista ja tsäänssin tehdä juttuja, joita en ennen oo päässyt kokeilemaan. Ja kun blogi pysyy omassa osoitteessaan ja saa jatkua sillä tahdilla, kuin hyvältä tuntuu, en nähnyt mitään syytä kieltäytyäkään.

blogirinki

Yhteistöistä ollaan aina montaa mieltä. Ja olen mäkin sitä mieltä, että muutama alkujaan mukava blogi on mennyt kaupallistumisen myötä huonompaan suuntaan. Toisaalta oon myös aika varma, että kaupalliset yhteistyöt ovat tulleet blogeihin jäädäkseen. Ja musta on lähinnä hienoa, että joku pitää myös bloggareiden puolia. Moni yritys kun edelleenkin olettaa saavansa kokemuksellista mainossisältöä pelkästään lahjoittamalla kirjoittajalle vaikkapa jonkun pienen tuotteen. Eli yritykselle käytännössä ilmaiseksi. Pitkään homma pelittikin niin, ja onhan noita juttuja itsekin tullut jokunen tehtyä, mutta hyvä että nyt ollaan otettu askeleita oikeaan suuntaan. Työtä, tai työhön verrattavissa olevaa toimintaa ei pidä kenenkään joutua tekemään ilmaiseksi.

Noh. Paasati paasati, ymmärrätte varmaan yskän. Ja tää aihe on niin monessa blogissa jo ympäri pyöritelty, että annetaan sen nyt olla. Mutta sen vaan sanon, että tulen tekemään tästä lähtien vain yhteistöitä, joiden takana voin seistä ja jotka on nakit ja MUTSI:n näköisiä. Joten hiphei huoli pois!

Kerrataas vielä tähän loppuun, miten blogia voi seurata. (saa käyttää, mut ei ol pakko, hei!) nakit ja MUTSI löytyy siis eri kätevästi seuraavilta kanavilta: (tekstit ois niinku linkkei)

Blogirinki

Facebook

Instagram

Bloglovin

Blogilista (kuuuuka ilmotti?)

Twitter

Jos tulee jotain asiaa, sivuhuomautuksia tai suorasanasempaa vittuilua, ne voi osoittaa sähköpostiin osoitteeseen nakitjamutsi@gmail.com

Zervuska haidis!

-Päivi-

Mainokset

Oho!

Nyt pitäis tietysti olla ihan coolina. Jatkaa kirjoittamista ihan normaalisti, napata luonnoksista aihe ja viimeistellä. Mutta koska viimeisin luonnos käsittelee siivoamista (juuu-u!), jätän sen suosiolla jollekin tympeälle arkipäivälle.

Ei kai näiden lukijamäärien pitäis kauheesti hetkauttaa, koska periaatteessa ne ei vaikuta yhtään mihinkään. Mutta kyllä se vaan kuulkaa lämmittää! Lukijamäärät ovat viime päivinä suorastaan räjähtäneet, jaot ja palaute sosiaalisessa mediassa samoin. Ja ku mä olen kuitenkin vaan tällänen rautakaupan perusmyyjä (Arttu Wiskari niiiiiin ymmärtäis mua) ja ylioppilastodistuksessakin huonoin arvosana komeilee juuri äidinkielen kohdalla. Ni olen mä vähän ihmeissäni.

Nämä pari päivää on mennyt siis lähinnä ällistellessä tätä yllättävää ”suosiota”. Ja tottakai, kuten aiheeseen sopii, pieni paineentunnekin pääsi yllättämään. Että nyt multa odotetaan tietysti hirveän teräviä yhteiskunnallisia kannanottoja ja sit mä häpäisen itseni kirjoittamalla jonkun ”näin teet nopean nakkikastikkeen” -henkisen mammapostauksen.

No. Ehkä otan vaan kuvakaappauksen blogin tämän viikon statistiikasta itselleni muistoksi, kiitän lämpimästi kaikesta kirjoituksen ympärillä pyörineestä toiminnasta ja jatkan tätä perhe-elon ruotimista vanhaan malliin.

Esimerkiksi ihastellen lasten pohjatonta avuliaisuutta. Pyysin eskarilaista keräämään omppuja puiden alta (koska se on sopivan lyhyt just siihen hommaan), niitä kun on pudonnut ihan valtavasti. Neiti lupasi innokkaasti auttaa.

omput 001

Keräs viis. Jes.

-Päivi-

What do you want from me?

Tämä nakit ja MUTSEILU sai yllätyksekseni jopa melko räjähtävän lähdön. Teitä seuraajia, kirittäjiä, tsemppaajia ja kommentoijia on hypännyt kyytiin paljon enemmän, kuin olisin kuvitellut. Bloggailu on tuntunut pitkästä aikaa tosi kivalta ja rennolta. Koitan nyt opetella kirjoittamaan ilman turhia suodattimia tai paineita. Joskus on vähän painavampaa sanottavaa, kuin toisinaan. Niinhän se menee.

Mä toivon saavani pidettyä jatkossakin kirjoitustahdin suht tasaisena, jotta kovin pitkiä taukoja ei pääsisi syntymään. Itse ainakin tykkään seurata blogeja, jotka päivittyvät säännöllisesti.

Mutta koska aina ”kukko ei käskien laula”, olisin kovin kiitollinen teidän lukijoiden avusta. Mistä te mieluiten täällä blogissa lukisitte? Onko joku tietty aihe, mistä haluaisitte minun kirjoittavan tai mihin ottavan kantaa?

kotikuvia elo-14 016sheinside 024Ahvenanmaa -14 039

Joitain aiheita mulla jo nipussa tuolla onkin, odottamassa sitä kuuluisaa inspiraatiota, mutta mitä enemmän, sen parempi. Harrastuksista ainakin juttua olis lähiaikoina (vihdoin…) tulossa.

Nyt on siis erinomainen tilaisuus toivoa! Mitä vähemmän, mitä lisää? Haluatko jostain aiheesta erityisen nakkimaisen mielipiteen?

Kerro!

-Päivi-

Itseni herra.

Täällä sitä nyt ollaan. Ihan uudessa osoitteessa, ihan uudella nimellä. Ihan vaan minä.

Kuten jo jäähyväis-postauksessa Kaksplussan puolella valotinkin, nyt oli vaan aika mennä. Koko Uskola alkoi pikkuhiljaa tympiä. Tuntui, että blogin nimi ja sisältö eivät vain enää vastanneet toisiaan. Meni vähän turhauttavaksi saman jauhamiseksi koko homma.

Uskola oli blogina ehkä enemmänkin sellainen siloteltu ja pehmitelty ajatus minusta. Muka-suloinen ja muka-idyllinen. Enemmänkin sellainen, jollaista tahtoisin elämäni olevan, kuin kovinkaan realistinen.

Ja niinhän ne blogit aina. Kertovat vain yhden puolen kirjoittajastaan. Mä olen kuitenkin aina painottanut kaikessa rehtiyttä ja aitoutta. Sen puolen haluan näyttää myös blogissa. Aidon ja oikean.

Meillä eletään ihan kuten aina ennenkin. Uskolassa asutaan, töissä käydään, unohdetaan partureita ja missataan harkkoja. Laitetaan kotia, kun ehditään. Leivotaan, kun huvittaa. Ihmetellään päivän polttavia ja koitetaan keksiä, miten noita lapsia kuuluis kasvattaa. Etsitään paikkaa maailmassa, innostutaan ja hajoillaan. (ja onnistutaan ihan pirun hyvin valokuvissa…)

elokuu-14 blogiin 001elokuu-14 blogiin 058elokuu-14 blogiin 061

Ennen kaikkea tehdään nyt just niinku itsestä hyvältä tuntuu. Minä, jos kuka tiedän, mitä minä haluan.

”Muistinko olla
Itseni herra
Muistinko tehdä
niinkuin tahdon

Muistinko kiittää
arvoa antaa
Muistinko ottaa
omaa aikaa?

Jos tämä ois iltani viimeinen
osaisinkin olla onnellinen

Muistinko olla
itseni herra
tänäänkin?”

– Jannika B-

Tämä on mulle tosi iso juttu. Joku hölmö itsenäisyyden ja rohkeuden osoitus. Siis nimenomaan itselleni. Muistutus siitä, että pitää vaan uskaltaa.

Tervetuloa siis mukaan, olet sitten uusi lukija tai Uskolassakin jo vieraillut! Blogin ulkoasu päivittynee vielä hieman, mutta nyt en enää malttanut pimittää tätä kauempaa. Blogin voi lisätä omalle lukulistalleen linkin avulla, seurata Facebookissa ja Instagramissa. Olette ihania, jos jaatte uutta osoitetta eteenpäin, jotta mahdollisimman moni lukija löytää oikeaan paikkaan. Kunhan pikkuhiljaa palaudun Bilbaon reissusta univelkoineen (kotiuduttiin 2h sitten), päivitän blogin myös blogilistalle ja Blogloviniin.

Ihanaa, että olet täällä. Juuri sinä. Toivottavasti tulet toistekin.

-Päivi-

P.S. Valitettavasti suurin osa edellisen postauksen kommenteista + vastaukset tipahtivat siirrossa matkan varrelle. Olen kuitenkin lukenut ne kaikki. Olette ihania!

Jäähyväiset.

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Tähän jaksan kaiken elämässä kokemani jälkeen vielä uskoa. Ja ehkä juuri siksi päädyinkin sulkemaan kerralla kaksi ovea. On tullut aika jättää hyvästit Kaksplussalle, mutta samalla myös sulkea ovi Uskolaan.

En olisi koskaan, villeimmissä unelmissanikaan, kuvitellut joskus bloggaavani portaalissa. Saati sitten Suomen suosituimman perhelehden alla! 1,5 vuoden takainen tähtibloggaaja-kisa kuitenkin mahdollisti Kaksplussalle siirtymisen, enkä voisi olla kiitollisempi kuluneesta ajasta. Ennen kaikkea olen päässyt tutustumaan upeisiin tyyppeihin ja oppinut yhtä ja toista blogin pitämisestä, tämän päivän blogimaailmasta ja sen lieveilmiöistä. Nöyrimmät kiitokseni siis Kaksplussan suuntaan.

Mietin tätä ratkaisua tosi pitkään. Lopulta en kuitenkaan kotiutunut tänne kunnolla oikein missään vaiheessa. Mitä isommiksi lapset kasvoivat, sen kauemmaksi tunsin lipuvani. Meidän arjessa ei enää vaihdeta vaippoja, eikä lasketa supistusten väliä. Tunsin itseni vähän ulkopuoliseksi. Aloin miettiä liikaa aiheita, epäröin, voinko nyt kirjoittaa tästä tai tuosta perheblogiin. Karsin, hioin terävimpiä kulmia teksteistä, turhauduin. En oikein tiennyt enää mikä olin. Mistä kirjoittaisin. En jaksanut paneutua kuvaamaan, koska kuvat eivät pääsisi kapeassa palstassa oikeuksiinsa. En pitänyt blogin ulkoasusta. Aloin väsähtää koko hommaan.

Olin tullut risteykseen.

Toinen suunta osoitti lopettamaan. Jos idea ja ajatus koko homman takana karkaa, ei huvita, ei ehdi ja kokee kirjoittavansa tyhjille seinille, mikä järki olisi hakata enää päätä seinään. Houkutteleva ajatus, lisää vapaa-aikaa, ei velvoitteita, ei kirjoittajan blokkeja, ei suunnatonta luomisen tuskaa. (uskokaa pois, sitäkin toisinaan on)

Vaihtoehtona oli laittaa homma täysin uusiksi. Muuttaa osoitetta, asennetta, juttuja. Lakata esittämästä pullantuoksuista sisustelevaa kotirouvaa, kun todellisuudessa on väsähtänyt ja aivan liian kiireinen triplamutsi. Lopettaa aiheiden karsiminen, tehdä blogista kokonaisuudessaan oman näköinen. Postata säännöllisesti, vaikka siitä, miltä just silloin tuntuu. Koska aina kuitenkin tuntuu joltain. Vaihtaa blogin nimi vastaamaan blogin sisältöä ja uutta boogieta.

Lopettaminen houkutteli toden teolla. Ei enää stressiä, turhautumista, tai odotuksia minkään suhteen. Voisi palata blogimaailmaan vain lukijana. Ajatus oli helpottava. Mutta kuten aiemminkin olen  joskus sanonut, bloggaaminen on pitkään ollut mulle tärkein, ja melkeinpä ainut, harrastus. Todellisuudessa enemmänkin kuin harrastus. En ole mitenkään piilotellut sitä faktaa, etten varsinaisesti elä kaikilta osin mitään unelmaelämää. Tälläinen luova hömpänpömppä tarvitsee kuitenkin jonkun keinon luoda jotain. Tehdä itselle tärkeitä juttuja, joista saa kicksejä. Blogi on mulle se. Jos tästä luovun, jääkö mitään?

elokuu-14 blogiin 149

Ei jää.

Joten päädyin lopulta jatkamaan. Uusin kujein, uudessa osoitteessa, uudella nimellä. Tämä saattaa olla mun blogihistoriani huonoin päätös, mutta sen riskin olen nyt valmis ottamaan. Tarvitsen uutta potkua, haluan tehdä taas ihan oman näköistä juttua. Omalla tahdilla, ihan just niillä jutuilla, mitkä milloinkin tuntuu hyviltä. Heitän sen kauan mukana roikkuneen ”sisustusblogi” -määritelmän romukoppaan, siitäkin juttuja varmasti tulee edelleen, mahdollisesti jopa enemmän kuin ennen, mutta ilman paineita. Jos huvittaa.

Astun siis täysin tyhjän päälle. Blogi muuttaa viikonlopun aikana uuteen osoitteeseen ja vaihtaa nimen lisäksi, no kaiken. Palaan bloggaamaan omilleni. Hullu mä taidan olla. Jättää nyt portaali, josta on saanut sentään pienen kuukausittaisen korvauksen. Vaihtaa kokonaan blogin nimeä, todennäköisesti menettää lukijoita. Koko homma on ikäänkuin aloitettava alusta, uuden Facebook-sivun perustamista myöten. Uskolan nykyisistä, yli 800 tykkääjästä oletettavasti osa jää matkan varrelle.

Mutta mun on nyt vaan pakko.

SUURI kiitos siis ihan jokaiselle Uskolaa vuosien varrella seuranneelle, tykänneelle, kommentoineelle, yhteyttä ottaneelle, jakaneelle. Mä toivon suuresti, että seuraatte mua myös uuden blogin puolelle. Vanha Uskola-kama kulkeutuu sinne kyllä myös ja juttujen taso… no, saattaa valahtaa vielä laaduttomampaan suuntaan. Heh.

Jotta pääsette mukaan heti starttiin, käykää tykkäämässä blogin uudesta Facebook-sivusta TÄÄLLÄ! Vanha fb-sivu päivittyy myös vielä hetken, infoan kyllä molemmissa, kun h-hetki koittaa ja uusi blogi aukeaa!

Kaksplussalle jään varmasti vielä roikkumaan, ainakin muutamiin mahtaviin blogeihin. Te ihanat blogikollegani, tulee ikävä! Toivottavasti nähdään vielä jossain.

Mutta nyt. Kiitos, anteeksi ja näkemiin. Tykkään teistä.

And I’m gonna rock the shit out of my new blog: nakit ja MUTSI!

Puss!

-Päivi-

Uusi blogi on valmistautumassa parhaillaan, mutta pieni viivästys aiheutuu väkisin tuosta yllättävästä Bilbaon reissusta. 😉 Ensimmäisen postauksen saan kirjotettua toivottavasti ensi viikolla, kun ollaan palattu. Ja toivottavasti blogi on onnistuneesti siirtynyt uuteen osoitteeseen… Uuden osoitteen kerron fb:ssä heti, kun homma on valmis.

Uhka vai mahdollisuus?

Pinnan alla kuplii ja jännitys tiivistyy. Mulla on nyt ihan järjettömän ristiriitainen olo. Monesta asiasta. Valehtelisin, jos väittäisin olevani kovin innostunut loman jälkeisestä töihinpaluusta. En ole. Turhauttaa ja ahdistaakin. Samaan aikaan se joku hytinä pitelee otteessaan edelleen. Ihan niinkuin jutut vaan odottelisivat loksahtelua paikoilleen. Moni juttu on vähän niinkuin ”melkein muttei ihan”.

Ärsyttää kyllä sekin, että joudun kirjoittamaan tänne näitä salaperäisyyksiä. Mutta kun on vaan niitäkin juttuja, joista ei vaan voi suoraan kirjoittaa… Ainakaan sen vaikuttamatta jotenkin johonkin. Hah, onpa selkeää!

elokuu-14 blogiin 027

No, yksi juttu ainakin on varma. Blogi tulee kokemaan aikamoisen mankeloinnin lähiaikoina. Siitäkin tosin kerron tarkemmin vasta vähän myöhemmin. Halusin vaan tulla jo tässä vaiheessa ”varoittamaan”, että osaatte odottaa muutosta. Ja tässä kohtaa tietenkin suosittelen seuraamaan Uskolaa ainakin täällä ja täällä. Jotta pysytte mukana menossa jatkossakin.

Se, tulevatko muutokset olemaan uhka vai mahdollisuus, on vielä tietysti hämärän peitossa. Mahdollisuuteen jaksan tietysti uskoa. Mutta mistäs sitä tietää…

Toivottavasti te pysytte mukana edelleenkin ja kutsutte myös kaverit mukaan! Mä olen itse hirmuisen innoissani tästä kaikesta ja toivon tietysti, että tekin tykkäätte.

Puss o kram ja may the force be with us, kun arki huomenna toden teolla lävähtää päälle…

-Päivi-

Instaillaan!

Kesä. Helle. Siinä ehkä perimmäiset syyt vähäisempään matskuun blogin puolella. Lomat kun on suurimmalta osin jo lusittu, hikiset päivät kuluu sorvin ääressä ja näillä keleillä kyllä iltaisinkin keksii helposti muuta tekemistä, kuin koneella kököttely. Aiheita on kyllä melkein jonoksi asti (kerrankin…), mutta taidan nyt suosiolla vuodattaa näiden muutamien hellepäivien ajan hikikarpaloni johonkin muualle, kuin näppäimistölle. Luulen, että suurin osa lukijoistakin keikkuu laiturin nokassa tai rannalla pikemminkin, kuin näytön äärellä.

Vaikka blogi ei ihan koko ajan nyt päivitykään, voi Uskolan meininkejä, touhuja ja fiiliksiä näppärästi seurailla Instagramissa.

muksut

ins

kelta

kitchen

in

Päivitän Instaan snapshotteja meidän kesästä aina kun vaan muistan. Nopea ja näppärä media. Jos et vielä puhelimella käytä Instagramia, kuvia voi käydä kurkkimassa myös ihan ”perinteiseen malliin” netissä, osoitteessa instagram.com

Seuraa siis @psappinen

Ja jos Insta ei nappaa, perinteinen FB toimii myös! Sielläkin vähän extramatskua blogin oheen. Uskolan Facebook-sivut löydät täältä.

Nyt taas rannalle! Virkistävä iltauinti on yksi kesän parhaista jutuista!

-Päivi-

15 minutes of fame

Kuten Facebookin ja Instagramin kautta Uskolaa seurailevat jo tietävätkin, meillä oli eilen vähän jännempi päivä. Menin taas lupautumaan ”kun kysyttiin” ja muutaman kerran kyllä ehdin päivän aikana tulla katumapäällekin. Pakkoko sitä aina on joka paikkaan tunkea, kun helpommallakin pääsisi?

Uskolan portille pysähtyi alkuillasta kuvausryhmä. Ja kuulkaa ihan televiisiosta! Mä en normaalisti ihan hurjasti tälläsiä juttuja jännitä, koska ne menee omalla painollaan, enkä mä kuitenkaan osaa olla muuta kuin oma itseni, mutta nyt on pakko myöntää, että kun sovittu ajankohta läheni, kutina kitalaessa paljasti että nyt on Päivillä paniikki!

tv 001

tv 006

Kuitenkin, kun kuvausryhmä sitten pamahti pihaan etunenässään stand up-koomikko Niko Kivelä, jää murtui aikalailla välittömästi. Hulvatonta menoa ja rentoa höpöttelyä tallentui porukan visiitistä. Ihan niinku mä oikeesti siitä mitään muistaisin. Mutta luulisin ainakin. Heh.

Kyse on Ylen laajemmasta ensi kesän tv-prokkiksesta, jossa esitellään tarkemmin muutamia pieniä rannikkokaupunkeja. Joku oli ilmiantanut minut (kuka se oli?!) ja kilauttelivat, josko haluaisin olla mukana. Tunnetusti kun en vastaa juuri mihinkään ei, olin messissä oitis!

tv 009

tv 010

tv 015

tv 016

Telkkariruutujen ääressä kannattaa siis olla vuoden päästä heinäkuussa. Juu, kerron sit tarkemmin, koska. Mutta hitsit, että elämä on välillä kyllä aika jännää. Niko Kivelä kävi meillä kahvilla! Hihihihih! 😀

Sen verran olin vissiin kuitenkin kipsissä, etten tajunnu ottaa Nikon kanssa edes julkkis-selfietä, damn! Muutenkin kaikki kuvat on ajalta ennen kuvausta. Mutta ei se mitään. Nautin siitäkin, että on edes hetken ollu siistiä.

Kaiken jännityksen ja valmistelun jälkeen laukesikin sitten oikein kunnon kesäflunssa. Finrexin ja nenäliinapaketti kainalossa menee siis tämä sunnuntai. No, saapahan luvalla olla tekemättä mitään.

-Päivi-

PYSY KÄRRYILLÄ! Seuraa Uskolaa Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja Bloglovinissa.

Mikä mää sit oon?

Bloggaaminen. Meidän bloggareiden lempiaihe. Nousee tapetille aina toisinaan, koska mainonnan, koska jonkun muun asian takia. Meitähän on täällä blogimaailmassa kuin siipikusiaisia. Erilaisia portaaleja on syntynyt viime vuosina yhä enemmän, on yksittäisiä blogeja ja rinkejä, aikakauslehtien blogimaailmat ja nykyhetkellä ihan jopa työkseen bloggaavia ihmisiä on jo Suomessakin.

Blogiyhteistöistä ollaan montaa mieltä. Monet näkevät punaista bloggaajien esitellessä tai arvioidessa erilaisia uutuustuotteita, jotka ovat saaneet, kyllä, blogin kautta ilmaiseksi. Toiset ottavat mielellään vastaan vinkkejä ja ale-koodeja uutuuksiin liittyen. Uskoisin, tai ainakin haluan uskoa, että pelkkiä mainoksia bloggaamalla ei kovin pitkälle suosiossa pötkitä. Erilaiset arvonnat ja uutuudet palvelevat sekä kirjoittajaa, että lukijaa toisinaan, kunhan blogin pääpaino on jossain muualla. Eihän naistenlehtiäkään kukaan lukisi, jos niissä olisi ainoastaan mainoksia, eikä lainkaan oikeaa sisältöä.

myllis-14 061

myllis-14 071

Jos oikein olen haistellut, useimpia lukijoita ärsyttää nimenomaan bloggaajien saama ilmainen tavara, ei niinkään mahdolliset rahalliset palkkiot, joita kirjoittajat saavat. Mikä on tavallaan hyvin ymmärrettävääkin. Nuo blogin kautta saadut tuotteet tuodaan usein ihan siihen lukijan iholle, niistä kirjoitetaan ja niitä kuvataan. Helpostihan sitä ajattelee, että tuonkin tyrkyn saama saippua on nyt minun kylppäristäni pois.

Itseäni ei kirjoittajien saamat tuotteet niinkään haittaa, ei siksi, että niitä itse juurikaan saisin, vaan koska tiedän, kuinka paljon bloggaaminen vaatii aikaa ja vaivaakin. Blogi ei päivity itsestään, kuvia harvoin klikataan kamerasta suoraan postaukseen, eikä aiheita aina tupsahtele mieleen juuri sillä hetkellä, kun kirjoittamiseen aikaa olisi.

Itse en missään nimessä edes hätyyttele suosituimpien bloggareiden lukijamääriä, saati tuloja. Vaikka olen onnekkaasti päässyt kirjoittamaan tänne Kaksplussaan, se ei automaattisesti tarkoita mitään suihkuseurapiirejä tai jatkuvia postilaatikon kolahduksia ilmaisten tavaroiden muodossa. Pienen palkkion saan kuukausittain, silläkin rahalla ostetaan yhteiseen pöytäämme leipää ja maitoa, ihan niinkuin päivätyöni palkallakin.

Usein pidemmillä vapailla ja lomilla saan aina puuskan nostaa blogini tasoa ja lukijamääriä. Yht’äkkiä juttu luistaa ja mietin mielessäni, miten en muka arkisin saa kirjoitettua yhtä usein. Kunnes tulee se arki ja muistan. Täysi työpäivä, lapset, ruokakaupat ja pyykit. Siksi en.

myllis-14 065

myllis-14 097

Helppohan se on aina sanoa, että jos vaan olisi aikaa, ni kyllähän minäkin. Mutta onhan se osittain tottakin. Valitettavasti tämä taitaa olla asia, joka minun on vaan hyväksyttävä. Näin harvakseltaan postaava bloggaaja ei nouse lukijalistoissa tietyn pisteen yli, jos ei keksi jotain todella äärimmäistä. Olen yrittänyt pitää yllä sellaista vähintään kolmen viikkopostauksen tahtia, enkä sitä varmaan kovin helpolla pääse tässä elämäntilanteessa ylittämään. Mikä harmittaa tietenkin.

Toisinaan myönnän miettiväni myös sitä, onko tämä perheblogimaailma paras mahdollinen minulle. Kirjoitanhan minä toki perheblogia siinä mielessä, että mulla on perhe. Joka nykyään vähemmän enää esiintyy kasvoineen blogissa. Ja tuskin tulevat sitä tulevaisuudessakaan sen enempää tekemään. Naapuriblogeissa kasvatellaan sekä vatsoja, että taaperoita, siinä missä meillä taas aletaan kasvatella pikkuhiljaa finnejä ja kainalokarvoja.

Pohdin myös, onko tämä esteettisesti se ympäristö, joka on Uskolan kaltaiselle blogille paras. Ja ylipäänsä sitä, mikä sitten on ”Uskolan kaltainen blogi”. Olenko mä perhebloggaaja, mutsibloggaaja, vai mikä? Muotiblogi nyt ei ainakaan. Pelkkä sisustusblogikin vähenevässä määrin. Leivotaan me joo, mutta ei koko ajan. Käsitöitä ei tehdä lainkaan. Valitan ja pohdiskelen kyllä aika paljon. Vai olisko tämä sellanen muodikas lifestyle-blogi? Ylipainoinen kolmen lapsen äiti tasapainoilee rautakaupan, pyykkivuoren ja pään hajoamisen välissä? Omanlaistaan stailia kai sekin.

myllis-14 074

Multa aina joskus kysytään, että mistä mä täällä sitten kirjoitan. En oikein tyhjentävästi osaa vastata. Mutta pitäiskö? Olisiko selkeämpää, jos blogilla olisi joku tietty aihe, jonka ympärille se rakentuisi? Useimmissa blogeissa se taitaa olla nimenomaan kirjoittaja itse. Siinä vaiheessa on itsensä uskallettava laittaa likoon täysin ja kokonaan, niin hyvässä kuin pahassa. Uskallettava olla pinnallinen ja ärsyttää. Omata paksu nahka ja oltava välittämättä niskaan satavasta paskasta.

Uskallanko pyöräyttää blogin vielä yhden kierroksen enemmän itseni ympäri, sitä en tiedä. Olen kuitenkin pohjimmiltani hyvin varsinais-suomalainen ja häpeilen täällä blogissa itseni julkituomista ehkä liikaakin. Ja uskokaa pois, kyllä mulle tästä kuittaillaan nyt jo. Täällä on pienet piirit ja tälläistä itsensä esittelyä pidetään turhamaisena ja omahyväisenä. Ehkä olen siksi pitänyt vielä jonkun tietyn rajan. On nimittäin jo nyt hyvin hämmentävää liisteriä myydessä kohdata blogini lukija. Mutta silti tosi kivaa myös. Musta on hauskaa, kun tervehditte. Ihana tavata kasvotusten ihmisiä, joille kirjoitan.

 Mutta että mikä mää oon? Tai mikä mun pitäis olla? Sanokaa te!

-Päivi-

Gööls, gööls, gööls!

Tiedättekö, mistä tuntee tulleensa vanhaksi? Siis lasten kasvamisen lisäksi. No siitä, kun ei meinaa palautua. Oli kyse sitten silmänympärysalueen ihosta, skumpanhuuruisen illan jälkeisestä kohmelosta tai klo 4.20 alkaneesta reissupäivästä, tiukkaa meinaa tehdä.

Eilen meillä Kaksplussan bloggareilla oli vuoden ensimmäinen blogitapaaminen Helsingissä. Myönnettävä on, että märisin herätyksen piristessä neljän jälkeen ja illalla olo oli kuin hakatulla, mutta päivä oli pitkästä reissusta huolimatta tosi kiva! Tänne Kaksplussan blogimaailmaan on eksynyt kyllä hulvaton porukka, harmi tietysti että kaikki eivät päässeet eilen paikalle.

kaksplussalla 002

kaksplussalla 006

kaksplussalla 011

Päivä alkoi ihanalla skumppabrunssilla, käytiin läpi teknisiä asioita ja tavattiin mediamyynnin porukkaa, vaihdettiin kuulumisia ja räpsittiin tietenkin hullun lailla kuvia. Lopuksi meistä otettiin vielä uudet kasvokuvat blogia varten. Tästä jo aamulla Facebookin puolella valittelinkin… osui nimittäin niin makoisasti, että tuuppas oikein mojovan herpeksen huuleen ihan kasvokuvien kunniaksi. Niin mun tuuria! Onneksi lupasivat kiltisti photoshopata ylimääräiset turvokkeet huulesta…

kaksplussalla 016

kaksplussalla 027

kaksplussalla 021

kaksplussalla 033

Lopulta meitä oli kasassa Kiljuvan Pikkunälän Demi, mää itte, Johanna Amalian harvinainen sairaus -blogista ja ekaa kertaa mukaan päässyt Sydämen asialla Eevi.

Ehdin onneksi lopulta jo kahden junaan ja olin kotona hyvissä ajoin ennen kuutta. Noutaja saapui illalla jo heti kympin jälkeen ja pakko myöntää, etten ihan täysillä ja skarppina vielä tänään töissä ollut… se palautuminen, se palautuminen…

Jos nyt jotain odotan, niin pääsiäisen pitkiä vapaita. Rauhallista röhnöttelyä, ulkoiluja, herkuttelua. Ylipäänsä sitä, että on aikaa perheelle ja kodille, ilman aikatauluja ja pakollisia menoja. Vähän jo varovasti päätin, että esikoisen huone pääsee rempan alle pyhistä alkaen. Mut älkää kertoko vielä sille… ressukka menee paniikkiin, kun ei tiedä mihin kaikki monster hight laittaa. 😉

Parempi ehkä mennä jatkamaan sitä palautumista. Voihan vanhuus!

-Päivi-