Lapsilta kielletty!

Käsi sydämellä, oletko sinä se, joka jaksaa hymyillä pitkällä lennolla, ahdistavan ahtaassa koneessa takapenkin räkänokan tuuppiessa istuintasi ja märistessä tylsyyttään? Riittääkö ymmärryksesi, kun kerran vuodessa saat omat paskahoususi mummulaan yökylään ja pääset puolisosi kanssa kaksin illalliselle, vain todistaaksesi viereisen pöydän naperon iltakiukkua ja ruoan viskelyä? Taputatko juuri sinä karvaisia käsiäsi yhteen, kun täyteen aamubussiin ahtautuu höpisevä ja pitkin käytäviä kikkaileva päiväkotiryhmä? Jaksatko sinä, itse lapseton ihminen, vääntää hymyä kasvoillesi vieraillessasi ystäväsi luona, hänen lastensa kiipeillessään päällesi, mölytessään ja juostessaan ympyrää niin, että kahvihetken päätteeksi et ole kuullut puoliakaan ystäväsi kuulumisista, saati pystynyt jakamaan omiasi?

Vaikka itse olen juurikin kolmen edellämainitun kaltaisen räkänokan äiti, on minun myönnettävä, että toisinaan, joissain tilanteissa, ottaa koville käyttäytyä suopeasti muiden lapsia kohtaan. Epäreilua ehkä, mutta rehellistä. Kukaan ei kai pidä kaikista aikuisistakaan, joten lienee yhtä sallittua olla pitämättä kaikista lapsista. Vai onko kyse kuitenkin enemmän tilanteista; onko olemassa vain aikuisille tarkoitettuja tilanteita ja tilaisuuksia, jolloin ärsytyksen tunteet voisi kohdistaa mieluummin ajattelemattomaan vanhempaan, kuin vasten omaa tahtoaan mukaan raahaattuun lapsukaiseen?

Onko tällaisia ”aikuisten tilanteita” ylipäänsä olemassa, jos nyt lasketaan pois ilmiselvät baarit ja aikuisviihdekaupat tai vastaavat? Voiko lapset ottaa mukaan kampaajalle tai hammaslääkäriin, jos hoitajaa ei yllättäen saakaan, vai siirtääkö aika mieluummin suosiolla myöhemmäksi? Onko taaperoperheen paikka hienostuneessa ravintolassa iltaseitsemän jälkeen? (nimenomaan Suomessa) Onko sallittua loukkaantua hääparin toiveesta viettää lapsetonta juhlaa, oli parilla sitten itsellään lapsia tai ei?

lapsiltakielletty

Tuttavapiirissäni on vanhempia, jotka lopettivat lähes kaikkialla käymisen lasten synnyttyä, niin lasten kanssa, kuin ilmankin. Milloin on kyse eroahdistuksesta (ei voi jättää), lastenhoitajasta (ei oo), vaivalloisuudesta (ei jaksa) tai häpeästä (ei sitä voi mukaan ottaa, ku se kuitenkin itkee).

Toisaalta löytyy vanhempia, joiden mielestä mikään ei ole muuttunut pilttien synnyttyä. Lapset kun voi ottaa mukaan niin illanistujaisiin, elokuviin, kauneushoitolaan, kuin polttareihinkin. Muksu istutetaan sohvannurkkaan ja lyödään iPad käteen, ei ketään varmaan haittaa?

Mä olen aina ollut tätä ”itsekäs nykyäiti” -sakkia, joka varsin mielellään jättää lapset hoitoon tai isälleen (toim.huom. mun mielestä silloin, kun lapsi on toisen vanhempansa kanssa, hän ei ole hoidossa), jotta saan nauttia joko ihan omasta tai ystävieni aikuisesta seurasta ilman jonkun välttämätöntä pakkoa ilmoittaa jokaisesta pissahädästä tai pierusta. (ja jos joku niistä ilmoittaakin, se olen yleensä minä itse) Myönnän myös, että mennessäni vaikka kampaajalle, en mielelläni ojentele lego-palikkaa paria tuntia viereisessä tuolissa istuvan rouvan penskalle, kun saan kerrankin olla ojentelematta.

Tekeekö se minusta muiden lapsia vihaavan mulkeron, vai kuitenkin sisimmässään suht luonnollisella tavalla reagoivan olennon?

Mitä mieltä sinä olet?

-Päivi-

P.S. Aika yllättävää vissiin (ja onni!) etten aikoinaan päässyt opiskelemaan lastentarhanopettajaksi. Hah!

Mainokset

”Tärkeintä mulle on perhe…”

”…ja pupu!”

Totta tosiaan. Näistä halausten, kuolapusujen ja rutistusten runnomista unileluista on tullut lähes perheenjäseniä. Herra pupuakin on parsittu jo useammasta kohtaa ja suurena pelkona onkin, koska tämä tärkeä kaveri katoaa kokonaan pois maailmankartalta.

herra pupu

Kunpa puhkikuluneet ressukat jaksaisivat pysyä koossa lohduttamassa ja turvaa tuomassa… edes ensimmäisiin tyttö- ja poikaystäviin asti.

-Päivi-

Erilaiset ystävät.

Sanotaan, että jokaisella ihmisellä olisi hyvä olla ainakin neljä eri ystävätyyppiä. Naisena ainakin allekirjoitan tarpeeni seuraavia tyyppejä edustaville, läheisille ihmisille:

1. ”Profeetta”

– henkilö, joka saa meidät näkemään tekomme niinkuin ne ovat – ja ottamaan niistä vastuun. Tälle tyypille on turha selitellä tai sepittää valheita, hän peräänkuuluttaa vastuuta ja rehellisyyttä. Profeettatyyppi voi saada olosi epämukavaksi rehellisyydellään ja sanoo usein suoraan asiat, jotka jo sisimmässäsi tiedät, mutta vasta jonkun toisen ne ääneen sanoessa täysin ymmärrät. Tyyppi, joka vaatii sinulta rehellisyyttä itseäsi kohtaan ja vastuuta teoistasi.

2. ”Cheerleader”

– kannustaja ja tsemppari. Rakastaa sinua ehdoitta, kannustaa ja auttaa, oli tilanne sitten mikä tahansa. Cheerleader -ystävä kompensoi profeetta -tyypin ankaruutta. Tämä tyyppi hyväksyy sinut ja tekosi ehdoitta ja tekee hyvää itsetunnollesi.

3. ”Häirikkö”

– ystävä, joka saa sinut nauramaan ja kyseenalaistamaan, sekä ottamaan vaikeatkin asiat huumorilla. Häirikön kanssa voit nauraa maailman epäkohdille ja nähdä asiat huumorin kautta. Tyyppi, joka auttaa sinut saamaan näkökulmasi ja asioiden mittasuhteet kohdalleen, kun elämä tuntuu murjovan.

4. ”Opas”

– kuuntelee, ohjaa ja auttaa löytämään tiettyjä vivahteita, jotka johtavat sinua elämässä eteenpäin. Opas -tyypin kanssa keskustelemalla elämän ongelmatilanteet selkiytyvät ja päämäärät selvenevät. Oppaat auttavat pelon, ahdistuksen ja epävarmuuden tunteisiin.

Minä löydän ystäväpiiristäni nämä edellämainitut tyypit. Oikeastaan useimmat ystäväni ovat useamman tyypin sekoituksia. Löytyy häirikkö-cheerleader, cheerleader-opas ja profetoiva häirikkö. Ja let’s face it, suurimmasta osasta kuoriutuu muutaman viinilasillisen jälkeen lopulta profeetta.

ystävä

Oli ne tärkeimmät ystävät sitten minkä tyypin edustajia tahansa, pääasia että ovat. Omat parhaat ystäväni ovat keskenään täysin erilaisia, oikeastaan ainoa heitä yhdistävä tekijä taidan olla minä. Yhden kanssa jaan yhteisen musiikkimaun, nauran räkäisimmin ja rumimmille jutuille, voin puhua kaiken selluliiteista pieruihin, hakeudun noloimpiin mahdollisiin tilanteisiin ja jaarittelen samat asiat uudelleen ja uudelleen.

Toisen kanssa jaamme elämäntilanteen, monta kokemusta ja tunnetta. Hänen kanssaan voin yrittää esittää hilpeämpää, kuin olenkaan hänen aavistaessaan kuitenkin asian todellisen laidan, jakaa äitiyden epävarmuuksia, kertoa syvimmät salaisuuteni, antaa itkun tulla ja luottaa hänen ymmärrykseensä, unohtamatta spontaaneja skumpanhuuruisia illanistujaisia ja yhteistä iloa.

Yhden kanssa voin keskustella vakavia, ruotia suuria ajatuksia puhki, pallotella elämän vaikeita aiheita, etsiä oikeita polkuja, saada ymmärrystä luovan pään vaatimalle elämäntyylille ja toisaalta voimme nauraa itsellemme, toisillemme ja ajatuksillemme. Tämän ihmisen älykkyys tekee hänestä loistavan keskustelukumppanin ja kokemuksen mukanaan tuoma tyyneys rauhoittaa. Hän osaa esittää toisinaan niitä tiukkoja kysymyksiä ja mielipiteitä, niitä joita en ehkä aina halua kuulla, mutta ehdottomasti tarvitsen.

Yksi asuu kauempana, mutta on henkisesti aina lähellä. Hänen kanssaan juttua jatketaan, kuin sitä ei olisi koskaan lopetettukaan, kasvatetaan lapsia yhdessä, voidaan olla asioista hyvin eri mieltä toisiamme kuitenkin ymmärtäen, jakaa niin vaikeat kuin kepeätkin asiat ja juoda vahingossa pari pulloa punaviiniä toisen hääpäivänä.

Yhteistä näille ystäville on, että kaikkien kanssa voin röhnöttää. Olla oma itseni. Avoin, ruma, mauton, lapsellinen itseni, eikä kukaan heistä paheksu. Asioista voidaan olla eri mieltä ja mielipiteitä vaihdetaan rehellisesti, mutta ystävä ei koskaan teilaa. Ystävä tietää, koska kuunteleminen riittää, eikä tyrkytä omia mielipiteitään väkisin. Ei ole itsestäänselvää, että aikuisiällä vielä löytää ihmisiä, joiden kanssa klikkaa. Siksi niistä harvoista kannattaa pitää kiinni.

Ystävänpäivä tuli ja meni, mutta mun mielestä näitä sielunkumppaneita voi, ja pitää muistaa ihan jokaisena tavallisenakin arkipäivänä. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla, puolison lisäksi ne ihmiset, joiden kanssa röhnöttää.

Onko sinulla? Entä löydätkö ystäväpiiristäsi profeetan, cheerleaderin, häirikön ja oppaan?

-Päivi-

 (ystävätyypit: http://www.terve.fi, kuva: http://www.egow.org)

Tukkoinen viikko.

Tulin toivottelemaan teille ihanille lukijoilleni rentouttavaa viikonloppua! Samalla pahoittelen tätä useamman päivän blogihiljaisuutta, sain kontolleni aikamoisen flunssan keskiviikko-iltana, joten loppuviikko meni aika tukkoisissa fiiliksissä.

Useampi kirjoituksen aihio tuolla luonnoksissa muhii, mutta tukkoinen pää ei niihin tunnu juuri nyt antavan mitään sisältöä. Joten luovutan suosiolla ja kokeilen huomenna uudelleen.

mokkapalat 001

Harmaasta säästä huolimatta aurinkoista viikonloppua! Ja mukavaa talvilomaa niille, jotka siitä ensi viikolla pääsevät nauttimaan. Pysykää terveinä!

-Päivi-

Hyvän mielen tiistai.

Tällaiset maailmaa syleilevät postaukset on multa aika harvinaisia, mutta poikkeus vahvistakoon säännön. Vaikkei meillä Uskolan aikuisilla tällä viikolla lomaa olekaan (jep, muksut hiihtelevät mattoja rullalle ihan keskenään, papan valvovan silmän alla) osui mulle kuitenkin arkivapaa tälle päivälle. Vähän nihkeästi startannut aamu sai käänteen parempaan viimeistään auringon hakeutuessa esiin viikkokausia taivasta peittäneen pilvimöykyn takaa.

Muksut ovat löytäneet yllättävänkin vahvan yhteisen sävelen ja minä olen ehtinyt siistiä paikkoja ja ennen kaikkea suunnitella kesälomareissua. Sain tytöt vielä avuksi leipomishommiin, joten mikäs tässä on vapaata vietellessä. (ja leipomishommilla tarkoitetaan pääasiassa taikinakulhojen nuolemista ja poseeraamista, kuten kuvista näkyy…)

Kaikkien myyjäisten ja lastenjuhlien vakioleivonnaiset, mokkapalat, valmistuvat meillä hyväksi havaitulla Hellapoliisin ohjeella.

Mokkapalat

3 munaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa
150 g margariinia sulatettuna

Kuorrutus:
n 225 g tomusokeria
6-7 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
6-7 rkl sulatettua margariinia
6-7 rkl kahvia 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sitten maito ja lopuksi sula margariini.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, paista 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.

Tee pohjan paistuessa kuorrute, sekoita kulhossa vispilällä tomusokerin joukkoon muut aineet, kaada kuorrute lämpimän pohjan päälle. Ripottele päälle nonparelleja, tai karkkirakeita makusi mukaan!

kahet

mokkapalat 009

mokkapalat 017

mokkapalat 019

mokkapalat 026

kaks

mokkapalat 032

 ——-

Illan kruunasi vielä reipas kävely valoisassa (!!!), keväisessä (!!!) ulkoilmassa ja väripurkin kaataminen hiuskuontaloon vihdoin. Kertakaikkisen hyvä, tavallinen tiistai.

-Päivi-

Tulehtuneet terkut.

Eilen Facebookin puolella jo manailinkin, että olen onnistunut hankkimaan käteeni jännetupintulehduksen (enkä näin ollen saisi nyt esimerkiksi tätä kirjoittaa… öhöm..),  joten ihan pikaiset viikonlopputerkut vaan täältä suunnasta.

Mä olen viimeisen vajaan viikon ilakoinut meidän kulmille avatusta, uudesta kahvilasta. Saattaa kuulostaa aika säälittävältä hehkuttaa tällaista, monelle hyvinkin arkipäiväistä asiaa, mutta kun täältä meiltä päin ei ole ennen saanut esimerkiksi kunnon cappuccinoa, saati voinut istahtaa viihtyisään kahvilaan iltaisin tai lauantaisin kahden jälkeen, eikä sunnuntaisin ollenkaan, ymmärtänette hehkutteluni.

Tottakai olen siis istuskellut kyseisessä kulmakuppilassa lähes jokainen päivä avaamisesta lähtien. Tänään testiryhmään pääsi myös pienin kiharapää.

Essu

kahvila ja kirppis 006

kahvila ja kirppis 013

kahvila ja kirppis 007

kahvila ja kirppis 020

Suosittelen kyllä Cafe Wallilaa kaikille tässä kylässä poikkeaville! Ja ennen kaikkea kaupungin asukkaille. Pidetään tämä ihana, laadukas, väsyneen äidin pakopaikka pystyssä, joohan?

Rannetta pakottaa, parempi lopettaa siis. Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Päivi-

Kirjoja, kirjoja, kirjoja!

Täst vinkkelist -blogista viskattiin minua haasteella. Ja kun kirjoista on kyse, en vain voi vastustaa. Vaikka pakko myöntää, että jonkin verran ajatustyötä tämä vaati. Tässä kuitenkin vastauksiani näihin kirjakiperiin:

1. Kirja joka on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

– Viime kesänä luettu Riikka Pulkkisen Raja sai otteeseensa, mietitytti pitkään, sai aikaan tunteita ja ajatuksia. Rakastuin Pulkkisen tapaan kirjoittaa, pehmeään ja kauniiseen. Kaunis ristiriita tarinan sisällön kanssa.

Teini-iässä suuren vaikutuksen teki Deborah Spungenin Nancy, rankka tarina tytöstä, jonka ei ollut tarkoitus elää pitkään. Voisi olla mielenkiintoista lukea se uudelleen näin aikuisena, vieläkö vaikutus olisi yhtä kova.

2. Sanotko koskaan, että olet lukenut jonkun kirjan, vaikka et olekaan, koska kirjan katsotaan kuuluvan yleissivistykseen?

– En. Pidän sellaista turhana brassailuna.

3. Omat klassikkosi ja lyhyet perustelut

– Meinasin ihan tyylikkäästi vastata tähän Margaret Mitchellin Tuulen Viemää, kunnes aloin pohtia, olenkohan koskaan lukenut kyseistä teosta loppuun asti. Teos löytyy kyllä omasta hyllystä ja elokuva menee jo ulkoa, mutta sitä ei taideta laskea? No, fiddle dee dee!

Omiin klassikoihin lasken ehdottomasti Mika Waltarin Komisario Palmut; Kuka murhasi rouva Skrofin, Tähdet kertovat ja Komisario Palmun erehdys.

Anna-Leena Härkösen Häräntappoase oli nuoruuteni ehdoton klassikko!

4. Oletko lukenut näytelmiä?

– Ainoastaan ne, joissa olen myös näytellyt.

kirjat 012

5. Onko mikään kirja tuottanut sinulle tuskaa, ja jos on, niin miten?

– Äkkiseltään tulee mieleen esikoisen syntymävuosi 2003 ja Liza Marklundin tositapahtumiin perustuva teos Uhatut. Luin tuota kirjaa suuressa ahdistuksessa ja samaan aikaan Ruotsissa tapahtui poliitikko Anna Lindhin murha. Muistan kantaneeni maailman pahuutta harteillani monta viikkoa, mietin miten pystyisin ikinä suojelemaan omaa pientäni kaikelta kamalalta.

Muutama kirja on tuottanut tuskaa siinä mielessä, etten ole meinannut saada kahlattua niitä loppuun. Olen aina ollut sitä mieltä, että aloitettu kirja on saatava luettua kokonaan, mutta viime vuosina olen oppinut tässä vähän löysäämään. Miksi käyttää aikaa johonkin, mikä ei iske?

6. Paperia vai e-kirja?

– Paperia. Aina ja ikuisesti. Lukeminen on mulle myös fyysinen kokemus. Kirjojen tuoksu, sivujen kääntäminen, kirjan kansien tuijottelu… Lukeminen on kokonaisvaltainen juttu.

7. Kannattako lukeminen aina?

– Ehdottomasti! Huononkin kirjan lukeminen on parempi vaihtoehto, kuin lukematta jättäminen.

8. Mitä luet nyt tai mitä sinulla on seuraavana listalla?

– Eve Hietamiehen Tarhapäivä on ollut kesken jo pitkään, pahaa pelkään tosin, että kesken se jääkin… Oikein en päässyt messiin. Juuri kirjastosta lainasin Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin ja Karl Ove Knausgårdin Taisteluni. Niihin tartun seuraavaksi. Kjell Westön Kangastus 38 odottelee myös aloitusta.

9. Kirjahylly kotona?

– … on piilossa kaapissa. Omistan pääasiassa hömppää ja dekkareita pokkarina.

10. Ensimmäinen mieleesi tuleva runoilijan nimi?

– Kaarina Helakisa.

kirjat 008

Haasteen bonuskysymyksenä pyydettiin vielä suosittelemaan kirjaa. Tämä on aina vähän hankalaa, koska makuja on niin monia ja muistan myös kovin huonosti lukemiani kirjoja, jostain syystä. Viimeiseltä vuodelta mieleen on kuitenkin jäänyt Riikka Ala-Harjan Maihinnousu, Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, Annamari Marttisen Mitä ilman ei voi olla ja Pekka Hiltusen Iso. Niin ja se mun ikuinen Pulkkinen, Riikka siis. Huomionarvoista on ehkä se, että nämä olivat kaikki kotimaisten kirjailijoiden teoksia. Itselleni yllätys, siis.

Mä olen kovin laiska yleensä laittamaan haasteita eteenpäin, mutta tähän haluaisin kuitenkin vastineen rimpuilevalta Laura-mammalta ja Kaksplus -kollegoiltani Karkilta ja Marialta. Olkaa hyvät ja sori!

Mielellään saa myös listailla kirjasuosikkeja ja inhokkeja kommenttiboksiin, niistä listauksista on aina kirjastoreissulla mahdottomasti hyötyä. 🙂

-Päivi-

Remppamietteitä; esiteinin huone

Me ollaan asutettu Uskolan nurkkia kohta neljä vuotta. Ja tuo sama aika rypistetty remonttia. Koko ajan on joku kohta työn alla, tai ainakin suunnitteilla ihankohtsillään alkavaksi. Ei sillä, hyvällä mallillahan me jo ollaan. Alakerta on jo niinkin valmis, että joitain paikkoja tekee mieli jo muutella ensimmäiseltä remppakierrokselta. Vessan tapetti jo vaihtui, salin tapetti saa kyytiä seuraavaksi…

Kokonaan remontoimatta on enää yläkerran käytävä, sekin oikeastaan vain lattian ja yhden seinän osalta, esikoisen huone ja kylppäri. Tytön huone luonnollisesti vuorossa seuraavana, tällä hetkellä koppi on aika kamalassa kunnossa…

Tällä hetkellä huoneen lattiassa on, varmaan aikalailla Uskolan emännän ikäinen muovimatto, katto henkii mökkitunnelmaa mäntyisenä ja seinillä kuluneet, kamalat, yli kolmekymmentä vuotta vanhat tapetit. Edellinen asukas on aikanaan puhkonut huoneen seinään reiän, ilmeisesti aikeena on ollut tehdä siihen vaatekaappi, mutta toteutus on jäänyt hieman kesken ja säilytystila on ovelasti ”piilotettu” rullaverhon taakse. Lisäksi huoneessa on perinteiset vaatekaapit, nekin kultaiselta 80-luvulta.

Varoitus! Seuraavat kuvat saattavat järkyttää herkimpiä lukijoita!

Lipsilin huone ennen 002

Lipsilin huone ennen 001

Lipsilin huone ennen 004

Lipsilin huone ennen 003

Lipsilin huone ennen 005

Huoneen tuleva ulkoasu on pohdituttanut jo pidemmän aikaa. Huoneessa asustava neito kun on tuollaisessa herkässä, kohta 11-vuoden iässä, eikä oikein tiedä, onko lintu vai kala. Iso vai pieni. Kun toisaalta leikkii vielä päivät pitkät Monster High -nukeilla ja toisaalta pohtii pienessä mielessään maailman isoja asioita. Silloin ei ole helppo päättää, mitä haluaa.

Mietintä kohdistui ennen kaikkea tapettiin, lattia- ja kattovärit kun määräytyvät muuallakin talossa olevien värien mukaan. Olen kieltämättä joutunut käyttämään kaikki äidillisen lempeät manipulointikeinoni seinien sävyjen kanssa. Tyttö tykkää väreistä, kuten tuon ikäisten kuuluukin, toisaalta me vanhemmat halutaan tapetti, jota ei heti vuoden kuluttua tarvitsisi vaihtaa. Niinpä lopulta päädyttiin, yhteistuumin, ehkä tylsään, mutta tyylikkääseen musta-valko-harmaaseen linjaan. Sisustuksessa voidaankin sitten käyttää värejä niin paljon, kuin tyttö vain haluaa.

Vaikka yleisesti ottaen en oikein lämpene tehosteseinä-ajatteluun tälläisissa vanhoissa taloissa, tässä yhdessä huoneessa ollaan siihen ratkaisuun kuitenkin päätymässä. Päätyseinän tapetiksi valikoitui Boråsin kaupunkiaiheinen Borosan 39135 ja muihin seiniin joku sävyihin sopiva vaalea, mutta raikas harmaa, kuten Eco Decoraman 4148.

Lattian sävy siis meillä kaikissa lattioissa vaalea siniharmaa Tikkurilan H499. Katot valkoiset.

Tuplatapsu vielä

liukulakanat

kollaaashkollaasi

Jep. Mä olen innostunut keltaisesta. Jostain syystä epäilen, että huoneen tehosteväriksi sitä ei lopulta asukkaan itsensä toimesta hyväksytä, mutta ajattelin yrittää kuitenkin. Ylipäänsä alan olla kyllästynyt liikoihin koukeroihin ja maalaisromantiikkaan. Pehmeitä linjoja ja vanhaan taloon sopivaa tehdään edelleen, mutta selkeyttä kaipaan kovasti. Kuten ehkä kollaaseistakin näkyy.

Suunnitelmat alkaa olla siis ihan mukavasti hallussa. Toteutus jää nyt riippumaan luonnollisesti a.) finanssista ja b.) ajasta. Joo ja c.) jaksamisesta.

Mitä mieltä olette suunnitelmista? Uppooko harmaan sävyt ja musta-valkoisuus? Entä tuo raikas, mutta niin ristiriitainen keltainen?

-Päivi-

Kollaasien kuvat http://www.borastapeter.se/fi

http://www.eco.se/fi

http://www.ikea.fi

http://www.jotex.fi

Pitäis. Haluis. Mut löysäis.

Mutseilla joskus kiristyy. Mulla ainakin. Milloin syynä on eteiseen räjähtänyt ulkovaate- ja koulukamakasa, milloin keittiöön pamahtanut tiski- ja ruoantähdevuori. Usein ärsyttää miesten uskomaton kyky olla häiriintymättä edellämainituista asioista, mutta toisaalta noista ukkeleista voisi ottaa toisinaan vähän malliakin. Pakkoko meidän aina on pingottaa.

En usko, että olen ainut äiti-ihminen, jonka pää on alituisessa käymistilassa. Päivittäisten kotiaskareiden lisäksi päänvaivaa ja sitä jeevelin huonoa omaatuntoa aiheuttavat pesemättömät keittiön kaapit ja pieniksi käyneiden lastenvaatteiden lojuminen vaatekaapin perällä. Ku pitäis ja pitäis.

Mulla on nyt edessä pari arkivapaata. Mun pitäis:

– kerätä ne pienet lastenvaatteet ja laittaa myyntiin

– pestä sohvan- ja tyynynpäällisiä

– siivota keittiön kaapit

– pestä lattiat

– kaivaa kamaa kirppikselle

Voisin:

– käydä lenkillä

– värjätä hiukset

– leipoa sämpylöitä

– pestä ruokasalin verhot

– öljytä keittiön puutasot

– kutoa niitä sukkia…

Taidan:

– nukkua pitkään

– napata kiharapilven kainaloon

– lukea kirjaa

– leipoa mokkapaloja

– suunnitella remonttia

– juoda aamukahvia… pitkään

– sisustaa

olkkari 007

– ja hei, katsoa takamus homeessa olympialaisia!

Mitä vanhemmaksi tulen, sen vakuuttuneempi olen siitä, ettei taivaspaikka huonone yhtään, vaikka toisinaan ottaa ihan rennosti eikä nipota turhia. Ja sitäpaitsi, äitiyteen kuuluu vakiona päivittäinen pyykki- ja tiskikoneellinen, sekä yleisen järjestyksen hallinta. Eikös sen kuulu riittää, varsinkin näin pimeään talviaikaan? Ollaan reippaita sit taas keväällä. Tai kesällä. Tai sit ku lapset muuttaa kotoa. No eläkkeellä.

No kui vaan! Mutta rentoillaan kuitenkin. Ei tee huonoa kellekään.

Osaatko sinä olla vapaapäivänä vapaalla, vai rypistätkö kaikki rästiin jääneet kotihommat kerralla kuosiin?

-Päivi-

 

Neljän vuoden takaa…

Eksyin selaamaan ikivanhoja kuvia. Kikattelin vaippahousuisille muksuille, ihmettelin omia hiuksiani, mutta eniten järkytyin neljän vuoden takaisista kuvista muutostamme Uskolaan. Jostain syystä aika on kullannut muistoja siten, että kuvittelin meidän muuttaneen aikalailla hyvälle mallille rempattuun huusholliin. Sain todeta olleeni väärässä. Vai mitä tykkäätte?

4756

Tapetti jäi vaatimattomasti noin neljä rullaa vajaaksi… öh. Korkeet huoneet on ihan kivat, mutta…

4763

Ihan muutama laatikko jos nyt puuttuu..

4771

Leivät tiskikaapissa… mutta pirun komeet puutasot! Vielä tuolloin…

4777

Kaappeja ei ilmeisesti vieläkään..? Saati roskista.

4778

Ranskalaisia? Sokkelilevyä? Anyone?

4779

Mahtuisko tohon pinoon vielä jotain, jos oikein yrittäis?

4792

Vessahätä?

——————

Toisinaan sitä on ihan hyvä muistuttaa itselleen, kuinka paljon ollaan kuitenkin edetty, saatu aikaiseksi. Vaikkei tämä torppa vielä lähellekään valmis ole, voisi se olla vielä aika paljon hurjemmassakin kuosissa. Aika visusti voiton puolella ollaan kuitenkin jo kokonaisuudessaan. Esiteinin huoneen suunnitelmat alkaa olla jo suht pitkällä, odotan kieltämättä kieli pitkällä rempan aloitusta… (älkää kertoko mun miehelle, oon koittanut olla aika hiljaa tästä vielä… 😉 )

Mutta pakko kai sekin on myöntää, että maku muuttuu… Salin tapetit oli hienoinen pettymys heti jo laittovaiheessa, enkä niiden kanssa ole tainnut oikein ystävystyä missään kohtaa. Mieli tekisi jotain hieman tummempaa ja kodikkaampaa, valmiiksi korkea ja avara tila ei olisi kaivannut noin vaaleaa tapettia. No, sitä sattuu. Ehkä nyt ensin kuitenkin se tytön huone…

Noiden muutto- ja remppakuvien jälkeen elelen kuitenkin suht tyytyväisenä näissä maisemissa…

kuvauspäivä nro 2 018

kuvauspäivä 002

kuvauspäivä 004

kuvauspäivä nro 2 064

tintun huone ja kevät 033

makuuhuone valmis 024

… vaikkei aina ihan näin siistiä olekaan.

Tykkäisittekö lukea enemmän remontti/muutos/sisustusjuttuja, jos tästä taas tuolla saralla hiukan aktivoiduttaisi?

-Päivi-