Korkkarit kattoon!

En tiedä, jäikö menneestä viikosta paljon jälkipolville kerrottavaa. Tai ehkä sittenkin. Viikkoon mahtui kuitenkin se pitkään mielessä kytenyt irtisanoutuminen, jupinaa byrokratiasta, sitä nyt jo aika perinteistä ahdistusta, lähes sairaalloista väsymystä. Iltaisin olenkin maannut lähinnä kyljyksenä ja tuijottanut lasittunein katsein kattoon. Oikeesti kyllä pakotin itteni muutamana iltana lenkille, ihan vaan saadakseni raitista ilmaa. Kotityöt olen ohittanut olankohautuksella.

Lisäksi Facebookissa seuraavat tietävätkin, että blogia ollaan päivittelemässä. Ja koska kyseessä on just mun blogi, ei homma voi tietenkään mennä niinkuin elokuvissa. Sain kuitenkin luvan postata, joten ei auta kuin odotella. Onneks mulla on maailman paras ja sitoutunein koodari. Itsehän olisin viskannut koko roskan jo tunkiolle.

Olenkin nyt, itse itseäni tehostaen, sitä mieltä, että olen ehdottomasti ansainnut ”korkkarit kattoon ja ripsarit poskille” -henkisen rymyillan. Ilta alkaa jo iltapäivällä ministeritukkautumisella (ehkä, en oo varma vieläkään!) ja jatkuu ystävän kainalossa ja kuohuvan virratessa. Tiedossa siis luokatonta läppää, käkätystä ja ennennäkemättömiä muuveja paikalliskapakin tanssilattialla.

Ai mitäkö nyt irtisanouduttuani teen? Se taitaa ansaita ihan oman postauksensa. Sen vaan sanon, että olen yhtä aikaa pirun peloissani ja järjettömän innostunut!

Nyt kuitenkin pyykit koneeseen ja pallopään tarkastelua. Ministeripolkka vaiko eikö?! Tuoreeltaan tilanteen pääsee varmaan näkemään iltapäivästä Instagramista. Iiiiik!

-Päivi-

Pienet.

Tänään kohotellaan maljoja, kun vietetään toista vuosittaista tyttöjen piirakkailtaa.

Jokainen on taas valmistanut jotain herkkua illanistujaista varten ja onpa piirakkaporukkamme kasvanutkin yhdellä jäsenellä.

Tänä iltana kohotetaan malja myös sille. Ärsyttävän salaperäistä, mutta joutuu pysymään salaisuutena vielä hetken. Kerron kyllä mille kilistellään, kunhan sopiva hetki koittaa.

Sen vaan sanon, että sinnikkyys palkitaan lopulta sittenkin!

Kippis!

-Päivi-

 

Taasko?!

Siis mitä?! TAASko viikonloppu? Justhan se vasta oli!

Sanoi… ei kukaan. Koskaan.

Onneksi kuitenkin tuli vihdoin tämä odotettu vapaa. Ei ollut mikään helppo viikko tämä. Tällä viikolla olen:

– lukenut nolla sivua kirjaa

– kuunnellut pitkästä aikaa Queenia

– nukkunut liian vähän ja huonosti

– itkenyt blogin takia, kun koodaustaito ei riitä

– tuntenut riittämättömyyttä

– ottanut turhaan itseeni jonkun sanoista

– miettinyt oppisopimusasioita ja tulevaisuutta

– heittänyt kirveen kaivoon ja masistellut oppisopimusasian tiimoilta

– unohtanut meidän kihlajaispäivän

– se oli eilen. Mieskin unohti onneks.

– innostunut muutamista uusista tapettimalleista

– saanut luonnottomat raivarit mitättömästä asiasta

– heittänyt raivopäissäni nuudelipussin makkarin oveen

– kyllä, nuudelipussin

– miettinyt vihanhallintakurssia…

– nauranut liian vähän

– onnistunut hukkaamaan keväällä hankkimani perhekalenterin

– alkanut olla huolissani muististani, joka ei ilmiselvästikään pelaa kovin kummoisesti

– ihaillut noita mun kolmea mukulaa, joista on kasvamassa ihan helkkarin hienoja tyyppejä

– suunnitellut sekä siivoamista että leipomista toteuttamatta kumpaakaan

– haaveillut olkkarin tapetoinnista ja uudesta sisustuksesta

– laajentanut haaveet myös pikkueteiseen, josta haluaisin pukeutumistilan

– katsonut, kun mies on tuhahdellut haaveilleni

– kuulemma just ollaan tapetoitu. Joo, viis vuotta sitten. VIIS!

– päättänyt alkaa säästää uusiin tapetteihin…

………………

Jotenkin väsähtäneeltähän toi lista taas vaikuttaa. Onneksi nyt on viikonloppu vailla ohjelmaa, taidetaan koko porukka olla ihan todella levon ja yhteisen ajan tarpeessa. Mutta koska se siivoaminen taas viikolla jäi uurastamatta, on nyt tartuttava imuriin ja moppiin. Jos äkkiä sykkii sen pois alta, voi sit keskittyä tärkeämpiin asioihin. Kuten lukemiseen ja leffoihin.

Joten musat kaakkoon ja paskalle kyytiä! Moro!

-Päivi-

Kuvat ei liity mihinkään. Paitsi siihen, että sen kerran ku nämä pikkunaiset löytää yhteisen sävelen, se on parasta ikuistaa.

Rapurallaa

Ajankohta on lyötävä lukkoon ajoissa. Sitä vaatii ruuhkisvanhempien yhteinen illanvietto, ilman lapsia. Loppu sujuu kuin itsestään. Ilman stressiä tai turhaa vouhottamista. Kaikki tuo jotain. Kaikki tuo hyvän fiiliksen. Ja onnistunut ilta on valmis.

Istuttiin kahden ystäväpariskunnan kanssa iltaa viimeksi vappuna. Tuolloin oli lapset mukana ja ilta tietysti sen mukainen; rauhallisempi ja lyhyt. Sattumalta ruoan äärellä tuli puheeksi, että moni meistä ei ollut koskaan syönyt rapuja. Ja siltä istumalta päätettiin, että tänä syksynä pidetään yhteiset rapukestit. Yhden pariskunnan mökillä, ilman lapsia.

Lyötiin viikonloppu lukkoon ja alettiin pehmitellä lastenhoitajia. Eilen, neljä kuukautta idean jälkeen, päästiin toteutuksen kimppuun. Ja voi, mikä ilta!

Ei lakattu vielä aamullakaan ihmettelemästä, kuinka hauskaa meillä oli. Juomat oli kylmiä ja sauna ja palju lämpimät. Sählättiin rapujen kanssa ja laulettiin juomalauluna mm. A-han Take on me:tä. Kuunneltiin legendaarista musaa Queenista Neon 2:n kautta E-typeen. Jorattiin, laulettiin ja naurettiin. Nautittiin.

Aamu valkeni kauniina ja no, kohmeloisena. Mutta oli kyllä kaiken päänsäryn ja huonon olon arvoista. En muista koska olisi viimeksi ollut noin hauskaa! Mekin kuitenkin harvemmin käydään viihteellä yhdessä, yleensä homma hoituu vuorovedoin. Mutta kyllä tämä on tavaksi otettava.

Kiitos vielä kaikille asianosaisille, mahtavalle isäntäparille ja ihanille rapuvastaaville! Ens vuonna uusiks! Buuuujaaaah!

-Päivi-

Viikonloppu, mikä jumalainen keksintö.

Onkohan viikonloput oikeesti parasta, mitä elämällä on tarjota? Koska lähellä on ainakin. Jos lisätään vielä joulu ja lomat, niin siinähän ne. Tärkeimmät.

Tämä viikonloppu oli itselleni vain puolittainen, kun eilisen olin töissä, mutta aika täysin siemauksin sitä nauttii vapaista, oli niitä sitten yksi tai useampi. Tämä oli pitkästä aikaa sellainen hyvä vapaa. Energinen. Vaihdettiin pitkästä aikaa siivouksen lomassa jopa sohvanpäälliset. Sitä ei olekaan tapahtunut sitten… no, parempi jos ei muistele.

Mä olen viime aikoina ollut hiukan huolissani omasta energiatasostani. Tai oikeastaan sen puuttumisesta kokonaan. Tuntuu, kuin kaikki aika ja se vähäkin energia valuisi vain työmaalle. Mikään ei oikein nappaa, kaiken tekeminen tuntuu työläältä ja jotenkin ylimääräiseltä. Herätessä tekee vaan mieli nukkua lisää. Iltaisin laskee hätäisesti tunteja, koska on taas herättävä. Suurin osa asioista jää ainoastaan suunnitelman tasolle. Tuntuu, kuin heräisin henkiin ainoastaan viikonloppuisin, viikot kuljen sumussa, haluttomana, pää painuksissa.

Näin kirjoitettuna se näyttää aika pysäyttävältä. Kuka nyt tuollaista elämää haluaisi? Tuskin moni. Mutta mikä on se juju, miten sitä oppii elämään niin, ettei viikot vain vierähdä ohi. Miten fiilikset vois nakata narikkaan, ettei koko ajan harmittaisi niin helvetisti?

Siinäpä pähkinä purtavaksi. Tosin tuota pähkinää pureskelen parhaillaan. Ja jauhankin niin pitkään, että ratkaisu löytyy ja toteutuu.

Nyt menen kuitenkin ahtamaan napaani kaikkia mahdollisia leivonnaisia (tein tänään kahta, mikä energiapiikki!) ja koitan olla murehtimatta alkavasta työviikosta. Vaikkakin valehtelisin, jos väittäisin etten tiedä montako tuntia on aamuherätykseen… (11 h, 41 min)

Voi elämä.

-Päivi-

p.s. Kommentoida voi, kommentit vaan valahtavat jostain syystä roskakoriin. Käyn kyllä poimimassa ne sieltä ehtiessäni ja vastailen. Toivottavasti homma saadaan huomenna taas toimimaan normaalisti!

Perinteiset

Musta on mahtavaa, kun näin aikuisiällä voi kehitellä omia, kivoja perinteitä. Kun alottaa vaan. Yksi tälläinen uudempi perinne aloitettiin tyttöporukalla kolme vuotta sitten. Grillibileet. Ihanaa, kesäistä ruokaa, kuplivaa juomaa, loistavaa seuraa ja musaa leppoisassa kesäillassa tyttöjen kesken. No okei, nyt teen kaikki kateellisiksi kertomalla että bileissä oli mukana myös emännän mies, joka grillasi ja piti meitä kuin kukkia kämmenellä. Jopa kahvit tarjoiltiin pöytään. Aika luksusta.

Tänään kieltämättä suu on kuin santapaperia ja äänikin vähän painuksissa, mutta huvivero on veroista uljain ja se kestetään pystypäin. Itseäni törkeästi toistaen sanon taas kerran, että näitä pieniä irtiottoja pitää tehdä, jotta arkea jaksaa. Onko teillä lukijoilla vastaavia perinteisiä kinkereitä vuosittain?

Kiitos kaikille osallisille, kyllä jäikin hyvä mieli. Piirakkailtaa odotellessa… 🙂

-Päivi-

Sunnuntaibrunssi

En tiedä muista perheistä, mutta meillä syödään aamiaista harmillisen harvoin yhdessä. Arkiaamut menee yleisessä kaaoksessa ja hässäkässä, lapset ottavat aamupalansa itse, minä hörppään kahvit valmistautumisen lomassa ja mies syö usein vasta töissä. Viikonloppuaamuisin meille vanhemmille maistuisi rankan viikon jälkeen uni vähän liiankin hyvin. Harvoin tulee noustua vielä ihan samaan aikaan lasten kanssa ja kun itse kömpii kahvinkeittoon, on muksut yleensä jo syöneet ja painuneet touhuihinsa.

Mies lähti eilen katsastamaan Ruisrockin, joten me ollaan lasten kanssa vietetty viikonloppu keskenämme. Aika virkistävää, itse asiassa! Niin ihana, kuin se puoliso vierellä onkin, toisinaan tekee hirmuisen hyvää olla hetki erossa. Mä katsoin eilen illalla kaksi romanttista komediaa putkeen ja tein ruokaa katkaravuista, vain itselleni. Nautin!

Tänään heräilin lasten kanssa samaan aikaan. Lojuiltiin sängyllä katsellen Avaraa luontoa ja lastenohjelmia ja innostuttiin kerrankin laittamaan yhdessä aamiaista. Tai brunssin puolelle tuo taisi jo mennä, sen verran antaumuksella lojuiltiin. Ei mitään sen erikoisempaa, tuoretta kahvia, leipää, hedelmiä, jogurttia ja myslejä. Mutta kyllä se päivä alkaa vaan niin paljon mukavammin näin yhdessä. Eikä ole niin kiire laittaa ruokaa päivälläkään, kun syödään aamupäivällä vähän tuhdimmin.

Millaisia aamiaistapoja teidän muiden perheillä on? Tuleeko tehtyä yhteisiä aamiaisia tai brunsseja, vai syökö kukin, kun heräilee ja huvittaa?

-Päivi-

Viikonloppuun!

Tähän viikkoon on mahtunut töiden ja kotihommien lisäksi synttärijuhlintaa. Kolkyt ja risoihin tuli jälleen yksi risa lisää. Kriiseily jatkuu varmasti edelleen, todennäköisesti muuttuen jossain vaiheessa suoraan neljänkympin sellaiseksi. Mut se taitaa vaan olla mua. Se kriiseily. En suostu tyytymään ja se aiheuttaa toisinaan vähän ristiriitaisia fiiliksiä.

Parasta työssäkäynnissä on perjantain fiilis. Viikonloppu edessä ja jalat tukevasti sohvalla. Tämä ilta pyhitettiin lapsille, katsottiin leffaa ja taisteltiin poppareista.

Nyt on muksut peitelty nukkumaan ja ajattelin itsekin suoriutua vällyihin tuota pikaa. Huomenna on nimittäin tarkoitus juhlia niitä risoja tyttöjen (ja skumpan) kesken.

Mitä mainiointa viikonloppua kaikille!

Ja ainiin, olettehan muistaneet käydä osallistumassa arvontaan? 

-Päivi-

Salongin popsahdus!

Jos joulutunnelmasta onkin tässä vesisateessa ollut hieman pulaa viime aikoina, fiiliksiin pääsi viimeistään tänään, kun olin talkooapuna suloisessa pop up -kahvilassa, Eleonoran salongissa. Uusikaupunki on hieno, vanha puutalokaupunki, palvelut ovat monipuoliset ja kivoja pikkupuoteja on monia. Tunnelmaltaan autenttinen, wanhan ajan kahvila täältä vain on puuttunut. Kun minua kysyttiin auttelemaan juuri tälläiseen pop up -kahvilaan, arvaatte varmaan, etten kieltäytynyt. Ja onneksi en!

Vaikkei kokoaikaista kahvilaa olisikaan mahdollista pystyssä pitää, ”kahvilapopsaus” silloin tällöin on erittäin tervetullut lisä kaupungin tarjontaan. Vanhassa puutalossa sijaitseva suloinen huoneisto on sisustettu aidosti vanhoilla huonekaluilla, tarjolla oli vastajauhettua kahvia, teetä ja kaakaota, leivoksia, suolaista piirasta ja käsintehtyjä suklaaherkkuja. Lisäksi myynnissä oli jouluista lahjatavaraa. Asiakkaita kävi hirmuisesti ja salongin tunnelmaa kehuttiin lähes kilpaa.

Salongin emäntä Terhi on tehnyt valtavan työn saattaessaan tilan popsahduskuntoon. Meitä jeesailijoita on ollut pari ja ollaan auteltu ehtiessämme. Tilasta tuli todella tunnelmallinen ja kahvilalle oli selkeä tilaus.

Lähialueilla asuville vinkiksi, että Eleonoran salonki popsahtaa toisen kerran vielä ensi viikonloppuna, osoitteessa Sepänkatu 6, Uusikaupunki. Ovet ovat avoinna molempina päivinä klo 12-17. Suosittelen enemmän, kuin lämpimästi.

Kokous- tai juhlatilaa kaipaaville suosittelen ehdottomasti vierailua salongissa myös. Tila on nimittäin vuokrattavissa kyseisiin käyttötarkoituksiin. Kuinka ihanat, pienet juhlat tai erilaisen, tunnelmallisen kokouksen salongissa voisikaan järjestää! Jos kiinnostuksesi heräsi, yhteystietoja löydät täältä.

Olen vähän ajatellut alkaa lottomiljonääriksi ja puuhailla tälläisten mukavien projektien parissa lopun elämääni. Teatteria, bloggailua, kahvila- ja tapahtumaprojekteja… Nää on niitä ”mun juttuja”. Näiden parissa mun kuuluu touhuta. Kuulostaa ehkä vähän liiankin täydelliseltä… Mutta taidan laittaa loton vetämään silti. 😉

Tuo kuvissakin vilahtanut Mokkahyydykekakku teki muuten kauppansa siihen malliin, etten ehtinyt itse maistaa lainkaan! On varmaan tehtävä toinen, ihan omaan käyttöön. Jos vaikka jaan ohjeen sitten täälläkin. Voisi olla mukava herkku joulun jälkiruokapöytään.

Tänään edessä vielä paketointihommia, kunhan tenavat saadaan unten maille. Sadekelistä huolimatta tunnelmallista sunnuntai-iltaa, ihanat!

-Päivi-

Joulun avaus.

Tasan kuukausi jouluaattoon! Sieltä se jälleen tulla jollottaa, joka kerta yhtä suurena yllätyksenä (ja hiukan pyytämättäkin…). Uudenkaupungin joulu starttaa perinteisesti marraskuun lopulla joulukadun avauksella, jouluvalojen syttymisellä ja Wanhanajan markkinoilla. Tänä vuonna pääsin minäkin kiertelemään käsityöläiskojuja ja värjöttelemään tien reunalle tonttukulkueen ohimarssia odottaen. Olo oli samaan aikaan haikea ja vapautunut. Kuinka paljon vähemmällä työmäärällä pääsenkään tänä jouluna, kuin kahtena edellisenä. Toisaalta ikävöin omaa, pikkuista putiikkiani ihan valtavasti. Se oli mulle kuitenkin aika tärkeä.

Wanhan ajan markkinoilla oli jälleen toinen toistaan kauniimpia käsitöitä, leivonnaisia, kransseja ja muita jouluisia myytäviä. Ja väkeäkin oli liikkeellä kiitettävästi. Ilma oli tosi kolea ja saatiinpa niskaan ihan ehdat rae- ja räntäkuurotkin.

Huvittavinta tässä joulukadun avauksessa taitaa kuitenkin olla se, kuinka aikuisetkin ihmiset höpsähtävät kuorma-auton lavalta lentävien, ilmaisten karamellien vuoksi. Lapsille tämä on aina ollut, ja tulee olemaan, kova juttu, joten ehkä aikuisetkin voisivat jättää sen karkkien perään syöksymisen muksuille.

Nyt on siis virallisesti jouluinen aika polkaistu käyntiin, ainakin täällä meillä. Pieni pakkanen ja lumikerros ei tosin tekisi pahaa jouluun virittäytymisen kannalta. Ainuttakaan joululahjaa en vielä ole hankkinut, ehkä pikkuhiljaa voisi ajatuksen sillekin asialle antaa..?

Tänään ei kuitenkaan ehdi. Vuorosanojen pänttäämistä tiedossa. 🙂

-Päivi-