Moka on lahja.

Eilen, kävellessäni tyylikkäästi, vesiselvänä, täpötäydessä rannassa lyhtypylvästä päin (juu, ihan kunnolla kilahti), mietin miten just mulle aina käy näin?! Miten mä en voi vaan olla se eteerisesti kesätuulessa käyskentelevä pellava-asuinen ja hyväkäytöksinen aikuinen nainen, jolla on valkoiset hampaat ja helmikorvakorut? Mutta kun ei. Mä olen se, joka kävelee päin lyhtypylväitä, hyppää vääriin juniin, nauraa liian kovaa, kiroilee väärässä kohtaa ja jonka eteerisen pellavapaidan rinnuksilta löytyy evääksi syödyn kolmioleivän täytteet. Ja kahvitahra. Mä olen se, joka sanoo ensin ja ajattelee sitten. Se, joka pyrskäyttää suustaan niitä asioita, joita kaikki ajattelee, mutta ei tohdi sanoa ääneen. Se nolo mutsi, joka vetää tanssisoolon koulun käytävällä tutustumispäivänä. Se, jonka mielestä tärkeimmät opetukset lapsille ovat kiitos, anteeksi ja itselleen nauraminen. Mä olen se, jonka säätämistä seuratessa moni varmaan ajattelee, että ”onneks mä en ole tollanen”.

Mietin eilen, miten mä aina onnistunkin epäonnistumaan. Olenko mä jotenkin erityisen altis sössimään. Ja päädyin siihen, että olen. Moka todellakin on lahja. Ja ehkä sitä mokailun lahjaa on erityisen suurella kauhalla ammennettu juuri niille, jotka sen kestävät ja jotka uskaltavat nauraa itselleen. Koska miten voi nauraa millekään muulle, jos ei osaa nähdä itsessään mitään huvittavaa?

Screw-Up2-01

(Kuva lainattu täältä.)

Ja kyllähän se niin on, etten mä pidemmän päälle jaksaisi sitä eteerisesti käyskentelevää Päiviä. Koska se en olisi minä. Ehkä nyt, kolmeykkösenä on vaan parempi hyväksyä se tosiasia, että tällänen mä olen. Suurisuinen, vähän nolo ilveilijä, joka varmasti tippuu tuolilta, jos siihen vain mahdollisuus on. Ja hyvä niin. Elämä on ihan helvetin paljon hauskempaa, kun ei aina tarvitse esittää niin maan perusteellisen asiallista.

Joten mokaillaan rauhassa, tyypit! Kompuroidaan, kaatuillaan, kaadetaan punaviiniä pöytäliinoille ja nauretaan niin, että vesi tirisee sekä silmistä, että housuihin. Kerran täällä vaan eletään. Löysäillään niitä tiukkoja pipoja tai otetaan ne vaikka kesän kunniaksi vallan pois. Kyllä maailmaan naurua mahtuu. Ja mokia. Ja ennen kaikkea meitä mokailijoita.

Mokien täyteistä keskiviikkoa, ystävät! Ja muistakaa, ei se ole niin vakavaa! 🙂

-Päivi-

 

Advertisements

11 kommenttia artikkeliin ”Moka on lahja.

  1. Oi, kuullostaa niin ”ihanan” tutulta. Mä olen kanssa se, joka tippuu tuolilta, nauraa liian kovaa ja väärässä paikassa, kävelee päin liikennemerkkejä jne. Mutta olen kanssa oppinut nauramaan itselleni, enkä ota liian vakavasti. Myllyn rullaportaissa on ihan mukavaa leikkiä Peteliuksen Apuva -miestä ja katsoa ohikulkevien ilmeitä ja omien teinien karkuun juoksua 😀 Eli on täs meijän cityssä sit ainakin kaks housut märkinä mokailevaa naisihmistä 😀

    Tykkää

    • Hahaha! Kuulostaa niin kovin tutulta! 😀 Mutta onhan meitä oltava. Hulluja ja sössöjä. Eihän asiallisilla olis muuten mitään päiviteltävää. 😉

      -Päivi-

      Tykkää

  2. ”Mä olen se, jonka säätämistä seuratessa moni varmaan ajattelee, että “onneks mä en ole tollanen””.

    EI! Kun sä olet se, jonka säätämistä seuratessa moni varmaan ajattelee, että ”olisinpa mäkin tollanen”. Yhtä spontaani ja ihana! 🙂

    Tykkää

  3. Paluuviite: Kiljuva Pikkunälkä – Kaksplus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s