kasvatus

Sain kesken työpäivän puhelun esikoiselta.

”Ollaan kavereitten kans meillä. Voidaanks paistaa lättyi?”

Kannustavana, spontaaniuteen ja luovuuteen rohkaisevana vanhempana vastasin tietenkin välittömästi ”KYLLÄ!”.

Paitsi että en vastannu.

Parissa sekunnissa sieluni harmaakaihiseen silmään piirtyi kuva keittiön tapetteihin sotketuista kananmunista, koko huoneeseen pöllyävistä jauhoista ja järkyttävistä rasvaroiskeista. Lopulta paistohomma olisi kuitenkin päätynyt koko töllin palamiseen. Joten kielsin. Sain kuulla olevani tyhmä. Kielsin uudestaan. Olin jo idiootti.

Hetki puhelun jälkeen alkoi mietityttää. Olinko mä nyt ihan kalkkis, vanhanaikainen ja epäreilu, kun en luottanut tyttäreeni. Teinhän mäkin ton ikäsenä jo kaikkea makkarakastikkeesta sämpylöihin. Millä oikeudella mä nyt sitten kielsin?

No vanhemman oikeudella tietenkin. Tyttö kun ei ole osoittanut minkään valtakunnan kiinnostusta ruoanlaittoa kohtaan, joten ehkä syystäkin parempi kerrata sitä hellan käyttöä ensin yhdessä. Ja toisaalta varmaan myös korkea aika. Tällä menolla muijasta kasvaa aikuinen, joka ostaa kaurapuuronkin valmiina.

Mitä sä olisit tehnyt? Tai mitä teidän muiden 11-12 ikäiset muksut osaa keittiössä? Onko langoilla juniormaastötseffejä, vai tollasta onnettomampaa ”leikkaanleipääkäytänmikroojaosaantehänuudeleita” -osastoo?

-Päivi-

On muuten sitten aikamoinen lykky, että perheessämme lymyilee tällä hetkellä ihan vihoviimeinen 6-vuotias. Onhan noita uhmia kaikenkarvaisia, mutta tähän astisen kokemukseni mukaan, tämä kuuden vuoden kuningaskausi on rasittavin, ärsyttävin, raskain ja veemäisin kaikista. Hands down. Eipä tuo esipuberteettiläinenkään paljoa huonommaks jää, mutta tämän syksyn kruunaamaton ämpyilijä ja vanhempien hermojen ykköskiristäjä on neiti kiharapää, neiti eskarilainen, neiti kuningatar.

On sitten nimittäin sellanen vaihe, ettei käy mikään. Toistan, mikään. Vaatteet on alituiseen väärät (ei housuja!), tukkaa ei harjata (ei!), tarhaan ei lähdetä (jään kotiin!), entinen suosikkipuuha piirtäminen ei kiinnosta (typerää!), ruoka on poikkeuksetta pahaa (YÖK!) ja muutenkin elämä on vaan kertakaikkisen hankalaa.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton vanhempainnetti osaa kertoa seuraavaa:

”6 -vuoden ikää on kutsuttu mm. kuningasvuodeksi, esikouluikä on kuin varhaislapsuuden kruunaus. Ikään liittyy saman tyyppinen itsenäistymisvaihe, kuin 2-3 -vuotiailla ja murrosikäisillä. Vaiheet ovat usein vanhemmille koettelevia (no kidding!) ja lapsellekin haastavia. Ne ovat kuitenkin tärkeitä ikävaiheita, jotta lapsi voi kasvaa itsenäiseksi minäkseen ja löytää paikkansa maailmasta.”

Mutta sen mää vaan sanon, että paraskin tulla oikein helevetin itsenäinen ja hyvä ihminen tolla venkoilulla. Phuuuuh!