Pekoni-BBQ-pizza

Mä en oo taas nyt muka töiden lisäksi ehtinyt/jaksanut oikein mitään, mutta koska syödä pitää joka tapauksessa, niin vedetään nyt tämäkin postaus ruoka-linjalla.
Sain tämän tyylistä pizzaa joskus vuosia sitten kaverini syntymäpäivillä. Sen jälkeen siitä tulikin meidän vakkari. Me tehdään nykyään jo suosiolla kerralla kaksi pizzaa; lapsille perinteinen kinkku-aurajuusto-ananas ja meille tämä pekoni-setti. Kahdesta pellillisestä riittää mukavasti vielä seuraavan päivän evääksikin.
Pizzapohja valmistuu meillä ikivanhalla kotitalouskirjan ohjeella ja tykätään nostattaa siitä pannupizzamainen korkea ja pehmeä pohja. Ohje on suunnilleen tälläinen:
1,5 dl vettä
2-3 tl kuivahiivaa (1/3 palaa tuoretta)
2 rkl ruokaöljyä
n. 3 1/2 dl vehnäjauhoja
suolaa
 
Sekoita veteen tuorehiiva (kuiva ensin vehnäjauhoihin), öljy ja suola. Vaivaa joukkoon vehnäjauhot, kunnes taikina on ”joustava pyöreä pömpylä”. Nostata liinan alla hetken aikaan.
Vaivaa taikinaa työlaudalla, jotta siihen tulee hiukan sitkoa. Kauli pellille ja nostata vielä n. 20 min.
 
Täyte:
 
tomaattipyrettä
BBQ-kastiketta
(ketsuppia)
1-2 pkt pekonia
1 punasipuli
1 pieni paprika
1 pss juustoraastetta
mustapippuria
oreganoa
 
Sekoittele tomaattipyreestä, BBQ-kastikkeesta ja ketsupista kastike pohjalle. (suunnilleen 1 pieni purkki pyrettä, muutama reilu loraus kastiketta ja rkl ketsuppia) Levitä soosi kohonneelle pohjalle, rouhi päälle hieman mustapippuria ja ripsauta oreganoa.
 
Silppua pekoni palasiksi ja paista pannulla. Heitä paiston loppuvaiheessa joukkoon pehmenemään viipaloidut paprikat ja sipulit. Levittele koko hoito pohjan päälle ja peittele juustoraasteella. Pizza paistuu 250 C n. 12-15 min.
 
Tarjoile raikkaan salaatin kera (tai vetele suoraan pelliltä kaksin käsin ja anna kastikkeen valua suupieliä pitkin rinnuksille:)). Ei varsinaisesti mikään kevein mahdollinen ateria, mutta niin hyvää! 🙂
-Päivi-
Mainokset

16 kommenttia artikkeliin ”Pekoni-BBQ-pizza

  1. Teetkö aina eväät mukaan kauppaan? Nyt uudessa putiikissani on oikein keittiö ja jääkaappi. Sisareni totesi, että ”nyt voit ottaa TERVEELLISIÄ eväitä mukaasi”…En ole ratkaissut lounas”ongelmaa” – kahvilla ja pullalla yleensä mennään. Jos olisin sinun kaupassasi, tietäisin minkälainen olisi lounaani!

    Tykkää

    • No itseasiassa aika harvoin tulee tehtyä… Nyt, kun mäkin sain hommattua jääkaapin, voin kuitenkin varautua leivänpäällyksillä ja eineksillä. Ja usko pois, ei tee hirveesti enää suklaata mieli, kun täällä 50 tuntia viikossa viettää… ;)-Päivi-

      Tykkää

    • No meillä on ollut ihan kaupasta valmiina, Santa Marian American BBQ-kastike. Mutta ihan mikä tahansa vastaava käy. Suosittelen kokeilemaan! :)-Päivi-

      Tykkää

  2. Kauhee nälkä tuli 😉 Tätä on juu pakko kokeilla seuraavan kerran. Mäkin teen pizzapohjan samalla ohjeella, se on nopea ja helppo tehä. Kiitti täytevinkistä 😀

    Tykkää

  3. Onneks meilläkin syötiin tänään pizzaa 🙂 Mutta bbq-kastiketta pizzapohjan päälle, MIKÄ IDEA! Kumarran!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s