Ihastuttava kirja-arvonta!

Sain viime syksynä kunnian päästä mukaan jännittävään kirjaprojektiin. Tuolloin hääräsin vielä pienen herkkupuotini emäntänä ja minulta pyydettiin kirjaan hieman rekvisiittaa. Herkullisia kuvia onkin kirjan sivut pullollaan ja olipa mukaan ujutettu vielä minun minttusuklaisten muffinieni reseptikin. 🙂

Kyseessä on siis ihanan parivaljakon Ilona Pietiläisen ja Hanne Maneliuksen ”Hulivilin onnenhetket – Juhlia  & sisustusta lapsille” (Docendo 2013). Nimensä mukaisesti kirjan sivut kätkevät sisäänsä toinen toistaan suloisempia ideoita lastenjuhliin ja ”lapsekkaita” vinkkejä sisustukseen. Kirja on todellinen, ihastuttava ideapankki, sormet ihan syyhyävät tämän opuksen sivuja läpi kahlatessa! Kirja pitää sisällään näppäriä leivontaohjeita, askarteluideoita, ja vinkeitä inspiksiä, jokainen sivu yllättää! Kirjasta löydät juhlavinkkejä joulusta kesäjuhliin ja halloween -bileistä talven jääjuhliin. Ja kuvat ovat aivan syötäviä! Tämä on aivan ehdoton teos kaikkien meidän kotoilijahössöttäjien kirjahyllyyn. Loistava lahjavinkki myös pukinkonttiin!

kirja 002

kirja 007

kirja 008

kirja 009

kirja 011

kirja 013

Ilokseni, ja myös teidän iloksenne tietysti, sain yhden vastapainetun kirjan arvottavaksi täällä blogissa! Joten eiköhän polkaista arvonta käyntiin!

Arvontaan pääset osallistumaan jättämällä kommentin tämän postauksen alle, tänne blogiin. Muistathan nimimerkin! Startataan arvonta NYT ja sovitaan, että osallistumisaikaa on sunnuntaihin 29.9. klo 18.00 asti.

Jos arpaonni ei tällä kertaa suosi, kirjan voit hankkia itsellesi hyvinvarustelluista kirjakaupoista tai Docendon verkkokaupasta.

Arpaonnea kaikille tasapuolisesti! 🙂

-Päivi-

95 kommenttia artikkeliin ”Ihastuttava kirja-arvonta!

  1. Kirjat ovat sitä jokapäiväistä leipää. Tämä olisi kyllä niin ihana ylläri, jota nautiskellen selailisin. Ja jos vain voisin luopua, niin lahjoittaisin iloa eteen päin joululahjan muodossa.

    Tykkää

  2. Hei, tässä ollaan mukana kuin – no, jääköön sanomatta. Tykkään sun blogista edelleen ihan valtavasti. 🙂

    Tykkää

  3. Niin mukana!!! Kaihoisasti kannellu kyseistä kirjaa monta kertaa, jotta ovat päässeet matkaan ympäri suomeen.

    Tykkää

Jätä kommentti