Lyhtyjen yö

Näin heinäkuun lopulla Uudessakaupungissa vietetään Crusell-viikkoa, joka on puupuhaltimille omistettu musiikkiviikko. Ohjelma on täynnä hienoja konsertteja ja esiintymisiä, jotka valitettavasti useimmiten taitavat jäädä monelta paikkakuntalaiselta kokematta. Yksi tapahtuma vetää kuitenkin vuodesta toiseen paikallisetkin mukaan. Lyhtyjen yö.
Kyseisen viikon torstaina sadat ihmiset pakkailevat eväskorinsa, huopansa ja lyhtynsä ja suuntaavat Vallinmäelle. Ilta on täynnä iloista meininkiä ja puheensorinaa, musiikkia, tuttavia ja ihana, hämärtyvä kesäilta. Voiko kauniimpaa näkyä olla, kuin sadoin lyhdyin ja valoin koristeltu tapahtumapaikka? Leppoisassa tunnelmassa viihtyy koko perhe, tämä tapahtuma on vaan ihan erityisen kiva. 
Kuvat ei nyt mistään maailman onnistuneimmasta päästä ole, mutta muutamia tunnelmapaloja eiliseltä illalta kuitenkin. 🙂

Ensi vuonna uudestaan. Ehdottomasti!
-Päivi-
Mainokset

”Kiva kesäkaupunki”

Niinhän sitä sanotaan, varmaan suurimmasta osasta suomalaisia pikkukaupunkeja. Kysytään, mistä olet ja kun vastattava on totuudenmukaisesti, että tuolta mäntyjen keskeltähän minä, kysyjä tokaisee kohteliaasti hiljaisen kyläpahasen olevan ”kiva kesäkaupunki”. Uudenkaupungin kohdalla luonnehdinta pitää todella paikkansa. Oikeesti.
Tänä kesänä säät ei vissiin ole suosineet oikein missään päin Suomea, oli kiva, tai vähemmän kiva kesäkaupunki. Nyt kun kerrankin paisteli aurinko, ajattelin käydä hiukan kiertelemässä kaupunkia kamera kaulassa. Kuin turisti konsanaan. 
Aina keskiviikkoiltaisin rannassa on ohjelmallinen iltatori-tapahtuma, johon perinteisesti kokoontuu koko kaupunki.  Perinne, joka toistuu vuodesta toiseen. Tavataan tuttuja, juodaan munkkikahvit (vai siiderit..), tehdään kirppislöytöjä, osteta sipula, hernet ja peruni. 🙂
Kävelin rannasta hiljakseen kotiin, nauttien ihan vaan omasta seurastani ja kaupungin puutalojen tunnelmasta. Poikkesin pikaisesti myös Kirkkokadulla sijaitsevaan Pikku Putik-nimiseen pihapuotiin, joka on pullollaan ihastuttavaa vanhaa (ja uuttakin) tavaraa. Viimeiset kuvat putiikista. Ihan ”must” -kohde vanhan tavaran ystäville ja paikallisia matkamuistoja halajaville.
Kamera räpsyi aika tavalla, joten tervetuloa matkalle Ugin kesään! 

Kyl Uki o ain Uki. Kannattaa tulla kauempaakin! 🙂
-Päivi-