Sua vain yli kaiken…

Ei ole itsestään selvää, että löytää tästä maailmankaikkeudesta itselleen sen toisen puoliskon. Sen puuttuvan palasen, jota ilman et olisi kokonainen. Ihmisen, joka ymmärtää, jaksaa, kuuntelee, tukee ja rakastaa. Juuri sellaisena kuin olet.
Mä olen ehkä tehnyt edellisessä elämässäni jotain oikein, kun löysin oman palaseni jo 17-vuotiaana. Millenium-yössä kohtasi kaksi täysin erilaista ihmistä, jotka nauroivat samoille asioille. Se sama yhteinen nauru on kantanut meitä läpi monen muurin, ja kantaa edelleen.
Kymmenen vuotta sitten, kauniina talvipäivänä tahdoimme. Toisemme, yhteisen elämän, yhteisen kodin, yhteisen perheen. Yhteisen tulevaisuuden.
Tahdon edelleen. Ikuisesti. Rakastan sinua.
”Ylin riemuni oot, mitä toivoisin,
sä kun istut mun rinnallain.
Olet kaikkeni, aarteeni kallehin,
olet onneni, unelmain.”
-Päivi-
P.s. Kaivettiin häämuistot esiin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Historian siipien havinaa, tosiaan… 🙂