Sunnuntain sulot.

Olin varautunut viettämään tämän sunnuntain tiukasti sängyn pohjalla Madden häiden uusintoja katsellen ja päänsärkyä voivotellen, eilen meni kuitenkin aamuyön tunneille paikallisilla kesäfestareilla. Päivän reippaus onkin siis tullut positiivisena yllätyksenä! Tosin reippaudella tarkoitetaan tässä kohtaa kaikkea tuon oletetun makoilun ylittämää aktiivisuutta.

Pientä järjestelyä ja siivoilua, mustikkapiirakan leivontaa ja grillailua, kahvivieraita ja remontin suunnittelua. Oleilua yhdessä. Monin tavoin raskaan kevään jälkeen tänään on pitkästä aikaa onnellinen olo. Se on iso juttu.

kesäkuun sunnuntai 001

kesäkuun sunnuntai 005

kesäkuun sunnuntai 006

kesäkuun sunnuntai 008

kesäkuun sunnuntai 010

kesäkuun sunnuntai 017

Mustikkapiirakka valmistui takuuvarmalla pikareseptillä, joka löytyy täältä. Hyvä, helppo ja nopea ohje, suosittelen!

Nyt on aika startata pojan huoneen remontti. VIHDOIN! Visiot on jo selkeinä mielessä, toivottavasti toteutusvaiheessa ei ilmene mitään pahoja ylläreitä… Purkaminen alkaa… än… yy… tee… NYT!

Suloista sunnuntai-iltaa!

-Päivi-

Omenankukkien aikaan.

Mun mielestä kesän parhaat hetket on käsillä NYT. Alkukesä on aina ollut mun juttu, eikä pelkästään sen takia, että myöhemmin heinäaikaan hengittäminen käy tukalaksi. Pidän vaan enemmän tästä alkukesän tuoreesta lämmöstä, raikkaasta vehreydestä, valkolakeista, syreeneistä ja kesän ensimmäisen nurmikonleikkuun jälkeisestä tuoksusta. Vielä lämpö ei ahdista, eikä grillimakkara tursua korvista. Jos mulla olisi kesälomaa, toivoisin sen olevan ennen juhannusta, ”matonpesuaikaan”. Ei sillä, että mitään mattoja silti pesisin… 😉

tintun huone ja kevät 001

tintun huone ja kevät 052

tintun huone ja kevät 053

tintun huone ja kevät 055

tintun huone ja kevät 056

Ihania omenankukkia katkoisin varmaan kaikki maljakot täyteen, jos se ei vääjäämättä tarkoittaisi lopulta heikohkoa omenasatoa. Annan siis kiltisti niiden kuitenkin kukkia enimmäkseen puissa, joskin muutama oksa oli pakko tuoda sisällekin. Niin kaunis ja niin ihana tuoksu.

Omppujen kukinta ei kovinkaan pitkäikäinen ilo ole, mutta onneksi kohta on jo syreenit kukassa. Aivan ehdoton lempparikukka. Harmi vaan, että ainut meidän tontilla kasvava puska on säälittävän kitukasvuinen esitys. Että terkkuja vaan muutamaan naapuriin; parin viikon päästä ilmestyn saksineni teidän puskiin ”lainausreissulle”. 😉

Aurinko on hellinyt ihanasti tänä viikonloppuna, kuistikin on pitkästä aikaa käytössä. Siis muutenkin kuin varastona. Aika onnellinen hetki istua kuistin korituolissa, siemailla kahvia ja kirjoittaa. Lapsetkin leikkivät yllättävän hyvin sovussa, eikä mieskään ole ”häiritsemässä”.

Ei hullumpaa. 🙂

-Päivi-

Sit mennään.

Kerrankin ajattelin olla kaukaa viisas ja ajastaa postauksen valmiiksi. Ollaan siis tässä vaiheessa todennäköisesti (ja toivottavasti…) lentokentällä nousemassa Budapestin koneeseen. Lähtösäätö oli taas aivan jäätävä, eikä sääennusteetkaan sen kummemmiksi muuttuneet, mutta samapa tuo. Loma on kuitenkin loma.
Erityisen helpotuksen lähtöön(kin) toi eilen varmistunut uusi työpaikka. Aika onnekkaaksi voi itsensä tuntea, kun joku tulee melkeinpä kotoa hakemaan töihin. Olo on vieläkin tuolta osin hiukan hämmentynyt. Mutta samalla tosi onnellinen, helpottunut ja myös innostunut. Odotan innolla, että pääsen tositoimiin. Ja sitä ennen ehdin hiukan lomaillakin. Ei häijympää!
 (kuva lainattu weheartit.com)
Nyt toivotan kuitenkin kaikille mukavaa viikonloppua! Seuraavaksi sit jo matkaterkkuja. Ja hei, jos ette muuta tekemistä keksi, käykäähän tykkäilemässä, kommentoimassa ja äänestämässä Kaksplussan blogikisassa täällä! 🙂
Puss!
-Päivi- 
joka on niiiiiiin lomalla!

Sua vain yli kaiken…

Ei ole itsestään selvää, että löytää tästä maailmankaikkeudesta itselleen sen toisen puoliskon. Sen puuttuvan palasen, jota ilman et olisi kokonainen. Ihmisen, joka ymmärtää, jaksaa, kuuntelee, tukee ja rakastaa. Juuri sellaisena kuin olet.
Mä olen ehkä tehnyt edellisessä elämässäni jotain oikein, kun löysin oman palaseni jo 17-vuotiaana. Millenium-yössä kohtasi kaksi täysin erilaista ihmistä, jotka nauroivat samoille asioille. Se sama yhteinen nauru on kantanut meitä läpi monen muurin, ja kantaa edelleen.
Kymmenen vuotta sitten, kauniina talvipäivänä tahdoimme. Toisemme, yhteisen elämän, yhteisen kodin, yhteisen perheen. Yhteisen tulevaisuuden.
Tahdon edelleen. Ikuisesti. Rakastan sinua.
”Ylin riemuni oot, mitä toivoisin,
sä kun istut mun rinnallain.
Olet kaikkeni, aarteeni kallehin,
olet onneni, unelmain.”
-Päivi-
P.s. Kaivettiin häämuistot esiin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Historian siipien havinaa, tosiaan… 🙂