Instaillaan!

Kesä. Helle. Siinä ehkä perimmäiset syyt vähäisempään matskuun blogin puolella. Lomat kun on suurimmalta osin jo lusittu, hikiset päivät kuluu sorvin ääressä ja näillä keleillä kyllä iltaisinkin keksii helposti muuta tekemistä, kuin koneella kököttely. Aiheita on kyllä melkein jonoksi asti (kerrankin…), mutta taidan nyt suosiolla vuodattaa näiden muutamien hellepäivien ajan hikikarpaloni johonkin muualle, kuin näppäimistölle. Luulen, että suurin osa lukijoistakin keikkuu laiturin nokassa tai rannalla pikemminkin, kuin näytön äärellä.

Vaikka blogi ei ihan koko ajan nyt päivitykään, voi Uskolan meininkejä, touhuja ja fiiliksiä näppärästi seurailla Instagramissa.

muksut

ins

kelta

kitchen

in

Päivitän Instaan snapshotteja meidän kesästä aina kun vaan muistan. Nopea ja näppärä media. Jos et vielä puhelimella käytä Instagramia, kuvia voi käydä kurkkimassa myös ihan ”perinteiseen malliin” netissä, osoitteessa instagram.com

Seuraa siis @psappinen

Ja jos Insta ei nappaa, perinteinen FB toimii myös! Sielläkin vähän extramatskua blogin oheen. Uskolan Facebook-sivut löydät täältä.

Nyt taas rannalle! Virkistävä iltauinti on yksi kesän parhaista jutuista!

-Päivi-

Paskin.

Jos mä jotain inhoan, niin toimimatonta tekniikkaa. Pinna ei pidä yhtään, jos tietokone lagaa, netti hidastelee tai digiboksi jumittaa. Pahinta kaikista on kuitenkin epäilemättä puhelimen toimimattomuus. Tärkein yksittäinen tekninen kapistus, jonka omistan. Siellä on kaikki. Perinteisten puhelinnumeroiden ja viestien lisäksi kalenteri, sähköposti, whatsapp ja kaikki mahdolliset somekanavat aina mukana, yhden pyyhkäisyn päässä. Muistiinpanoihin tallennettuna niin kesken työpäivän päähän pulpahtaneita postausaiheita, kuin kauppalistoja ja kirjasuosituksiakin.

Mulla on nyt puolitoista vuotta ollut Samsung Galaxy S3. Toiminut moitteetta ja melkein haluaisin käyttää teinihenkistä termiä ”rakastan” tästä yksilöstä puhuessa. Olen ollut puhelimeeni enemmän kuin tyytyväinen ja kohdellut sitä silkkihansikkain. Reilun kuukauden ajan fööni on kuitenkin antanut merkkejä siitä, ettei ehkä olekaan ikuinen. Sammuillut toisinaan, heittänyt kesken selailun sulkemisvalikkoa näytölle useita kertoja ja muuta kummallista. Tänään se sitten tussahti kunnolla. Kävelin aamulla töihin kuunnellen Spotifyta, töissä otin kuulokkeet irti ja laskin puhelimen pöydälle. Siinä se. Rakkine sammui, eikä suostunut aukeamaan vimmaisista yrityksistä huolimatta.

Joo, onhan siinä onneksi takuu vielä voimassa. Mutta jostain syystä mä en millään jaksa uskoa, että se kiltisti korjattaisi takuun piikkiin. Löytänevät kosteutta tai vähintään korvahikeä, jonka turmelemana puhelin ei enää kuulu takuun piiriin. Ennakkoluulo, tai pikemminkin ennakkovitutus, myönnän, mutta antakaa liioittelu anteeksi. Mua ottaa päähän!

mine ja hammas 027

Nyt vaihdellaan kortteja, asetellaan soitonsiirtoja puhelimesta toiseen ja säädetään. Kai se on sinne huoltoon lähetettävä, josko siitä vielä kalu tulisi. Tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavat, että kuvan toinen, ehjä puhelin, on uudempi Galaxy S4. Huomattavasti vähemmällä käytöllä ollut työpuhelin ei vain ole niin tuttu ja turvallinen… Vaikka uudempi onkin.

Päivä ei muutenkaan kuulunut kesäperjantaiden top kymppiin, joten survon nyt kitusiini ällöttävän rasvaisen berliininmunkin (kyllä!), menen suihkuun ja korkkaan huomisesta työpäivästä huolimatta siiderin. Perkele.

-Päivi-

15 minutes of fame

Kuten Facebookin ja Instagramin kautta Uskolaa seurailevat jo tietävätkin, meillä oli eilen vähän jännempi päivä. Menin taas lupautumaan ”kun kysyttiin” ja muutaman kerran kyllä ehdin päivän aikana tulla katumapäällekin. Pakkoko sitä aina on joka paikkaan tunkea, kun helpommallakin pääsisi?

Uskolan portille pysähtyi alkuillasta kuvausryhmä. Ja kuulkaa ihan televiisiosta! Mä en normaalisti ihan hurjasti tälläsiä juttuja jännitä, koska ne menee omalla painollaan, enkä mä kuitenkaan osaa olla muuta kuin oma itseni, mutta nyt on pakko myöntää, että kun sovittu ajankohta läheni, kutina kitalaessa paljasti että nyt on Päivillä paniikki!

tv 001

tv 006

Kuitenkin, kun kuvausryhmä sitten pamahti pihaan etunenässään stand up-koomikko Niko Kivelä, jää murtui aikalailla välittömästi. Hulvatonta menoa ja rentoa höpöttelyä tallentui porukan visiitistä. Ihan niinku mä oikeesti siitä mitään muistaisin. Mutta luulisin ainakin. Heh.

Kyse on Ylen laajemmasta ensi kesän tv-prokkiksesta, jossa esitellään tarkemmin muutamia pieniä rannikkokaupunkeja. Joku oli ilmiantanut minut (kuka se oli?!) ja kilauttelivat, josko haluaisin olla mukana. Tunnetusti kun en vastaa juuri mihinkään ei, olin messissä oitis!

tv 009

tv 010

tv 015

tv 016

Telkkariruutujen ääressä kannattaa siis olla vuoden päästä heinäkuussa. Juu, kerron sit tarkemmin, koska. Mutta hitsit, että elämä on välillä kyllä aika jännää. Niko Kivelä kävi meillä kahvilla! Hihihihih! 😀

Sen verran olin vissiin kuitenkin kipsissä, etten tajunnu ottaa Nikon kanssa edes julkkis-selfietä, damn! Muutenkin kaikki kuvat on ajalta ennen kuvausta. Mutta ei se mitään. Nautin siitäkin, että on edes hetken ollu siistiä.

Kaiken jännityksen ja valmistelun jälkeen laukesikin sitten oikein kunnon kesäflunssa. Finrexin ja nenäliinapaketti kainalossa menee siis tämä sunnuntai. No, saapahan luvalla olla tekemättä mitään.

-Päivi-

PYSY KÄRRYILLÄ! Seuraa Uskolaa Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja Bloglovinissa.

Mikä mää sit oon?

Bloggaaminen. Meidän bloggareiden lempiaihe. Nousee tapetille aina toisinaan, koska mainonnan, koska jonkun muun asian takia. Meitähän on täällä blogimaailmassa kuin siipikusiaisia. Erilaisia portaaleja on syntynyt viime vuosina yhä enemmän, on yksittäisiä blogeja ja rinkejä, aikakauslehtien blogimaailmat ja nykyhetkellä ihan jopa työkseen bloggaavia ihmisiä on jo Suomessakin.

Blogiyhteistöistä ollaan montaa mieltä. Monet näkevät punaista bloggaajien esitellessä tai arvioidessa erilaisia uutuustuotteita, jotka ovat saaneet, kyllä, blogin kautta ilmaiseksi. Toiset ottavat mielellään vastaan vinkkejä ja ale-koodeja uutuuksiin liittyen. Uskoisin, tai ainakin haluan uskoa, että pelkkiä mainoksia bloggaamalla ei kovin pitkälle suosiossa pötkitä. Erilaiset arvonnat ja uutuudet palvelevat sekä kirjoittajaa, että lukijaa toisinaan, kunhan blogin pääpaino on jossain muualla. Eihän naistenlehtiäkään kukaan lukisi, jos niissä olisi ainoastaan mainoksia, eikä lainkaan oikeaa sisältöä.

myllis-14 061

myllis-14 071

Jos oikein olen haistellut, useimpia lukijoita ärsyttää nimenomaan bloggaajien saama ilmainen tavara, ei niinkään mahdolliset rahalliset palkkiot, joita kirjoittajat saavat. Mikä on tavallaan hyvin ymmärrettävääkin. Nuo blogin kautta saadut tuotteet tuodaan usein ihan siihen lukijan iholle, niistä kirjoitetaan ja niitä kuvataan. Helpostihan sitä ajattelee, että tuonkin tyrkyn saama saippua on nyt minun kylppäristäni pois.

Itseäni ei kirjoittajien saamat tuotteet niinkään haittaa, ei siksi, että niitä itse juurikaan saisin, vaan koska tiedän, kuinka paljon bloggaaminen vaatii aikaa ja vaivaakin. Blogi ei päivity itsestään, kuvia harvoin klikataan kamerasta suoraan postaukseen, eikä aiheita aina tupsahtele mieleen juuri sillä hetkellä, kun kirjoittamiseen aikaa olisi.

Itse en missään nimessä edes hätyyttele suosituimpien bloggareiden lukijamääriä, saati tuloja. Vaikka olen onnekkaasti päässyt kirjoittamaan tänne Kaksplussaan, se ei automaattisesti tarkoita mitään suihkuseurapiirejä tai jatkuvia postilaatikon kolahduksia ilmaisten tavaroiden muodossa. Pienen palkkion saan kuukausittain, silläkin rahalla ostetaan yhteiseen pöytäämme leipää ja maitoa, ihan niinkuin päivätyöni palkallakin.

Usein pidemmillä vapailla ja lomilla saan aina puuskan nostaa blogini tasoa ja lukijamääriä. Yht’äkkiä juttu luistaa ja mietin mielessäni, miten en muka arkisin saa kirjoitettua yhtä usein. Kunnes tulee se arki ja muistan. Täysi työpäivä, lapset, ruokakaupat ja pyykit. Siksi en.

myllis-14 065

myllis-14 097

Helppohan se on aina sanoa, että jos vaan olisi aikaa, ni kyllähän minäkin. Mutta onhan se osittain tottakin. Valitettavasti tämä taitaa olla asia, joka minun on vaan hyväksyttävä. Näin harvakseltaan postaava bloggaaja ei nouse lukijalistoissa tietyn pisteen yli, jos ei keksi jotain todella äärimmäistä. Olen yrittänyt pitää yllä sellaista vähintään kolmen viikkopostauksen tahtia, enkä sitä varmaan kovin helpolla pääse tässä elämäntilanteessa ylittämään. Mikä harmittaa tietenkin.

Toisinaan myönnän miettiväni myös sitä, onko tämä perheblogimaailma paras mahdollinen minulle. Kirjoitanhan minä toki perheblogia siinä mielessä, että mulla on perhe. Joka nykyään vähemmän enää esiintyy kasvoineen blogissa. Ja tuskin tulevat sitä tulevaisuudessakaan sen enempää tekemään. Naapuriblogeissa kasvatellaan sekä vatsoja, että taaperoita, siinä missä meillä taas aletaan kasvatella pikkuhiljaa finnejä ja kainalokarvoja.

Pohdin myös, onko tämä esteettisesti se ympäristö, joka on Uskolan kaltaiselle blogille paras. Ja ylipäänsä sitä, mikä sitten on ”Uskolan kaltainen blogi”. Olenko mä perhebloggaaja, mutsibloggaaja, vai mikä? Muotiblogi nyt ei ainakaan. Pelkkä sisustusblogikin vähenevässä määrin. Leivotaan me joo, mutta ei koko ajan. Käsitöitä ei tehdä lainkaan. Valitan ja pohdiskelen kyllä aika paljon. Vai olisko tämä sellanen muodikas lifestyle-blogi? Ylipainoinen kolmen lapsen äiti tasapainoilee rautakaupan, pyykkivuoren ja pään hajoamisen välissä? Omanlaistaan stailia kai sekin.

myllis-14 074

Multa aina joskus kysytään, että mistä mä täällä sitten kirjoitan. En oikein tyhjentävästi osaa vastata. Mutta pitäiskö? Olisiko selkeämpää, jos blogilla olisi joku tietty aihe, jonka ympärille se rakentuisi? Useimmissa blogeissa se taitaa olla nimenomaan kirjoittaja itse. Siinä vaiheessa on itsensä uskallettava laittaa likoon täysin ja kokonaan, niin hyvässä kuin pahassa. Uskallettava olla pinnallinen ja ärsyttää. Omata paksu nahka ja oltava välittämättä niskaan satavasta paskasta.

Uskallanko pyöräyttää blogin vielä yhden kierroksen enemmän itseni ympäri, sitä en tiedä. Olen kuitenkin pohjimmiltani hyvin varsinais-suomalainen ja häpeilen täällä blogissa itseni julkituomista ehkä liikaakin. Ja uskokaa pois, kyllä mulle tästä kuittaillaan nyt jo. Täällä on pienet piirit ja tälläistä itsensä esittelyä pidetään turhamaisena ja omahyväisenä. Ehkä olen siksi pitänyt vielä jonkun tietyn rajan. On nimittäin jo nyt hyvin hämmentävää liisteriä myydessä kohdata blogini lukija. Mutta silti tosi kivaa myös. Musta on hauskaa, kun tervehditte. Ihana tavata kasvotusten ihmisiä, joille kirjoitan.

 Mutta että mikä mää oon? Tai mikä mun pitäis olla? Sanokaa te!

-Päivi-

Suomi tänään.

Vuosi 2014. Sivistysvaltiossa ja lintukodossa, meidän Suomessamme. Valtiossa, jossa koulutusjärjestelmä on huippuluokkaa, teknologia-osaamisen edelläkävijämaassa, jossa meistä pidetään huolta mm. sosiaaliturvan muodossa. Mielellään kutsumme itseämme esimerkillisiksi mitä tasa-arvoon tulee, onhan naisilla ollut äänioikeus jo yli sata vuotta ja ensimmäinen naispresidenttikin sai istua täydet kaksi kautta. Eläköön!

Yksi piikki hyvinvoivan Suomemme lihassa tuntuu pysyvän silti vuodesta toiseen. Ne homot. Nuo väärineläjät, perverssit hullut, jotka ovat vain yhden askeleen päässä maailmanvalloituksesta. Tälle vähemmistölle kun antaa pikkusormen, ne levittävät pian aidsinsa meidänkin lapsiin ja kohta naapurin huru-ukkokin haluaa harrastaa seksiä vuohensa kanssa.

tasa-arvoinen

Tällä tasolla keskustelu on tuntunut olevan monilta osin tasa-arvoisen avioliittolain tiimoilta. Vastustetaan, koska pelätään. Ja kun yhtään järkevää perustelua ei mielipiteelle löydy, argumentit ovat helposti yhtä naurettavia, kuin tuossa yllä kirjoitin. Ja ei, Raamattu ei ole minusta mikään perustelu sen enempää, kuin vaikka Kalevalakaan. En tiedä, oliko pelko läsnä tänään eduskunnan lakivaliokunnassa, kun tasa-arvoisesta avioliittolaista äänestettiin. Järki ei ainakaan ollut. Aloite hylättiin, 166 851 allekirjoitusta adressissa hylättiin, kansan tahto hylättiin. 10 ääntä valiokunnassa riitti.

Minua, kolmekymppistä työssäkäyvää heteroa perheenäitiä tämä surettaa. Toivoisin, että lapseni saisivat kasvaa tasa-arvoisessa Suomessa, rakastaa ketä haluavat, elää vapaasti ja mennä naimisiin sen ihmisen kanssa, jota rakastavat. Haluan kasvattaa heidät suvaitsevaisiksi, opettaa että kaikki ovat samalla viivalla ulkonäöstä, taustasta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Mutta miten ihmeessä selitän heille sen, että kaikkien mielestä ihmiset eivät ole saman arvoisia?

Ei asia tietenkään tähän jää. Taistelu tasa-arvon puolesta jatkuu varmasti. Minut tämä kuitenkin sai ymmälleni, turhautuneeksi ja surulliseksi.

Miten kahden ihmisen välinen rakkaus voi koskaan olla väärin?

-Päivi-

(kuva lainattu nyt.fi)

Vieraissa

Lähes koko maailma taitaa vahdata parhaillaan jalkapalloa. Nyt ja koko tulevan kuukauden ajan. Itse viihdyn enemmänkin siellä futisleski-osastolla ihan omasta tahdostani, en nimittäin ole tästä pallopelistä ymmärtänyt koskaan mitään. Liian hidastempoista ja tylsää, ehkä enemmänkin minua fiksumpien ihmisten laji.

Ennakoin tulevia yksinäisiä hetkiä lampsimalla turvapaikkaani kirjastoon. Lainasin pinon lukemista, noissa ryppyisissä divarintuoksuisissa kirjoissa on jotain lohdullista ja ihanaa, kaikuja lapsuudesta. Leppeän lämpöiset rantapäivät, sateiset illat kynttilänvalossa… kesä ja kirjat vaan kuuluvat yhteen.

Olen aikamoinen kirjahöppänä ja helposti hurahdankin johonkin tiettyyn kirjallisuuden lajiin tai jonkun kirjoittajan tyyliin. Mulla oli monta vuotta kestävä dekkariaika, jonka huomasin olevan auttamatta ohi kuukausi sitten, kun vastoin kaikkia periaatteitani jätin yhden Mari Jungstedtin kesken. Jostain syystä dekkarimaailma tuntui lapselliselta ja kerronta liian suoralta ja simppeliltä. Kaipaan selvästi nyt lukemiselta enemmän haastetta, ajateltavaa, suurempia teemoja. Edelleen huomaan kirjastossa hylkääväni historialliset teemat, eikä esasaaris-henkinen filosofointikaan kiinnosta, mutta ehkä kaipaan tematiikaltaan hieman realistisempaa luettavaa. Kauniisti kirjoitettuna, kuitenkin.

arkijuttuja 007

Olen aina kamppaillut itseni kanssa siitä, saako kirjan jättää kesken. Tuntenut huonoa omaatuntoa, jos joku teos ei vaan nappaa. Kun sen on kuitenkin sydänverellään joku kirjoittanut. Mikä minä sitten olen sanomaan, että enminätämmöstäpaskaalue. Siksi olen aina pyrkinyt lukemaan aloittamani kirjat loppuun. Ja nimenomaan aloitusjärjestyksessä.

Sama pätee kirjojen ”ristiinlukemiseen”. En ole oikein koskaan antanut itselleni lupaa aloittaa uutta kirjaa, jos edellinen on kesken. Sehän tuntuu ihan syrjähypyltä, kuin kävisi vieraissa! Salaa kurkkaisi, jos joku toinen tarina olisikin kiehtovampi, mielenkiintoisempi, tuoreempi.

Jouduin jokunen kuukausi sitten tälläisen hurjan viettely-yrityksen kohteeksi. Yöpöydälläni oli kesken Toni Morrisonin hieno Sinisimmät silmät. Käväisin kuitenkin kirjastossa palauttamassa jonkun dvd:n ja eksyin samalla haahuilemaan hyllyjen väliin. Kotona olinkin yht’äkkiä tilanteessa, jossa sekä Anna-Leena Härkösen Takanapuhumisen taito ja Laura Saven Paljain jaloin polttelivat silmiäni. Teki mieli hylätä Morrison ja ahmaista uudet kirjat siltä istumalta!

Onneksi pidin vanhanaikaisena kiinni lapsellisesta periaatteestani. Sinisimmät silmät oli kirja joka luikerteli vähitellen ihon alle ja jäi mielen syövereihin kalvamaan. Sitä kunnon kirjalta juuri kaipaan. Hyvän kirjan jälkeen on hetken tyhjä olo. Tuntuu, että on pidettävä tauko, annettava kirjalle tilaa ja aikaa, eikä tahria sen muistoa aloittamalla heti seuraavaa. Myönnän, että useinkaan en malta. Mutta hyvän kirjan tunnistaa kyllä siitäkin, että uuden kirjan keskenkin se vielä muistuttaa itsestään. Jättää pohdittavaa.

arkijuttuja 010

No, sen verran olen nyt tätä omaa lukunatsismiani löysännyt, että sallin itseni jättää kirjan kesken, jos se ei kerta kaikkiaan sykähdytä tai tunnu antavan mitään. Jungstedtille kävi juuri niin. Ehkä se dekkariaikakin vielä tulee. Mutta se ei ole nyt.

Muutama äskettäin luettu suositus tähän loppuun vielä!

Laura Save: Paljain jaloin

– nuori nainen, äiti, puoliso sairastuu syöpään. Tosielämän kamppailua seurataan päiväkirjamaisesti päivä päivältä. Koskettava, raju, kaunis. Pistää miettimään.

Toni Morrison: Sinisimmät silmät

– pieni musta tyttö tahtoo Shirley Templen siniset silmät, jotka tekisivät hänestäkin kauniin. Kerronta on pikkutarkan maalailevaa, tarina on raju ja kirja jää todella mieleen.

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

– omanlaisensa, hienosti rakennettu sukutarina, jonka alkulähteet ovat kymmenien vuosien takana, ajassa jolloin synnytyksen jälkeistä masennusta ei vielä tunnettu tai tunnustettu. Kirja, jossa kaikki ihmiskohtalot kietoutuvat toisiinsa vielä pitkänkin ajan jälkeen. Hieno, hieno teos. Lukekaa.

Anna-Leena Härkönen: Takanapuhumisen taito

– Härkönen on tiukka ja rohkea mimmi, joka ei pelkää kutsua vittupäitä vittupäiksi. Jälleen kerran Härkösmäisen oivaltavia havaintoja arjesta, elämästä, kaikesta. Nopealukuinen kirja, joka pisti kerta toisensa jälkeen nyökyttelemään: joo-o, just noinhan se on!

Seré Prince Halverson: Äidinrakkaus

– kertomus perheestä, joka menettää traagisesti isän ja puolison. Äitipuolesta, joka on kiintynyt lapsiin ja rakastaa heitä ominaan ja äidistä, joka ilmestyy vuosien jälkeen peräämään oikeuksiaan. Vähän suoraan ja ennalta-arvattavasti (amerikkalaisittain) kirjoitettu, mutta ahmin kirjan hyvällä halulla ja piru vie, itkinkin!

————————-

Tuli näistä mieleen, olisikohan ihan pöllö ajatus, jos listaisin tuonne sivupalkkiin näitä omia lukemisiani, siis lähinnä kirjoja, joista pidin ja joita suosittelisin eteenpäin? Voisin sitä aina päivittää, kun olen lukenut jotain uutta mielenkiintoista tai muistan jonkun hyvän lukukokemuksen. Pidempiä arvosteluja ei sivupalkkiin viitsi kirjoitella, mutta jos vaikka yksinkertaisesti laittaisin kirjan perään oman tähtiluokituksen, vaikka 1-5. Miltä kuulostaisi? Itse ainakin kaipailisin usein kirjastoreissuilla tällaista simppeliä listaa, kirjablogeja on siellä hyllyjen välissä niin työlästä alkaa sen tarkemmin kahlata läpi.

Ai niin, Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on mulla varauksessa kirjastossa, aikamoinen jono taisikin olla. Olen tuosta kirjasta kuullut lähes yksinomaan ylistäviä mielipiteitä. Oletteko lukeneet? Tykkäsittekö?

Niin ja kuten aina, kirjapostausten kommentteihin toivon lisää ja lisää ja lisää kirjasuosituksia! Mikä kirja sinulla on kesken juuri nyt? Mun yöpöydällä odottaa Annamari Marttisen Ero.

Tästä aiheesta riittää näköjään juttua aina. Pitää varmaan ottaa useammin nämä lukuhommat postauskiertoon. Koska kyllähän Jörkka oikeassa on; lukeminen kannattaa aina.

-Päivi-

Kuontalo kuntoon ja reissuun!

Oi, mikä luksusluokan viikonloppu nyt on käsillä. Eilen tyttöjen kanssa aurinkoa, skumppaa ja paikallisia festejä, huomenna aamuyöllä ajellaan Helsinki-Vantaalle ja lennähdetään kahdenkeskiselle lomalle Riikaan!

Ja arvatkaa mistä muusta mä olen ihan hurjan onnellinen? Eilisestä kampaajakäynnistä! Edellisestä kerrasta olikin nimittäin vierähtänyt jo pidempi tovi. Kehtaanko edes näin julkisesti myöntää, että viimeisimmästä leikkuukäynnistä oli jo yli vuosi ja silloinkin taidettiin nipsasta ainoastaan etutukkaa. Väriä en ollut kampaajalla käynyt ottamassa vuosiin, tummanpuhuva lookki pysyi yllä sillä perinteisellä marketin 15 euron kestoväripurkilla.

Nyt halusin kuitenkin pitkästä aikaa jotain muuta. Vähän vaaleampaa ja eläväisempää. Koska takkutukkaani oli tuupattu aina vaan uusi värikerros vanhan päälle, värinpurku ei ollutkaan mikään ihan kepein pala kakkua.

Viiden tunnin ja muutaman skumppalasinpullon jälkeen lopputulos oli kuitenkin mun mielestä tosi kiva! Virkistävän erilainen, eläväisempi ja leikkauksen myötä hiusten kunto tuntuu myös huomattavasti paremmalta. Vähän kyllä ahdisti, kun monta senttiä oli latvoista napsittava pois, mutta olihan tuo pehko jo aikamoinen hamppu.

Ennen:

tugga1

Välissä:

tugga3

Jälkeen:

tugga2

Otsis teki siis paluun ja tumman, lähes mustan värin alta paljastui hauskasti kupariin vivahtava liukuväri. Vähän joudun vielä skarppaamaan peiliin katsoessa, mutta äkkiähän tähän tottuu.

Olen kyllä itse tosi tyytyväinen! Kyllä nyt kelpaa lähteä reissuun!

-Päivi-

P.S. Reissun päältä tuskin bloggailen, mutta matkan kulkua ja fiiliksiä voit seurailla Facebookissa täällä ja Instagramissa seuraamalla @psappinen. Koitan ehtiä ajastaa jonkun postauksen alkuviikolle, mutta saattaapi olla, että se jää auttamatta nyt pakkailun jalkoihin… mutta yritän!

LOMA!!!

Ensimmäistä kertaa lähes viiteen vuoteen, mulla on ihan oikea kesäloma. Kaksi viikkoa näin alkuun, viikko myöhemmin ja vielä jemmaviikko jouluna. Vetää onnesta niin sanattomaksi, että taidan tyytyä toteamaan vain

KIPPIS!

lomaselfie

-Päivi-

Kymmenen randomia

Vanha ystäväni selkä otti ja petti taas. Vietän siis aikaa kotosalla, on heavy medication, mutta punnersin itseni välillä puoli-istuvaan asentoon, kun makaaminen alkoi riittää. Ajattelin nyt aikani kuluksi jakaa kanssanne muutaman vanhan kuvan ja kymmenen randomisti mieleen tulevaa asiaa. Itsestäni tietenkin, niinhän meillä bloggaajilla on tapana. 😀

1. En pidä banaaneista.

– Epäilen vahvasti, että niitä ei ole alunperin edes tarkoitettu syötäviksi. Vielä hieman raaka, vihertävä banaani on painajaismaisen makuinen. JOS banaania olisi pakko syödä, niin ehdottomasti on valittava sellainen jo kuorestaan ruskeapilkkuinen, makea ja jauhoinen. 80 -luvun huonoin vitsi oli banaani täytekakussa. Oikeesti hei.

2. Oikeassa silmässäni on ripsivaje

– Sairastin vauvana pahan vesirokon, jonka seurauksena oikean silmäni ripsirajaan jäi arpi, eikä siihen kasva ripsiä lainkaan. Ja keskellä silmää, tietenkin. Olen oppinut sen meikkaamaan siten, että sitä ei ehkä huomaa, jos ei osaa katsoa. Mutta kolo siinä on. Vähintäänkin persoonallista.

2002

2348

3. Olen täysin merkkitiedoton

– Oli kyse sitten sisustuksesta tai lastenvaatteista. Olen ihan peruspersaukinen henkkamaukka-ostaja. En uskaltaisi ikinä ostaa merkkivaatteita, varsinkaan lapsille. Ei siinä paljon Gantin logot lämmitä, kun askarteluhetken jälkeen jäljellä onkin enää ..ant.

4. Tekis mieli blondata tukka

– Ihan vaan, koska aikuisena voi.

3971

5. En tiedä, mikä musta tulee isona

– Tulevaisuus mietityttää mua hirvittävästi. Pakko on jo myöntää, ettei tässä enää olla niin kovin nuoria ja mahdollisuudet alkaa olla jo rajattuja. Opiskelukin kiinnostaisi, mutta ajankäyttö mietityttää. Ja raha. Ja… kaikki.

4593

6. Pokkani ei pidä vanhempainilloissa

– Mua hämmästyttää usein, miten vaikeita ihan yksinkertaisista asioista saadaan, kun lapsiryhmällisen vanhemmat kootaan yhteen huoneeseen. Pahinta on, jos mennään miehen kanssa molemmat. Koitetaan peitellä hirnuntaa takarivissä, kuin pahaiset tarkkisluokkalaiset. Ollaan muiden vanhempien mielestä varmaan lähinnä ärsyttäviä ja noloja. Niinku ollaankin.

7. En ole nähnyt yhtään Harry Potteria

– Enkä Tarua Sormusten Herrasta. Enkä lukenut. Ei pysty.

2644

8. Mikael Persbrandt

– Unohdin mun ”panisin” -listaltani Mikael Persbrandtin! Komea, rujo, karismaattinen. Ihana! Ja mainion ikäinenkin, kun muistetaan tää mun kallistumiseni miehiin, joiden ikä asettuu sinne kuudenkympin ja kuoleman välille…

3394

9. Nää kuvat on järkyttäviä

– En yhtään ymmärrä, miten kehtaan julkaista tälläsiä! Varsinkin, kun näistä nousee taas kamala ikäkriisi. Hirveen nuorelta näytän.

10. Nyt harmittaa

– Selkä on tosi kipeä (tää asento ei nyt ollu hyvä…), ulkona on kylmää ja harmaata ja mun pitäis oikeesti ilakoida loma-countdownia töissä, eikä retkottaa yksin kotona. No, otan mä lomaskumpat lauantaina joka tapauksessa. 😀

——————-

Tästä tuli nyt ihan kammottava postaus! Mut laitetaan Panacod-pöhnän piikkiin, jooko? 😀

-Päivi-

Villit viikot

Heti alkuun pahoittelut hiljaiselosta. Tarkoitus oli kyllä päivitellä kuulumisia viikon varrella, mutta nyt ei kerta kaikkiaan ole ollut aikaa.

Käytän nyt häpeilemättä tätä ärsyttävää ”ruuhkavuosi” -termiä. Koska siltä tämä ainakin tuntuu. Ja keväisin meidän perheessä eletään oikein ruuhkavuosien aallonharjalla. Tästä viikosta on jäänyt mieleen lähinnä aikaiset aamuherätykset, töistä suoraan kampaamaan tyttöjen tukkia, suoristamaan mekkoja ja leipomaan piirakoita konserttiin. Kevätjuhlat, kahvikonsertit ja synttärit on aina perinteisesti peräkkäisinä iltoina. Joka ilta jotain. Niin paljon, ettei perässä meinaa pysyä.

toukokuu -14 006

toukokuu -14 008

Harmillista sinänsä, että sitten sitä ahtautuu kuumaan juhlasaliin katsomaan pikkuisensa esiintymistä, mutta huomaakin itkevänsä väsymyksestä, eikä liikutuksesta. Kun toisinaan kaikki vaan on too much.

Ehkä lähestyvä kesälomakin saa kaiken tuntumaan hiukkasen raskaammalta. Neljä herätystä enää. Vaikka enhän mä laske. Enpä.

Ensi viikkoon mahtuu vielä muutama muistettava, palaveria, leirikoulua, synttärit ja lakkiaiset. Mutta lomalle en sovi mitään. En päätä tehdä mitään. En pestä mattoja, en ikkunoita. En tehdä mitään, mikä ei tunnu rentouttavalta ja mielekkäältä. Jos jotain nyt tarvitsen, niin nimenomaan irtautumisen tästä kaikesta. Aikatauluista ja säätämisestä.

toukokuu -14 013

toukokuu -14 015

toukokuu -14 010

Tarkoitukseni ei nyt ollut valittaa. Vaikka siltä ehkä kuulostaakin. Uuvuttaa vaan just nyt hiukan. Ja uskoisin, että siellä langoilla roikkuu muitakin mekonhelmojen silittäjiä ja juhlakenkien kaivajia, jotka jo odottaa kevään kinkereiden loppumista..?

Kuvat on viikon takaa. Näyttää ihan siistiltäkin! Arvatkaa näyttääkö enää..? 😉

Nyt painun pihahommiin! Ja lupaan taas päivittää ahkerammin, kunhan kevätsäädöt on saatu kunnialla päätökseen.

-Päivi-

P.S. Kiitos kaikista reissuvinkeistä, joita sain edellisen postauksen tiimoilta paljon facebookiin ja ihan sähköpostiin asti! 🙂