”Voidaaks paistaa lättyi?” aka. ”Saadaaks polttaa talo?”

Sain kesken työpäivän puhelun esikoiselta.

”Ollaan kavereitten kans meillä. Voidaanks paistaa lättyi?”

Kannustavana, spontaaniuteen ja luovuuteen rohkaisevana vanhempana vastasin tietenkin välittömästi ”KYLLÄ!”.

Paitsi että en vastannu.

Parissa sekunnissa sieluni harmaakaihiseen silmään piirtyi kuva keittiön tapetteihin sotketuista kananmunista, koko huoneeseen pöllyävistä jauhoista ja järkyttävistä rasvaroiskeista. Lopulta paistohomma olisi kuitenkin päätynyt koko töllin palamiseen. Joten kielsin. Sain kuulla olevani tyhmä. Kielsin uudestaan. Olin jo idiootti.

Hetki puhelun jälkeen alkoi mietityttää. Olinko mä nyt ihan kalkkis, vanhanaikainen ja epäreilu, kun en luottanut tyttäreeni. Teinhän mäkin ton ikäsenä jo kaikkea makkarakastikkeesta sämpylöihin. Millä oikeudella mä nyt sitten kielsin?

No vanhemman oikeudella tietenkin. Tyttö kun ei ole osoittanut minkään valtakunnan kiinnostusta ruoanlaittoa kohtaan, joten ehkä syystäkin parempi kerrata sitä hellan käyttöä ensin yhdessä. Ja toisaalta varmaan myös korkea aika. Tällä menolla muijasta kasvaa aikuinen, joka ostaa kaurapuuronkin valmiina.

Mitä sä olisit tehnyt? Tai mitä teidän muiden 11-12 ikäiset muksut osaa keittiössä? Onko langoilla juniormaastötseffejä, vai tollasta onnettomampaa ”leikkaanleipääkäytänmikroojaosaantehänuudeleita” -osastoo?

-Päivi-

 

Oppositio.

On muuten sitten aikamoinen lykky, että perheessämme lymyilee tällä hetkellä ihan vihoviimeinen 6-vuotias. Onhan noita uhmia kaikenkarvaisia, mutta tähän astisen kokemukseni mukaan, tämä kuuden vuoden kuningaskausi on rasittavin, ärsyttävin, raskain ja veemäisin kaikista. Hands down. Eipä tuo esipuberteettiläinenkään paljoa huonommaks jää, mutta tämän syksyn kruunaamaton ämpyilijä ja vanhempien hermojen ykköskiristäjä on neiti kiharapää, neiti eskarilainen, neiti kuningatar.

On sitten nimittäin sellanen vaihe, ettei käy mikään. Toistan, mikään. Vaatteet on alituiseen väärät (ei housuja!), tukkaa ei harjata (ei!), tarhaan ei lähdetä (jään kotiin!), entinen suosikkipuuha piirtäminen ei kiinnosta (typerää!), ruoka on poikkeuksetta pahaa (YÖK!) ja muutenkin elämä on vaan kertakaikkisen hankalaa.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton vanhempainnetti osaa kertoa seuraavaa:

”6 -vuoden ikää on kutsuttu mm. kuningasvuodeksi, esikouluikä on kuin varhaislapsuuden kruunaus. Ikään liittyy saman tyyppinen itsenäistymisvaihe, kuin 2-3 -vuotiailla ja murrosikäisillä. Vaiheet ovat usein vanhemmille koettelevia (no kidding!) ja lapsellekin haastavia. Ne ovat kuitenkin tärkeitä ikävaiheita, jotta lapsi voi kasvaa itsenäiseksi minäkseen ja löytää paikkansa maailmasta.”

Mutta sen mää vaan sanon, että paraskin tulla oikein helevetin itsenäinen ja hyvä ihminen tolla venkoilulla. Phuuuuh!

Nyt sitä vertaistukea, muijat! Ennenku mä alan hakata päätäni patteriin!

-Päivi-

P.s. Vertaistueksi ei lasketa mitään, mikä alkaa sanoilla ”Odotas vaan, kun ovat murrosiässä…” tai ”Ei meillä vaan…”.

Kiitos.

Kotiseuturakkautta.

Me ollaan asuttu täällä Uudessakaupungissa kohtapuoliin viisi vuotta. Niille, jotka ovat vasta hypänneet blogin mukaan äskettäin, kerrottakoon että minä itse olen täältä rantakallion alta kotoisin, mieheni Tampereelta. Jätin kotiseudun 16-vuotiaana uhmakkaasti, kun lähdin tuonne Manseen ilmaisutaidonlukioon. Näyttelijähän musta piti tulla, tai joku esiintyvä taiteilija nyt ainakin, niinkuin nyt varmaan puolesta tuon ikäluokan edustajista. No, ei tullu, kuten tätä ruuhkavuosipelleilyä lukiessa on varmasti käynyt ilmi.

Muuttopäätös tapahtui lopulta aika pikaisesti, kun esikoinen aloitti eskarin ja oli päätettävä, mihin sitä ennen koulujen alkua asetutaan. Kun iso pyörä lähti pyörimään, hommat sujuivat jotakuinkin itsestään. Tampereen kämppä myytiin päivässä ja Uskola ostettiin 1,5 viikkoa muuton jälkeen. Sitten olikin vaan totuteltava pikkukaupungin elämäntyyliin.

Siitä, onko tämä elinvoimainen, idyllinen rantakaupunki, vai pystyynkuoleva eläkeläisparatiisi, voi olla montaa mieltä. Mä muutin mielestäni tuohon ensimmäiseen, mutta olen vuosi vuodelta huomannut asuvani enemmän jälkimmäisessä. Kaupunki kamppailee taloutensa kanssa, pääkadun liikehuoneistojen ikkunoita koristaa poikkeuksetta ”loppuunmyynti” tai ”liike lopetettu” -kyltit, kaupungin tavaramerkkinä toimineiden kesätapahtumien jatko on vaakalaudalla. Uudet, innovatiiviset ideat torpataan yksi kerrallaan, asioita ei malteta tehdä loppuun ja odottaa tuloksia, joten miksi toisaalta aloittaakaan.

Mä olen ehtinyt näiden Uki-vuosieni aikana keittyä jo niin monessa liemessä, etten ihan pienestä enää säikähdä. Olen ollut mukana tapahtumatuotannossa, perustanut ja lopettanut yhden kivijalkayrityksen, tehnyt tuntikausia vapaaehtoista markkinointiduunia kaupungin hyväksi. Aina palaute ei ole ollut yksinomaan positiivista ja olen kuullut itsestäni mitä uskomattomampia juoruja. Mutta aion kaikesta huolimatta jatkaa tämän kaupungin sissimarkkinointia niin kauan, kuin mussa henki pihisee. Uusikaupunki ansaitsee olla elinvoimainen ja idyllinen rantakaupunki!

Tämä on ehdoton kesäkaupunki, mutta jos ei nyt ensi kesään malta odottaa, kannattaa kaupungissa poiketa vaikkapa marraskuun viimeisenä sunnuntaina ihailemassa kaupungin joulunavausta ja perinteisiä Wanhan ajan markkinoita. Ensi kesän, tai alkusyksyn ehdoton kohokohta on uudistunut Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtuma, jossa pääsee vierailemaan idyllisissä puutaloissa. Ja juu, meikäläinen on siinäkin taas mukana, kuin liima. Ja ihan vapaaehtoisesti.

Huomaan kuulostavani hiukan katkeralta, mutta se ei ole tarkoitus. Vaikka toki on pakko myöntää, että joskus on turhauttanut aika kovaakin. Tietysti on helpompi arvostella niitä ihmisiä, jotka yrittää ja vaikka sitten epäonnistuukin, kuin niitä, jotka eivät uskalla tehdä mitään.

Jos teistä lukijoista joku innostuu joskus täällä poikkeamaan, laittakaa viestiä! Annan mielelläni muutamia kivoja tärppejä, missä kannattaa poiketa. Ja voinhan niitä joskus vaikka tänne blogiinkin laittaa, jos kiinnostaa..?

Tämä on oikeasti sievä ja suloinen kaupunki, vaikka kulisseissa toisinaan kuohuukin.

-Päivi-

Taasko?!

Siis mitä?! TAASko viikonloppu? Justhan se vasta oli!

Sanoi… ei kukaan. Koskaan.

Onneksi kuitenkin tuli vihdoin tämä odotettu vapaa. Ei ollut mikään helppo viikko tämä. Tällä viikolla olen:

– lukenut nolla sivua kirjaa

– kuunnellut pitkästä aikaa Queenia

– nukkunut liian vähän ja huonosti

– itkenyt blogin takia, kun koodaustaito ei riitä

– tuntenut riittämättömyyttä

– ottanut turhaan itseeni jonkun sanoista

– miettinyt oppisopimusasioita ja tulevaisuutta

– heittänyt kirveen kaivoon ja masistellut oppisopimusasian tiimoilta

– unohtanut meidän kihlajaispäivän

– se oli eilen. Mieskin unohti onneks.

– innostunut muutamista uusista tapettimalleista

– saanut luonnottomat raivarit mitättömästä asiasta

– heittänyt raivopäissäni nuudelipussin makkarin oveen

– kyllä, nuudelipussin

– miettinyt vihanhallintakurssia…

– nauranut liian vähän

– onnistunut hukkaamaan keväällä hankkimani perhekalenterin

– alkanut olla huolissani muististani, joka ei ilmiselvästikään pelaa kovin kummoisesti

– ihaillut noita mun kolmea mukulaa, joista on kasvamassa ihan helkkarin hienoja tyyppejä

– suunnitellut sekä siivoamista että leipomista toteuttamatta kumpaakaan

– haaveillut olkkarin tapetoinnista ja uudesta sisustuksesta

– laajentanut haaveet myös pikkueteiseen, josta haluaisin pukeutumistilan

– katsonut, kun mies on tuhahdellut haaveilleni

– kuulemma just ollaan tapetoitu. Joo, viis vuotta sitten. VIIS!

– päättänyt alkaa säästää uusiin tapetteihin…

………………

Jotenkin väsähtäneeltähän toi lista taas vaikuttaa. Onneksi nyt on viikonloppu vailla ohjelmaa, taidetaan koko porukka olla ihan todella levon ja yhteisen ajan tarpeessa. Mutta koska se siivoaminen taas viikolla jäi uurastamatta, on nyt tartuttava imuriin ja moppiin. Jos äkkiä sykkii sen pois alta, voi sit keskittyä tärkeämpiin asioihin. Kuten lukemiseen ja leffoihin.

Joten musat kaakkoon ja paskalle kyytiä! Moro!

-Päivi-

Kuvat ei liity mihinkään. Paitsi siihen, että sen kerran ku nämä pikkunaiset löytää yhteisen sävelen, se on parasta ikuistaa.

Ringis, rundis, messis.

Kauanpa maltoin. Olla ihan yksikseni, meinaan. nakit ja MUTSI sai nimittäin kutsun liittyä mukaan Blogirinkiin! Ja koska mun mielestä ehdot oli hyvät ja reilut, lähdin messiin.

Nyt ennen kuin siellä päästetään hartioita valahtamaan pettymyksestä; mikään ei tule varsinaisesti blogissa muuttumaan. Nakkimutsila pysyy omassa osoitteessaan ja mutsi kirjottelee ihan yhtä kiukkusia ja paskoja juttuja, kuin tähänkin asti. Ulkonäkö pysyy mun näköisenä ja tosiaan, sisältö myös.

No miksi sitten lähteä mihinkään rinkeihin? Kuten oon monesti varmaan sanonutkin, tämä on mulle pääasiallisesti harrastus. Tykkään tästä ihan älyttömästi ja jos voisin, kirjottelisin mielelläni näitä juttuja vaikka kokopäiväsesti. Valitettavasti se vaihtoehto ei ole kovinkaan todennäköinen. Mutta kuka tahansa inhimillinen ihminen varmasti miettisi mun housuissani, että olishan se kiva saada tästä toisinaan vaikka jotain pientä korvaustakin. Nimellisistä summistahan suurimman osan bloggaajista kohdalla puhutaan, mutta kyllä ainakin meidän perheen talous kiittää pienistäkin ”ylimääräisistä” rahasummista.

Blogirinki siis mahdollistaa mulle satunnaisten yhteistöiden tekemisen, pienen korvauksen käytetyistä tunneista ja tsäänssin tehdä juttuja, joita en ennen oo päässyt kokeilemaan. Ja kun blogi pysyy omassa osoitteessaan ja saa jatkua sillä tahdilla, kuin hyvältä tuntuu, en nähnyt mitään syytä kieltäytyäkään.

Yhteistöistä ollaan aina montaa mieltä. Ja olen mäkin sitä mieltä, että muutama alkujaan mukava blogi on mennyt kaupallistumisen myötä huonompaan suuntaan. Toisaalta oon myös aika varma, että kaupalliset yhteistyöt ovat tulleet blogeihin jäädäkseen. Ja musta on lähinnä hienoa, että joku pitää myös bloggareiden puolia. Moni yritys kun edelleenkin olettaa saavansa kokemuksellista mainossisältöä pelkästään lahjoittamalla kirjoittajalle vaikkapa jonkun pienen tuotteen. Eli yritykselle käytännössä ilmaiseksi. Pitkään homma pelittikin niin, ja onhan noita juttuja itsekin tullut jokunen tehtyä, mutta hyvä että nyt ollaan otettu askeleita oikeaan suuntaan. Työtä, tai työhön verrattavissa olevaa toimintaa ei pidä kenenkään joutua tekemään ilmaiseksi.

Noh. Paasati paasati, ymmärrätte varmaan yskän. Ja tää aihe on niin monessa blogissa jo ympäri pyöritelty, että annetaan sen nyt olla. Mutta sen vaan sanon, että tulen tekemään tästä lähtien vain yhteistöitä, joiden takana voin seistä ja jotka on nakit ja MUTSI:n näköisiä. Joten hiphei huoli pois!

Kerrataas vielä tähän loppuun, miten blogia voi seurata. (saa käyttää, mut ei ol pakko, hei!) nakit ja MUTSI löytyy siis eri kätevästi seuraavilta kanavilta: (tekstit ois niinku linkkei)

– Blogirinki

– Facebook

– Instagram

– Bloglovin

– Blogilista (kuuuuka ilmotti?)

– Twitter

Jos tulee jotain asiaa, sivuhuomautuksia tai suorasanasempaa vittuilua, ne voi osoittaa sähköpostiin osoitteeseen nakitjamutsi@gmail.com

Zervuska haidis!

-Päivi-

Nakit ja smutsig, eli siivouspäivä

Aihehan on yhtä kiehtova, kuin mummon puuterinväriset flanellikalsarit, mutta aion tarttua siihen silti. Siivoaminen. Yh.

Meillä on aina siivottu silleen ”tarpeen mukaan”, eli siinä vaiheessa kun alkaa rojut ja roskat nyppiä. Viimeisinä vuosina vauhti on ollut töiden ja kaiken muun hössötyksen ansiosta niin kova, että kodinhuoltohommat on selkeästi olleet niitä, joista on tingitty. Ylipäänsä kotona ehditään olla aika vähän ja asioita on vaan pakko priorisoida. Perushommat, kuten tiski- ja pyykkikonehommat tulee hoidettua, muut saa jäädä odottamaan vapaata.

Kuitenkin mukavuudenhaluisena ihmisenä viettäisin vapaapäivät mieluummin tehden jotain aivan muuta, kuin pölypussia täyttäen. Viime syksynä sain mielestäni loistavan idean; siivouspäivä torstaiksi! Juuri sopivasti ennen viikonloppua, jolloin kultaakin kalliimmat vapaapäivät eivät tuhraannu pölyrätin pyörittelyyn. Joka viikko samana päivänä, jotta kaikki osaavat ajoissa asennoitua. Kaukaa viisaana valmistautumisen voi aloittaa jo keskiviikkona, jolloin varsinaiseksi siivouspäiväksi jäisikin vain varsinaiset pölynpoistajaiset, kun edellisenä päivänä on kamat raivattu pois alta. Kaikilla oli omat duuninsa; mies heilui imurin varressa, minä järjestin, luuttusin, pyyhin pölyt, pesin vessat. Muksut siivosivat omat huoneensa.

Idea oli tosiaan loistava. Niin myös toteutus. Niin kauan, kuin sitä kesti. Pikkuhiljaa alettiin sluibailla. Torstaille tulikin ohjelmaa. Annettiin toisillemme lupa siirtää siivous seuraavaan päivään, jolloin tehtiinkin enää Uskolan taloudessa kuuluisa ”pikaimurointi”. Teatteriharjoitusten pätkähtäessä toden teolla päälle, homma koki täydellisen hajoamisen. Siivouspäivä katosi viikko-ohjelmistosta. Eikä ole sen koommin paluuta tehnyt.

Nyt tahtoisin palauttaa tuon tehotorstain ohjelmistoon. Tai saada kasaan edes jonkinlaisen vakisiivoushetken viikottain. Paikat pysyy huomattavasti paremmassa ojennuksessa, kun siivous on ikäänkuin merkattuna kalenteriin. Mutta miten pitää kiinni viikkosiivouksesta ilman, että kohta taas yhteisymmärryksessä lipsutaan?

Nyt ihan muina mummoina kysyn teiltä, miten teillä siivotaan? Kuka tekee mitä, koska, miten ja millä?

Ja vielä erityisen mielellään jos jaatte kaikki ihan parhaat siivousvinkkinne, liittyi niihin sitten ruokasooda, sitruunamehu tai raaka peruna.

Ja eikun marttailemaan!

-Päivi-

kuva lainattu täältä

Perus.

Maanantai-ilta. Klo 20.58. Työviikko startattu nihkeään maanantai-tyyliin, lapset ruokittu, reipas kävelylenkki tehty, suihkussa käyty, pienemmät lapset laitettu unille. Haaveissa siintää iltapalaleivät ja pehmeät petivaatteet. Hetki jotain aivotonta turhakesarjaa töllöstä ja unta palloon.

”Äiti hei. Nää pitää täyttää?”

”Jaa mitkä? Eiks ne vois täyttää huomenna?”

”No ei kuule voi, ku ne piti palauttaa jo TÄNÄÄN!”

Vittu viis sivua jotain terveyslomakkeita. Miten olikin päässy unohtumaan… Kyllä joskus on pään irtoaminen herkässä.

Ja ”Vuoden Äiti” -passissa taas yksi leima lisää.

-Päivi-

Oho!

Nyt pitäis tietysti olla ihan coolina. Jatkaa kirjoittamista ihan normaalisti, napata luonnoksista aihe ja viimeistellä. Mutta koska viimeisin luonnos käsittelee siivoamista (juuu-u!), jätän sen suosiolla jollekin tympeälle arkipäivälle.

Ei kai näiden lukijamäärien pitäis kauheesti hetkauttaa, koska periaatteessa ne ei vaikuta yhtään mihinkään. Mutta kyllä se vaan kuulkaa lämmittää! Lukijamäärät ovat viime päivinä suorastaan räjähtäneet, jaot ja palaute sosiaalisessa mediassa samoin. Ja ku mä olen kuitenkin vaan tällänen rautakaupan perusmyyjä (Arttu Wiskari niiiiiin ymmärtäis mua) ja ylioppilastodistuksessakin huonoin arvosana komeilee juuri äidinkielen kohdalla. Ni olen mä vähän ihmeissäni.

Nämä pari päivää on mennyt siis lähinnä ällistellessä tätä yllättävää ”suosiota”. Ja tottakai, kuten aiheeseen sopii, pieni paineentunnekin pääsi yllättämään. Että nyt multa odotetaan tietysti hirveän teräviä yhteiskunnallisia kannanottoja ja sit mä häpäisen itseni kirjoittamalla jonkun ”näin teet nopean nakkikastikkeen” -henkisen mammapostauksen.

No. Ehkä otan vaan kuvakaappauksen blogin tämän viikon statistiikasta itselleni muistoksi, kiitän lämpimästi kaikesta kirjoituksen ympärillä pyörineestä toiminnasta ja jatkan tätä perhe-elon ruotimista vanhaan malliin.

Esimerkiksi ihastellen lasten pohjatonta avuliaisuutta. Pyysin eskarilaista keräämään omppuja puiden alta (koska se on sopivan lyhyt just siihen hommaan), niitä kun on pudonnut ihan valtavasti. Neiti lupasi innokkaasti auttaa.

Keräs viis. Jes.

-Päivi-

Nuori kansalainen – elä oikein!

Hanki korkeakoulutus, keskity opiskeluun, valmistu ajallaan. Etsi kuitenkin osa-aikatyö omalta alaltasi, kokemusta tarvitset valmistuttuasi. Ole aktiivisesti mukana järjestötoiminnassa, mutta muista toki nauttia opiskeluajan vapaudesta. Aloita rahasto- ja eläkesäästäminen.

Hanki vakituinen työpaikka omalta alaltasi. Osta talo ja auto, älä kuitenkaan ota liikaa lainaa. Muista tehdä lapset mahdollisimman nuorena, ei kuitenkaan kesken opintojen. Älä anna raskauden veltostaa vartaloasi. Imetä. Valmista vauvasi ruoat itse. Älä laita alle kolmevuotiasta lasta hoitoon, mutta palaa kuitenkin töihin mahdollisimman pian ja keskity etenemään urallasi.

Tee osa-aikaista työviikkoa, eli samat hommat vähemmässä ajassa. Downshiftaa. Tee sittenkin pidempää työviikkoa. Ole aktiivinen vanhempi. Vie lapset jumppaan, muskariin ja kuvataidekerhoon, mutta älä liian aikaisin, ettei kiintymyssuhde vahingoitu. Muista viettää rauhallista aikaa perheen kesken, mutta olla kuitenkin aktiivinen ja käydä tapahtumissa säännöllisesti.

Ota omaa aikaa. Tarvitset liikuntaharrastuksen, kulttuuriharrastuksen ja joogan. Ota säännöllisesti lomaa ja rentoudu. Ole kuitenkin koko ajan saatavilla, jos vaikka töistä satutaan soittamaan. Sulje puhelin ja tietokone illaksi, mutta lähetä ennen nukkumaanmenoa kuitenkin vielä muutama sähköposti, jottet vaan saa fuduja.

Siivoa säännöllisesti. Imuroi, pese lattiat, tuuleta petivaatteet. Pese vähintään kaksi koneellista pyykkiä illassa. Käytä pesupähkinöitä, koska välität luonnosta. Muista silittää. Pese kesälomalla ikkunat ja matot, tee puutarhatyöt, käytä lapsia uimassa ja vie ne Puuhamaahan. Muista samalla rentoutua ja nollata ajatukset. Ole zen.

Anna aikaasi vapaaehtoistyölle. Kuulu vanhempainyhdistykseen, järjestä kirppiksiä ja leivo mokkapaloja sählyturnauksen buffettiin. Myy joukkueen ja luokan hyväksi vessapaperia ja pipareita. Ole aktiivinen. Kuskaa lapsia harrastuksiin, mutta opeta heidät samalla itsenäisiksi. Muista kannustaa.

Muista ystävät, sukulaiset ja vanhemmat. Vieraile säännöllisesti, kysele kuulumisia, ole avulias ja ymmärtäväinen. Kuskaa ja kärrää. Älä kuormita kiireistä nykyeläkeläistä lastenhoidolla. Ota kuitenkin säännöllisesti parisuhdeaikaa, hoida avioliittoasi, käy parisuhdeleireillä ja puhu tunteista.

Syö terveellisesti. Surauta aamiaiseksi ruohopirtelö ja keitä lapsille puuroa ja kiisseliä. Muista terveelliset välipalat ja ruokaympyrä. Sienestä, marjasta ja perusta kasvimaa. Leivo leipää ja pullaa, kudo sukat ja matto. Käytä osa illastasi seuraavan päivän ruokien valmisteluun.

Näytä hyvältä. Ota ripsipidennykset, rakennekynnet ja kivat kesäraidat tukkaan. Osta juoksutrikoot ja aktiiviranneke. Nuku riittävästi, vähintään kahdeksan tuntia yössä. Lepää ja lataudu. Lue kirja. Opiskele työn ohessa. Sivisty. Muista oma aika.

Noin. Hyvä. Muistithan rentoutua?

-Päivi-

What do you want from me?

Tämä nakit ja MUTSEILU sai yllätyksekseni jopa melko räjähtävän lähdön. Teitä seuraajia, kirittäjiä, tsemppaajia ja kommentoijia on hypännyt kyytiin paljon enemmän, kuin olisin kuvitellut. Bloggailu on tuntunut pitkästä aikaa tosi kivalta ja rennolta. Koitan nyt opetella kirjoittamaan ilman turhia suodattimia tai paineita. Joskus on vähän painavampaa sanottavaa, kuin toisinaan. Niinhän se menee.

Mä toivon saavani pidettyä jatkossakin kirjoitustahdin suht tasaisena, jotta kovin pitkiä taukoja ei pääsisi syntymään. Itse ainakin tykkään seurata blogeja, jotka päivittyvät säännöllisesti.

Mutta koska aina ”kukko ei käskien laula”, olisin kovin kiitollinen teidän lukijoiden avusta. Mistä te mieluiten täällä blogissa lukisitte? Onko joku tietty aihe, mistä haluaisitte minun kirjoittavan tai mihin ottavan kantaa?

Joitain aiheita mulla jo nipussa tuolla onkin, odottamassa sitä kuuluisaa inspiraatiota, mutta mitä enemmän, sen parempi. Harrastuksista ainakin juttua olis lähiaikoina (vihdoin…) tulossa.

Nyt on siis erinomainen tilaisuus toivoa! Mitä vähemmän, mitä lisää? Haluatko jostain aiheesta erityisen nakkimaisen mielipiteen?

Kerro!

-Päivi-