Onks pakko harrastaa, jos ei tahdo?

Muistan elävästi, kuinka vein esikoiseni ensimmäiseen harrastukseensa. Neiti oli 3-vuotias ja minä olin juuri saanut opintoni valmiiksi ja ottanut tytön pois hoidosta, koska odotin toista lasta. Koska päivittäinen hoitorutiini oli katkennut, olin vakuuttunut, että tarvitsimme yhteisen harrastuksen. Jonkun, missä lapsi saa kavereita ja minä sitä tärkeää vertaistukea ja seuraa. Menimme muskariin.

Minä ja pallomaha, tyttö rattaissa, läpi tuulen, tuiskun ja räntäsateen. Muut lapset lauloivat riemuissaan ringissä, mun mökötti. Toiset äidit olivat seesteistä pitsikaulusporukkaa, minä rempseä parikymppinen. Joka helvetin keskiviikko sinne oli kuitenkin raahauduttava.

Kunnes tajusin, että me molemmat vihattiin sitä.

Lopetettiin moinen pelleily. Mikä ihmeen pakko sinne muskariin jokaisen lapsen oli mennä? Päätettiin nauttia musiikista aikataulutta, ihan omaan tahtiin, ihan omassa kotona. Nykyään tuo samainen, muskarissa kerta toisensa jälkeen mököttänyt tyttö laulaa musaluokan konserteissa eturivissä ja käy bändikerhossa.

koris 006

Mä en ole koskaan uskonut pakottamiseen. Minkään tekemiseen tai opettamiseen pakolla. Oman päähänpinttymäni takia käytiin tuolla muskarissa pari kuukautta, mutta tuon jälkeen en ole lapsiani harrastuksiin pakottanut. Kannustanut; joo, rohkaissut; kyllä. Mutta en pakottanut.

Lapset on lapsia, eivätkä tietenkään osaa ajatella aikuisen tavoin. Mutta mä uskon vakaasti lasten omiin, luontaisiin kiinnostuksiin. En ole ollut huolestunut kolmasluokkalaisesta, joka ei käynyt millään ohjatuilla tunneilla. En ole pakottanut ekaluokkalaista jatkamaan futista, kun hän yhden kesän jälkeen sanoi, ettei enää halua. Kuopus aloitti nyt eskarisyksynä temppujumpan, joka on kerran viikossa. Ensimmäinen ja ainut aikataulullinen ohjelma päiväkodin jälkeen. Ja ihan riittävä.

Mä oon siinä mielessä ehkä vähän sellanen ruohonjuurimutsi, että haluan taata muksuille myös aikaa olla. Tylsistyä. Nauttia rauhasta, maata sängyllä, lukea akkareita, kuunnella musaa. Lepäillä ja kerätä voimia. Koulu kun täytyy jaksaa hoitaa kunnolla.

koris 014koris 013

11-vuotias esikoinen käy tällä hetkellä kahdessa ohjatussa harrastuksessa, telinevoimistelussa ja bändärissä, poika kahdesti viikossa koriksessa ja pienin siellä temppujumpassa. Kuulostaa monelle varmasti vähältä, mutta pienempien en antaisi lisäharrastuksia edes ottaa, esikoisen kohdallakin miettisin kahdesti. Liika on liikaa ja tämä tuntuu meidän lapsille just nyt sopivalta.

Mua ihmetyttää enemmänkin nämä ”joka päivä jotain” -lapset. Miten ihmeessä tollaset pienet, kehittymättömät tyypit jaksaa käydä viikottain suunnistuksessa, sählyssä, futiksessa, ringetessä, kuvataidekerhossa ja viulutunneilla? Ja onko noin moneen harrastukseen meneminen lapsen itsensä idea, vai toteuttaako vanhemmat jotain omia toteutumatta jääneitä haaveitaan? Jaksaisitko itse työpäivän jälkeen joka ilta 1,5 tunnin treenin, päälle koululäksyt ja soittoläksyt? Minä en.

Kyllä. Lapset on erilaisia. Jollekin sopii, toiselle ei. Mutta onko lapsen pakko harrastaa? Jääkö muksu paitsi jostain korvaamattomasta, jos ei käy koulun lisäksi jossain ohjatussa viikottaisessa toiminnassa? Vai riittäisikö kavereiden kanssa uimahallissa käynti, koulumatkapyöräily, Aku Ankat ja perusulkoilu harrastuksiksi?

Mä jotenkin koen, että niin kauan, kun lapsi on terve, reipas ja innostunut, hän ei välttämättä tarvitse koulun lisäksi viikottaista ohjattua toimintaa. Jos muksu ei siitä itse innostu, siis. Pakon kautta syntyy ainoastaan liikunnanvihaajia. Pakko tappaa luovuuden.

Miks olis pakko?

-Päivi-

Mainokset

17 kommenttia artikkeliin ”Onks pakko harrastaa, jos ei tahdo?

  1. Täältä ilmoittautuu myös yksi ” ruohonjuuritasoinen ” mutsi. Meidän 11 v:n kanssa on kokeiltu kaikkea mahdollista joka olisi vähänkään mielenkiintoista: satubaletti, voimistelu, taitoluistelu, ratsastus etc. Kaikki ovat lopulta kaatuneet siihen, että lopulta tyttö on kysynyt, että onko pakko.. Niinpä tulin myös siihen tulokseen, että ei ole pakko. Tällä hetkellä tyttö kulkee välillä äidin mukana tallilla ja ratsastaa silloin kun sattuu huvittamaan, onneksi se on heppailevassa perheessä mahdollista, eikä tunteja tarvi erikseen varailla. Rakas harrastus on myös löytynyt kepparimaailmasta ja se harrastus onkin todella monipuolinen: kavereiden kanssa leikkimistä ja liikkumista, ompelemista ja varusteiden askartelua, sekä oman keppariblogin pitämistä. Olen ollut tilanteeseen tyytyväinen, mutta silti piti katsella tytön terveystarkastuksessa kengänkärkiin kun terkkari kyseli mitä lapsi harrastaa… Ikätovereilla tuntuu olevan harrastuksia jokaiselle arki-illalle ja omaa aikaa hyvin vähän.

    Tykkää

    • Siis ihan samaa mietin tossa, kun täyttelin ton vitosluokkalaisen papruja laajaan lääkärintarkastukseen. Jotenkin tuntui harrastuskohta niin tyhjältä. Mutta helkkari, kyllähän ton ikänen tarvii myös sitä vapaata. Jolloin saa päättää, mitä tekee. Aikuisikä on yhtä kellon perässä juoksemista, eihän se noilla vielä tartte olla… eihän?

      Tykkää

  2. Meillä on, ja ei ole pakko. Kauden alussa saa päättää monta kertaa viikossa treenaa(joukkuevoimistelua), tänä syksynä päätyi kahteen treenikertaan, vaihtoi kuitenkin kolmeen kertaan, koska luokkakaveri oli siellä. Harvemmin jaksaa treeneihin lähteä, pakotan, koska itse on halunnut kolmesti viikossa treenata, ja harrastus on aivan sairaan hintainen. Rakastaa jumppaamista, viihtyy treeneissä tosi hyvin ja on oikein hyväntuulinen sieltä tullessaan. Melko vilkas ja menevä lapsi, malttamattomuuden vuoksi ei yleensä treeneihin haluaisi lähteä, hengailis mielummin ”kylillä” kavereiden kanssa. Tykkää liikaa sokerista (kuten äitinsäkin), mahaa on alkanut kertymään, tämän vuoksi pidän säännöllistä liikuntaa tärkeänä. Itse olen pelannut 9v-18v jalkapalloa, pysyin kaidalla tiellä just niiden treenejen, pelien ja samanhenkisten futiskavereiden vuoksi. Muut kaverit kun rälläs menee silloin teini-iässä. Urheilijat ei tupakoi, jne ;). Tämän vuoksi meillä siis pakkoharrastetaan osittain. Ja nyt lokakuulle neitokainen itse valitsi uimakoulun lisäksi, luulen kyllä, että neljä kertaa voi olla jo liikaa. Uimakoulu ei onneksi kestä kuin kaksi kuukautta.

    Tykkää

    • Joo, mä ymmärrän tonkin kannan tosi hyvin. Että kun saa itse päättää, siitä päätöksestä pitää oppia pitämään myös kiinni.
      Mä olen itse aina ollut punkero. Siis vaikka harrastin paljonkin. Siksi ehkä havainnoin lasten fyysistä kehitystä aika tarkoin. Jotteivät joutuisi kokemaan kaikkea, mitä itse oon joutunut. Liikkumisesta oon samaa mieltä, sitä on hyvä säännöllisesti harrastaa. Meiän mimmi käy aika innokkaasti uimahallissa voimistelun lisäksi ja oon vielä laskenut, että se riittää.

      Tykkää

  3. Niinpä. On paljon ei-ohjattuja harrastuksia minkä parissa ainakin minä vietin aikaani lapsuudessa; pihaleikit ja -pelit, lähimetsissä ”sekkaileminen”, lähikirjastossa notkuminen (ala-asteikäisenä eli luettiin kirjoja ja lasten lehtiä), keräilyharrastukset, piirtäminen ja askartelu, lemmikkien kanssa puuhailu (omaa ei ollut mutta kavereilla oli ja naapurin tädin koiraa haettiin ulos). Ihan leikittiinkin vielä 10-11-vuotiaina. Oli lautapelejä, legoja, Barbeja… Vähän isompina leivottiin kaverin kanssa, käytiin kävelemässä, kuunneltiin musiikkia ja juteltiin siitä jne.
    Kuulostaa varmaan ihan urpolta kaiken nykymenon keskellä, mutta oli tilaa luovuudelle, omille valinnoille. En tarkoita valinnoille että harrastaako jotain vai ei, vaan ihan pienillekin valinnoille – mitä teen, minne meen, kuinka kauan. Välillä oli tylsää, mutta siihen ei yllättäen kuollut. Mulla ei oikeasti ollut yhtään ohjattua harrastusta, ennen kuin 16v. menin yhden kuntosalin aloittelija-kurssille. Sekin tyyliin 10 kertaa jotta oppii tekniikat.
    Mutta tämä kaikka tapahtuikin dinosaurusten aikaan 1980-1990-luvuilla.

    Tykkää

    • No just sama! Sillon vielä hengailtiin pihalla, pelattiin ja hypittiin narua. Siis ihan vapaaehtoisesti, ilman kenenkään painostusta tai kehotuksia. Mieluumminkin äiti sai illalla huudella monta kertaa sisään, kun ei olis malttanut.
      Ja ihan samaa mieltä, että niille valinnoille pitää olla tilaa. Ei lasten elämän vielä kuulu olla aikataulujen perässä juoksemista.
      Heja dinosaurukset! 😀

      Tykkää

  4. Olin lapsena just semmonen ”joka päivä jotain” tyyppi. Lähdin mukaan kaikkiin harrastuksiin mitä vaan kukaan keksi ehdottaa, monesti kyllä into kesti vain kauden tai kaksi. Kukaan ei pakottanut, äiti yritti ehkä vähän rajoittaa, mut se oli vaan niin kivaa harrastaa. Kotona olin aina ”ei oo mitään tekemistä”, nyt kolmekymppisenä oon vasta oppinu että ihan kivaa välillä vain olla rauhassa kotona. Mutta samaa mieltä oon et vähempikin piisaa 🙂

    Tykkää

    • Tiäks, mä olin kans tollanen! Mun isoveli nauraa vieläkin, että sellasta harrastusta ei olekaan, mitä en ois kokeillu. Mä aloin himmata sit yläasteella ja keskityin vaan korikseen ja teatteriin.
      Ja nyt vaikka maksais, jos joskus sais vaan olla. 😀

      Tykkää

  5. Mä taas tuskaan matkojen kanssa, mun puolesta sais 10vee harrastaan i-h-a-n niin paljon kuin huvittaa, mutta KAS! Me asutaan 10-25km:n päästä mistään harrastuksesta = aina on kuskattava. Mukana häärii 3&4vee riiviöt, jotka keksii ne ihan ”parhaimmat” jutut just julkisilla paikoilla -eli hermo ihan loppu jo alkumetreillä… Korista 3krt viikossa ma-ke-pe, tiistaina ratsastusterapia, torstaina fysioterapia. Viikonloppuisin luonnollisesti turnausreissut jne. Mä oon ihan loppu -muksut kyllä menis vaikka kuinka. Mä vaan mietin, miten ihmeessä mä selviän joulutaukoon asti -kai niillä nyt joku joulutauko täytyy olla?!!

    Mutta miten sanoa 10vee aivan ihkuna innostuneelle lapselle, että ”ei sinä et harrasta, koska äiti ei kerta kaikkiaan jaksaa istua ja odottaa joka päivä sinua 2-3 tuntia iltaan…” Terapiat johtuu diagnoosista ja niitä tullaan jatkamaan luultavasti taas kahdella vuodella… Koripallossa roikutaan osittain myös sen ”sosiaalisen” sekä ”motorisenpuolen” treenaamisen takia… Että on näillä asioilla aina puolensa ja puolensa, ei se innostunut lapsikaan aina ole se paras vaihtoehto -jos puitteet ei mätsää 😀

    En edes uskalla ajatella sitä aikaa, kun noi pienemmät haluaa alkaa harrastaa jotain…

    Tykkää

  6. Meillä 8v. harrastaa brassijiujitsua 2-3 krt. viikossa, lisäksi yhdet koristreenit kerhotyyppisesti. Yritettiin mennä ns. oikeaan joukkeueeseen, jolla useammat treenit viikossa, mutta kaatui aikataulusten mahdottomuuteen. Poika myös itse tyytyväinen näin. Teemme vuorotöitä ja johtotähtenä meillä on että pojan täytyy tarvittaessa itse päästä harkkoihin, joten esim. lätkä on poissuljettu. Samaisesta syystä meillä on myös isompi asuntolaina, kun ollaan haluttu että palvelut ja harrastukset helposti saavutettavissa, mut se on jo toinen juttu. Pitäis alkaa kehittää näitä harrastuksia enemmän koulujen yhteyteen/koulun tiloihin, että harrastukset olisivat luontevasti koulupäivän jälkeen ilman erillistä iltahärdelliä. Koriskerho toimiikin juuri näin ja sillä on kuitenkin ”ammattilaiset” vetäjät. Aikataulutettujen harrastusten sijaan me käydään mm. uimassa ja kiipeilemässä, silloin kun huvittaa.

    Sylvia

    Tykkää

    • Se oliskin paras, että olisivat heti koulun jälkeen. Kaikkein vaivattominta. Tosin ymmärrän, että monet vetäjätkin pitävät tunteja ja kerhoja ihan harrastuksekseen, joten päiväajat on hankalia heillekin. Ei kai auta, kun koittaa selvitä iltahärdellistä…

      Tykkää

  7. Ei ole pakko jos ei halua, mutta mitä tehdä jos haluaisi vähän liikaakin. Vanhemmat tehtävä on toki toimia rajoittajana, ei ihan joka ilta ei. Mutta toisaalta sanotaan että lapsena tulisi saada kokeilla monipuolisesti kaikkea, koska ei tiedä mikä se oma juttu sit olisikaan. Ristiriitaa siis
    Me asutaan myös 20 km päässä kaikesta harrastusmahdollisuuksista, siinä sitten kuskaat. Kyl mä joskus olen miettinyt, en nyt eihan tosissani kuitenkaan, että ai että kun istuisivat vain koneen ääressä huoneissaan joka ilta. Niin saisin olla ihan rauhassa minäkin.

    Ehkä tässäkin pätee jokainen tavallaan ja siten mikä sopii omaan perheeseen, tilanteeseen ja lapseen…

    Tuo koulupäivän yhteyteen laitettavat harrastusjutut saavat kyllä multa täyden kannatuksen. Mites me se saataisiin todeksi?

    Tykkää

    • Ihan totta kyllä. Että mikä sopii kellekin. Ja kaipa on niitäkin vanhempia, jotka ihan tyytyväisinä kuskailevat illasta toiseen. Mä en siihen edes työaikojen puitteissa pystyisi ja täällä on onneksi suurin osa jutuista niin lähellä, ettei tartte viedä. Paitsi pienintä. Kimppakyydit on kans kova juttu, jos vaan mahdollista.

      Tykkää

  8. Tekstisi oli ajatuksia herättävä. Kuulun vanhempiin, joiden mielestä lapsella tulee olla joku harrastus. Esikoiseni on hyvin kiinnostunut kaikenlaisista tietokonepeleistä ja viihtyy paremmin itsekseen kuin isossa lapsilaumassa. Toiminnallani haluankin kannustaa liikkumaan ja oppia toimimaan muiden lasten kanssa, koska havaitsen, että hän ei itse aktiivisesti hakeudu muiden seuraan.
    Niimpä aikoinaan ekaluokkalaisen kohdalla ajoin läpi ajatuksen, että jotain pitää harrastaa. Sanoin, että ihan yksi lysti, mitä teet. Tämä voisi melkein täyttää kriteerin harrastamiseen pakottamisesta vaikka laji oli vapaa. Lapsi sitten meni ja valitsi jääkiekon. Tässä lajissa treenejä on monta kertaa viikossa ja kuukausimaksu kohtalaisen suuri. Kyseessä on fyysinen joukkuepeli, joka ei mielestäni ole luonteenomaista lapselleni. Koska poika pysyi valinnassaan, kävimme kiekkokoulussa, ulkojäillä ja yleisillä luisteluvuoroilla kuroaksemme umpeen eroa aiemmin aloittaneeseen omaan ikäryhmään. Joskus tämä myös väsytti lasta vanhemmista puhumattakaan. Yleensä poika oli kuitenkin luistelukertojen jälkeen yhtä hymyä. Lapsi odotti, että koska pääsee vanhempiensa kanssa pelaamaan. (Erityisesti jos äiti ja isä antoi hänen voittaa luistelussa tai peleissä.) Nuorempi kiukutteli aika ajoin, että miksi me ollaan taas täällä. Myöhemmin esikoinen odotti, että koska pääsee oman ryhmänsä kanssa jäälle. Nuorempi seurasi joskus mielellään veljensä toimintaa. Toisinaan nuorimmaiseni vain valitti ja vinkui, että nyt on tosi tylsää. Nyt vuoden päästä ero omaan ikäryhmään on kurottu umpeen. Samalla huomaan lapseni motoristen taitojen kehittyneen huimasti. Aiemmin hän oli verratessa ikäisiinsä keskivertoista kömpelömpi.
    Tästä huolimatta viimeksi tänään aamulla keskustelimme, että pitääkö aamulla herätä ennen seitsemää peleihin. Vastasin tähän, että on herättävä, koska joukkueeseen on halunnut ja päässyt. Samalla olin itse tyytyväinen kun oli minun vuoroni jäädä kotiin nuoremman kanssa. Reilu kerho kokoontuu siis. 🙂 Koska harjoituksia on usein, tulee aika ajoin päiviä, jolloin harkkoihin lähtö ei kiinnosta. Tuolloin käymme joskus pitkiäkin keskusteluja asiasta. Kun kysyn pojalta haluaisiko hän tehdä jotain muuta, vastaus on aina sama. Poika kertoo haluavansa pelata vain ja ainoastaan lätkää.
    Poika kävi pariin otteeseen pelaamassa sählyä, koska ajattelin tämän lajin olevan helpompaa. Tämä jäi nopeasti pois kiinnostuksen puutteen vuoksi. Joskus mietin, että kannustanko poikaa huonoina hetkinä pelaamaan siksi, että lapsi usein vilpittömästi haluaa pelata vai siksi, että haluan itse vahvistaa pojan sosiaalisia taitoja ja parantaa hänen mahdollisuuksiaan pärjätä elämässä. Missä menee kannustamisen ja pakottamisen raja? Rehellisesti sanottuna en ole itsekään täysin varma toimintani perimmäisistä motiiveista. Olisin itse toivonut vanhempieni kannustavan kaikkia sisaruksiani enemmän harrastamaan ja sitä kautta haluan kannustaa omia lapsiani liikkumaan ja hankkimaan harrastuksen.
    Nyt nuorempi poikani kiekkokoulun jälkeen kyselee, että koska hän saa oman joukkueen ja pääsee veljen mukaan. Toisina päivinä hän taas raivoaa, että miksi me lähdetään taas kesken kivojen leikkien luistelemaan, jolloin lapsi maaritellaan mukaan. Ota sitten noista selvää. Olen kuitenkin tietoinen siitä, että jossain välissä elämäänsä poikani voivat myös protestoida toimintaani. Tosiasiahan on, että esikoiseni kohdalla tein itse aloituksen harrastamiseen. Ilman aloitustani hänellä ei välttämättä olisi mitään harrastuksia. Haluan kuitenkin uskoa, että toimin lapsieni parhaaksi ja toimintani ei täytä pakottamisen kriteerejä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s