Paskin.

Jos mä jotain inhoan, niin toimimatonta tekniikkaa. Pinna ei pidä yhtään, jos tietokone lagaa, netti hidastelee tai digiboksi jumittaa. Pahinta kaikista on kuitenkin epäilemättä puhelimen toimimattomuus. Tärkein yksittäinen tekninen kapistus, jonka omistan. Siellä on kaikki. Perinteisten puhelinnumeroiden ja viestien lisäksi kalenteri, sähköposti, whatsapp ja kaikki mahdolliset somekanavat aina mukana, yhden pyyhkäisyn päässä. Muistiinpanoihin tallennettuna niin kesken työpäivän päähän pulpahtaneita postausaiheita, kuin kauppalistoja ja kirjasuosituksiakin.

Mulla on nyt puolitoista vuotta ollut Samsung Galaxy S3. Toiminut moitteetta ja melkein haluaisin käyttää teinihenkistä termiä ”rakastan” tästä yksilöstä puhuessa. Olen ollut puhelimeeni enemmän kuin tyytyväinen ja kohdellut sitä silkkihansikkain. Reilun kuukauden ajan fööni on kuitenkin antanut merkkejä siitä, ettei ehkä olekaan ikuinen. Sammuillut toisinaan, heittänyt kesken selailun sulkemisvalikkoa näytölle useita kertoja ja muuta kummallista. Tänään se sitten tussahti kunnolla. Kävelin aamulla töihin kuunnellen Spotifyta, töissä otin kuulokkeet irti ja laskin puhelimen pöydälle. Siinä se. Rakkine sammui, eikä suostunut aukeamaan vimmaisista yrityksistä huolimatta.

Joo, onhan siinä onneksi takuu vielä voimassa. Mutta jostain syystä mä en millään jaksa uskoa, että se kiltisti korjattaisi takuun piikkiin. Löytänevät kosteutta tai vähintään korvahikeä, jonka turmelemana puhelin ei enää kuulu takuun piiriin. Ennakkoluulo, tai pikemminkin ennakkovitutus, myönnän, mutta antakaa liioittelu anteeksi. Mua ottaa päähän!

mine ja hammas 027

Nyt vaihdellaan kortteja, asetellaan soitonsiirtoja puhelimesta toiseen ja säädetään. Kai se on sinne huoltoon lähetettävä, josko siitä vielä kalu tulisi. Tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavat, että kuvan toinen, ehjä puhelin, on uudempi Galaxy S4. Huomattavasti vähemmällä käytöllä ollut työpuhelin ei vain ole niin tuttu ja turvallinen… Vaikka uudempi onkin.

Päivä ei muutenkaan kuulunut kesäperjantaiden top kymppiin, joten survon nyt kitusiini ällöttävän rasvaisen berliininmunkin (kyllä!), menen suihkuun ja korkkaan huomisesta työpäivästä huolimatta siiderin. Perkele.

-Päivi-

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Paskin.

  1. Kokeileppa painaa kaikkia sivussa olevia nappeja samaan aikaan hetkisen. Mulla kävi myös noin suht uuden puhelimen kanssa ja takuuhuoltoon soitettaessa käskivät ensin kokeilla sitä. Se auttoi ja puhelin jatkoi toimintaansa normaalisti 🙂 Muuten kyllä yhdyn saman, monet kerrat hermot menettäneenä.

    Tykkää

  2. Hei!oli pakko kirjoittaa. Luin blogiasi ja itku tuli. Kirjoitit vanhemmassa postauksessa ” saako äiti kyllästyä” asiat niin kun ne on hyvin monella äidillä. Itselläni on kaksi pientä lasta. Toinen 3 ja toinen 9kk. Päätin jäädä vielä hoitovapaalle. Mutta aamuisin tuntuu että ei taas samanlainen päivä.ikuinen siivous rumpa. Raahaat vauvaa kainalossa kun ei viihdy missään ja samaan aikaan koitat keksiä toiselle tekemistä. Pää räjähtää kun olet kadottanut itsesi kokonaan. Olet vain robotti joka koittaa selviytyä ja illalla kaatuu sohvalle. Joku lapseton kaveri koittaa piristää ja sanoo ota omaa aikaa. No mies aina töissä, töiden jälkeen on käytävä kaupassa, tehtävä omakotitaloon liittyviä piha töitä yms. Oman ajan saaminen on mahdotonta. Omien harrastuksien aloittaminen on mahdotonta. Sinulla on vain koti ja kotityöt ja lapset. Toki Se on ihanaa mutta jokainen meistä tarvitsee myös itsensä. Jos oma sisin on hukassa kuinka voit olla muuta kuin kuoret ja toimia niinkuin aina. Ajattelen aina että ehkä joskus, ehkä joskus taas voin aloittaa harrastuksen ehkä joskus voin saada taas hetkiä kuunnella itseäni ja muistaa hengittää. Nyt on turha yrittää sillä oma sisin on kadonnut ja tai se on niin sekaisin että palojen paikalleen laittaminen on yhtä hakemista ja olevinaan yrittämistä. Mutta näitä varmasti tässä elämän vaiheessa olevat äidit kokevat.

    Tykkää

    • Moi mama!

      Noi on todella tuttuja fiiliksiä useamman vuoden takaa. Kun kolmas lapsi syntyi ja osoittautui maitoallergiseksi, olin oikeasti tulla hulluksi. 5vee, 2vee ja vauva. Koitin raahat vanhinta kerhoon, pitää pienemmille jotain rutiineja, soseuttaa sörsselit itse ja olla tulematta täysin mökkihöperöksi. Tai oikeasti seinähulluksi.
      Mä en kaipaa sitä aikaa kyllä yhtään. Se oli tositosi rankkaa. Ja kaiken päälle univelat.
      Mä tiedän, että tää ei nyt just helpota sua yhtään. Mutta se hellittää pikkuhiljaa, kun lapset kasvaa. Jossain vaiheessa tulee uusia haasteita töiden ja perhearjen yhdistämisessä, mutta siellä töissä olet ainakin ihminen, etkä ainoastaan lypsykone. On ihanaa vetää jalkaa jotain muuta kuin pieruverkkarit ja laittaa tukka muuten, kuin pikaponnarille.

      Jos tuntuu tosi pahalta, mieti jos kävisit juttelemassa jossain. Ystäville tai ihan ammattilaisille. Koita saada sovittua joku oma hetki, tyttöjen ilta vaikka. Jotta on jotain mitä odottaa. Mä tiedän, että nää kaikki on jo monesti kuultuja neuvoja. Mutta usko pois, kyllä se vielä helpottaa.

      Jaksamista. Hurjasti jaksamista. ❤

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s