15 minutes of fame

Kuten Facebookin ja Instagramin kautta Uskolaa seurailevat jo tietävätkin, meillä oli eilen vähän jännempi päivä. Menin taas lupautumaan ”kun kysyttiin” ja muutaman kerran kyllä ehdin päivän aikana tulla katumapäällekin. Pakkoko sitä aina on joka paikkaan tunkea, kun helpommallakin pääsisi?

Uskolan portille pysähtyi alkuillasta kuvausryhmä. Ja kuulkaa ihan televiisiosta! Mä en normaalisti ihan hurjasti tälläsiä juttuja jännitä, koska ne menee omalla painollaan, enkä mä kuitenkaan osaa olla muuta kuin oma itseni, mutta nyt on pakko myöntää, että kun sovittu ajankohta läheni, kutina kitalaessa paljasti että nyt on Päivillä paniikki!

tv 001

tv 006

Kuitenkin, kun kuvausryhmä sitten pamahti pihaan etunenässään stand up-koomikko Niko Kivelä, jää murtui aikalailla välittömästi. Hulvatonta menoa ja rentoa höpöttelyä tallentui porukan visiitistä. Ihan niinku mä oikeesti siitä mitään muistaisin. Mutta luulisin ainakin. Heh.

Kyse on Ylen laajemmasta ensi kesän tv-prokkiksesta, jossa esitellään tarkemmin muutamia pieniä rannikkokaupunkeja. Joku oli ilmiantanut minut (kuka se oli?!) ja kilauttelivat, josko haluaisin olla mukana. Tunnetusti kun en vastaa juuri mihinkään ei, olin messissä oitis!

tv 009

tv 010

tv 015

tv 016

Telkkariruutujen ääressä kannattaa siis olla vuoden päästä heinäkuussa. Juu, kerron sit tarkemmin, koska. Mutta hitsit, että elämä on välillä kyllä aika jännää. Niko Kivelä kävi meillä kahvilla! Hihihihih! 😀

Sen verran olin vissiin kuitenkin kipsissä, etten tajunnu ottaa Nikon kanssa edes julkkis-selfietä, damn! Muutenkin kaikki kuvat on ajalta ennen kuvausta. Mutta ei se mitään. Nautin siitäkin, että on edes hetken ollu siistiä.

Kaiken jännityksen ja valmistelun jälkeen laukesikin sitten oikein kunnon kesäflunssa. Finrexin ja nenäliinapaketti kainalossa menee siis tämä sunnuntai. No, saapahan luvalla olla tekemättä mitään.

-Päivi-

PYSY KÄRRYILLÄ! Seuraa Uskolaa Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja Bloglovinissa.

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”15 minutes of fame

    • Onneks aika menee niin äkkiä, että se tulee vastaan ihan huomaamatta! 😉 Ja ehkä parempi että siihen on aikaa… Voin sit perustella ens vuonna tyhmiä juttujani nuoruuden erehdyksinä. 😀

      Tykkää

    • Oli kyllä tosi hauskaa, vaikka tietty taas siivottiin hirveellä paniikilla koko päivä ensin. 😀 Mä kyllä vinkkailen sit tarkempaa ajankohtaa. 🙂

      Tykkää

  1. Sinulla on mielettömän kiva tyyli sisustaa ja olet taitava vangitsemaan kotinne ihanan tunnelman kuviin. Näitä pilkahduksia Uskolasta näkisin mielelläni useamminkin.

    Tykkää

    • Vitsit, suuri kiitos! Mäkin mielelläni jakaisin näitä kuvia ja fiiliksiä useamminkin, mutta hitsi kun se arki verottaa aina… ja hirveen harvoin täällä tuntuu enää olevan sen näköistä, että voi kuvata. Mutta tämä oli hyvä palaute, mä koitan skarpata tällä osastolla. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s