Pillit tiskiin, hanskat pussiin?

Säännöllisemmin blogia seuranneet ovat saattaneet huomata hienoista ontumista kirjoituksissa, postaustahdissa ja varsinkin asiasisällöissä viime aikoina. Ja parempi kai se on ihan ääneen myöntää, että olen joutunut tonkimaan motivaatiota kirjoittamiseen aika syvältä. Aina ei tunnu juttua irtoavan, mutta useimmiten kirjoitusvaihteen saa kuitenkin päälle ennemmin, tai myöhemmin. Nyt olen odotellut tuota myöhempää jo hyvän tovin. Ei vaan tunnu hyvältä ja luontevalta nyt.

Olen aika väsynyt. Puhki, poikki, rätti. Viimeisen vuoden olen niin hampaat irvessä koittanut löytää onnea ja tasapainoa elämässäni, että tuntuu kuin olisin jyrän alle jäänyt. Edelleen etsin ja yritän, ihan liikaa. Kaikki tuntuu jäävän nimenomaan yritykseksi, puolitiehen. Asiat eivät tule valmiiksi, tuntuu kuin kurottelisin koko ajan ylimmälle hyllylle, jääden aina kuitenkin muutaman millin päähän maalista.

Olen huono arki-ihminen, en pidä rutiineista, kyllästyn helposti. Haluan jotain mitä odottaa, tehdä asioita joita osaan, olla hyvä ja onnistua. Vaadin paljon läheisiltäni, tiedän, mutta eniten vaadin itseltäni. En ole kai koskaan ollut se linjaston keskiverto-Kerttu, enkä enää edes yritä. Turhaudun helposti tylsyyteen ja tavallisuuteen, tarvitsen jotain enemmän. Haluan ylittää itseni.

Riittääkö itsensä ylittämiseksi se, että keksii viikoittain jonkun uuden ruoan jauhelihasta, tai muistaa ostaa hammastahnaa kerrankin ensimmäisellä kauppareissulla? Ei riitä. Mä tarvitsen haastetta. Mä janoan onnistumista.

Juuri nyt mä olen ihan Kerttu. Keskinkertainen, ihan ookoo. Mikään ei oikein anna mitään, ainoan adrenaliinipiikin saan teatterilla. Sielläkin voisin olla parempi, antaa itsestäni vielä enemmän. Muuten arki tuntuu tahmaiselta taikinalta, jota vaivaan nyrkit hellinä saamatta sitä koskaan pulliksi asti.

Päätin joskus, että haluan säilyttää bloggaamisen kivana ja positiivisena harrastuksena. Nyt noiden fiilisten tilalle on löytänyt stressi ja turhautuminen. Tuntuu oudosti siltä, kuin olisin epäonnistunut. Pettänyt lukijat ja ennen kaikkea itseni. Pilasinko mä tämänkin nyt yrittämällä liikaa? Haluan löytää ilon takaisin, yhteyden lukijoihin. En kestä, jos tästä tulee pakkopullaa. Ajatuskin bloggaamisen lopettamisesta on sietämätön, silti mietin, saanko tästä enää mitään. Saako kukaan tästä enää mitään.

naamaa

Nyt jos koska taitaisin tarvita breikkiä. Kaikesta. Viimeiset vuodet olen painanut sata lasissa, ymmärtämättä pysähtyä kertaakaan hengittämään ja tajuamaan, mitä kaikkea oikeastaan onkaan tapahtunut. Jatkuva kaaos olisi saatava poikki.

Todellisuudessa en tietenkään saa mitään breikkiä. Ja sama kaaos jatkuisi kuitenkin tauon jälkeenkin. Lapsiperheen elämä nyt vaan on tälläistä, pakkoko sitä joka paikkaan on tunkea, ammatinvalinta nuorena ja blaablaa. Olen liian vaativa ja todellisuudesta irtaantunut. Pitää tyytyä siihen mitä on.

Mutta perkele, kun tyytymällä ei koskaan saavuta mitään!

-Päivi-

Mainokset

32 kommenttia artikkeliin ”Pillit tiskiin, hanskat pussiin?

  1. Joskus tarvii näitäkin pähkiä ja joskus riittää, että nukkuu yön yli ja joskus taas, no vaikka se tauko. 🙂 toki lukijana toivon, ettet ainakaan lopeta, tykkään sun tyylistä kirjoittaa ja sun jutuista nuutenkin!
    Mullakin kirjotustahti ollut laiskahkoa, mutta piankos täältä noustaan kun itelläkin alkaa tapahtua elämässä muuta kuin kakkavaipat!! 😉

    Tykkää

    • Toisinaan tosiaan on hyvä hiukan hengähtää. Tai jopa pakko. Levon jälkeen näkee taas asiat niin paljon selkeämmin. 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  2. Anna armoa itsellesi! Aina ei voi olla kivaa ja helppoa. Ymmärrän ajattelutapaasi sillä olen itse samanlainen. Tykkään sinusta ja teksteistäsi tosi paljon! 🙂 ethän lopeta! 😀 ♥ sulla on niitä toivepostauksia tekemättä, josko aloittaisit niistä…? Tai pidä pieni tauko, mutta älä lopeta! ❤

    Tykkää

    • Kiitos, Siiri! ❤ Kyllä päädyin nyt vielä jatkamaan. Ehkä kevennän aiheita ja juttuja hieman toisinaan. Ettei kaikki ole aina niin elämäntuskaista. Hitsi, toivepostauksia tosiaan on tekemättä, käääk!

      -Päivi-

      Tykkää

  3. Minä ainakin olen saanut blogistasi paljon. Jopa ajatuksen siihen, että minäkin haluaisin kirjottaa taas ihan oikeasti. Sun blogi on täyttä elämää ja täyttä elämää se on kyllästyminen ja ajoittainen keskinkertaisuuskin. Tosin kehen vertaat? Vertaatko itseäsi ihmiseen, jonka olet itse keksinyt? Superitseesi? Koska on varmasti paljon ihmisiä, jotka ei seuraa yhtäkään unelmaansa. Ja niitä, jotka seuravaat niin etteivät muista enää lähimmäisiään. Liian kiireen keskellä auttaa, kun pysähtyy hetkeksi, hengittää syvään ja rauhalilisesti muistuttaa itseään, että kaikki on hyvin. Koska harvoin seuraukset oikeasti ovat mitään kovin kamalia, vaikka vähän ottaiskin rennommin 🙂

    Mutta niin, älä lopeta, vaan kirjota juuri nimeomaan erilaisista tunteista, näistäkin 🙂 Tuskin kenenkään elämä on oikeasti koko ajan ihanaa ja ihmeellistä ja täyttä ilotulitusta. Ehkä tääkin on joku kasvukipu? Oppia elämään tylsyyden kanssa ilman, että kokee riittämättömyyttä?

    Tykkää

    • Tää on varmaan juurikin sellanen kasvukipu. Mä en niinkään näe vertaavani itseäni kehenkään. Enemmänkin haen sitä omaa paikkaani. Jolloin kokisin olevani onnellinen ja tyytyväinen. Saisin tehdä asioita, jotka on mulle tärkeitä ja joissa koen onnistumista. Ehkä sekin päivä vielä tulee. 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  4. Minä olen juuri pohtinut sitä, miten arki on paljon helpompaa ja kivempaa kun siitä oppii pitämään. Minä taidan ainakin olla tuollainen kertovertokerttu. Tosin taidan minäkin tuskailla aina välillä asian kanssa, että pitäisikö sittenkin elämän olla hohdokkaampaa!

    Tästä bloggaamisesta ainakin on helppo pitää taukoa, eikä kukaan tule urputtamaan, en ainakaan minä! 🙂 Toki toivon saavani lukea jatkossakin elämänläheisiä kotkotuksiasi! 🙂

    Tsemppiä ja iso hali!

    Tykkää

    • Voi, mä niin haluisin olla keskivertokerttu! Haluisin olla tyytyväinen näihin perusasioihin. Ja osittain, suureltakin osin, olenkin. Mutta sitten on niitä juttuja, jotka harmittaa… Mutta joihin toivottavasti joskus vielä pystyn vaikuttamaan. Salaperäistä. 😉

      -Päivi-

      Tykkää

  5. Tuo olisi voinut olla minun kynästäni. En vaan olisi juuri nyt saanut sellaista kirjoitettua. Ehtinyt, jaksanut, älynnyt…

    Tykkää

  6. Voi Päivi!Vaikka en toki tunnekaan sinua, pakko kertoa eka reaktio tähän kirjoitukseen: Mä nappaan mukaan pullon proseccoa ja matkustan luoksesi sen juomaan, vaihtamaan ajatuksia elämästö ja unelmista. Olet ihana. Lue ajatuksella myös nuo ylempänä olevat kommentit.

    Tykkää

    • Oi! Tervetuloa! Olisi oikeasti ihana tavata teitä lukijoita, voi että! Ehkä joskus sekin saadaan vielä järkättyä. Ja sit se pullo mukaan! 😀

      -Päivi-

      Tykkää

  7. Mä saan kuule Päivi sun kirjoituksista niin upeeta vertaistukea tähän omaan arkeeni ettei mitään määrää! Tuttua sisäistä rimpuilua meille multiäideille, samat myllerrykset on monenkin mielessä, sinä vain saat ne ihan ihmeellisellä tavalla sanottua suoraan, rehellisesti ja silti niin että saat mielen hykertelemään!

    Tykkää

  8. Kyllä täällä kovasti lueskellaan tekstejäsi! Tauko varmasti antaisi asiaan ”jotain näkökulmaa”, osviittaa haluaako jaksaako sitä kirjoittelua jatkaa. Elä nyt kuitenkaan vaan lopeta, ethän!? 🙂 ❤

    Tykkää

  9. älä nyt kun just pari päivää takasin hehkutin työkaverille et niin tykkään lukee sun blogii ku sanot suoraan asiat niinku ne on ja sen ettet esitä täydelllistä. ihan hengitän sun kautta välillä tätä niin normaalia elämää kun tuntuu että noi muut blogit on hyvin paljon sitä kiillotettua täydellistä ei todellista. kiitos sulle,iso kiitos.

    Tykkää

    • Voi, miten kiva kuulla! ❤ Elämä ei tosiaan aina ole hattaraa ja sileää pintaa. Ja mä oon aika huono esittämään, että se sitä olisi. Joten parempi kai puhua asioista niiden oikeilla nimillä. 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  10. Tuo on juurikin tuota ikäkriisiä… 🙂
    Mä niin rakastan sun tapaa kirjoittaa; värikkäästi ja elävästi. Se ei ole hölynpölyä, vaan tulee tuntu, että todellakin tiedän, miltä syvällä sisimmässäsi tuntuu. Osittain se varmasti johtuu siitä, että olen todellakin elänyt tuon saman olotilan kanssa 10 vuotta sitten 😉

    Tykkää

    • No sitähän tämä. Ja toivottavasti menee ohi vielä joskus. Ehkä sitten, kun se oma paikka on löytynyt. Toivottavasti pian. 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  11. Kiitos kun uskallat sanoa asiat ääneen. Olet kova mimmi, mutta kovimmatkin tarvitsevat joskus voimahalin. Sellaisen haluan sinulle lähettää, vaikken itsekään (rehellisiin sanoihisi osittain samaistuen) ole viime aikoina ollut ihan siinä parhaassa iskussa.

    Tykkää

    • Kiitos, kun jaksat lukea näitä, joskus vähän raadollisiakin tekstejä. Kiitos kannustavista sanoista! ❤

      -Päivi-

      Tykkää

  12. Sydäntäni kylmää ajatus, että lopettaisit bloggaamisen. Ei, ei, ei. Tauolle jäämisesikin olisi kurjaa ja jättäisi tyhjän kolon blogi-istuntooni.
    Uskolan blogi on jokapäiväinen tsekkauksen kohde ja mitä mieluisinta lukemista. Minusta, kuten monen muunkin mielestä, kirjoitustyylisi on ihana, koukuttava ja rehellinen. Vertaistuki lapsiperheen arjen pyörittämisen hektisyydestä, vaikeudesta ja ihanuudesta on tuiki tarpeellista ja auttaa jaksamaan. Päivi, toivon sinun todella jatkavan bloggaamista!

    …jos tulisi mahdollisuus istua kahville sinun kanssasi, jäisin varmasti. Lukija-bloggaritapaaminen olisi kannatettava idea. …ainakin saisit huomata ettet ole meille lukijoille mikään keskivertokerttu vaan pirunpiristäväPäivi.

    Tykkää

    • Ihana! KIITOS! ❤ Tuntuu niin uskomattomalta lukea näitä sanoja. Että oikeasti vaikutan ihmisten elämään jorinoillani. Se tuntuu aika hurjalta. Hyvällä tavalla.
      Lukija-tapaaminen ei ole välttämättä lainkaan pöllömpi ajatus!Katsotaan, jos saatais aikaiseksi joskus jossain. 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  13. Älä hyvä ihminen lopeta bloggaamista!
    Vaikka kirjoittaisit kauppalistaa,tekisit siitä omalla ainutlaatuisellasi tavalla mielenkiintoisen ja hauskan.

    Itse olen 40plus ja ajattelen taas kerran pelottavan samanlaisesti.Ainakin minulle annat huimasti virtaa kirjoituksillasi,eikä kaiken todellakaan tarvitse olle positiivista hehkutusta.Kipuilu kuuluu elämään.Itsestäni välillä tuntuu,että elämä menee näissä ruuhkavuosissa ohitse ja ensimmäiset ”vanhuuden” oireet antavat merkkejään.Että tässäkö tämä oli.Peilistä katsoo ryppyinen ja tuima akka minua takaisin.
    Missä olikaan ne lottovoittajan unelmat,minä niin tarvitsisin niitä!!
    Mutta ei tästä oravanpyörästä pääse ulos.Aina on jotain,jos ei taloudellista niin ne muut velvoitteet;lasten koulut ja harrastukset,työt,loputon arkinen aherrus.
    On aamuja,jolloin pesukoneen käynnistyskin on ylitsepääsemätöntä.
    Onneksi huominen voi olla parempi.Tai sitten ei ,haa,minussa elää ikuinen negatiivinen Nelli!!
    Näilläkö pitäisi mennä-entä jos ei HALUA????
    -Kerttu-

    Tykkää

    • Voi miten tuttuja ajatuksia! Toisinaan toivon, etten osaisi ajatella lainkaan, saisin vaan koko ajatusketjun poikki. On pidemmän päälle aika rankkaa miettiä, oliko kaikki jo tässä. Ja olenko mennyt sen oman hetkeni ohitse jo. Toivottavasti ei olla. Kumpikaan.
      Kiitos viestistä. Piristi! ❤

      -Päivi-

      Tykkää

  14. Kirjoita omalla tahdillasi, mutta älä lopeta kokonaan! Näitä on mukava lukea. Itsellä välillä samoja ajatuksia ja olenkin syksyllä jäämässä vuorotteluvapaalle kun kuopus aloittaa koulun. Suosittelen : )
    – Sari

    Tykkää

    • Mulla ei valitettavasti vuorotteluvapaaseen mahiksia ole, mutta meinaan kyllä ottaa lyhyestä kesälomastani kaiken irti! 😀

      -Päivi-

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s