Mitähän sanois?

Pitäis varmaan kommunikoida pääasiassa vuorosanoin. Ensi-iltaan on alle viikko. Pää surraa tyhjää, ei teatterin takia, vaan sen uskomattoman paskakuorman, joka kaadettiin niskaani menneen viikon aikana. Kaikesta yrityksestä huolimatta sitä ihminen näköjään pystyy ryssimään asioita oikein viimeisen päälle. Ja vieläpä tietämättään.

Vaikeinta henkilökohtaisten murheiden keskellä on koittaa keskittyä työhön. Ja tässä kohtaa työn lisäksi teatteriin. Olen kulkenut tämän viikon eteenpäin kuin haamu. Itkenyt piilossa ja koittanut skarpata ihmisten ilmoilla. Pää on ollut täysin tyhjä, mutta samaan aikaan painanut tonnin.

Nyt on kuitenkin aika viskata murheet syrjään ja keskittyä. Tulevaksi viikoksi osoitteen voi siirtää teatterille, töissä tietysti käydään normaalisti. Vielä on rutkasti puristettavaa, ennen kuin homma on esityskunnossa. Lapsia morjestan aamuisin ja koitan katsoa, että ainakin suht ehjissä vaatteissa lähtevät koulu -ja tarhareissuilleen. Luojalle kiitos tuosta miehestä, joka pitää huushollin jokseenkin pystyssä ja kekarat kurissa nämä muutamat viikot.

Tiedän, että monet hymynsä takana paheksuvat moista huonoa äitiyttä. Kekkuloida nyt jossain omassa harrastuksessaan illat ja jättää loppuperhe oman onnensa nojaan. Mutta tiedättekö, kaikkien näiden vuosien jälkeen tämä on vielä parempaa, kuin muistin. Ja kyllä, kaiken tämän väsymyksen, epätoivon ja stressin arvoista.

plari

Jokaisella on se ”oma juttu”. Asia, josta tykkää enemmän kuin mistään, jonka parissa on kuin kotonaan. Eikö olekin? Onhan teilläkin?

Nyt taitaa olla parempi kerrata vielä vuorosanoja ennen illan treeniä. Ja älkää pelätkö, kyllä tää teatterihypetys loppuu, kunhan saadaan kipale kunnialla ensi-iltaan. 🙂

-Päivi-

Mainokset

11 kommenttia artikkeliin ”Mitähän sanois?

  1. Tsemppiä Päivi! Aurinko paistaa risukasaan viimeistään enskarin loppuaplodien aikana 🙂 Nauti viimeisestä treeniviikosta!

    Tykkää

  2. Kyllä, myös minulta löytyy se oma henkireikä, johon välillä suorastaan pakenen arkea. Mutta uskon että juuri tuosta syystä jaksan sitten muuten paremmin pyörittää tätä arjen rumbaa 🙂

    Tykkää

    • Ihan samaa mieltä! Jos elämä olis pelkkää työtä, siivoamista ja ruoanlaittoa, olis se kyllä aika hiivatin ankeeta. 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  3. Mä niin ymmärrän. Itse en enää kykene näyttelemään, mutta puvustus on mun juttu! Niin ihanaa, että. Mua ei kylläkään kukaan kaipaakaan, vaiks olisin missä – että siinä mielessä helpompaa.

    Tykkää

  4. Voi että! Tsemppiä sinulle, Päivi! Kyllä jokainen tarvii jonkun oman jutun, muuten käy arki kovin raskaaksi. Ja onnea ensi-iltaan!!!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s