Tulisit kuitenkin. Syys.

Parempi kai ottaa syleillen vastaan. Hämärtyvät illat ja palelevat varpaat. Koittaa kuitenkin ajatella positiivisesti. Porsasmainen hikoilu on taas ohi ja saa verhoutua paksuihin vaatekerroksiin. Hamstrata erilaisia huiveja. Haistella kirpeää syysilmaa, jossa voi taas tuulettaa petivaatteita. Siis niin, että ne todella tuntuvat tuulettuneilta. Viileisiin petivaatteisiin sujahtaminen on ehkä ”parasta evö” -listan top kympissä.

Yksi ehdottoman positiivinen syysasia on kuistilla oleilu. Kesäisin kuisti muistuttaa lämpötilaltaan lähinnä pallogrillin hiillosta, joten siinä vähemmän tulee aikaa vietettyä. Syysiltoina on ihana kääriytyä vilttiin, sytytellä kynttilät ja juoda kupillinen teetä. (koitin välttää kirjoittamasta viinilasillisesta mitään, etten vaikuta ihan juopolta jo, mutta kyllä mä nyt mieluummin sitä punkkua silti siemasen, ku jotain teetä…)

kahdet

pikkuet. ja kuistin syksy 021

pikkuet. ja kuistin syksy 019

pikkuet. ja kuistin syksy 024

kaks

tuplat

Syksyssä on kivaa myös sadonkorjuu. Jopa tällästen epäpuutarhureiden puut notkuu omenoista, äiti kiikuttaa ihania sipuleita ja sieniä. Kurpitsat käy niin ruokiin, kuin sisustukseenkin. Kuten myös kaalit. Mulle kieltämättä hieman naurettiin, kun torilla ilmoitin ostavani pari ”sisustuskyssäkaalia”. Mutta kun ne on nättejä!

Flunssa alkaa olla parin päivän kunnon levon jälkeen paremmalla puolen. Viikonloppukin edessä. Ei tässä hassummat oltavat ole. 🙂

-Päivi-

Advertisements

5 kommenttia artikkeliin ”Tulisit kuitenkin. Syys.

  1. Sä oot kyllä selainen sanaseppo…voi jukupliut!

    Porsasmainen hikoilu – viimeksi aamulla
    Syysilmassa tuuletetut petivaatteet – huippua
    Tee – not – viini – jep

    Ja paljon kynttilöitä ja kaikenlaista kaalistankurpitsaan 🙂

    Nim.huivihamsteri(kin) miten niitä kaikka muutes ikinä ehtii käyttämään – EI IKINÄ 😀

    Tykkää

    • Hahaaaa! Mehän ollaan ku kaks marjaa! Ja hei, kuka noista kirjotusvirheistä niin välittää. Nopeasti kirjoittaessa virhelyöntien määrä näet kasvaa. 😀

      -Päivi-

      Tykkää

  2. Niin siis kyllähän nuo ensisijaisesti sisustuselementeistä menee. Vai mitä muka kyssäkaaleista voi tehdä, ihan nevöhööd XD .

    Tykkää

    • No mäkin oikeesti mietin, mitä niistä vois tehdä, kun ovat aikansa sisustuksessa palvelleet, mutta en keksiny. MITÄÄN! 😀

      -Päivi-

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s