Mutsi harrastaa.

Tai harrastais, jos ehtis. Multa kysyttiin yksi päivä, harrastanko mä mitään. Hetken mietittyäni jouduin vastaamaan kieltävästi. Tämä blogi on ollut mun ainoa harrastus jo pitkään ja tämäkin tuppaa jäämään kiireen jalkoihin. Mutta rehellisyyden nimissä kyllä kaipaan bloggauksen lisäksi jotain kivaa, omaa juttua.

Mutta. Mihin väliin sen harrastuksen sitten tunkee? Kotona olen iltaisin useimpina päivinä hieman ennen puolta seitsemää. Syömisen ja lapsille moikkailun jälkeen ollaankin jo lähellä lasten iltapuuhia. Pyykkivuori odottaa vaativana kylppärissä ja kuivahtaneet tiskit pöydillä. Monina iltoina joutuu valitsemaan kotitöiden ja vaikkapa lenkin välillä. Molempia ei ehdi. Tai no, lasten nukkumaanmenon jälkeen ehtisi kyllä kotitöitäkin… mutta tässä kohtaa myönnän, etten jaksa enää iltamyöhällä. Vanhuus kun ei tule yksin ja sitä rataa.

supermum

Eniten harmittaa kieltäytyä teatteriharrastuksesta, jonka pariin mua on muutamaankin kertaan viime aikoina houkuteltu. Mutta koska aikamoisesta aikasyöpöstä (joskin maailman virkistävimmästä ja ihanimmasta!) on kyse, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sanoa ei. Lapsille olen kovasti koittanut opettaa, että kaikkea ei voi saada… kai se olis opittava tuo sitten itsekin.

Laulaminen on toinen harrastus, jota kaipaan vimmatusti. Kuoro voisi harrastuksena viedä vähemmän aikaa, mutta ei niitä kuoroja ihan joka orrella täällä kylässä kasva. Vai enkö mä vaan ole löytänyt niitä? Tai sit mä olen liian ronkeli. Ehkä mä jatkan vaan ääneti hoilaamista lenkillä ja odotan, että mulla on joskus aikaa. Eläkkeellä sit viimeistään.

ecard

Mitä te muut työssäkäyvät perheenäidit harrastatte? Kuinka usein ja missä välissä? Onko teillä jaoteltu ”sun ja mun aika” niin että molemmat vanhemmat ehtii omiin juttuihinsa? Entä se kuuluisa parisuhdeaika, mihin väliin se tungetaan?

Äh. Tää taitaa taas kuulua siihen kuuluisaan kategoriaan ”älä mieti liikaa, tai masennut”. Mutta olis joku kyllä voinu varottaa aikanaan teini-ikästä Päiviä, että tee nyt juttuja varastoon, kun aikuisena et kuitenkaan ehdi.

Mua huvita taas enää yhtään mikään. Tainnu jäädä supermutsi-pillerit ottamatta tänään… 😉

-Päivi-

 (kuvat lainattu täältä)

Mainokset

10 kommenttia artikkeliin ”Mutsi harrastaa.

  1. En mä tiedä miten työssäkäyvä äiti harrastaa, mutta tää kotiäitikään ei ehdi harrastaa… Priorisointikysymys tietty, mutta se aika perheen/ miehen kanssakin on tärkeää. Sekä kotityöt. Uni.

    Tykkää

    • Siinäpä se haastava yhtälö onkin. Miten kaikelle tuolle riittää aikaa…? Ja kun mä ainakin haluaisin elää edes jonkun osan elämääni ”spontaanisti”, siis siten ettei joka ikinen päivä ole valmiiksi aikataulutettu. Vaikkei sitä kokonaan välttääkään voi…

      Tsemppiä meille! 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  2. Kolme lasta mullakin, vaativa työ ja sitä rataa. Liian vähän ehdin harrastaa mutta osittain tuo on myös asennekysymys. Pitkään tuntui siltä, että hyvänä äitinä minun pitää olla kotona ja hoitaa lapset ja kotihommat kunnes tajusin, että kyllä isäkin osaa. Ja että ei haittaa jos kaikki paikat eivät ole tiptop. Ja kuinka tärkeää se oma aika on. Ainakin minulle. Meitä äitejä on moneksi, toiset tuoksuvat enemmän pullalta ja toiset kaipaavat enemmän itsenäisyyttä. Uskoisin, että äiti voi parhaiten kun toteuttaa itseään, toki lapset ja perhe huomioon ottaen!

    Tykkää

    • Ihan samaa mieltä! Jokainen on kuitenkin äiti sillä omalla tavallaan, eikä se kaikille tarkoita sitä, että ollaan kaikki liikenevä aika lasten kanssa. Mä ainakin tarviin juurikin tuota oman pään tuuletusta, oli se sitten yksin tai ystävien seurassa, mutta kuitenkin poissa töistä/kotoa. Ja niinhän se on, että itse siitä omasta ajastaan/onnestaan on huolehdittava. Ei sitä kukaan muu omasta puolesta tee. 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

    • NO mutta noihan on kivoja harrastuksia! Tärkeintä varmaan on löytää se ”oma juttu”, josta saa voimaa arkeen, oli se sitten yksin tai yhdessä. 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  3. Vuorotyössä on puolensa. Mä käyn mieluiten aamisin liikkumassa, kun on vielä energiaa ja mun ilta/viikonloppupainotteinen duuni mahdollistaa sen aika mukavasti. Nyt kesällä oon saanut tehdä vielä paljon pitkiä vuoroja, joten vapaapäiväkin on ihan mukavasti. Mutta en mä oikeasti ehdi harrastaa puoliakaan siitä mitä haluisin. Ja sitten on myös se, että mitä vanhemmaksi tulee, sen vähemmän ylipäätään ehtii mitään…

    Parisuhdeaika onkin sitten todella kortilla, etenkin kun ei tuota hilloo tahdo löytyä ylimääräistä, että vois tehdä yhdessä jotain mikä kiinnostaa molempia. Siinä se menee sivussa ja palataan sit asiaan kun nää kersat lentää pesästä.

    Tykkää

    • Niin, kyllähän se vaan taivahan tosi on, että kaikkea mitä haluaisi, ei millään ehdi/jaksa. Nyt taitaa vaan olla aika kuoria kermat kakun päältä ja haukata sisuksiin asti taas sitten muutaman vuoden päästä, kun lapset on isompia. 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

  4. Eipä tule harrasteltua… Just äsken avasin kuntosalin laskun, jota uskollisesti maksan, vaikka en ole viime kesän jälkeen siellä 😀 Mä olen hoitovapaalla, mutta teen keikkaa niin, että usein olen 5 työvuoroa viikossa kuitenkin töissä. Vuorot on iltoja ja viikonloppuja. Nyt elättelen toivoa, että josko saisin jonkun olemaan lapsen kanssa hetken aamupäivällä, niin voisin ehkä oikeasti saada rahoilleni vastinetta tuolta salilta.

    Nyt olen usein antanut itselleni luvan lukea kirjoja neidin päikkäreiden ajan, se on ollut todella rentouttavaa! Joskin sitten jää tiskit tiskaamatta tai pyykit viikkaamatta, mutta hälläkö väliä!

    Tykkää

    • Hei just legendaarisia noi kuntosalien laskut! 😀 Mä olin kanssa joskus aikanaan vuoden jäsenenä ja siitä ajasta ehkä kolmena kuukautena käytin salin palveluja… Tyylikästä. 😉
      Kyllä aikamoista aikatauluttamista tosiaan vaatii, että omaa aikaa johonkin väliin saa tungettua, kun sunkin viikko-ohjelmaa kuulostelee. Mut hei, tuo päikkäreiden aikaan lukeminen on ku laittais rahaa pankkiin! Kotitöitä voi tehdä lapsen ollessa hereilläkin. Peukut sille! 🙂

      -Päivi-

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s