Kehäraakin kisamietteitä.

Kaksplussan blogikisan finaaliin pääseminen on herättänyt paljon mietteitä. Niin itsessäni, kuin lukijoissakin. Yleisimmin on ehkä vähän ihmetelty, miksi juuri Kaksplus. Eihän meillä ole enää vauvoja, äitiyslomia tai vaippajuttuja. (eikä muuten tulekaan) 
Kisaan osallistuminen tapahtui, mulle hyvin tyypillisesti, hetken mielijohteesta. Kävin piristämässä päivääni lukemalla Kaksplussan sivuilta jonkun mitä hulvattomimman keskusteluketjun ja samalla silmiini osui banneri, jossa etsittiin Tähtibloggaajaa sivuille. Sen enempiä miettimättä klikkailin toimitukseen lyhyen sähköpostiesittelyn itsestäni ja blogista ja oikeastaan unohdin koko asian. Kunnes sähköpostiin kilahti viesti, jossa kerrottiin Uskolan päässeen finaaliin. 
Oho! Jippii! Kääk! HÄH?! Taisivat olla ensimmäiset mietteet. Odotin innolla pääseväni lukemaan muita finalistiblogeja, jotka ovatkin aivan mainioita pläjäyksiä. Kattaus on mukavan monipuolinen, teiniäidistä odotusblogiin, sairaan lapsen arjesta tyyliblogeihin. Ilahduttavasti joukosta löytyy myös bloggaava iskä. 
Kammottavaa oli tajuta, että mä olen tippunut jo aikoja sitten sieltä ”nuori äiti”-osastolta ja edustankin nyt meitä yli kolmekymppisiä isompien lasten vanhempia ihan omassa ”kehäraakki”-sarjassa. Meillä ei enää taistella nukuttamisesta, vaan läksyistä. Meillä ei opetella puhumaan, vaan olemaan välillä (edes hetki) hiljaa. Meillä ei pelata enää tuttipulloilla, vaan pelikorteilla. Eikä meillä jännitetä enää raskaustestin tulosta, vaan enemmänkin sitä, kuinka paljon pissiä lirahtaa housuun, kun oikein remakasti nauraa. (joo, kuopus painoi syntyessään melkein 5 kg… joo, kannattaa jumpata synnytyksen jälkeen… joo, ei kannata Puuhamaassa kokeilla sitä trampoliinia, edes leikillään…)
Meidän arki näyttää tosi erilaiselta, kuin vaikka vielä viisi vuotta sitten, kun taloudessa oli vastasyntynyt ja pari taaperoa. Omalla tavallaan helpompaa, toisaalta pirun paljon kiireisempää. Sitä kuuluisaa ruuhkaa. 
Toivon tietysti, että Kaksplussaa lukee muutkin ”kehäraakit”, jotka mun juttuihin voivat samaistua. Ja pääsin sitten yhdeksi sivuston bloggaajaksi tai en, tämä kisa on ollut tosi kiva juttu! Paljon uusia lukijoita, kannustavia viestejä ja vertaistukea. Antaa kummasti puhtia kirjoittamiseen, kun ei yksinään tarvi jutella. 
Ja vielä kertana kiellon päälle äänestysohjeet kisaan. Kaikki Kaksplussan Tähtibloggaaja -finalistit löydät täältä. Äänestä, tykkää, kommentoi tai twiittaa suosikkiasi. Kisa jatkuu huhtikuun puoliväliin saakka ja voittajat jatkavat bloggaamista Kaksplussan sivuilla.

Saatiin muuten kaikkien muiden blogifinalistien tavoin kuukaudeksi käyttöön Acerin minitabletti. On ollut teknisistä vehkeistä eniten käytössä viime päivinä… Ihan mainio pelikone lapsille, vaikkapa siksi hetkeksi, kun haluaa laittaa rauhassa ruokaa tai pidemmille automatkoille. Yllätyksenä tuli ehkä se, että myös miehen saa hiljaiseksi usemmaksikin tunniksi, kun antaa sille tabletin… On kuulemma niin koukuttava korispeli. Just joo… 😉

Kiittelen jo tässä vaiheessa kaikkia äänestäjiä, tykkäilijöitä ja kauniiden kommenttien kirjoittajia. Kävi miten kävi, mulla on ihan paras lukijakunta. 
Kiitos!
-Päivi-

Mainokset

15 kommenttia artikkeliin ”Kehäraakin kisamietteitä.

  1. No todellakin toivotaan, että voitto tulee! Niin moni useempi sais sillai ärsykkeitä nauruhermoillensa! Oli nimittäin taas niimpal hyvä tääkin kirjotus 😀 (Heh, mäkään en pompi tramppiksilla 😉

    Tykkää

  2. No on tykkäilty ja äänestelty! 😉 Tsemppiä! Trampoliinit… ou nou! Kokeilin viimeksi kun Onni oli jotain kolme vuotias ja sen jälkeen en oo enää uskaltantu. Pitäköön tunkkinsa. Ja trampoliininsa. :DJa hei. Mihis sarjaan mä kuulun. Kehäraakkeihin, joilla on pieni(ä) lapsi(a). Ihan hullua 😛

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s