Vapaiden saldo

Oih, mitkä ihanat kaksi kokonaista vapaapäivää sain viettää. Itsenäisyyspäivä vietetään meillä perinteiseen malliin kotosalla riisipuuroa nauttien ja linnan pukuloistoa katsellen. Voimaannuttaviin vapaisiin mahtui myös:
– joulutorttujen paistamista
– siivoilua
– hitaita aamuja
– burgundinpataa
– yhdet isommalti menneet hermot
– lumisadetta
– jouluostoksia
pikkiriikkisen työjuttuja
– joutenoloa
– joulukukka-asetelmien askartelua…
… ja mikä tärkeintä, ihan vaan olemista. Yhdessä.
Toisinaan monen muun ruuhkavuosilaisen kanssa pohdiskellaan, miten sen joulutunnelman ehtisi saavuttamaan kaiken kiireen ja hässäkän keskellä. Viime jouluna mä huomasin, että kyllä se joulu tuli ilman jokaisen kaapin pesemistä ja maton vaihtamistakin. Tänä jouluna olen ehtinyt jopa hiukan nauttia tästä joulun odotusajasta. 
Eilisen kukkakauppareissun jälkeen totesin myös jälleen, että ei se tunnelma kummia vaadi. Mun joulufiilis kotona koostuu ruokien lisäksi havuista, hyasinteista, kynttilöiden pehmeästä valosta ja perinteisistä jouluisista tuoksuista. 
Juuri nyt mä en myöskään kaipaa kotiin sitä perinteistä joulunpunaista, vaikka siihen viime vuonna meninkin ”sortumaan”. Silmää miellyttää kovasti valkoisen, havunvihreän, harmaan ja pellavan liitto. Tummat sohvatyynytkään ei häiritse mun silmää yhtään. Päinvastoin.
Meillä leivotaan (kuulemma..) tänään vielä pipareita. Yksi jouluinen tuoksu lisää taloon, siis. Ei, että valittaisin. 🙂
-Päivi-

20 kommenttia artikkeliin ”Vapaiden saldo

  1. Ihanaa. Kukat tuo kyllä heti sen fiiliksen. Mäkin ostin tänään joulutähden, viime viikolla hyasintteja. Siitä se sitten lähti…Jotenkin tuntuu ettei niitä kaikkia tavaroita tarttis ees kantaa sieltä varastosta esiin.. sulla on siellä töissä varmaan jo niin paljon joulua, että varo ettet saa yliannostusta 😉 Mitä joku oli tonne fb päivittäny että ellet aio viettää jouluasi kaapissa, voit jättää ne siivoamatta. Mä sovellan kanssa tätä ohjetta tänän vuonna…

    Tykkää

    • Mulle ei helposti tuu jouluyliannostusta, tykkään joulusta ihan ylipaljon! 😀 Kaikesta hössötyksestä, tössötyksestä, joululauluista ja siitä, mitä moni ei voi sietää. Mut I love it! <3Kyllä se joulu tulee oikein mallikkaasti, vaikka kaapit ei niin tiptop oliskaan. Turhaa stressaamista vaan. :)-Päivi-

      Tykkää

  2. Teillä on kaunista. Itse olen asunut/kasvanut myös vanhassa talossa vuosia sitten, ja vaikka seinät ei olisi ihan suorat, on ne niin paljon ihanampia,Opiskelu aikoina asustin yhdessä Merimiehenkadun talon vintissä huoneessa vuoden verran.Mitä tulee siivoamiseen, Marttaliitto on opastanut jotenkin näin, ”siivoa kaappisi jos ajot viettää joulun siellä”

    Tykkää

    • Mua ei kans haittaa, vaikka on kaikki paikat hiukan vintallaan, tunnelma on kuitenkin vanhoissa tönöissä katossa. :)Ja tosiaan, eikös kaapit siivota tarpeen mukaan, eikä silloin, kun kalenteri niin ”käskee”? :D-Päivi-

      Tykkää

  3. Oi mä en kestä miten ihana koti teillä on. Nuo pariovet!!! ❤ Tuli pakottava tarve lähteä moukaroimaan meidän ruokasalin ja eteisen välistä oviaukkoa suuremmaksi – mä haluan kans tuollaiset ihanuudet ja sit niihin söpöt kranssit. Oi ja nam! 🙂

    Tykkää

    • Mäkin rakastan näitä pariovia, meillä on itseasiassa kahdetkin. 🙂 Kranssit tilasin kukkakaupasta ja ne on just sellaset, ku ajattelin. Tykkään!Ja kyllähän teillekin nyt pariovet saadaan! Pojat vaan moukaroimaan! :D-Päivi-

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s