Mudcake isälle

Tänään on tuhansissa suomalaiskodeissa juhlittu isänpäivää. Niin myös meillä. Aamulla perinteisesti sipistiin ja supistiin keittiössä ja vietiin iskälle aamiainen sänkyyn. Lapset antoivat hartaudella valmistamansa lahjat ja kortit ja kakkuhan me leivottiin. Tottakai.
Meiän iskä tykkää makeasta. Niinpä mutakakku oli selkeä valinta. Ja lasten kanssa aika vaivaton tehdä. Ei mitään ylimääräsiä pursotus-sotkuja, tomusokeritömpsäys vaan päälle. Käy mulle.
Kakkuohje on bongattu Meidän perhe-lehdestä vuosia sitten. Mutta koska hyväksi havaittua ei kannata lähteä vaihtamaan, valmistuu meillä mutakakkukin aina samalla ohjeella. 

Mudcake

200 g voita
200 g tummaa suklaata
4 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2/3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta

Tarjoiluun: vaniljajäätelöä

Sulata voi kattilassa, nosta se pois liedeltä ja paloittele joukkoon suklaa. Anna sen sulaa lämpimän voin joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, vaniljasokeri, mantelijauhe ja leivinjauhe keskenään ja yhdistä ne muna-sokerivaahtoon. Kaada joukkoon suklaa-voiseos ja sekoita tasaiseksi.

Voitele irtopohjavuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista 200 C, 15-20 min. (alimmalla tasolla, ettei pinta pala)

Jäähdytä kakku ja tömpsäytä päälle tomusokeria. Tarjoa vaniljajäätelön kera. 

Kakku jää ihanasti löysäksi sisältä. Mä tykkään tehdä tämän jo edellisenä päivänä valmiiksi, jotta se ehtii jähmettyä kylmässä juuri sopivaksi. 

Sen lisäksi, että tämä on aivan ihana kakku, on se myös hyvin riittoisaa. Sen verran on täyteläistä tavaraa, että mitään ihan hurjia paloja ei kokenutkaan herkkumaakari kerralla syöpöttele. 🙂
Nyt, kun isänpäivä alkaa olla ehtoopuolella, aletaan jo tosissaan valmistautua jouluun. Niin kaupalla, kuin kotonakin. Tänään innostuin jo askartelemaan adventtikynttelikön, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt ehkä pala syntisen makeaa kakkua…
-Päivi-

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”Mudcake isälle

  1. Meilläkin herkuteltiin mutakakulla isänpäivän kunniaksi, mutta tällä kertaa reseptillä ”piparimudcake”. Sen salaisuus oli jauhoihin lisätyllä inkiväärillä, pomeranssin kuorella, kaardemummalla ja neilikkajauheella. Ihana jouluinen tuoksu levisi taloon kun tuo muhi uunissa… ❤ Terkkuja Nokialta.Mukavaa alkavaa viikkoa!

    Tykkää

    • Ui, kuulostaapa ihanalta! Mä mietin hetken, josko olisin kokeillut minttusuklaata tähän, mutta en uskaltanu… Ehkä ens kerralla uskallan. 🙂 Kivaa viikonjatkoa Nokialle!-Päivi-

      Tykkää

  2. Ihania kakkuja,sopivat sateisen synkkään sunnuntaihin. Kiitos bloginpitäjälle mukavista kirjoituksista ja hyvää kaupankäyntiä!

    Tykkää

  3. Heh, kakkuja siellä ja kakkuja täällä :)Pitää tunnustaa, etten oo ikänä leiponut mudcakea! Mutta nyt oon hiljaksiin alkanut leipoa muuten (pikkasen) enemmän, ni pakko joku pvä testata tätäkin! Nams!Mukavata viikkoa sinne ❤

    Tykkää

    • Hihi, isänpäivä on sellasta kakkuaikaa. 🙂 Kannattaa kokeilla tätä mutakakkua, on aivan äärimmäisen helppo! Ja sairaan hyvää vaniljajätskin kanssa! :)Kivaa viikkoa teillekin!-Päivi-

      Tykkää

  4. Paluuviite: Second annual. | nakit ja MUTSI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s