”Kiva kesäkaupunki”

Niinhän sitä sanotaan, varmaan suurimmasta osasta suomalaisia pikkukaupunkeja. Kysytään, mistä olet ja kun vastattava on totuudenmukaisesti, että tuolta mäntyjen keskeltähän minä, kysyjä tokaisee kohteliaasti hiljaisen kyläpahasen olevan ”kiva kesäkaupunki”. Uudenkaupungin kohdalla luonnehdinta pitää todella paikkansa. Oikeesti.
Tänä kesänä säät ei vissiin ole suosineet oikein missään päin Suomea, oli kiva, tai vähemmän kiva kesäkaupunki. Nyt kun kerrankin paisteli aurinko, ajattelin käydä hiukan kiertelemässä kaupunkia kamera kaulassa. Kuin turisti konsanaan. 
Aina keskiviikkoiltaisin rannassa on ohjelmallinen iltatori-tapahtuma, johon perinteisesti kokoontuu koko kaupunki.  Perinne, joka toistuu vuodesta toiseen. Tavataan tuttuja, juodaan munkkikahvit (vai siiderit..), tehdään kirppislöytöjä, osteta sipula, hernet ja peruni. 🙂
Kävelin rannasta hiljakseen kotiin, nauttien ihan vaan omasta seurastani ja kaupungin puutalojen tunnelmasta. Poikkesin pikaisesti myös Kirkkokadulla sijaitsevaan Pikku Putik-nimiseen pihapuotiin, joka on pullollaan ihastuttavaa vanhaa (ja uuttakin) tavaraa. Viimeiset kuvat putiikista. Ihan ”must” -kohde vanhan tavaran ystäville ja paikallisia matkamuistoja halajaville.
Kamera räpsyi aika tavalla, joten tervetuloa matkalle Ugin kesään! 

Kyl Uki o ain Uki. Kannattaa tulla kauempaakin! 🙂
-Päivi-

21 kommenttia artikkeliin ””Kiva kesäkaupunki”

    • Tää Uki on sijoittunut tänne vähän silleen hassusti, että tänne pitää aina oikein tulemalla tulla, tää ei ole siis minkään varrella. Mutta ehdottomasti kannattaa käydä!-Päivi-

      Tykkää

  1. Oiiih! Ihanat kuvat! 🙂 Tykkään paljon ukista, pari krt kesässä sinne pitää veneillä. Pitää laittaa korvan taakse toi pikku putik, ku seuraavaks taas tullaan.

    Tykkää

    • Ehdottomasti kurvaatte Pikku Putikin kautta ens kerralla, se löytyy siitä ihan melkein rannasta, vanhan kirkon vierestä. Ja mua täytyy sit kans tulla moikkaamaan, kun tänne päin eksytte! ;)-Päivi-

      Tykkää

  2. Ihana aamun avuas katsella minulle niin rakkaan kaupungin ihastuttavia kuvia. Olen samaa mieltä, että tää just paras kesäkaupunki. 11 vuotta olin täältä pois, ja nyt niin onnellinen, kun olen tavallaan palannut juurilleni.

    Tykkää

  3. Ihanalta näyttää tosiaan, toivottavasti joskus pääsee sinne katselmaan paikkoja ihan paikanpäälle. Vanhat puutalot huokuvat tunnelmaa. Ihania, rentouttavia kesäpäiviä sinne.

    Tykkää

    • Täällä on tosiaan aivan upeita vanhoja taloja, keskustan ruutukaavakorttelit on todella tunnelmalliset. Ihania kesäpäiviä sinnekin! :)-Päivi-

      Tykkää

    • Kyllä täällä kesäisin on mukavasti eloa, talven tullen ihmiset kaivautuvat taas omiin koloihinsa odottamaan seuraavaa kesää… ;)-Päivi-

      Tykkää

  4. Aivan ihania kuvia!! On kyllä kaunis kaupunki. Häpeäkseni tunnustan, etten ole siellä koskaan käynyt. Täytyykin suunnitella ensi kesäksi reissua sinnepäin 🙂

    Tykkää

  5. Ihania kuvia ! Meiltä ei edes olisi pitkä matka tehdä sinne pikkuinen kesäreissu, hmmm. Varsinkin PikkuPutikissa haluaisin ihan ehdottomasti käydä, tarvitsen kesäkotiin kaiken sen remppapölyn keskelle jotain pientä piristystä. :)t. toinen kesäkaupunkilainen vähän etelämpää

    Tykkää

    • Voi että, kyllä kannattaa tulla käymään, jos vaan sellanen hetki löytyy. 🙂 Täällä on myös monta ihanaa sisustusliikettä, joista voi tehdä löytöjä. PikkuPutikissa on sitä ihanaa aitoa vanhaa, ihan huonekaluista lähtien. Tervetuloa Ugandaan! ;)-Päivi-

      Tykkää

  6. Mää löysin tän plokin vast ny ja kaik nää kuvat sai mnun toivoma, et kesä olis vaik ens viikol et pääsis kaupunkki ja Pakkahuanel ja rantta ja sin ehtotoril…. Uki on meil kamalan tärkkiä paikk, kon mää ole kotosin siit lähelt (Y-tiän varrelt) ja meilt on ain tulttu kaupunkki kaikil isommill asioil. Ny kon mä asun tämän perhen kans vähän kauempan niin likat ain orotta, et millon mennä Ukihi, kon sillon on sit varmasten kesä! Sari

    Tykkää

Jätä kommentti