Tervetuloa Uskolaan.

Tabula rasa.
Koskaan ei ole blogi pyörinyt mielessä yhtä paljon, kuin viime viikkoina. Kun sitä blogia ei yht’äkkiä ollutkaan. Tuntuu aika hullulta, millaisen surutyön joutuu käymään läpi jonkun itse kirjoittamansa hömpötyksen takia. Toisaalta Matkalla Kotiin-blogiin oli tallennettu ajatuksia, tapahtumia ja meidän perheen elämää 2,5 vuoden ajalta. Siitä oli tullut mulle ikäänkuin julkinen päiväkirja, paikka jonne jakaa sekä hyvät, että ne huonommat hetket.
Aluksi ajattelin lopettaa kokonaan. Kunnes tajusin, etten voi. Mähän rakastan tätä hommaa! Miksi luopuisin siitä ainoasta harrastuksentyyppisestä toiminnasta, jota edes silloin tällöin ehdin toteuttaa?
Väänsin ja käänsin vanhaa blogia. Mietin, mitä poistaa, mitä lisätä, mihin vetää raja. Yht’äkkiä koko blogi tuntui riippakiveltä. Parempi ehkä kuitenkin aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä. Uusin jutuin ja paremmin kuvin. Samoin aihein, tosin.
Tässä siis ollaan. Uudella pohjalla, uuden nimen alla. Tyyliäni tuskin osaan, tai haluankaan, muuttaa. Uskola ei tule olemaan sokeria ja hattaraa, vaan juurikin sitä tavallista elämää. Meidän elämää. Iloitsen, kun siihen on aihetta, mutta kerron myös, kun ottaa päähän. Toivon, että täältäkin saan vertaistukea ja keskustelua. Toivon myös, että tekstejä ei lueta liian ryppyotsaisesti tai tosissaan. Ei tää niin vakavaa ole, vaikka välillä ketuttaakin.
Tervetuloa siis mukaan Uskolaan! Toivottavasti klikkailette itsenne lukijoiksi ja jaksatte vielä seurailla meidän perheen elämää.
-Päivi-

Advertisements

31 kommenttia artikkeliin ”Tervetuloa Uskolaan.

  1. No JEEE! Täällä ollaan 🙂 Tunnen kovin noi sun ajatukset. Itsekään en voinut jättää päiväkirjan pitämistä, lopettaa harrastusta. Tosi kiva et oot bäk! Ja ihanaa jussia! Me nyt taidetaan poikkeuksellisesti jäädä jussiksi kotiin (wtf??) mut täl kertaa parempi näin. Vi sees!

    Tykkää

    • JEEE! Mahtavaa, että sä oot kans täällä! 🙂 Nautinnollista ja kivaa jussia teidän koko perheelle kans! Mä lomailen vuoden edestä nyt juhannuksen aikana, lähetään poikkeemaan siellä Köpiksessä ja sitä ennen vielä kylpylässä koko porukalla… Jaksaa sit taas painaa hommia. 🙂 Nähdään!!!-Päivi-

      Tykkää

  2. tervetuloa takaisin. olin laittanut pitkän sepustuksen vanhan blogin kommenttiboksiin, mutta olit ehtinyt sulkea sen ennen kun painoin ’lähetä’ nappulaa. ihanaa että olet taas täällä. edellinen blogisi kertoi niin elämänmakuisesti lapsiperheen arjesta. vaikka rakastan perhettäni yli kaiken, on päiviä jolloin miehen ja lasten naamat ottaa pannuun ihan tosi rankasti. arki on kuitenkin arkea vaikka sen suklaalla, mansikoilla ja kuoharilla kuorruttaisikin……. mutta siis, ihana että olet taas täällä. t.väsynyt lomaa odottava äiti

    Tykkää

    • Voihan vitsi, harmi että ehdin just siinä välissä sulkemaan blogin. 😦 Mutta ihanaa, että olet mukana myös täällä uuden blogin puolella! Sama arki tulee jatkumaan täälläkin.. :)Oikein mukavaa juhannusta! Toivottavasti loma koittaa pian! :)-Päivi-

      Tykkää

  3. Olipa kivaa kun palasit.Sun blogi on ainoo mitä mun mieskin joskus luki.Kukaan ei oikeesti kirjoita niin hyviä juttuja kun sä.Just kuule samanlaista arkee se on kuule meilläkin.Sä osaat vaan pukea sanoiksi kaikki niin pirun hyvin.Mukavaa Jussia:)!

    Tykkää

    • Ihanaa, ettei hattaraa kaivata, sitä vähän hintsusti on nimittäin tarjolla… 😉 Oikein hyvää juhannusta, it’s good to be back. :)-Päivi-

      Tykkää

  4. Kiva, kun olet täällä taas. Harvoin olen vanhaan blogiisi kommentoinut, mutta aina käynyt lukemassa juttujasi. Toivottavasti uusi blogi antaa virtaa jatkaa samaan tyyliin. 🙂

    Tykkää

    • Kiitti kivasta viestistä, Eevi! 🙂 Eiköhän tuo tyyli väkisin pysy samana, mihinkäs sitä seepra raidoistaan… 😉 Mukavaa juhannusta!-Päivi-

      Tykkää

  5. Oi mahtavaa, you´re back :)))! Minä taidan tallustaa vast´edeskin mukana, sul on niin mukavat jutut ja ihania kuvia joista tulee hymy huulille :)!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s